Trash Talk: syyskuu

Wihii, viimeinkin pääsen tekemään näitä kuukauden loppuneet -postauksia, joita olen halunnut tehdä jo pitkään! Idea on siis se, että kerään kuukauden aikana tyhjenevät purkit talteen, kokoan ne samaan postaukseen ja arvioin tuotteet. Ostaisinko uudelleen, tuliko tuotteesta vakkarituotteeni ja mikä oli kuukauden tähtituote – Trash Talk on kaikkea tätä! *mainoskanavaääni*

Olen tykännyt lukea muiden loppuneet -postauksia, mutta aikaisemmin mulla oli muutenkin niin paljon puutetta säilytystilasta, ettei tyhjien purnukoiden säilöminen tuntunut erityisen järkevältä. Tosin myönnän, että aloin kerätä tyhjiä purkkeja jo elokuussa, mutta jännästi niiden muuttaminen vanhasta asunnosta uuteen ei ollut enää edes mun mittapuulla fiksua :D

.
.

Menin niin pitkälle, että peräti ostin erikseen korin tyhjiä purkkeja varten! How not normal is that! :D Musta kiekurainen muovikori löytyi oikeasti sattumalta Tokmannista ja maksoi jotain 3 euroa. Ihan hyvä sijoitus.

Hiustuotteet:

.
.

Hiustuotteista loppui Batisten kuivashampoo, Four Reasonsin hiuspuuteri ja Keunen hoitoaine. Batisten Neon Lights tuli mulle pr-paketista ja tuoksu on Limited Edition. Mun puolesta saisi kyllä kuulua vakkarivalikoimaan, sillä tuoksu on ihanan hedelmäinen. Batisten kuivashampoot on kuuluneet mun normiarkeen jo monen pullon verran, sillä hinta-laatu -suhde on erinomainen ja puhdistavatkin mokomat ihan älyttömän hyvin. Pakko mainita, että kirsikka-Batiste on sarjan yllättäjä. L’Occitane-postauksessa mainitsinkin jo, että en tykkää yhtään kirsikan tuoksusta, mutta Batiste on onnistunut tekemään tuoksusta tosi kivan, raikkaan ja miedon. Suosittelen!

Four Reasonsin hiuspuuteri on ollut mun käytössä jo paljon ennen blogiakin. Käytän tätä joka ikinen päivä. Spray-mallinen hiuspuuteri on helpoin tapa saada rouheutta ja rakennetta tukkaan muutamassa sekunnissa. Hintakin on tosi edullinen, alle kympin. Ostan uudelleen kunnes olen niin dementoitunut etten saa enää käyttää rahaa.

Keune Color Care Conditioner -hoitoaineesta kirjoitinkin jo enemmän Sugar High’ssa. Ei lisättävää :)

Kädet ja kynnet:

.
.

Essencen käsivoiteet on puoli-ilmaisia, kivantuoksuisia, nopeasti imeytyviä ja käteviä. Tuo 75 ml purnukka maksaa OIKEASTI muutaman sentin yli EURON. ’nuff said.

X-tran kynsilakanpoistoaine on paras kaikista ja puoli-ilmaista sekin. Mun käyttämistä pulloista sais varmaan jo keskikokoisen talon rakennettua.

Trind Cuticle Balsam on myöskin luovinut luottotuotteiden joukkoon. Kosteuttava, mutta ei niin hankala ja lähmäinen kuin öljy. Palaan tähän asiaan vielä myöhemmin, sillä Trindin hoitotuotteista on jossain vaiheessa tulossa postauksen verran juttua.

Muut:

.
.

Oho, onpas punainen kuva.

Rexona Maximum Protection -dödö tuli Livboxista. Tykkäsin, sillä dödö on tosi tehokas. Käyttöohjeissa tosin sanotaan että dödöä laitetaan illalla ja sen jälkeen se pitää hienhajun poissa 48 tuntia, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, mutta aamulla laitettuna kestää kyllä hikitreenitkin. Huono puoli on se, että dödö kuluu ihan tosi nopeasti ja loppui ennenkuin ehdin kissaa sanoa.

Dermosilin Blossom -suihkugeeli on IHANA! Tuoksu on aivan seireeninen, jos se edes on sana. Tässäkin taitaa tuoksua se ihana kirsikankukka :) mulla on vielä saman sarjan vartalovoide korkkaamatta, onneksi! Tämän yksilön sain miittikassista, mutta ostan kyllä itse lisää heti seuraavan Dermosil-tilauksen yhteydessä.

Neutrogena Norwegian Formula -rasva sai ihan oman postauksensa, täällä.

Kuukauden yllättäjä: Dermosil Blossom. Odotin äklömakeaa tuoksua, sain pullollisen ihanuutta.

Kuukauden paras: Batiste.

Löytyikö uusia tuttavuuksia tai tuttuja suosikkeja?

Translation: here’s all I’ve used up this September! :)

Continue Reading
1 8 9 10