No nyt sitä synttäriarvontaa, olkaa hyvä!

*arvonta on päättynyt*

Hello folks, I’m back! Katosin juhannukseksi mökille blogimaailman ulottumattomiin, mutta kuten Facebookin puolella lupasin, tänään lähtee käyntiin synttäriarvonta. Can I get a whoop whoop?!

Pakko ensin nostalgisoida hieman. Kesäkuussa 2012 päätin ystäväni kanssa kokeilla blogin pitämistä. Jalkapallon MM-kisat oli juuri alkaneet, joten oltiin molemmat kisaleskiä siippojemme fanaattisen jalkapalloinnostuksen takia. Piti siis keksiä jotakin tekemistä kuukaudeksi. Mun kynsipossuiluinnostus alkoi olla niissä sfääreissä, että Facebook-tilin tukkiminen kynsikuvilla oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja kavereita armahtaakseni kanavoin innostukseni blogiin.

Ystäväni ei kokenut kirjoittamista omaksi jutukseen, minä taas paahdoin postauksia eetteriin ihan maanisella tahdilla. Wasting Lifestylestä tulikin sitten mun rakkauslapseni, MM-kisat oli ja meni mutta blogi pysyi. Lukijoita alkoi kertyä tasaiseen tahtiin sen kummemmin mainostamatta, mikä tietysti lisäsi mun motivaatiota eksponentiaalisesti. Nyt vuotta myöhemmin voin todeta, että blogin aloittaminen oli yksi parhaimmista päätöksistä, mitä vapaa-aikani suhteen olen tehnyt. Blogin kautta oon saanut mielekästä tekemistä, uusia ystäviä ja hienoja mahdollisuuksia, kuten toinen blogi Bombónin sivuilla. Ja sitäpaitsi, mihin ihmeeseen mä rahani käyttäisin, jos en niinkin järkeviin asioihin kuin kynsijuttuihin?!

Suurin kiitos kuuluu luonnollisesti teille siellä ruudun toisella puolella. Aikamoista valiojoukkoa olette! Yhtäkään asiatonta kommenttia ei ole blogiin vuoden aikana tullut, sen sijaan monet naurut oon teidän kommenteista saanut. Jos voisin jokaisen lukijan palkita, tekisin sen, mutta tällä kertaa täytyy kuitenkin tyytyä arvontaan :) Pahoittelut niille, jotka odottivat palkinnoksi hirsimökkiä, urheiluautoa tai kylpypaljua :D

arvonta1vOn tuo minusta ihan hyvä palkinto silti!

Palkintoon kuuluu Tigin Bed Head -sarjan shampoo ja hoitoaine, kiiltosuihke ja hiusvaha, Dermosilin saksanpähkinä-sarjan kynsinauhavoide, kaksi purkkia niittejä, hyrrällinen fimoja, arkki siirtokuvia sekä Essien ja A Englandin kynsilakat.

IMG_0565Hiustuotteet tarjoaa tietysti Bombón. On varmaan tarpeetonta sanoa, että olin ratketa innostuksesta kun Outi latoi tuotteita tiskiin :D Some Like It Hot -sarjan shampoo ja hoitoaine suojaavat hiuksia uv-säteilyltä, kosteudelta ja lämpökäsittelyiltä. Molemmat tuotteet on sulfaatittomia ja tuoksupuolelta löytyy kurkkua, aloeta, avocadoa ja viinirypälettä. Shine Junkie -kiiltosuihke sitoo kaksihaaraisia, silottaa pörrötukkaa ja tietysti antaa sitä kiiltoa. Mastermind -hiusvaha lupaa rakennetta, tuuheutta ja kiiltoa. Toivottavasti lunastavat lupauksensa! Oon käyttänyt Tigin tuotteita jo pienen iäisyyden, mutta näitä yksilöitä en oo kokeillut. Voittaja raportoikoon sitten miten toimivat :)

IMG_0567

Kynsitarvikepuolelta löytyy Adeninan sponsoroimat A Englandin Guinevere -lakka, kaksi purkkia kullanvärisiä metallisia niittejä sekä hyrrällinen hymynaamafimoja. Sain Adeninalta itselleni testiin 8 purkkia metalliniittejä, joista nuo kaksi luovutin arvontaan, jalo kun olen :D Essien leveällä sudilla varustettu Bachelorette Bash, Dermosilin kynsinauhavoide ja siirtokuva-arkki on mun itse ostamia.

Näin voit osallistua arvontaan:

1) jätä tähän postaukseen kommentti, jossa annat palautetta blogista: millaisia juttuja haluat nähdä enemmän, millaisia vähemmän? Onko joku tietty juttu maan ja taivaan välillä, mistä haluaisit blogissa lukea? Mikä ärsyttää, mikä ihastuttaa? Toisin sanoen risuja, ruusuja, rakkauskirjeitä, postaustoiveita..kerro Emma-tädille. I’m listening.

2) jätä toimiva sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Osoite näkyy vain minulle.

3) saat lisäarvan, jos mainostat arvontaa oman blogisi yhteydessä. Käytä mainostaessasi tämän postauksen ensimmäistä kuvaa, siis tuota jossa on arvontateksti. Jätä kommenttiin linkki, oon niin nipo että tarkistan mainoksen olemassaolon. Kjeh kjeh.

Voit siis saada yhden tai kaksi arpaa (tai nolla, jos et osaa noudattaa sääntöjä). Postitan palkinnon vain Suomeen. Arvonta päättyy 8.7.2013 klo 23.59.

GO!

Kurkkasitko jo nämä?

108 kommenttia

  1. Äääk, onnea 1-vuotiaalle!

    Mä voisin jättää blogille rakkauskirjeen:

    Olet ihana juuri tälläisenä kun olet. Mitään en jättäisi pois ja mitään en lisäisi. Täydellinen ja ihana. Välillä harmaiden päivien piristys ja iloisten päivien innostus.

    Peace and love, ja sillä lailla <3

  2. Oot aivan miellettömän ihana kirjottaja, joka kerta ku lukee uuden postauksen ni hymy nousee korviin asti, oikeesti, ihan mahtavaa tekstiä! Muutenkin blogi on mahtava, muttä älä ton tekdtin sisältöä ainakaan muuta, muuten mun vatsalihakset ei saa treeniä ;) Oot iiiihana <3

  3. Äwwäwäwääww mikä arvonta<3

    1. Mie toivoisin tutoja enempi, ne on aina jänskiä. Muutoin blogi on aikas purrrfect, siisti ulkoasu, kirjoitustyyli, kuvat, kynnet<3, kaikki. Eli risuja et nyt saa, ruusuja sylin täydeltä!
    2. analogtrashblogi@hotmail.com
    3. Mainostin blogissa, laitoin postauksen linkin tuohon website-kohtaan :)

  4. Sulla on aivan ihania lakkauksia aina ja oonkin seuraillu sinun blogia jo puolvuotta :) Kirjoitat aina mielenkiintoisesti ja hauskasti eikä yksikään päivitys ole ollu pettymys eli ruusuja vain! :)

  5. Isosti onnea 1-vuotiaalle!
    Kuvasi ovat kauniita, teksti laadukasa ja hauskaa :) Ostopostauksista tykkään, niitä saa olla enemmän, muutenkin kaikki uutuuksien esittely on toiveissa. Tutoja saa kanssa tulla lisää, ne ovat aina tervetulleita. Muuten blogi hipoo jo nykyisellään täydellisyyttä.

  6. Heippa!

    Oon niin tuore seuraaja, etten hirveästi pysty palautetta antamaan… Mut näyttää, että sulla on hauska itseironinen tyyli postauksissas (tyyliin ”ja näin kauheat näistä kynsistä sit tuli, seuraavaks kynsilakanpoistoaine).
    Onnea vuotiaalle!

  7. Paljon onnea 1-vuotiaalle!
    Ihana palkinto tiedossa voittajalle :) Olen entinen parturi-kampaaja ja vaikka kyseessä on kynsiblogi tämä palkinto on niin mun näkönen, kun on hius juttuja kynsien lisäksi. Ja vielä tigiä mikä on huippu merkki :)

    Palautteeseen en keksi kuin kehuja. Sulla on ihana tapa kirjottaa. Osaat niin eläväisesti kirjottaa ja monesti luen tekstejäsi nauraen kyyneleet silmistä kun eläydyn teksteihisi. Varsinki nämä kirjoitukset epäonnistuneista lakkauksista ovat hauskoja. (Vahingon ilo paras ilo ;D )
    Lisäksi on hirmun hellyyttävää kun kutsut miestäsi IT-tueksi. Harvalla blogaajalla on noin hyvä ja kekseliäs nimi miehelleen.

    En kaipaa blogiltasi mitään muutoksia! Kirjotat sopivassa suhteessa kaikista kynsiin liittyvästä. Toki tutoja sulla ei ole lähes ollenkaan, mutta tässä blogissa en niitä edes kaipaa.

    Onnea vielä kerran ja hyvin sä vedät! :D

  8. Mäkään en oo tätä kauan lukenut, mutta tykkään! Jotenki sellanen positiivinen blogi ja hienoja kynsiä :)

  9. Ihastuttavia palkintoja, onnea blogille kuluneesta vuodesta! :) Palautteen antaminen blogillesi on haastavaa, koska en oikeastaan keksi mitään erikoisempaa moittimista. Kuvat on hyviä, tekstit on hauskoja ja kynnet tosi kauniisti toteutettuja. Jos jotain, niin ehkä olisi mukava nähdä useammin jotain hyppäyksiä pois kynsienlaiton mukavuusalueelta, vaikkakin itsekin kynsibloggaajana tiedän, että mukavinta vaan tehdä niitä tuttuja ja turvallisia juttuja joissa varmasti viihtyy. ;D Olisi myös mukavaa tietää enemmän sinusta itsestäsi ihan vaikka kokonaisen postauksen muodossa, tosin ymmärrän, jos haluat pitää jonkinlaista anonymiteettiä yllä.

  10. Onnea onneaa! Toosi ihana blogi ja sun kirjoitustyyli on parhautta! Toki ne kynnetkin .. ;) Kuvatkin on kivoja. Tutoja voisi olla kiva katsella/lukea, kun lakkaukset on kivoja ja voisi sitten apinoida paremmin ;D

  11. Oioi, mikä palkinto!

    Onnea WL!
    Oon seurannut suunnilleen viime syyskuusta, mutta kommentoinut vaan muutaman kerran. WL on ehdottomasti mun lemppari! Ihanaa itseironiaa ja suoraa tekstiä kuitenkin puettu kieliasullisesti sulavaan ja korrektiin muotoon.
    Kuvat on laadukkaita ja hyvin sommiteltuja, teksteissä on sisältöä ja postaustahti on juurikin sopiva!

    Ei risuja!

  12. WHOOP WHOOP todellaki!

    Blogissa on sopivasti kaikkea! Kirjoitat tosi hauskasti. Unelmissani blogi päivittyisi vähän useammin, mutta todellisuudessa valitsen mielummin laadun kuin määrän ja velvollisuudentunnosta stressaantuneen bloggaajan.

    Jeps, ei tuu muuta mieleen. Onnea Wasting Lifestyle 1 v!

  13. Ihan ensimmäiseksi isot onnittelut yksivuotiaalle blogille! =)

    Ihanaa, että sulla on innostus säilynyt bloggaamiseen ja oot sen kautta saanut kivoja asioita elämääs!
    Päälimmäisenä blogista haluan sanoa sen, että blogisi saa mut hyvälle tuulelle ja uusia juttuja odottaa aina innolla. Kiitos! Luin pitkään anonyymina, ja oman blogin perustamisen jälkeen myös julkisena lukijana.
    Hyvää kesän jatkoa! =)

    Mainostus myös blogissa: http://kynsisirkus.blogspot.fi/2013/06/ohoi.html

  14. (Mä olen ihan fiiliksissä vaikka urheiluautoa ei olekaan palkintona)

    Onnittelut 1-vuotiaalle! Ihana olet, murunen, mä en keksi mitään parannettavaa vaan tää on hyvä just näin, sun näköisenä, persoonallisena ja vähän erilaisena kynsiblogina. Jos nyt jotain toiveita sais esittää, niin semmoinen postaus olis kiva missä joku on vesimarmoroinut sun kynnet.

    Mainostelin fb-sivullani, jää juryn päätettäväksi, hyväksytäänkö se vai saanko vain yhden arvan.

  15. Blogisi on oikein piristävä kynsiblogi! Hauskoja juttuja, iloista meininkiä, eikä mitään kiiltokuvameininkiä. =) Tykkään blogistasi juuri sellaisena kuin se on, jatka samaan malliin!

  16. Jei, jihuu! Whoopiduu!
    Kahmalokaupalla onnea yksivuotiaalle!

    Rrrrrrakastan huumoria tässä blogissa. Monasti olen melkein pudonnut jakkaraltani jutuillesi kikatellessani. Ja tykkään kovin, kun teksti on punnittua eli kaunista kieltä. Äkkiseltään en keksi mitään, mitä olisin jäänyt kaipaamaan, joten jatka samaan malliin!

  17. Voi kun voittaisin, niin ihania palkintojuttuja!

    Sinun blogisi on ensimmäinen blogi, jota olen seurannut kuukausitolkulla ja ainoa, mitä luen säännöllisesti, kun Facebookin kautta näkee kätevästi, milloin uusi postaus on tullut.. Pidän erityisesti kynsistäsi, niiden takia seuraan, koska haluan itsekin tehdä kauniita kynsiä! Minulla ei ole muutosehdotuksia, mutta haluaisin ylipäätään aina hyviä ohjeita kaikkeen. Esim. leimaaminen ei oikein onnistu, kuvio ei tule kunnolla edes leimasimeen, niin hankala hyötyä siitä, että ostin miljoona Konadin lakkaa ja kuviota.. Siihen kaipaisin vinkkejä tai ihan mihin vaan, on aina mielenkiintoista tietää Miten joku tekee jotain tai vaikka poistaa sen =) Tai mitä leimauksen yhteydessä syödään, haha.

    Hyvää syntymäpäivää kivalle blogille!

  18. Oijoi, Tigiä…. Uijiu, A Englandia….
    Ihan pakko osallistua :P
    Mutta ihan asiallisesti, paljon onnea 1-vuotiaalle. En ole juurikaan blogiasi lukenut, vaan päädyin tänne erään toisen blogin mainostaessa arvontaasi. Mutta päädyt bloggeri-listalleni jatkuvaan seurantaan.
    Pidän kynsikoristeluista ja seuraan niitä mielelläni blogeista. Ja kopioin malleja, minkä työn tuhoamiin kynsiini saan ahdettua…

  19. Turkasen isosti onnea 1-vuotiaalle sekä sen kirjoittajalle, sekä jättimäinen kiitos kärsivällisyydestä IT-tuelle, anna tämän jatkua vielä kauan, pliis. =D

    Tykkään lukea, sitä mitä tänne kirjoitat. Enimmäkseen ihastuttaa ja naurattaa, ja jos jotain ärsyttävää on ollut, olen jättänyt sen taakseni ja pitänyt asiasta sanaisen arkkuni kiinni. Epäilen, että ärsyttävää on ollut aika pienessä määrin.

    Rakkauskirje-osuus: Ai lav juu, ai miss juu, ai niiiiiiiiid juu… <3

    Mainostus: http://lilaalakkaa.blogspot.fi/2013/06/mainostus-1-v-synttarit-872013-klo-2359.html
    Voit käydä nipottamassa. ;D

    Ja mikä kätevintä, sun ei tarttis ees lähettää palkintoa. =D

  20. Kiitos ihanista lukuhetkistä. Löysin blogisi ”Jos edes kynnet” -blogin kautta ja jäin nalkkiin ihastuttavaan tapaasi kirjoittaa ja kun aihekin on mieluinen, palaan tänne aina vaan uudelleen. Ei mitään korjaus- tai vinkkiehdotuksia.. jatka vaan samaan malliin.

  21. Sun blogi on ihana kuvia ja juttuja myöten, varsinkin kuvasi niin laadultaan kuin sisällöltään miellyttää mun silmää :)

  22. Tykkään paljon kirjoitustyylistä ja siitä että tekstiä löytyy, eikä pelkkiä kuvia :) Varsinaisia parannusehdotuksia en osaa sanoa, jatka toki samaan malliin!

  23. WHOOOP!!!

    Hurjan paljon onnea taaperolle :D

    Risuja ei tule täältäkään, vaan sylin täydeltä ruusuja! Kirjoitustyylisi on ihan mahtava, kynnet ja kuvat upeita ja blogi kokonaisuudessaan vallan mainio tapaus!

    Jos mä olen oikein ymmärtänyt, niin sulla on koiria…? Mikäli olen oikeassa, niin postaustoiveeksi voisin esittää jotain koiruus-aiheista :)

  24. Mietin kauan mitä risuja antaisin, mut semmosia en kyl keksiny. Kuvat on selkeitä ja lakkaukset kivoja sekä inspiroivia. Ehkä enemmän tahtoisin nähdä tutoriaaleja ja jotain vielä erilaisempia lakkauksia. Sun blogista kyllä tykkään! :3 Onnea 1.v johdosta!

  25. Onnittelut! :)

    Hmm… Kirjoitustyylisi poikkeaa muista lukemistani blogeista. Ekana sitä kuvatessa tulee vaan mieleen suoraanpuhuvan rempseän rehellinen. :D Eipä oo kauaa, kun ekan kerran blogiin törmäsin, mutta heti kolahti ja tallentui kirjanmerkkeihin :) Ruusuja, ruusuja. :)

  26. Wasting Lifestyle on ihan ehdottomasti suosikkini kynsiblogilistallani. Nainen, sinulla on mahtava kirjoitustyyli ja ah-aina-niin-ihanat kynnet!

    Jos jotain nyt toivoisin, niin voisin kompata muita ja niitä tutoja pyydellä. Itse olen vasta-alkaja kynsienlaitossa, joten ne olisivat hyvin hyödyllisiä.

  27. Onnea 1-vuotiaalle! :)
    Risuja on hankala antaa.. kun niitä ei oikestaan ole! :D Tykkään kirjoitustavasta ja blogin ulkoasu sekä kuvat ovat selkeitä. :) Kynsitutoja tai videoita kaipaisin lisää. :>

  28. Ooooonneaaa :)
    Mainostus täälä http://nailaddictp.blogspot.fi/p/arvonnat.html

    Kaipasin jonkun verran hiusjuttuja ja muiden kuin kynsienhoito jutskujutskuja :p Tutot on myös aina kivoja.. :D
    Mutta blogisi on kyllä aika täydellisyys! Sopivasti tekstiä sopivasti kuvia, hyvälaatuisia kuvia, selkeitä kuvia ja kaikke sopivassa tasapainoissa. Jatka siis samaan malliin ;)

  29. Onnea 1 vuotiaalle :)
    Sun blogista huokuu iloisuus ja ihana huumori. Tykkään todella paljon sun monipuolisista ja siisteistä lakkauksista!
    Jatka samaa linjaa :)

  30. Jeij, onnea Wasting Lifestyle YKS VEE!

    Ruusuna annan ainakin sen, että sun blogia on miellyttävä lukea. Ironia on vaikea laji saada tuntumaan ruudun toisellekin puolen, mutta sä handlaat sen. Jonkinasteisena kielioppinatsina nautin suuresti lukiessani kirjoitusvirheetöntä tekstiä (tällä tarkoitan lähinnä karsastavani yhdys sana virheitä ja muita silmille pomppaavia virheitä, esim. välimerkkien puuttumiset ym, puhetyylinen teksti on just okei), muutenkin sun tekstit on sujuvia.

    Mä en oikeastaan keksi risuja. Blogin ulkoasu on selkeä, sisältö hyvää, postaustahtikin on kohtuullisen reipas. Jatka samaan malliin!

  31. Parasta blogissasi on persoonallinen ja hauska kerronta yhdistettynä kynsijuttuihin, olen varmaan suitsuttanut tätä jo joskus aiemminkin täällä… Yksi aikojen mieleenpainuvimmista postauksistasi on se jossa poikaystäväsi lakkasi kyntesi, olen käynyt sen jo pariin kertaan tavailemassa uudelleenkin. Jatka siis ehdottomasti hyvällä linjalla! Ulkoasu miellyttää ja on helppo kaikinpuolin, mutta nyt kun oikein tarkastelen ja syynään niin bannerissasi on ehkä minun makuuni liikaa valokuvia, sillä en ollut aikaisemmin edes ”ehtinyt” katsoa mitä kaikkia kuvia siinä on; ne vähän niinkuin hukkuvat sivulle, vaikka ovat paraatipaikalla. Mutta tuo nyt on tuollainen ”tikusta asiaa” -huomio, tykkään blogistasi kaikkinensa!

    Mä oon muuten taannoin käynyt asiakkaana tuolla Bombonissa myöskin. Ihan kiva paikka! :)

    Mainostin arvontaasi: http://embosnails.blogspot.fi/2013/06/wasting-lifestylen-arvonta.html – eli haalin kaiken mahdollisen saatavilla olevan arpaonnen itselleni :) 2 arpaa!

    Huippuarvonta, kiitos järkkäämisestä & onnittelut taaperoikäiselle(?) blogillesi!

  32. Blogisi on yksi lemppareistani ja rakastan kirjoitustyyliäsi! Juttujasi on aina hauska lukea ja taiteilemasi kynnet ovat upeita. En keksi minkäänlaisia parannusehdotuksia, blogisi on täydellinen juuri tälläisenä! Kiitokset sinulle useista nauruista!:)

  33. Onnittelut! Blogisi on yksi harvoista jota seuraan säännöllisesti. Monet makeat naurut olet värikkäällä kirjoitustyylilläsi saanut aikaan. Pidän blogin selkeästä ulkoasusta, laadukkaista kuvista ja hauskoista teksteistä. Vaikea löytää mitään muutettavaa… mutta jos jotain keksisi… voisit uudistaa bannerin täyttyneen vuoden kunniaksi :o)

  34. Yleisesti tykkään tosi paljon sun blogista, laadukkaista ja isoista kuvista. Oot taitava ja lakkaukset miellyttää silmää! Toivoisin ehkä lisää akryylimaalauksia ja one stroke-kokeiluja! :P

  35. Tykkään lukea blogiasi, koska koristelet kynsiäsi monin eritavoin, joten niistä saa aina ideoita myös itselle. Plussaa on myös hyvät kuvat, eli ne on tarpeeksi isoja ja selkeitä. Jatka samaan malliin! Tykkään lukea myös ostopostauksia, kuulla mistä mitäkin saa hankittua ja missä ajassa lakat tulee perille.

  36. Mukana ollaan mahtavassa arvonnassa :) Löysin vasta hetki sitten sun blogiin, niin koitan antaa edes jonkunlaista palautetta yms :) Koitin selata tän blogin kokonaan läpi että pääsisin vähän perille :) Kaiken kaikkiaan ihana blogi, paljon tesktiä, hyviä kuvia :) Ihan ku ammattilaisen blogi :D<3 Postaustoiveena mulla olisi kynsilakkojen esittele merkeittäin, en ainakaan nähny sellaista taai sit hyppäsin yli juuri? :D

  37. Onnea yksivuotiaalle blogille! Mulla on aina paska tuuri arvonnoissa, mutta yritänpä nyt silti.

    Toiveita.. hmm.. Jos MINÄ saisin päättää, bloggaisit useammin, mutta tiedän, että sulla on muutakin elämää, joten tyydyn kohtalooni. Lisäksi musta on hirmu kivaa lukea kynsijuttujen ohella hassuista sattumuksista, kuten se sun pako lipuntarkastajien kynsistä – niitä saa jatkossakin ujuttaa kynsiturinoiden sekaan kiiiitooooos! :D

    En nyt mainosta blogissa, koska jos mun mainokseni tuo arvontaan kauheasti uusia osallistujia, mun mahdollisuuteni pienenevät entisestään! ;) Olen itsekäs ja ovela!

  38. Onnea yksivuotiaalle!

    Hmm, mitäpä sitä hyvää muuttamaan! erityisen paljon tykkäilen sun selkeistä ja isoista kuvista ja hetki sitten esittelemäsi lakkauspiste on jäänyt mieleen.
    Lempparilakka (ja muut lempparijutut) juttuja on aina kiva lukea ;)

    En jaksa mainostaa tällä kertaa (ja siis oikeastihan syy on sama kun Papulla :D)

  39. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan!

    Nyt harmittaa kovasti, että olen viimeisen vuoden lymynnyt jossain kiven alla tietämättä tästä sivusta yhtään mitään. Shame on me! Lupaan parantaa tapani. ;)

    Koukutuin heti velmumaiseen kirjoitustyyliisi.

  40. Tykkään lukea arjen oivalluksista, luovista, kauniista asioista. Katsella kuvia ja ihailla kun jollain on taitoa, tarmoa ja ideoita. Ja että joku saa ajatuksensa mukavalla tavalla muodostettua tekstiksi, jopa viihteelliseksi sellaiseksi.

  41. Ihana arvonta <3

    Ja tää sun blogi on ollu tooosi ihana, ulkoasu on täydellinen, kuvat selkeitä, postaukset hauskoja eli siis kokonaisuudessaan perfect. On ollu tosi kivaa lukea tätä blogia. Ja ennen kaikkea onnee 1 vuotiaalle blogille :)

  42. Teet todella söpöjä kynsiä sekä kirjoitat mahtavasti! Tekstejäsi on helppo lukea ja kirjoitat myös mukavaa luettavaa. Bannerikin on kiva. :) = Tykkään blogistasi!

    Yksi parannusehdotus täällä olisi ja se on, kun blogejasi voi seurata monen eri sivun kautta niin tekisit niille bannerit jotka vievät aina tälle sivulle. Jotkin yksinkertaiset ja kaikki olisi samanlaiset, kun nyt kun jokainen on erilainen ja erikokoinen niin sivupalkki näyttää hieman sekavammalta.

  43. Sun blogi on tosi hyvä just tämmöisenä. :) Tekstiä on mukava lukea, ja kiva että seassa on myös huumoria. Sun kynnet on aina tosi upeita, ja inspiroivia. Tuotearvosteluja tykkäisin lukea ehkä enemmän, mutta tottakai lakkauspostaukset on kaikkein mieluisimpia. :)

  44. Onnea yksivuotiaalle! :) Ihan ensiksi: blogi on MAHTAVA! Olen aivan rakastunut kirjoitustyyliisi, kuvat ovat laadukkaita, lakkaukset ovat hienoja, ja blogin ulkoasu on siista ja rauhallinen. Ei todellakaan uskoisi että blogi on ollut pystyssä vasta vuoden. Jos nyt jotain nipotettavaa pitää keksiä niin tykkään enemmän siitä valkoisesta taustasta kynsikuvissa. Niin ja postausehdotuksena voisit vaikka tehdä postauksen itestäs, ellet sitten tarkaan varjele sun anonyymiyttä täällä. ;) Ja erilaiset tutot on tottakai aina mieluisia. Tai vaikka joku postaus(sarja) jossa teet lakkauksia joita kohtaan sulla on jonkinnäkösiä ennakkoluuloja tms.

  45. Ihana palkinto! Tulin jotenkin tosi hyvälle tuulelle, kun luin sun postauksias! :) lakkaus postaukset on ehdottomasti eniten mun mieleen kun oon niin kynsiin hurahtanut :D Kuvat hyviä ja muutenkin siisti ulkoasu, I like it!

  46. Ensinnäkin onnea 1-vuotiaalle!

    Sun blogia on aina mukava lukea,kirjoitat sujuvasti ja mukana on myös huumoria ja tykkään myös siitä että blogissasi käsitellään ohimennen välillä muutakin kuin kynsiä.Kuvat on myös tosi selkeitä.
    Tykkään tutoista joten kaipaisin niitä enemmän ja juttua ihan kynsien perushoidosta,mitä tuotteita käytät ja miten.Hirveen vähän kynsiblogeissa tätä aihetta käsitellään vaikka perusjutuista homma lähtee liikkeellä aina. :)

    1 arpa ;)

  47. Tosi kiva arvonta. Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa mutta hyvältä vaikuttaa. Luen harvoja ja valittuja, pitäisi löytää myös aikaa kahlata tätä blogiasi läpi. Pisteet selkeistä kuvista ja siisteistä kynsistä, ne on blogikriteerit joiden takia valitsen lukemani blogit. Ronkeli kun olen. Hyvää jatkoa, jatka samaan malliin :)

  48. Onnea yksivuotiaalle! Nyt on aika monella ollut ykkösvuosibileet, omakin blogi just täytti vuoden :D
    Mainoskin on täällä: http://korukynsilla.blogspot.fi/p/arvonnat.html

    Sulla on ihan huippu blogi, kynnet on aina kauniita ja postaat tarpeeksi usein. Myös blogin ulkoasu on siisti ja helppolukuinen, ehkä vähän väriä lisäisin, mutta makuasioitahan noi on :) Pidäkin huoli, että vuosia tulee vielä monta lisää!

  49. Onnea 1-vuotiaalle!

    Yksi parhaista kynsiblogeista, onneksi viime vuonna oli ne MM-kisat… Tykkään ei-niin -haudanvakavasta tavastasi kirjottaa ja blogin sisällöstä en muuttaisi mitään. Tutoja voisi olla enemmän muttei sekään ole niin pakko. :)

  50. Bah, kävin eilen jo rustailemassa hirmusen romaanin, mutta ilmeisesti tää ei sit lähettänyt sitä, kun ruudulla vilkku ”odottamaton virhe” ja täältäkään ei löytynyt.

    Hurjan paljon onnea 1-vuotiaalle blogille! Tykkään tavastasi kirjoittaa, sä voisit kirjoittaa itseironisen opuksen. Uskoisin, että lähes kaikki blogin lukijat ostaisivat sen, sulla on niin hyvin sana hallussa! :D

    Kuvat ovat hyvä laatuisia ja isoja, iso plussa siitä. Toivoisin blogiin kuitenkin ehkäpä tutoja, ihan yksinkertaisiinkin lakkauksiin. T: poropeukalo.

    Mainos löytyy tuolta websitelinkistä.

  51. Löysin sun blogin oikeesti varmaan viikko sitten ja kolmessa illassa oli kaikki postaukset luettu ja liitytty seurauslistaan :) Parhautta on sun naseva huumorintaju (esim. kolmen kärsimyksen pääsiäinen sai mut johonkin itkun ja naurunsekaseen tilaan), nätit ja inspiroivat lakkaukset (+ värimaailma, liilasta ei voi saada tarpeeksi!), hyvät kuvat, oikeinkirjoitus (tää on nykyään netissä harvinaista..) ja itsensä likoon pistäminen blogin puolesta (kuinka moni uskaltaa avoimesti raivota niistä first world’s problemeista taikka sääliä itseään :D). Jos jotain kritiikkiä pitää antaa, niin olkoon se, ettei sun blogia saa seurattua bloggerin kautta ;) Keep it going woman o/

  52. Tykkään sun kirjoitustyylistä ihan hirveesti ja musta on kiva, että postaat myöskin ne epäonnistuneet kynnet. Blogissa haluaisin nähdä helppoja tutoja :)

  53. Olen täällä toista kertaa kirjoittamassa. Luen kyllä kaikki. Kirjoitat edelleen hyvin – suoraan ja asiaa. Aina löytyy jotain uutta. MM

  54. ”Häpi bööfdei tuu juu! Häpi bööfdei tuu juu!…” Elikkäs paljon onnea 1-vuotiaalle! :D

    Olen seurannut blogiasi ainakin puoli vuotta säännöllisesti, tykkään kirjoitustyylistäsi, kuvista ja yleensäkin blogin ulkonäöstä. Jos jotain risuja mietin niin ehkä teksti saisi olla hieman isompaa tai sitten miun pitäisi hommata lasit :D (Oikeasti miun pitäisikin mennä tarkastuttamaan näköni mut en uskalla xD )

  55. Moro!
    Lyhyestä virsi kaunis, eli sulla on hyvä blogi. Kynsiblogien tiheäsä viidakossa se erottuu edukseen ja aina tulee mulla ainakin luettua. Keep up the good work.

  56. Onnea!

    Yksi juttu mikä itseäni hieman hämää on tekstiluettelon oleminen kommenttien alapuolella, tämä tietenkin on makuasia :). Blogin taustan väri on hieman masentava, sen voisi ainakin kesän ajaksi vaihtaa vähän erilaiseksi. Siinä tulikin ainoat asiat, jotka minua häiritsevät, sitten ruusuihin. Kirjoitat sujuvaa, luonnollista tekstiä, jota on mukava lukea ja piristät aina päivääni (tai yötäni). Ja sitten vielä nää kaikki kynnet<3 Oot himohyvä kynsitaiteilija! Tykkään lukee mm. arvosteluja eri tuotteista ja ihmisten omista mielipiteistä tai vapaa-ajan kommelluksista.

    Ja kyllä tottakai myös mainostan omassa (minimaalisessa) blogissani tätä muhkeaa arvontaa:)
    Ja jos joku muukin haluaa kurkistaa blogiini niin tossa osoite:
    http://popsunnailartsekoilut.blogspot.fi/

  57. Blogisi on erittäin hyvä jollei täydellinen :) kaikki kynsienlakkaus-vinkit on huippuja, sellaiset joista tällainen amatööri saa uutta oppia.
    Palkinto on magee, noita Tigin hiustuotteita olis kiva päästä kokeilemaan.
    Yhdellä arvalla mukana!

  58. Onnitelut vuoden vanhalle :D

    OOn vasta vähän aikaa ollu lukija, mutta saanu jo sun kautta monia hyviä vinkkejä, kiitti <3
    Jatka samaan maalliin niin mun lompakko tyhjenee myös samalla :D

    tässä mainos blogissani: http://dioriina.blogspot.fi/

  59. Tämä on ihan kauhean tylsää, mutta en keksi mitään muutettavaa blogisassi. Kirjoitat rennolla ja hieman humoristisella otteellaa niinkin vakavasta aiheesta kuin kynsien koristelu;-)

  60. Onnittelut 1v blogillesi!
    Blogisi on tällaisenaan niin hyvä, että vaikea keksiä mitään parannettavaa, keep up to good work! Blogista välittyy että panostat siihen ja näet oikeasti vaivaa sen eteen, mikä on mahtavaa. :) Lisäksi kiinnostavaa sisältöä ja laadukkaita kuvia.

  61. Sun blogisi on niiiiiin viihdyttävä. Hullun hauska tapa kirjoittaa ja kertoa asioita, ihanaa itseironiaa ja huumoria. Sun blogia lukiessa tulee aina hyvälle tuulelle ja kaiken lisäksi osaat vielä tehdä hienoja kynsiä ja kuvat on hyvälaatuisia. Ulkoasukin on tosi selkeä ja pakko sanoa että siitäkin tykkään, vaikka yleensä tykkäänkin kaikesta överivärikkäästä ja mauttoman koristeellisesta. :D Ja voi kun vielä niin hyvät palkinnotkin tässä! Voihan sentään, kyllä mulle kelpais. :)

  62. Kaikista ihaninta ja omaleimaisinta sinun blogissasi on se, että ujutat hauskoja arjen sattumuksia huumorilla höystettynä kynsipostauksiin mukaan. Parhaiten on jäänyt mieleen tarinasi pummilla matkustamisesta (tai se yrityksestä :P) :). Koskaan ei siis voi tietää, mistä postauksessa jutellaan, vaikka kuvassa poseeraisi selvästi vain Kikon sokerimattaa :D. Sun lakkaukset on aina siistejä ja huoliteltuja, kuvat hyviä ja asiaakin ihan sopivasti kaiken muun hauskan ohessa. Mitään risuja tai raippoja ei nyt tule mieleen, eli kaiketi niitä ei ole. Paitsi se, ettei me olla vieläkään tavattu. Mut siitäkin voi antaa raipat mulle, mitäs asun niin kaukana :P pöhöhööö.

    Mainostusta en tähän hätään saanut aikaa, mut hihkasen, jos ehdin myöhemmin ^_^.

    Ja ai niin, onnea 1v!

  63. vierailen ekaa kertaa blogissasi,joten en osaa sen kummemmin sanoa ku hyvältä näyttää jatka samaan malliin =)

  64. Pakkohan se on osallistua näin mahtis arvontaan! Palautetta on vaikea antaa, koska tämä on yksi harvoista blogeista, joista ei ole mitään risuja ainakaan antaa! Ruusuja voisin antaa parhaasta kirjoitustyylistä ikinä (myhäilen taas sille Anssi Kela vihalle…) ja kivoista lakkauksista. Ehkä käsinkoristeluja olisi kiva nähdä enempi, mutta tokikin ymmärrän senkin ettei kaikki niistä tykkää. :D Joku teemaviikko olisi kiva nähdä kyllä!

  65. Onnea synttärisankarille!

    Blogisi on minulle varsin uusi tuttavuus, joten ainakin toistaiseksi tykkään ihan kaikesta, mm. siitä, että kynsikoristelusi eivät ole liian eksoottisia ns. tavallisille lukijoille…:) Monissa blogeissa kun on kaiken maailman kohokiemurajoulupukkeja, mikä on toki ok, mutta ei ehkä inspiroi itseni kaltaisia lukijoita samalla tavalla kuin toteuttamiskelpoisemmat ideat.

    Tsemppiä jatkoon!

  66. Onnea Emmis ja ploki!
    Ärsyttää kun mulla ei oo noita sun kaikkia glitterilakkoja. Eli parannusehdotukseni: pidä glitterilakka-arpajaisia :)

  67. Mietin ainakin puolikkaan mainoskatkon ajan, että mitä palautetta antaisin. En keksi mitään rakentavaa, tykkään tästä niin hirveästi just tällaisena kuin tää on. Pidän hirveästi kirjoitustyylistäsi ja teet kauniita ja siistejä lakkauksia. Pidän myös siitä, että näytät niitä epäonnistumisiakin, se on tärkeää ja auttaa samastumaan (vai onko se samaistumaan…?) bloggaajaan. Ne blogit on ärsyttäviä, joissa kaikki on aina täydellistä ja ikinä mikään ei epäonnistu. Oot huippu!

  68. aivan ihana blogi! Ei mitään valittamista:) voisit tehdä jotain tutoja erilaisista lakkaus tyyleistä:) Jatka samaan malliin!<3

  69. Vaikea antaa mitään parannusehdotuksia koska pidän blogistasi tällaisenaan. Lakkaukset ovat hyvin tehtyjä & siistejä ja ovatkin siis ilo silmälle :) Lisäksi huumorintajuinen kirjoitustyylisi tekee tästä blogista hauskan ja persoonallisen, jatka vain samaan malliin! :)

  70. Tykkään sun blogista tosi paljon, ja se on täydellinen just sellasena kun on, mut jos nyt jotain lisättävää olis nii tutoriaalit on aina inspiroivia..:)

  71. Onnea 1-vuotiaalle!
    Risuja ei ole tarvetta antaa, mutta iso puska ruusuja olisi tarjolla!

    Ehdottomasti parasta antia on sun verbaalinen lahjakkuutesi! Mun silmissä yksikään lakkaus tai täydellinen kuva ei korvaa loistavaa sanailua. Huutonaurua on nähty (kuultu) tässä läävässä erinäisiä kertoja, ku olen täällä vieraillut. Mm. elmukelmu-parka!! ;)

    Mitään en siis muuttaisi, tämä on just hyvä näin.

  72. Onnittelut 1-vuotiaalle.

    Ja ruusuja satelee täältäkin, ihan eniten tykkään sun kirjoitustyylistä! Ei oo yks eikä kaks kertaa kun olen hihitellyt tässä koneen edessä hyvinkin epäilyttävästi postauksia lukiessani.

    Rehellisen oloisista arvosteluista myös plussaa! Ja hyvä laatuisista kuvista :)

  73. Tykkään lakkauksistasi ja tyylistäsi kirjoittaa :) Toisin sanoen, en muutaisi mitään <3
    Ihana arvonta – Yhdellä arvalla mukana :)

  74. Onnea 1-vuotiaalle vielä!! <3

    Minulta saat vain ja ainoastaan ruusuja! Sun blogi on aivan mahtava! Sä kirjoitat jotenkin aina vaan niin hauskasti, monet kerrat oon nauranut mahani kipeäksi, nauranut kuin mielipuolinen yksikseni ja pärskäyttänyt juomat suusta näytölle/pöydälle/lattialle/sohvalle/missä nyt ikinä sitten luenkaan. Ja aina joudun kuuraamaan jälkeni pois;) En vois oikeesti enempää toivoa sun blogilta, paitsi että jatkat tätä bloggaamista niin kauan kuin sielu sietää! Blogisi on ehdottomasti Top-3. listallani! *hehkutihehkutihehkuti*
    Postaustoiveena tutoriaaleja!! Sun tekemät on niin huippuja:3

    Kiitos arvonnasta<3

  75. On niin huippua nähdä sun innostus tähän hommaan :) Oot saanu monet muutkin innostumaan kynsihöpinöistä, minutkin!!
    Lisää tutoriaaleja toivoisin, niin pääsee aloittelija taas haastamaan itteään jollain uudella! :D Liukuvärjäys, DONE :)

  76. Mahtavat palkintokokonaisuudet, huh vaan.
    Blogissasi tykkään ohjeista jotka ovat riittävän selkeästi kerrottu vähän kokemattomammankin lakkailijan ymmärrettäväksi. Ja ehdottomasti kirjoitustyylisi on hauska!
    Olen arvonnassa yhdellä mukana.

  77. Blogissasi parasta on hyvä kirjoitustyyli ja nuo ohjeet lakkauksiin ovat aivan parhaita! Kuvat ovat hyviä! Mitään risuja en edes keksi! (:

  78. Onnittelut!

    Kirjoitustyylisi on kertakaikkisen mahtava. Jokainen postauksesi tuo leveän virneen naamalleni. Joskus on pakko jopa nauraa vähän ääneen. Jatka vaan samaan tyyliin.
    Lisäksi lakkauksesi ovat pääasiassa kauniita.

    Suuren suuri kiitos päiväni piristämisestä (taas)!

  79. Hyvä kun jaksoit vielä muistuttaa arvonnasta, meinasin ihan unohtaa osallistua ja sekös olisi harmittanut, koska palkinto on noin huippu! :)
    Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja ihastelen upeita kynsiäsi, jotka ovat lähes järjestään juuri omienkin mieltymysteni mukaisia. Tekstuureihin vasta nyt kunnolla hurahtaneena näkisin niitä nyt mieluusti enemmänkin, myös esimerkiksi behind the scenes tyyliset jutut kiinnostaa ja yhdistettynä vielä loistavaan kirjoitustyyliisi sopii hyvin sekaan ja ovat viihdyttävää luettavaa. Blogin kuvistakaan ei voi antaa kuin hyvää palautetta, kuvat ovat tarkkoja ja tykkään siitä että samasta lakkauksesta on vähintään pari kuvaa.

  80. Ihana, inspiroiva blogi! Olen myös ihastunut tekstuurilakkoihin, joten olisi kiva lukea koristeluvinkkejä niille.

  81. Tykkään blogissasi erityisesti siisteistä ja kauniista kynsistä. Kuvat on laadukkaita ja juuri hyvän kokoisia ja niitä on sopivasti. Kirjoitat hauskasti ja mukaansatempaavasti. Ei mitään valittamisen aihetta, kaikki kunnossa.
    Ois kiva nähdä esittely sun lakkakokoelmasta tai lempilakoista.

  82. Tämä blogi on aivan ihana! Postausten kuvat ovat kauniita, ja huomaa että niiden ottamiseen on käytetty aikaa. Kirjoitukset ovat myös mahtavia, ja minusta on erityisen mukavaa että postauksia tulee aina tasaiseen tahtiin eikä ole liian pitkiä ja tylsiä taukoja.

    Olen pikkuhiljaa innostunut kokoajan enemmän ja enemmän kynsien lakkaamisesta ja niiden huolittelusta muutenkin (kiitos mm. tämän blogin:) ) ja siksi toivoisinkin helppoja tutoja erilaisista lakkauksista. Ja muutenkin kaikki kynsilakkavinkit sun muut ovat tervetulleita! :)

    Onnea 1- vuotiaalle blogille ja kiitos ihanalle kirjoittajalle päivien piristyksestä! Jatka samaan malliin :)

Vastaa