Iloa arkeen: Physicians Formulan kevättervehdys

Tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty tähdellä.

Voihan korona. Huolta, ahdistusta, epätietoisuutta ja tomaattimurskan puutetta on kaikkialla. Vessapaperista en edes aloita. Teen itse nyt pääosin etätöitä ja vältän kulkua julkisilla niin paljon kuin mahdollista. Harrastukset on peruttu. Mökkihöperöityminen on todennäköinen skenaario, mutta onneksi viikonloppu tarjosi ainakin pk-seudulla ihanan aurinkoista säätä, olkoonkin että samalla puhalsi suorastaan arktinen tuuli. Mutta sanonpahan vaan, että kummasti tulee motivaatiota lähteä lenkille, kun melkein kaikki muu on pannassa. Onneksi Rieha on nyt mulla lenkkikaverina!

Muitakin hopeareunuksia löydän. Nyt voi hyvällä omallatunnolla käyttää aikaa blogiin ja ahmia suoratoistopalveluista realitykakkaa ja elokuvia. (Lauantaina tosin tehtiin onneton valinta ja katsottiin Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood. Jos olisin käyttänyt sen 3 tuntia vaikka vessapaperin etsimiseen kaupoista, olisin silti tuhlannut aikani järkevämmin. Tuntui että koko elokuva ei ollut edes käynyt leikkauspöydällä, vaan joka ikinen kuvattu kohtaus oli mukana. Ainoa mikä jäi puuttumaan, oli juoni. Brad Pitt ja Leonardo DiCaprio olivat kyllä mainioita, mutta koko leffassa ei ollut mitään järkeä eikä se olisi ikinä päätynyt levitykseen, jos tekijänä olisi ollut joku muu kuin Tarantino. Argh!) Aurinkoinen sää antoi mulle myös inspiraatiota kuvata runsaasti tuotteita blogia varten. Siinä kuvaillessani muistin taas, miten paljon iloa meikkileikit ja kosmetiikka harmaan arjen keskelle tuovatkaan.

Sain tovi sitten ihanan kevättervehdyksen *Physicians Formulalta. Ilahduin jo silloin, mutta tarkempi tutkiminen jäi haalean arjen jalkoihin. Nyt sitten hypistelin tuotteita ihan uudella keskittymiskyvyllä ja innolla ja poimin postaukseen pari meikkisuosikkiani.

*Butter Bronzerista olen kirjoittanut blogissa niin usein, etten tiedä kehtaanko sanoa enää mitään lisää. Summa summarum, Butter Bronzer on kaikkien aikojen suurin aurinkopuuterisuosikkini ja se on mulla käytössä joka ikinen päivä. Hoitava, sametinpehmeä koostumus on täydellinen kuivalle iholle ja Light-sävy näyttää vaalealla iholla tosi luonnolliselta. Butter Bronzerilla saa kauniin ja luonnollisen näköiset ”kehykset” kasvoille.

*Butter Blusheissa on sama ihana koostumus kuin bronzerissakin. Sain sävyn Nude Silk, joka on rusehtava, aavistuksen pinkkiin taittava nudesävy. Toimii hienosti meillä vaaleahipiäisillä! Suosittelen tätä erityisesti siinä tapauksessa, ettet ole oikein sinut poskipunan käytön kanssa ja välttelet kirkkaita sävyjä. Tosi luonnollinen sävy. Purkissa näyttää vähän ankealta, mutta kasvoilla tämä on kaunis.

The Healthy Lip -huulipunat ovat mulle uusi tuttavuus. Nestemäisissä punissa on satumaisen samettinen koostumus, joka tuntuu huulilla todella miellyttävältä! Ihastuin näihin kertalaakista. Puna kuivuukin samettisen näköiseksi ja on armeliaampi huulille kuin kovan luokan mattapunat. Toki pysyvyys ei ole niin vaikuttava kuin varsinaisissa mattapunissa, mutta silti erittäin hyvä.

Sävyt vasemmalta oikealle: All-Natural Nude, Dose of Rose, Berry Healthy ja Coral Minerals. Tuo viimeinen on mun suosikki!

Nämä värejä pursuavat ilahduttajat ovat ostettavissa esimerkiksi *Cocopandalta sekä Citymarketeista. Cocopandalle Healthy Lipit eivät näköjään vielä ole rantautuneet, mutta jospa kivijalkakaupoista löytyisi.

Toivottavasti kaikki te siellä ruudun toisella puolella pysytte terveinä ja toivottavasti Suomi selviää verrattain vähällä tästä kriisistä. Nyt jos koskaan pitää kiinnittää huomiota näihin arjen pieniin iloihin JA tukea pienyrittäjiä kaikin mahdollisin keinoin! Itse ajattelin ostaa lahjakortin kotikylän hierojalle nyt ekana, ja ehkä täytyy myös uhrata terveellinen ruokavalioni välillä sille että tilaan lähiseudun ravintoloista ruokaa kotiin ;) hierojalle on todella tarvettakin, kun etätöissä työasennot on ihan mitä sattuu…

Jakakaa toki ajatuksianne kommenttiboksissa: mikä sua nyt ilahduttaa?

Kurkkasitko jo nämä?

Vastaa