Palette Cleanser

Pitkästä aikaa sain värkätyksi kynnet, joissa viihdyin normaalia pidempään eli peräti neljä päivää. Pidempäänkin olisin jaksanut, mutta lakkaus alkoi neljäntenä päivänä lohkeilla jo ikävästi. Olen käyttänyt paljon tummia ja kirkkaita värejä viime aikoina, joten tällä kertaa teki mieli jotakin vähän kevyempää ja hempeämpää.

IMG_7411
.

Itseasiassa idea näihin kynsiin tuli geelikynsistä, jotka tein ex-blogisysterilleni Helenalle. Näyttivät niin kivalta, että sama kuosi piti saada itsellekin :) Pohjalakkana on Color Clubin Incognito. Muuten kiva lakka, mutta tasaista jälkeä sillä on vaikea saada aikaan. Näissä kynsissä Incognitoa on kaksi kerrosta, joissakin kynsissä raidoittumisen vuoksi kolme. Kärjen viirut on tehty Orlyn Instant Artist -koristelulakoilla, sävyinä Platinum ja Pink Pastel. Orlyn koristelulakat eivät ole kynsilakkaa, vaan vesipohjaista akryylimaalihässäkkää. Lakat saa siis pyyhkäistyä vedellä pois ennen kuivumista, mikä on varsin kätevä ominaisuus.

IMG_7412
.

Nämä kynnet oli niin helpot ja nopeat tehdä, että aion kyllä koittaa vastaavaa raitakuviota toistekin eri väreillä. Instant Artisteja mulla ei tosin ole kuin kolme, mutta eiköhän vastaavaa kuviota saa aikaan myös kynsilakalla ja ohuella siveltimellä. Jää nähtäväksi…

IMG_7409
.

Muuten, mikäli teillä on ongelmia saada rahaa kulumaan, tässä yksi vinkki: Cesarsilla on läjä Color Clubin lakkoja poistomyynnissä 4 euron kappalehintaan (tässä, alennuksessa olevien kokoelmien nimen perässä lukee ”poisto”), ja Konad-leimauslaatat ja -lakat -25% (tässä). CesarsShop on luotettava suomalainen kauppa, jossa asiakaspalvelu pelaa, uskallan suositella. Tämä ei ole mikään maksettu mainos, en vain halua olla ainoa joka tuhlaa rahojaan järjettömyyksiin. Shop ’til you drop!

Translation: Finally I managed to create something I really liked. This soft, stripe-y french manicure was a perfect palette cleanser after all those dark and/or bright colors I’ve been using lately.

Kurkkasitko jo nämä?

6 kommenttia

Vastaa