Overkill

Tätä kirjoittaessa jouluaatto on vasta tuloillaan, mutta ajastan postauksen joulun jälkeiseen aikaan. Ihan vaan tiedoksi. Toivon, että mulla ja teillä oli kiva aatto :) Toivon myös, että kaikki pihalla olevan poroaitauksen asukit on vielä yhtenä kappaleena joulun jälkeenkin, ja että kummallakaan koiralla ei ole sorkankuvaa naamassaan. Kävi meinaan jo aamutuimaan selväksi, etteivät nämä kaksi luomakunnan osapuolta arvosta toisiaan hirveästi. Porot alkoi juosta ympyrää ja koirat puhkua ja puhista jo siinä vaiheessa, kun välimatkaa oli vielä kymmeniä metrejä. Lähemmäs ei menty. Narttu vaan ihan tollona tuijottaa o.O -ilmeellä, uros meinaa haljeta liitoksistaan jännityksestä/murhanhimosta/innostuksesta/järkytyksestä. Vaikea nimetä sitä tunnetta, kun ei taida kaveri itsekään tietää mitä poroilla tekisi jos lähemmäs pääsisi. Kunhan sekoilee kun ei muutakaan ymmärrä. Poroaitaus on meille kaikille uusi juttu, viimeiset vuosikymmenet siinä paikalla on ollut luhistunut jääkiekkokaukalo. Oi niitä aikoja.

.
.

Asiaan. Nämä kynnet on kuvattu tietokoneen mukaan 11.11. ja nyt ne vasta näkevät päivänvalon, isolta osin siitä syystä että omaa silmää nämä ei miellyttäneet yhtään. Näytin kuvat nyt siskolle, joka vaati kynsiä julkaisuun. Syyttäkää sitä.

.
.

Lakkasin kynnet Essien Cashmere Bathrobella, ja sudin päälle kerroksen Cult Nailsin Mayhem-holotopperia. Mayhem oli yllättävä tuttavuus monella tavalla. Holoefekti on todella voimakas ja puhtaan lineaarinen, toisin kuin toppereissa yleensä. Lakka on myöskin ihmeen peittävä eikä tätä voi kuvitellakaan laittavansa koristelujen päälle. Mayhem myös vaalentaa pohjalakkaa ainakin asteen verran. Kuviin en saanut pilkahdustakaan Mayhemin holoefektistä, vaikka se näkyi selvästi myös keinovalossa. Aivan raivostuttavaa. Jos jollakulla on antaa vinkkejä hololakkojen kuvaamiseen keinovalossa niin antaa palaa kommenttiboksissa.

.
.

Sitten päästäänkin siihen overkill-osuuteen. Halusin yhdistää holoisaan lakkaukseen yksinkertaiset mustat siirtokuvat, mutta ylläripylläri, nämäkin mustat ruusut oli onnistuttu pilaamaan kohtuuttoman kokoisilla valkoisilla reunoilla ja varjostuksilla. Niinpä ne olivat kynsillä sitten lopulta paljon isommat ja huomiotaherättävämmät kuin miltä arkilla näyttivät.

.
.

Viimeistelin liiallisuuden bakkanaalit Barry M Diamond Glitter -hologlitterillä, joka on luottopelastajani, mutta tällä kertaa sekään ei auttanut merkittävästi. Tässä on vaan vähän kaikkea vähän liikaa, jotta oisin lakkaukseen ihastunut.

.
.

Tulipahan tehtyä kuitenkin. Hopeareunuksena lienee se, että siirtokuvapettymyksestä suivaantuneena rupesin leimailemaan aikaisempaa enemmän.

Hei kahdeksan minuutin päästä on jouluaatto! Äkkiä unille että aamu tulis nopeammin ja pääsen syömään kinkkua.

Translation: When I look at these pictures one word comes to mind: overkill. Essie Cashmere Bathrobe, Cult Nails Mayhem, water decals and Barry M Diamond Glitter are all great separately, but combined they’re just too much of a good thing.

Continue Reading

TJ 1

Enää yksi työpäivä minun ja pienen joululoman välissä. Tulee kuulkaa tarpeeseen. Varsinkin tämä viikko on ollut ihan älytön, aika ei meinaa riittää millään. Tänään esimerkiksi lähdin töihin 7.45 ja olin kotona 18.30. Kun olin käynyt kaupassa, käyttänyt koirat ja syönyt, kello oli 20.15. Siinä vaiheessa piti aloittaa siivoaminen, tosin kiukulla istuin sohvalla vartin koska pitää saada edes käydä sohvalla töitten ja siivouksen välissä. Ja ennenkuin kukaan sanoo että siivousta voi lykätä, niin kerron että näillä kurakeleillä kahden koiran kanssa ei todellakaan voi. …siis ei voi lykätä enää enempää kuin mitä jo olen lykännyt…. enivei, tätä kirjoittaessani kello on 23, oon juuri aloittanut postaamisen, päätä särkee ja nukkumaanmenoaika on kaukana takana. Ja koiratkin käyttämättä. Toki oma vikani, mitäs tulin vielä kirjoittamaan blogia, mutta en haluaisi aina tinkiä blogista kiireen yllättäessä. Tää on kuitenkin sitä mukavaa puuhaa, toisin kuin kuraisten tassunjälkien hinkuttaminen parketilta.

.
.

Kuvissa näkyvä lakkaus on ihan vanha. Mulle kävi taas niin, että alkujaan ihan kiva lakkaus lojui kuva-arkistossa liian pitkään ja kyllästyin siihen, enkä enää tykännyt siitä ja siksi olen lykännyt kuvien julkaisua. Järkevää? Tuskin. Tajuatteko yhtään mistä puhun vai onko tämä taas näitä mulle ominaisia aivan kummallisia ongelmia?

.
.

Pohjalakkana on Illamasquan DWS, siniseen taittava tummahko harmaa creme. Cremet on usein ongelmallisia, mutta DWS levittyi kiukuttelematta ja peitti kahdella kerroksella. Nimettömässä oleva mattaneonglitteri on Lush Lacquerin (nykyiseltä nimeltään muuten Polish Me Silly) Chicks Rule. Sen hankinnalle ei mulla muuta perustetta ole kuin se, että en voi vastustaa mitään missä on mattaneonglittereitä. Pelkäsin ettei lakka toimi kuin valkoisen päällä, mutta kivastihan oranssit, pinkit ja violetit hiutaleet harmaan päältäkin erottuu.

.
.

Muut kynnet on leimattu Pueenin laatasta nro 33 Konadin helmiäispinkillä leimauslakalla. Päällä on tottakai China Glazen Fairy Dust, jota ilman jokainen lakkaus näyttää tyhjältä nykyään. Oon tullut riippuvaiseksi. Ootteko muuten huomanneet, että leimailen nykyään ihan päntiönään? En edes muista milloin oon viimeksi käyttänyt siirtokuvia kaikissa kynsissä! Jösses. Oon päässyt viimeinkin siihen vaiheeseen, että leimailu ei enää tunnu ajatuksena vaivalloiselta. Uskomatonta! Nopeuskin on lisääntynyt, kahden käden leimaamiseen menee enää muutama minuutti. En tosin edelleenkään kykene muihin kuin koko kynnen leimoihin, mutta pikkuhiljaa..

.
.

Huh, viimeinkin saan puskettua nämä kuvat eetteriin ja pääsen eroon tästä lakkauksesta :D En enää erota onko lakkauksessa jotain vikaa vai oonko vaan katsellut näitä kuvia iPhotossa liian kauan. Päättäkää te :)

Translation: Let me just say that Christmas holiday can’t come soon enough. I’m so tired and busy at work it’s ridiculous. Anyhoo, NOTD is Illamasqua DWS (2 easy coats), Lush Lacquer (though nowadays known as Polish Me Silly)  neon glitter Chicks Rule on the accent nail. Stamping is done with Konad pink and Pueen 33 and China Glaze Fairy Dust seals the deal :)

Continue Reading

Boop-Oop-a-Dupe

Katselen tämän postauksen kuvia krokotiilinkyyneliä vuodattaen, sillä tämä ty-pe-rä talvi on tehnyt parissa viikossa selvää mun tasamittaisista, terveistä kynsistä. Meinasin jo kirjoittaa oodin eräälle aluslakalle ja hehkuttaa hyväkuntoisia kynsiäni mutta kah, enpäs ehtinyt. Ylpeys todella käy lankeemuksen edellä…

.
Nail Pattern Boldness Boop-Oop-a-Dupe

Tällä hetkellä kolme kynttä on katkennut ja lisäksi kolmessa on paikka. Aika hyvällä prosentilla ovat tuhoutuneet. Ei näköjään auta mikään maailman rasvamäärä ja hoitotuotteet, joka talvi sama juttu (ja haluaisin mainita että täälläpäin ei edes ole kunnon talvea, pelkästään pimeyttä ja vesisadetta ja kuraa, joten pakkanenkaan ei tänä vuonna selitä tätä katkeamisilmiötä). Arkistossa on muutamalle postaukselle kuvamateriaalia, toivon vain että ne riittävät siihen että kynnet kasvavat jotenkuten tasamittaisiksi, koska tällä hetkellä ne ei todellakaan ole kuvauskunnossa.

.
.

Mutta lienee paikallaan sanoa sananen näistä kuvista. Pohjalla on kaksi kerrosta Zoyan Anjaa. Anja kuuluu niiden raivostuttavien lakkojen joukkoon, jotka pullossa ovat nättejä ja jonkun värisiä ja kynsillä näyttävät sitten pelkästään mustalta. Onneksi keksin heittää Anjan päälle pari kerrosta Nail Pattern Boldnessin Boop-Oop-a-Dupea, joka on aivan mieletön. Dupe-nimi viittaa Clarinsin 230-kulttilakkaan, jota Boop onnistuneesti imitoi, kuten myös Max Factorin Fantasy Fire.

.
.

Tällaiset lakat ovat siitä upeita, että ne näyttävät aivan erilaiselta riippuen alla olevasta lakasta ja katselukulmasta. Lähes mustan lakan päälle laitettuna Boopin punaoranssit sävyt tulevat eniten esiin, sinisen lakan päällä näkyvät enemmän sinisen ja violetin sävyt. Ihan törkeän hieno lakka, haluaisin valella Boopia kaikkialle ja kylpeä siinä. Vähintään.

.
.

Ai niin, on tuossa tosiaan myös Gina Tricotin Rose Glitteriä mutta suhtaudun siihen hieman maltillisemmalla innostuksella.

.
.

KATTOKAA TUOTA PULLOA MITEN MIKÄÄN VOI NÄYTTÄÄ NOIN MIELETTÖMÄLTÄ

.
.

Huhhuh.

Translation: Omfg I can’t even deal with the awesomeness of this polish. Nail Pattern Boldness Boop-Oop-a-Dupe is an excellent imitation of Clarins 230, super-HTF polish with a cult rep. Shown here over Zoya Anja, an eggplant creme which pretty much just looks black on the nail and makes a great base for Boop. Buy Boop. Buy it. DO IT.

Continue Reading