Maaliskuun suosikkituotteet

Väitin alkuvuoden suosikkeja listatessani, että ei mun suosikkituotteet kuitenkaan vaihdu kuukausittain jotta saisin aiheesta vakiopostauksen, mutta kappas vaan, olin mahdollisesti väärässä. Olen nimittäin maaliskuun aikana pyörittänyt taas uutta suosikkituotteiden karusellia.

Maybellinen Fit Me! Matte + Poreless -meikkivoide* yllätti mut ihan tosissaan. Valtaosa mattapintaa lupaavista meikkituotteista ei millään ilveellä sovi kuivalle iholle, joten tämäkin Fit me lojui kokeilemattomien tuotteiden laatikossa ihan luvattoman pitkään. Ajattelin jo antaa meikkivoiteen eteenpäin, mutta päätin kuitenkin kokeilla sitä. Kappas, tämähän sopiikin kuivalle iholle! Fit Me Matte + Poreless on sellainen luotettava perusmeikkivoide. Luonnollisestikaan sellaista glow-meikkipohjaa tällä ei saa, mutta tasaisen, satiinimattaisen ja erittäin kestävän meikkipohjan kyllä. Ja vieläpä tosi edullisesti! Sävyjä on paljon, mulle näytti sopivan numero 97 Natural Porcelain.

Maybellinen Eraser Concealer* on ihan hiton hyvä! Sävy 03 Fair on tasan ihoni sävyinen ja ehkä hyötyisin hieman vaaleammastakin sävystä, mutta joka tapauksessa Eraser todella taikoo silmänalusten tummuuden pois ja tuntuu jopa kosteuttavalta. Peitevoide on ihanan ohutta mutta silti peittävää, eikä todellakaan korosta juonteita. Tämä ei jää tähän, varakappale on tilattava! Näemmä elevenillä on moni sävyistä nyt loppu, mutta Cocopandalta niitä löytyy.

Isadoran kevätpaletit* ovat vilahdelleet blogissa jo monesti, varsinainen juttu löytyy täältä. Erityisesti tuo Face Sculptor -kasvopaletti on ollut mulla käytössä ihan joka ikinen päivä. Ihan mahtava tapaus, sävyt on mulle juuri sopivat. Luomivärejä en yleensä työaamuisin ehdi käyttää, mutta silloin kun meikkaamiselle on ollut vähän enemmän aikaa, käteni on luontevasti hapuillut aina Isadoran luomiväripalettia. Tosi näppärä ja helppo paletti.

Real Techniquesin Rebel Edge -sivellinsarjan mediumkokoinen huisku on ollut ihan mun supersuosikki. Todella näppärä aurinkopuuterin levittämiseen! Alkuperäinen postaus täällä.

Silmänympärysvoiteista on nyt ihastuttanut L’Oréalin Revitalift Cicacream*. Nopeasti imeytyvä ja meikin alle mainiosti sopiva voide tuntui myös oikeasti vähentävän juonteita silmänympäryksiltä! Vähän ehkä pelottaakin miten nyt käy kun voide juuri loppui :D tää olis muuten nyt alessa Elevenillä, ks. linkki yllä!

V10 Plus All In One Gel on aivan supertäydellinen ihanaihana kasvovoide! Tuoksuton, geelimäinen voide kosteuttaa kuin mikäkin ja tuntuu iholla todella miellyttävältä. Se oikein sulaa iholle. Ainoa miinus on todella epäkäytännöllinen pumppumekanismi, mutta muistelen kuulleeni että pumppu on nykyään korvattu tavallisella tuubipakkauksella.

Keune Caren Absolute Volume Mousse* olisi kuulunut jo niihin alkuvuodenkin suosikkeihin, mutta unohdin kuvata sen. Oon nyt Olaplexin ja Cloud Ninen myötävaikutuksella innostunut uudestaan muotovaahdoista ja tämä Keune Caren kevyesti tukea ja volyymia antava vaahto on tuntunut nyt erityisen mieluisalta. Mieto ja raikas tuoksu, kaunis tekstuuri ilman huokoista tai mattaista lookia. Peukku tälle!

Essien Go Go Geisha* on julkaistu alunperin vuoden 2016 syyskokoelmassa ja se kokoelmahan oli ihan ensiluokkainen muutenkin. Nyt jotenkin löysin sen kokoelman uudestaan, tai siis oikeastaan Go Go Geishan. Kuljin käytännössä koko maaliskuun Geisha kynsilläni ja sen täytyy olla mulle jokin ennätys, sillä yleensä vaihdan lakan joka kerta kun uuden lakkauksen teen.

Onko teillä ollut jotain suosikkeja näin kevään korvalla? :)

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading

IsaDoran persikkaiset kevätuutuudet

Kevät on perinteisesti viileiden pastellisävyjen kulta-aikaa, mutta tämän vuoden trendikkäimmät kevätsävyt ovat lämpimiä persikka-, koralli- ja punasävyjä. Se sopii mulle paremmin kuin hyvin, sillä viileät pastellit ei istu mun pirtaan (eikä naamaan) ollenkaan, mutta persikat….AH! Kerrankin kevättrendi, joka käy mulle!

Isadoran kausikokoelmia odotan aina kiinnostuneena, sillä erityisesti syksykokoelmat ovat olleet toinen toisensa jälkeen ihanampia ja Isadoran luomiväripaletit on jo vuosia olleet mun meikkikokoelman kulmakiviä. Muistanette ehkä, että klassikkopaletti Matte Chocolates pääsi alkuvuoden meikkisuosikkienkin joukkoon.

Tämän kevään kausikokoelma on nimeltään In Red. Kokoelma sisältää uudistuneita Perfect Moisture Lipstick -huulipunia, kolme kynsilakkaa, poskipunapuikon sekä nämä kaksi palettia, jotka pyysin blogiin esiteltäväksi.

Face Sculptor -paleteissa on varjostusävy/aurinkopuuteri, highlighter ja poskipuna. Mulla on jo ennestään yksi Isadoran Face Sculptor -kiekko, Cool Pink nimeltään, ja olen tykännyt siitä älyttömästi vaikka se onkin viileäsävyisempi kuin mihin yleensä kallistun. Nyt kun oli mahdollisuus päästä kokeilemaan lämpimämpää versiota, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Peach Nougat -nimeä kantava kiekko on kausisävy eli myynnissä vain rajoitetun ajan. Kiekossa on näppärä, punapohjaiselle ihollekin sopiva varjostussävy/aurinkopuuteri, duochrome-highlighter joka hehkuu pinkin ja ruusukullan sävyissä sekä kirkas pinkki-koralli poskipuna. Kaikissa näissä on juuri sopiva pigmentti: ne sopivat varovaiselle meikkaajalle ja räväkämpiä kontrasteja hakevalle, sillä sävyt häivyttyvät kauniisti ja niitä voi kerrostaa mikäli haluaa vahvempaa lookia.

Oon käyttänyt Peach Nougatia nyt päivittäin, kun tuolla kiekolla on niin näppärä sutaista vähän kehyksiä kasvoille aamukoomassakin. Erittäin jees!

Eye Sculptor Bar -valikoimaan tulee kevätkauden ajaksi tämä Peach Sculpt, jossa on IHANAT sävyt! Tykkään ihan älyttömästi persikkasävyistä silmämeikissä, sillä ne korostavat kivasti silmien sinisyyttä. Sävyillä myös saa luotua tosi raikkaan meikin vähällä vaivalla.

Eye Sculptor Bar -paleteissa on aina yksi iso vaalea pohjustussävy ja neljä muuta sävyä. Peach Sculptissa pohjustussävy on hyvin vaalea mattasävy (just the way I like it), ja lisäksi on korallinen ja ruusukultainen satiininen sävy, lilaan taittava tummanruskea mattasävy ja shampanjansävyinen nappi jota voi luomivärin sijaan käyttää myös highlighterina. Tosi käyttökelpoinen, ihana paletti, joka on sekin ollut tehokäytössä siitä saakka kun mulle saapui. Olisin kovasti halunnut pitkästä aikaa jotakin meikkikuvia teille näyttää, mutta mun silmät on ollu tosi huonossa kunnossa (äärimmäisen kuivat eli myös punaiset ja verestävät) eikä niitä paljoa kameralla huvita osoitella. No joka tapauksessa, paletti on oikein hyvälaatuinen kuten Isadoran paletit yleensäkin ja kun yhdistää Eye Sculptorin ja Face Sculptorin, saa aikaan todella freesin ja keväisen meikin. Suosittelen lämpimästi! Näitä paletteja käyttäessä harmittaa sentään vähän vähemmän nämä typerät pakkaset jotka jumittavat mun ja tennarikelien välissä.

Paletit ja muut In Red -kausikokoelman tuotteet ovat tulleet myyntiin helmikuussa 2019 kivijalkakauppoihin. Verkkokauppoihin ne saapuvat hieman myöhemmin, eikä ainakaan Elevenin valikoimassa näitä vielä ollut.

Mitäs olette mieltä lämpimien sävyjen ylivallasta tänä keväänä? Joko kyllästyttää, kun paahteiset sävyt olivat niin pinnalla viime kesänäkin, vai vieläkö jaksaa ihastuttaa?

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Colourpopmeikki

Jymy-yllätys: mulla on tässä Colourpopmeikkikuvia! Omasta naamastani! Kyllä! Olen yhtä äimistynyt kuin tekin. En lähde edes arvailemaan, milloin moisia on viimeksi tässä blogissa nähty. Syynä on ihan vain se, että meikkikuvien ottaminen on musta äärimmäisen hankalaa. Sopivaa linssiäkään ei kamerassa ole ollut ja valaistuksesta en edes aloita, siihen liittyvät ongelmat tietää jokainen joka Suomessa asuu. En myöskään ole kovin sinut sen kanssa että nään oman naamani (ja sen lukuisat virheet) isona tietokoneen ruudulla, enkä osaa poseerata, enkä oikeastaan juuri meikatakaan JOTEN…mutta hei, ehkä muhun on siis helpompi samaistua kuin ammattimeikkaajien ja -kuvaajien kuviin! Näin ainakin toivon. Ostin Sissiltä 40mm linssin kameraan ja sen kanssa pärstän kuvaus oli huomattavasti helpompaa kuin mun makrolinssillä tai laajakulmalinssillä. Makrolinssin kanssa käsivarren etäisyydeltä kuvatessa kuvaan mahtui ehkä yksi silmä ja jokainen ihohuokonen atomitason tarkkuudella, laajakulmalinssi taas vääristi mittasuhteita niin että näytin kuvissa hevoselta. Tai Remu Aaltoselta (viittaan tässä klyyvarin kokoon). Linssikään ei tosin ratkaissut sitä että kamera syö meikistä jotenkin kaikki värit, enkä käsitä mitä sille asialle voisi tehdä. Asiaa ei auttanut se, että kuvasin nämäkin kuvat vahingossa ihan väärillä valkotasapainoasetuksilla…

Mutta valitus sikseen. Oon nyt vähän jumittunut Colourpopin Blow Me Away -luomiväripalettiin ja Knockout -duoon, jotka esittelin edellisessä jutussa. Knockout sopii mun ihonsävyyn täydellisesti ja Blow Me Awayn sävyillä saa ihanan kesämeikin tehtyä käden käänteessä.

Meikkivoiteena mulla on tässä ikisuosikkini Clarins Extra-Comfort, joka valitettavasti on lopetettu enkä ole vieläkään oikein päässyt yli asiasta. Peitevoiteena on MAC Pro Longwear Concealer sävyssä NW20. Huulilla on Isadoran Twist-Up Matt Lips sävyssä Naked.

Silmämeikissä on liikkuvalla luomella ja alaluomella Blow Me Away -paletin Issues, mattainen vaalea persikka (paletissa toinen vasemmalta). Luomivaossa hentona varjostuksena Take a Break, paletissa eka sävy vasemmalta. Liikkuvan luomen ulkonurkassa, luomivaossa ja alaluomen keskiosassa Centerfold, superkirkas mattainen korallisävy (kolmas vasemmalta). Sävyn todellinen kirkkaus näkyy oikeastaan vaan ylläolevan meikkikuvan ”takimmaisessa” silmässä kunnolla.

Silmän sisänurkassa on Knockout-duon highlighteria nimeltä Like to Watch ja samaa sävyä löytyy myös poskipäiltä, vaikkei se kuvissa tietty näykään. Kuten ei Excuse My French -poskipunakaan, joka on samasta duosta peräisin. Kulmat olen väritellyt Colourpopin Arched Auburn -kulmakynällä.

Ripsissä on L’Oréalin False Lash Superstar X-Fiber, kaksipäinen ripsari jossa on ripsivärin pohjustaja ja ripsiväri erikseen. Moni varmaan muistaa ne L’Oréalin kaksipäiset False Lashit, joissa se pohjustaja oli valkoista massaa? Käytin niitä aikoinaan lukemattomia kappaleita, ja nyt viimeinkin on hoksattu että voi se pohjustaja mustaakin olla :D Hyvä päivitys siis. Itse ripsivärissä on pieniä kuituja, joiden tarkoitus olisi hieman pidentää ripsiä. Nykyään koen vähän hankalaksi tuommoisen kaksipäisen ripsivärin käytön, kun saman tuloksen saisi harjaamalla ripsiin useamman kerroksen tavallista ripsiväriä…mutta kuten olen ennenkin sanonut, mun on vähän vaikea arvostella ripsivärejä kun mulle käy melkein kaikki. X-fiberia oon nyt käyttänyt ihan päivittäin vaikka se muka vähän vaivalloinen kahden päänsä kanssa on, sillä jälki on ihan hyvää. Kuvissa mulla on yksi kerros pohjustajaa ja yksi ripsiväriä. Hennoille ripsille sopinee erinomaisesti.

Rajausta en laittanut ollenkaan, koska halusin sellaisen keveän lookin tähän, etenkin kun värit oli niin superkirkkaat. Näillä sävyillä saa meikin joka huomataan monen metrin päästä, mutta joka ei silti ole överi ja ylimeikatun näköinen. Neonsorbetti, sanoisin.

Semmonen pärstäkerroin. Ajatuksia?

(Isadoran huulipuna ja L’Oréalin ripsiväri saatu.)

Translation: This is my favorite make-up at the moment, thanks to Colourpop!
Face: Clarins Extra-Comfort, MAC Pro Longwear Concealer, Colourpop Knockout duo (blush & highlighter)
Lips: Isadora Twist-Up Matt Lips Naked (pr sample)
Eyes: Colourpop Blow Me Away palette, L’Oréal False Lash Superstar X-Fiber mascara (pr sample)
Brows: Colourpop Arched Auburn Brow Pencil

Continue Reading