Lumenen kevät- ja kesäuutuuksia

*This post is only in Finnish, sorry!*

Olin keväällä Glitterin blogi-illassa ihastelemassa heidän uusia kampaustuotteitaan ja muita kesäisiä uutuuksia, ja lahjakassissa oli kasa Lumenen tuotteita. Lumene on jäänyt mulla jotenkin unholaan loistavaa CC-voidetta ja kulmakarvageeliä lukuunottamatta, joten olen testaillut tuotteita nyt hämmentyneen ihastuksen vallassa. Nuorempana käytin Lumenea paljonkin, mutta sitten se vaan jotenkin jäi. Vuosien saatossa pakkaukset ovat uudistuneet ja niin on tuotteiden sisältökin. Poimin nyt tähän postaukseen mun suosikit testaamistani tuotteista.

.
.

Heleyttävä BB-vartalovoide on hauska keksintö. Voiteessa ei ole aurinkosuojaa eikä itseruskettavia ominaisuuksia, mutta se tasoittaa ihon sävyä ja tuo kaunista kuulautta ja kimmellystä iholle. Voide näyttää aluksi todella kimaltavalta ja epäilin voinko käyttää sitä näyttämättä Twilightin vampyyrilta auringossa, mutta levitettäessä kimallus taipuu hillityksi hohteeksi ja voide sulautuu hyvin vaaleaankin ihoon. Ruskettuneella iholla efekti olisi varmasti aivan upea. Minähän siis en rusketu, mutta punertavan kirjavana pysyn vuodenajasta toiseen, joten BB-voiteen ihonsävyä tasoittava ominaisuus tulee tarpeeseen. Aion lotrata voidetta täysin holtittomasti koko kesän käsivarsiin ja sääriin, näytti hyvältä tai ei. BB-voiteessa on kiva hedelmäinen tuoksu, veikkaisin appelsiinia. Ihana!

.
BB-vartalovoide

Skin Tone Perfector eli ihonsävyn heleyttäjä on tavallaan BB-vartalovoidetta vastaava tuote kasvoille. Voidetta voi käyttää meikkivoiteeseen sekoitettuna, jolloin tuloksena on kuulas ja kevyt meikkipohja, tai paikallisesti korostustuotteena kulmaluulle, poskipäille ja otsalle. Aina kun meikkituotteessa mainitaan kuulaus tai heleys, alan kaivaa lompakkoa esille, joten ei ole yllätys että pidän tästäkin – varsinkin kun tämäkin voide tuoksuu appelsiinille! Allaolevassa kuvassa näkyy jotenkuten, että tuotteen heleyttävä efekti on hienovarainen ja tasainen. Kuvaa varten toki käytin Skin Tone Perfectoria todella paljon, mutta normikäytössä ei tarvitse pelätä näyttävänsä pronssipatsaalta. Hyvin pieni määrä riittää kauniiseen lopputulokseen.

Skin Tone Perfector
Skin Tone Perfector

Lumenen sävyttävä kulmakarvageeli on ollut mun meikkipussin vakioasukas jo vuosia, ja olen käyttänyt loppuun lukemattomia pakkauksia. Nyt kulmatuotteet ovat uudistuneet hieman. Vanhanmallisessa kulmakarvageelissä harja oli suuren mascaraharjan kokoinen, mutta näissä uusissa on järkeistetty harjan kokoa pienemmäksi. Koostumuskin on muuttunut vahamaisemmaksi ja tuotteen nimikin on nykyään Eyebrow Shaping Wax. Uudistunut koostumus on pitävämpi kuin vanha, mistä myöskin plussaa. Sävy on sama hillitty keskiruskea, joka varmasti suurimmalle osalle sopii. Väritönkin versio löytyy, ja se kulkee nimellä Eyebrow Fixing Gel. En ole käytössä huomannut juuri eroa vahan ja geelin välillä, molemmat pitävät kulmat hyvin ojennuksessa.

.
.

Kulmakynissä olin jumittunut Dermosilin Medium Browniin, joka on niitä harvoja kulmakyniä joiden sävy ei ole punaiseen taittava, ja ilokseni huomasin että Lumenen kulmakynä sävynumerolla 4 on hyvin samanlainen Dermon Mediumin kanssa. Kynä on juuri sopivan pehmeä ja irrottaa väriä tasan sen verran kuin haluankin ja niinpä se on ollut käytössä joka päivä siitä asti kun sen sain :)

.
.

Huulituotteistakin vähän innostuin! Mulla on hieman haasteita huulipunien käytössä, koska mun huulet on kokolailla olemattomat, joten läpikuultavat kiiltopunat ja huulikiillot on mun valinta. Huulikiilloissakin on rajoituksensa, koska en voi sietää tahmaisia kiimaliimoja. Hiukset ja kaikki mahdollinen tuulen mukana lentävä nöyhtä tarttuu huuliin ja olo on ku kärpäspaperilla, hyi että. Ei pysty. Lumenen uudet hoitavat huulikiillot on siinä ja siinä että onko ne mun makuun aavistuksen liian tahmaisia, mutta sävyt on niin kivoja ja helppokäyttöisiä että on näitä tullut kuitenkin yllättävästi käytettyä. Tuoksu on makea mutta mieto. Muovisesta applikaattorista annan kyllä vähän satikutia. Ensin on ilahduttavaa katsella huulikiillon kipuamista läpinäkyvän applikaattorin suulle, mutta pidemmän päälle muovinen puikko sotkeentuu helposti ja käyttömukavuuden kannalta sellainen ”tyyny” olisi miellyttävämpi.

.
.
.
.
.
.

Huulipunatkin ovat pigmenttisyydeltään helppokäyttöisiä: niillä saa kevyesti töpöttelemällä hentoa mutta tasaista väriä huulille, mutta kerrostamalla saa intensiivisemmänkin lopputuloksen. Koostumus on pehmeä ja huulipuna tuntuu hoitavalta, eikä kuluessaan kuivata huulia. Iso plussa siitä, että punat ovat lähes tuoksuttomia.

.
.

Sävyt vasemmalta oikealle: Fireweeds / Horsmien meri – Blooming Field / Kukkia niityllä – Bouquet / Kukkien tuoksua.

.
.

Ykkössuosikkini säästin viimeiseksi: Artic Sun Highlighter eli hohdeaurinkopuuteri sävyssä Warm Natural Glow. Sävyn nimi kertoo oikeastaan kaiken oleellisen. Tämä on ihan mahdottoman hyvä korostustuote myös niille, jotka eivät aikaisemmin ole korostustuotteiden käyttöön perehtyneet. Pigmenttiä ei ole tolkuttomasti vaan juuri sen verran, että summittainen huiskuttelu ympäri naamaa saa aikaan ihanan kullanhehkuisen hohteen. Haluaisin hieroa koko naamaani tuohon pannuun, mutta toistaiseksi olen hillinnyt itseni ja sipaissut hohdetta poskipäille, otsaan ja nenänvarteen. Nimessä olevaa aurinkopuuteri-sanaa ei kannata kavahtaa, kyseessä on minusta selkeästi korostustuote eikä niinkään aurinkopuuteri. Muistiinpanoihin olin tämän kohdalle kirjoittanut tikkukirjaimilla ”IHANA” ja alleviivannut sen monta kertaa, joten kyllä, tykkään! Harmi vaan että kansi hajosi kun irrotin sinettiä, joten nyt en voi kuljettaa pakkausta mukanani mihinkään :(

.
.
.
.

Seuraavassa Lumenepostauksessa vuorossa on kynsilakkoja sekä arvonta, joka sisältää muutamia suosikkejani Lumenelta. Arvontoja on luvassa useampia, sillä Wasting Lifestyle täytti tällä viikolla kolme kokonaista vuotta! Ujutan arvontoja vähän sinne tänne ilman sen kummempaa kuuluttamista, joten olkaa tarkkoina :)

Nyt mä haluaisin kuulla teidän suosikit Lumenelta! Mitä mun kannattaa mennä ostamaan kun kosmetiikannälkä iskee?

(Tuotteet saatu goodie bagista.)

Kurkkasitko jo nämä?

24 kommenttia

  1. Mulla on kanssa jäänyt Lumene vähän unholaan nuoruusvuosien jälkeen. Tuo korostuspuuteri pitää kyllä kotiuttaa, koska etsin juurikin tuollaista kevyttä ihanaa hehkua naamariin. Piti oikein alkaa pohtia mahtaako mulla olla vakkarikäytössä mitään Lumenelta tällä hetkellä. On mulla sentään yksi tuote eli valkoinen meikkikynä, joka on täydellisen pehmeä vesirajalla.

    1. Toi korostuspuuteri on kyllä kivan hienovarainen :) mutta semmosta lämmintä kullan hehkua siitä tulee, että jos etsii ihan ns. kylmää korostuspuuteria niin silloin kääntyisin esim. theBalmin Mary-Lou Manizerin tai MACin Lightscapaden puoleen :)

  2. No CC:tä lukuunottamatta kulmakarvajutut on olleet mullakin käytössä vuosia ja oon nyt varovasti opetellut käyttämään myös tuota hohdeaurinkopuuteria. Sitä on tosi moni kehunut, joten se on ihastuttanut ihmisiä laajemminkin:)

  3. Mulla uusin innostus on olut Lumenen mattaava primeri. En sanoisi, että kovin rasvaisella iholla ihmeitä tekee mutta itse koen joidenkin meikkipohjien kestävän hieman paremmin sen kanssa. Eikä se aiheuta mitään näppylävallankumousta, joten eipä sen käytöstä haittaakaan ole :D Toinen tykästyminen on ollut Lumenen kynsilakkoihin. Todella hyvälaatuisia!

    1. Okei, kuulostaa kiinnostavalta tuo primer! Täytyy ehkä koittaa, jos se vaan kuivalle iholle käy. Mä tykkäsin kans Lumenen kynsilakoista, oikein yllätyin niiden laadusta :)

  4. BB-voiden vartalolle, hmmm, tätä täytynee kokeilla. Mulla kun pigmenttiä esim säärissä ei enää juurikaan ole, niin kiva olisi jotain sävyä saada koipiinkin. Ja kulmakarvageeli :o. selkeesti tarvin senkin.

    1. Ei siitä ihan hirveesti sävyä tule, mutta eipä jää sitten raitojakaan jalkoihin kuten itseruskettavista :D Kulmakarvageeli on kyllä ehdoton!

    1. Bright Now’ta moni on kehunut, mutta se ei mun aavikkonaamalle riitä kosteuttajaksi :(

      Totta, kädellä se tosiaan kimmelsi :D mä vaan veikkaan että isommalle alueelle levitettynä se efekti ei oo ihan samanlainen. Ootan oikeasti kesäisiä kelejä että voisin alkaa tehokäyttää sitä :D

  5. Ihana nähdä meikkipostauksiakin! Mä tykkäsin myös tuosta vartalon BB-voiteesta. Se on just tällaisille kalmoille sopiva ihana kesätuote! Tuota kasvojen korostusta en ole kokeillut, mutta mulla on se Body Shopin Honey Bronze korostus juttu.. Dome. Se on ihan kiva. Ehkä mä en tarvitse tuota hohdepuuteria sitten. Muuten kiiltäisin kuin diskopallo. Kulmakarvoja varten mulla on tuo Lumenen väritön geeli ja käytän sitä Lumenen Nude Perfection meikkivoidetta. Siihen olen ollut ihan tyytyväinen. JOku primer olisi kiva, ehkä Lumenelta?

    1. Kiva että tykkäät, näitä tuotepostauksia on tosi kiva tehdä :) OOH se dome on IHANA! Haluaisin sen, mutta en todellakaan tarvi sitä kun mulla on sata miljoonaa korostustuotetta :D

      klaudia tuossa ylempänä kehaisi Lumenen primeria mut mulla ei oo siitä kokemusta :) pari muuta hyvää primeria kyllä tiedän ja aionpas tehdä niistä postauksenkin! :D

  6. Vähän sama täälläkin, Lumenea tuli käytettyä nuorena paljon, sitten se jäi ja nyt olen löytänyt tuotemerkin uudelleen. :) Nehän onkin oikeastaan aika hyviä! :D

  7. Mulla on ollu vuooooosia käytössä Lumenen kulmakynä sävyssä 2 ja se on mun ehdoton luottotuote nro.1. Nyt kun on taas ripsienpidennykset, niin ei juuri muuta tarvita nopeaan lähtöön kuin kosteutus nassuun ja kulmat ojoon ja menoksi. Lisäksi Lumenen Time Freeze Instant Lift Serum on ollut mulle täydellinen, siitäkin huolimatta et se on tarkoitettu kait paaaaljon ikääntyneemmälle nassulle kuin tällainen 32 ja puol vuotta, mutta enivei. Se antaa just sopivasti kosteutta, freesaa hetkessä ilmeen ja sopii kevyen meikin alle. Ja meikittömien päivien aikana mulla ei ole kasvoilla mitään muuta ja silti olo on jotenkin huoliteltu, kun se oikeasti ainakin mulle antaa freesin ilmeen. Mulla on ollut myös Lumenen puhdistusaineita ja ei niistäkään pahaa sanottavaa löydy. Hyvä, perusmerkki, jolta löytyy helmiä. Lempparihuulikiillotkin vuosien ajalta taitaa muuten löytyä Lumenelta.. :)

    Ja hyvää synttäriä yhdelle mun lemppariblogeista! Keep it up!

    1. Uuuuu kiinnostuin! Toi seerumi kuulostaa mahtavalta! Mä käytän tosi paljonkin ikääntyvän ihon tuotteita, koska ne on yleensä tosi kosteuttavia :)

      Kiitos ihana :)

  8. No mitä hemmelvettiä! Oon luullu tota Lumenen putskua just aurinkopuuteriks enkä oo ostanu. Möh. Lumenen se nude inliner on ihana! Suosittelen.

    Ja onnea 3v syntsien johdosta pupunen! <3

    1. Haha, no nyt voit korjata virheesi! Mut se Lumenen matta-aurinkopuuteri on muuten todella hyvä kans, unohdin sen tästä postauksesta…:(

      Kiitos <3

Vastaa