Purplette

Hmm. Mulla on ongelmallinen kausi violetin suhteen. Mun lakkakokoelmassa on violetin sävyjä kaikista eniten, mutta joku kyllästyminen on nyt tapahtunut, sillä käyttämättömien lakkojen armeijassa alkaa lilat olla yliedustettuna. En ole ostanut yhtään lilaa aikoihin, mutta ei niillä olemassaolevillakaan ole huvittanut lakata. Olen huolissani itsestäni, joten tein sitten kiukulla violetin lakkauksen :)

illamasqua baptiste
.

Kynsillä on Illamasquan Baptiste, Zoyan Carter ja OPI:n I Snow You Love Me (etu- ja pikkusormen glitterit). Baptiste on häkellyttävän syvä violetti shimmerlakka, joka takuulla soveltuisi myös leimaukseen – lakka peittää lähestulkoon yhdellä kerroksella, tässä kynsillä kaksi kerrosta. Lakkasin silleen ”HAHAHAHA niin helppoa HAHAHA”, koska lakan laatu on ihan älyttömän hyvä. Todella helppo ja superkiiltävä yksilö.

.
.

Zoyan Carter edustaa keskisormessa, olen käyttänyt lakkaa pari kertaa aiemminkin mutta blogissa sitä ei kai ole nähty. Carter on mun mielestä kaikkien aikojen hienoin tekstuurilakka, pinta on glittereineen niin eläväinen että kameran tarkennus toteaa vaan että ”wtf EI”, mutta toisaalta, kimallus tulee blurrikuvissa paremmin esiin. Eli sovitaan että kuvat on Carterin kohdalla epätarkkoja ihan tarkoituksella.

.
.

OPI:n I Snow You Love Me:stä tuskin tarvitsee enää erikseen mitään sanoa, mutta glittereiden värivaihteluista ja heijastavuudesta halusin havainnollistavan kuvan ottaa:

.
.

Voeh, aika ihana!

Nimettömiin laitoin siirtokuvat ja haluaisin kyllä siitä hyvästä mitalin. Olin jo automaattisesti valkkaamassa leimauslaattaa, kunnes tajusin etten ole siirtokuvaparoille osoittanut oikein mitään huomiota viime aikoina. Pääsivät sitten edes aksenttikynnen asemaan, mutta voisin kyllä vähän tsempata niiden käytössä, kun niitä kerran parin käyntikorttikansion verran on…

.
.

Onnistuisinkohan mä tällä lakkauksella murtamaan violetittoman kauteni… En tiedä mikä mulla nyt on kun haluaisin koko ajan lakata punaisella (ja välillä murretuilla sävyillä). Harmi että joulu meni jo. Mikä värikausi teillä on menossa vai onko mikään? Nii joo ja gallupinomaisesti haluaisin myös kysyä, että kuinka monta katkennutta kynttä/paikkaa teillä on? Oon ihan hiilenä kun kovat pakkaset vaan jatkuu ja ehjät kynnet vähenee. Nyt on kolmessa kynnessä paikka ja kolmesta on katkennut kulma. U-pee-ta. Sitten kun blogissa alkaa tulla kymmeniä lakkapulloesittelyjä putkeen, tiedätte että ne loputkin kynnet on katkenneet :D

Translation: Purple skittlette coming your way! Illamasqua Baptiste is an amazing deep purple shimmer with an outstanding quality and very high pigmentation, it’s almost a 1-coater. I used OPI I Snow You Love Me on my index and pinkie and added water decals to my ring fingers. Middle finger shows Zoya Carter which in my opinion is the most beautiful texture polish made to date. 

Kurkkasitko jo nämä?

35 kommenttia

  1. Oi kuin sievät kynnet. :) Tuo Illamasqua saa sydämen tykyttämään täällä, ihanan näköinen lakka. <3

  2. :O Jos koskaan päätät luopua jommasta kummasta, Baptistesta tai Carterista niin minä annan niille kodin mielelläni. Upeita!

    Mulla ei oo tällä hetkellä yhtään kynttä hajonnu. *kop kop* Tosin tästä ei oo kauaa ku lyhensin kynnet ihan nysiks kun pitkään paikattuna ollut kynsi ei enää kestäny ehjänä. :'(

    Niin ja mikä kausi menossa… Hmm. Mä oon haalinu ihan hirveesti vihree / teal / turkoosi -akselilla lakkoja. Ne miellyttää nyt eniten silmää. Pinkki-vaaleanpuna-lila kausi on menossa siis ohi. :D

    1. En oo kyllä ihan heti luopumassa :) Mulla nyt vielä perjantaina räsähti peukalosta koko vapaa kasvu poikki. Mahtavaa.

      Mä odotan vielä teal-kautta, ei oo nimittäin ensimmäistäkään sen väristä lakkaa :D

  3. Uuuh! Nyt mua alkaa taas kismittää, ettei mulla ole Carteria! Iiiiiihanat!

    Ja vastauksena kysymykseen: ei yhtään katkennutta kynttä, koska viilasin kaikki töpöiksi. Jos en olisi viilannut, minulla olisi viisi melkein katkennutta kynttä, koska niissä oli niin pahat liuskottuman ja murtuman sekoitukset. V*TTU. I feel your pain.

  4. Ihanat kynnet! Minulla on myös tuo Carter ja se on kyllä herkuin tekstuurilakka jonka omistan, ihan ehdottomasti. Minullakaan ei tällä hetkellä ole ainuttakaan katkennutta kynttä, mutta se johtuu täysin siitä, että 4/10 katkesi joululomalla töissä ja viilasin silloin kaikki lyhyiksi :D

  5. Eikää, miks mä en vaan ostanu Carteria silloin kun se eteen sattu? Upeat kynnet!

    Mun kynnet on säästyneet pakkasilta (kädet ja kynsinauhat on kyllä toooosi kuivat). Vielä on kaikki kulmatkin, ja kynnet vielä ihan hyvän mittaiset. Tosin nyt on käytössä Trindin Nail Repair ja uskon sillä olevan vaikutusta asiaan :)

    Ja mun värikausi on varmaan viimeset puol vuotta ollu sininen. Huomaan koko ajan haalivani lisää sinisiä lakkoja, ja yhessä vaiheessa blogissakaan ei muita näkyny.

    1. Kiitos! Sun tarttee nyt tilata se sitten :)

      Kulmat…mitä ne on? :D mulla ei oo kohta yhtään ehjää kynttä, apua. Mä käytän Trindin Nail Balsamia kyllä mutta Repairia en oo vielä koittanut. Pitäis kai ostaa..

      Mä oon vasta totuttelemassa siihen siniseen :)

      1. Siis kun mulla on tuollaset neliönmalliset kynnet, niin niitten kulmat :D En tiiä miksä niitä sitte yleensä kutsutaan, mut mulle ne on kulmat. Ja suosittelen Repairia, vaikka en oo vielä varma miten se tulee parantaa mun kynnet, mut alku on lupaava:)

        1. Haha siis se mun ”mitkä kulmat” viittasi siihen että mulla on ne about kadonneet, kun ne napsuu ensimmäisinä poikki :DD Joo Repairia pitää kyllä kokeilla!

  6. Oijjj kuinka kaunis onkaan tuo Baptiste!
    Mulla on nyt kynsillä harmaata, mutta kovasti tekis mieli lakata punasilla lakoilla, kun jouluna ei jotenki kerenny lakaa kynnet ku kerran vähänsinnepäin teeman mukaan.
    Katkenneita/murtuneita/liuskottuneita kynsiä kolme kappaletta. (Oikeen käden peukku, etu ja keskisormi) :D

    1. No sama mulla, yhet joulukynnet tein ja nekään ei ollu punaiset :D

      Hah, kuulostaa tutulta, noi sormet kärsii vauriot aina ekana!

  7. On kyllä häkellyttävän voimakkaat värit, nam, ja ihanat siirtokuvat! Mulla alkaa olla kohta pakko hommata jostain tuo opi. prkl.
    Väittäisin että vaaleanpunainen kausi täällä, tai vähintäänkin tyttömäinen. Ja skittlettetauti.
    Mulla jotenkin omituisesti ei ole kynnet napsuneet nyt talven aikana, toisaalta iho on talvisin niin kuiva että pakko rasvata koko ajan käsiä, epäilen tuon vaikuttavan kynsiinkin. Ei mulla nyt hirveän pitkät kynnet ole mutta sen verran löytyy että katkeaminen olisi kyllä ihan mahdollista.Liuskoittuminen onkin sitten asia erikseen…

    1. Kiva kuulla että tykkäät :)

      Joo se liuskottuminen, voi hyvää päivää kuinka rasittavaa. Mun pitää senkin takia vaihtaa lakkoja jatkuvasti, että pääsen buffaamaan ja/tai liimaamaan liuskottumia. Vaan eipä tuo oo kauheesti auttanu :D

  8. Carter kotiutui aikasemmin tällä viikolla, löytyi vihdoin eBaysta tosi sopivaan hintaan :) Se on upea, mutta en vaan vielä oo keksiny miten sitä kynsille laittaisin. Mulla on selkeesti sellanen kausi, etten yksinkertaisesti osaa lakata yksivärisiä kynsiä. Carter vaan ei meinaa millään sopia minkään laatikossa olevan kanssa yksiin. Kokoelmassa on selkeesti parin violetin kokoinen aukko :D

    Tähän aamuun asti oli ihan onnellinen asema kynsien kanssa, ovat suorastaan poikkeuksellisen hyvässä kunnossa olleet. Aamulla yks sitten otti ja lohkesi, jäi joka paikkaan kiinni ja jossain ihmeellisessä mielenhäiriössä vedin sen ihan nysäksi, vaikka olis ollu ihan yksinkertainen paikata. En sitten vaan jakasanu ottaa lakkoja pois ja paikata :D Pitää nyt sit kattoa, et lyhennänkö tässä kaikki vai annanko peukun olla lyhyempi.

  9. IHANAT! Kyllä näillä pitäisi jo violettimasiksesta toipua:)

    Mullakin on käyttämättömissä ainakin 5 tummaa lilaa tai sinne päin, syksyllä niitä tuli haalittua mutta vähäiselle käytölle ovat jääneet.

    Nyt jos kirjotan tänne, että mulla on ihmeen hyvä tilanne kynsien kanssa niin varmaan seuraavan oven väliin tai auton ovenkahvaan jää vähintään kolme kynttä joten en uskalla tehdä sitä. Talvi on kyllä koetellut muuten ihan urakalla:P

  10. Ai miten herkut kynnet! Tajusin vasta äskettäin miten upea tuo Carter on, täytyy varmaan laittaa se kynsille heti kun lakka tipahtaa postiluukusta. :)

    Lakkauksissa mulla oli pitkään pelkkiä tummia sävyjä kunnes kyllästyin tähän talvimasennukseen ja siirryin hetkeksi räikeisiin kesäväreihin. Mun nysäkynnet on ainakin tähän asti pysyneet koossa, mutta käsiä saa rasvata kyllä joka välissä. Pahuksen pakkaset!

    1. Kiitos :) Joo se on kyllä ihan mahtava lakka!

      Mulla on nyt vähän sama tunne, tummia lakkoja ei jaksais enää jatkuvasti käyttää :)

  11. Mä onnistuin välttämään kynsienkatkeilukauden pahimmat hetket, koska ensimmäisten kynsien katkettua lyhensin kaikki ihan nysiksi. (Yhyyyyy :c ) kynsillä on menossa muutenkin epämukavuuskausi, kun väen vängällä pitää tehä sinisiä kynsiä, jotta saan postauksen kasaan XD sininen on nounou :D

    1. Mä taistelen vielä :D ymmärrän sinisyyskammon, mutta jopa minä onnistuin jotenkuten sen selättämään..tarkoittaen että tykkään nykyään tummansinisesta jossain määrin! :)

  12. Just tänään mietin, että ei oo hetkeen katkennut/murtunut mikään kynsi. Kaipa se todellisuus kohta iskee märällä rätillä naamaan ja lujaa ja alkaa kynnet napsua… Muuten kärsin kyllä käsineni mummotaudista, kun käsien iho on ryppyinen ja kovin kiristetyn näköinen, vaikka päivittäin lotraan sekä öljyllä että käsirasvalla. Pitänee lotrata vielä nykyistä enemmän.

    Nuo kynnet on UPEAT! Jostain syystä vaan vierastan violettia omilla kynsilläni, vaikka muilla se näyttää ihan mahtavalle.

    1. Toivottavasti vahva kausi jatkuu :) ja joo, rasvan kanssa saa olla aivan naimisissa ja silti ihon kunto on surkea.

      Kiitos :)

  13. Nyt tulee pelkkiä ylityssanoja…Ihanat! Siis aivan kaikki asiat! Ensin luulin siirtokuvaa nailart taiteiluksi sitten leimaksi ja nyt miun on saatava tommosia siirtokuvia! Ihana! Mutta miksi ois miksi en Tallinnasta ostanut tuota Carteria?!?
    t. nysäkynsi, nää 20 asteen pakkaset oli viimeinen niitti.. :/

    1. Ihana kommentti, kiitos :D Jos en ihan väärin muista niin noi siirtokuvat on Chez Delaneylta :)

      Voih, toivottavasti Carter tulee vastaan vielä uudelleen!

  14. MIKSI, oi MIKSI en omista Carteria… Huokaus.

    Kynsiä napsahti poikki torstaina töissä kolme kappaletta ja edessä oli väkisin kynsien lyhentäminen. Hurray, I feel you.

  15. Hyvä, että pakotit itses violettiin, aivan mahtavat :) Kokonaisuus, ihan kaikki, sillä selvä!

    Itselläni on melkein eniten sinisiä ja violetteja lakkoja, tosin hopeita, harmaita, eri mustia alkaa olla myös saman verran (täh miten se on mahdollista edes.. :D) Ja siksi tämän sävysiä en nyt saa ostaakaan aikoihin. Muutenkin vois lakkoilla. Ja lakkailla niillä mitä on.

    Mulla katkeilee huolella nyt pakkasella kynnet eli et ole ainoa…En saa kasvatettua pitkiä kynsiä mitenkään, ehkä taas keväällä sitten. Lisäks kädet kuivuu ihan järkyttävän paljon.

    Hei kerro mistä tarpeeks pieniä siirtokuvia? Nätit! Vois joskus jonkun arkin hommata.

    Aivan mahtavan kuvan oot saanu I Snow You Love Me:sta, sä hei tarttet sen tuplan siitä ;D

    1. Jee kiitti! :)

      Lakko….niin kai se ois ihan järkevää…:D (paitsi jos pitää ostaa tuplapullo glitteriä)

      Nämäkään siirtokuvat ei ollu tarpeeks pienet, mutta ei se haittaa, kun ylimääräinen osa kuvaa sulaa poies kun laittaa päällyslakkaa ja siivoaa kynsinauhoja :) Nää on muistaakseni Chez Delaneylta, suurin osa mun siirtokuvista on sieltä tai Adeninasta :)

  16. Aivan ihanan herkullinen violetti lakkaus!

    En voi käsittää miksi, mutta mulla on ollut jo pidemmän aikaa ongelmallinen kausi violettien suhteen, vaikka erilaisia violetin sävyjä löytyy varmasti kokoelmista eniten. Ehkä munkin pitäs siis pakolla vaan pyöräyttää joku violetti manikyyri… Ainakaan ei varmaan haittais lykkiä tuota Carteria kynsille, on se sen verran ihana lakka!

    Sen sijaan menossa on ollut jo pidemmän aikaa sininen/teal/turkoosi -kausi, joka on sinänsä myös kummallista, kun en vielä vuosi sitten tykännyt sinisistä lakoista. Niin se mieli muuttuu! :)

    Multa löytyy yksi katkennut peukun kynsi ja oikeesta kädestä on hävinny aika hyvin kaikista kynsistä kulmat. Onneksi (ainakin vielä) vasemmassa (kuvaus)kädessä on muut neljä sitä peukkua lukuun ottamatta kuosissa! :)

Vastaa