Mixed Peelings

Tuota…sanoinko edellisessä postauksessa kenties jotakin mattaneonglitterinnostuksestani…? Taas olisi nimittäin tarjolla sellainen lakka. (Eikä nyt kerrota kenellekään, mutta yönkähmässä tilasin juuri neljä erilaista lisää.) Toivotonta, sanoisin. Ennustan myös että joskus lokakuun tienoilla saatan hieman kyseenalaistaa kaikkien neonasioiden tarpeellisuutta lakkalipastossani.

No, ei välitetä siitä. Eletään hetkessä ja silleen! Mahoton lakkauho päällänsä kun kuuntelen Elastista tässä samalla. Juon myös viiniä. Ei asiayhteyttä.

.
.

Mulla on kuva-arkistossa näiden kynsien lisäksi kolme lakkausta. Kaikissa joko lakkaus tai kuvat on rimaa alittavaa kastia. En tiedä mihin mun lakkaus- ja kuvausvibat on kadonneet. Tän päivän lakkauksesta tykkäsin, mutta valitettavasti kuvissa leimaus ei näy kunnolla, vaikka livenä se erottui selkeästi. En ymmärrä.

Kynsillä on kolme indielakkaa: Picture Polishin Chillax (etusormi ja pikkurilli) ja Honey Dew (keskisormi) sekä KBShimmerin Mixed Peelings (nimetön). Kaikki lakat oli hyvälaatuisia ja todella meheviä sävyiltään, mutta Mixed Peelings ihastutti erityisesti. Nimi on nokkela, värisävyt pirteitä ja mukana on kuusikulmioiden lisäksi myös pyöreitä glittereitä. Koostumus on aika ohutta eikä lakka itsekseen peitä erityisen hyvin, joten laitoin alle kermanvärisen Color Clubin Look, Don’t Tusk -lakan (joka tosin unohtui sitten pullokuvasta). Mixed peelingsin pohjasävy on aavistuksen kellertävä luonnonvalkoinen, joten Look Don’t Tusk oli sen alle nappivalinta. Mixed Peelingsiä on kaksi ohutta kerrosta. Pidin pulloa ylösalaisin hetken ennen lakkaamista ja sillä tavalla glittereitä tuli riittävästi kynsille.

KbShimmer Mixed Peelings
KbShimmer Mixed Peelings
.
.

Chillax ja Honey Dew olivat molemmat hyväkäytöksisiä, jämäkän tuntuisia cremejä, eivät liian paksuja kuitenkaan. Kerrosmääristä en ole ihan varma, koska en muistanut kirjoittaa niitä ylös ja käytin tässä lakkauksessa vaikka kuinka montaa lakkaa. Mielikuva on sellainen, että Chillaxia olisi kaksi kerrosta ja Honey Dew’ta kolme. Chillax on sinipohjainen minttu, joka Honey Dew’n vieressä näyttää ihan turkoosilta mutta on oikeasti huomattavasti lähempänä vaikkapa Rimmelin Peppermintiä kuin Essien Where’s My Chauffeuria. Honey Dew taas on tuollainen överiminttu, aivan ihana. Molemmat on niin saturoituneita että eivät kauas neonlakkojen kirkkaudesta jää :)

Leimauksen suhteen mulla oli kuningasidea: liukuvärileimaus kermanvärisestä vaaleanvihreään. Piti erottua sekä Chillaxin että Honey Dew’n päällä ja erottuikin, kivaltakin näytti, mutta se jää nyt teidän mielikuvituksenne varaan. Buu. Käytin leimaukseen Color Clubin Poetic Huesia ja Konadin vaaleanvihreää. Laattana käytin taas kerran Pueenin Encore-sarjan laattaa, tällä kertaa SE03B. Maailman typerimmästä pakkausmuodostaan huolimatta suosittelen hankkimaan Encoret, koska kuviot on ihania.

.
.
.
.

Jokohan nyt saisin julkaistua tämän? Ukkosmyrsky ja mökkinetti esti mun aikeet julkaista tämä postaus jo perjantaina, ja WordPressin joku oma kapinointi johti luonnoksen katoamiseen. Palkitsevaa touhua, mutta toivotaan että nyt onnistuu…

Mun loma loppuu muuten ihan parin päivän päästä. Apua.

Translation: I’ve missed out on several Stamping Saturdays lately so it’s about time I participate again! I’ve been on vacation and haven’t really paid any attention to weekdays or any other irrelevant things (:D) so a few Saturdays just got away from me.

Actually I don’t even know if this counts as a Stamping Saturday mani – there’s stamping allright but it isn’t exactly visible. Somehow it just didn’t show up in pictures and I don’t understand why! IRL the stamping was very clear. Maybe my camera just freaked out about the brightness and saturation of my polishes, Picture Polish Chillax (pointer and pinkie) and Honey Dew (middle finger). Seriously, both where almost bordering on neons. For the stamping I used Pueen Encore SE03B plate, Color Club Poetic Hues and Konad light green. Yes, there’s an awesome two-color stamping gradient going on and you can’t see it one bit. Can you tell that I’m slightly bitter?! 

Maybe I should just look at pictures of my accent nail, KBShimmer Mixed Peelings (two coats over Color Club Look, Don’t Tusk). It’s soooooo pretty <3 

Thanks for visiting and have a great weekend :)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Nätit! Ja hyvä kun mainitsit tuosta lähes neonlakkamaisesta kirkkaudesta – tiedän nyt olla hankkimatta Chillaxia, vaikka sitä olen vähän silmitellyt. Koska lähes neon = ei kiitos. :P

  2. Chillax on ihana!! Siis juuri siksi, että se on superkirkas! Mutta mä taidan jättää noin mattaneonglitterit sulle. ;)

    1. Kyllä! Haha, more for me then! :D Toivottavasti jaksat lukea blogia jatkossakin vaikka ”jokunen” neonglitteri tuolla vielä käyttövuoroaan odottelee… :D

  3. Sä olet saanut hyvin noita limenvärisiä hituloita kynsille, mulle tuli joku säälittävät kaksi yhteen (ei kuvauskäden) kynteen. Kovasti kyllä polttelisi Chillax, joskin arvelen sen olevan aika lähellä IsaDoran Atlantista, enkä ihan kaikkia minttu- etc. lakkoja ei tarvi ostaa. On kyllä pirteät kynnet:)

    1. Mä muistan että sä sanoit niitä tulevan kynsille vähänlaisesti, mutta mun pullossa niitä oli itseasiassa aika paljon!

      Atlantis on varmaankin vähän vihreämpi, mutta joo, ehkä ihan jokaista ei tarvi :D

Vastaa