Search results

36 results found.

Parhaat käsivoiteet hyvän hygienian tueksi

Tuotteet alunperin saatu, sen jälkeen olen ostanut samoja tuotteita myös itse. 
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Uskon (ja toivon) että jokainen on lisännyt nyt ihan eksponentiaalisesti käsienpesua omassa arjessaan ja ainakin minä huomaan sen vaikutuksen käsieni ihossa. Käteni olivat jo lähtökohtaisesti valtavan kuivat, mutta nyt jatkuva saippuashow on vienyt kuivuuden ihan uusiin ulottuvuuksiin. Käsivoiteille on siis entistä enemmän tarvetta. Muistutan, että nyt on todella tärkeää pitää käsien iho ehjänä ja terveenä, sillä rikkonainen iho on hygieniariski sekin. Siksipä päätinkin listata teille muutamia mun käsivoidesuosikkeja ja valikoin listalle sellaiset voiteet, jotka saa tilattua kotiin ja siten vältettyä turhan kauppareissun. Kuvat ovat vanhoista postauksista, joten yhtenäistä linjaa niiden suhteen on turha odottaa :D

Kevyet, nopeasti imeytyvät voiteet:

Natura Siberica. *Natura Siberica Extra-Firming Hand Cream on todella miellyttävä voide. Mieto ja kiva tuoksu, imeytyy vikkelästi ja kosteuttaa kuitenkin hyvin. Näppärä päiväkäytössä ja tuubi mahtuu työlaukkuunkin. Natura Sibericalla on monta muutakin hyvää käsivoidetta ja hintataso on huokea. Natura Sibericaa voi ostaa *oletkaunis.fi -verkkokaupasta.

 

L’Occitane. En voisi mitenkään kirjoittaa käsivoiteisiin liittyvää postausta mainitsematta L’Occitanea. Merkillä on niin laaja skaala erilaisia käsivoiteita, että jokainen varmasti löytää itselleen sopivan. Kevyempää sarjaa edustavat eri tuoksusarjojen voiteet, kuten *Cherry Blossom tai ikisuosikkini Verbena, jonka *näppärä pumppupullo on kätevä säilyttää kylppärissä saippuan kaverina. Isojen tuubien lisäksi *30 ml matkakokoiset voiteet ovat mun vakkareita käsilaukussa.

Dermosil. Dermosililla on myös valtavasti hyviä käsivoiteita ja vieläpä halvalla. Valikoimassa on myös tuoksuttomia vaihtoehtoja. Mun suosikkeja on Saksanpähkinävoide, Sensitive Caring Cream ja Hand & Foot Night Care, joskin se tippuu kyllä paksumpien voiteiden kategoriaan.

Paksummat, ihoa korjaavat ja pitkään kosteuttavat voiteet: 

Neal’s Yard Remedies Bee Lovely Hand Cream on tuhti ja ihanasti appelsiinilta tuoksuva voide. Kosteuttaa tehokkaasti ja pitkään. Saatavilla Jolien verkkokaupasta, jossa Bee Lovely on best sellereiden joukossa, enkä yhtään ihmettele miksi.

L’Occitane Shea Hand Cream on itsestäänselvyys tässä listauksessa. Olen käyttänyt voidetta lukemattomia tuubeja, ja on vaikea kuvitella että mikään syrjäyttäisi tätä. Moni käyttää voidetta öisin, mutta mun kädet on niin kuivat että käytän ihan rutiinisti päivisinkin. Eihän Shea Hand Cream mikään parin euron tuote ole, mutta 150 ml tuubi kestää todella kauan. Saatavilla mm. *Eleveniltä.

Sheasta on olemassa myös heavy duty -versio nimeltään *Intensive Hand Balm, jossa on sheavoita peräti 25% tavallisen 20% sijaan. Jos tämä ei auta, mikään ei auta.

Muistakaahan pesun lisäksi myös rasvata käsiänne, niin ei kaikki näytetä Terminaattorilta sitten parin kuukauden päästä :D Nimeä oma suosikkivoiteesi kommenttiboksissa, jos se tältä listalta puuttuu!

(Tuotteet on alunperin saatu, mutta olen ostanut näistä useita sen jälkeen myös itse. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading