Flushed

Mun pitäis olla jo unten mailla, mutta sen sijaan oon vasta aloittamassa postauksen kirjoittamista. Hienoa! Aamulla saattaa itkettää, mutta ei se mitään, koska on perjantai!

Muistatteko siirtokuvat? Ne oli Da Bomb vielä hetki sitten, siis silloin kun skittlette ei vielä ollut parasta ikinä. Itehän tulen aina uppiniskaisesti jälkijunassa näissä koristelutrendeissä, enkä montaa kertaa ole skittlettevaunuunkaan hypännyt. Siksi onkin outoa, että en edes muista milloin olisin siirtokuvakirjaseeni viimeksi tarttunut. Mitä mä oikein olen tehnyt? Ilmeisesti vaan leimaillut. Monipuolista.

cult nails flushed
.

Nyt on sitten siirtokuvia, olipas mukava kokemus pitkästä aikaa. Kynsillä on nimetöntä lukuunottamatta Cult Nailsin Flushed, aivan törkeän hieno sinivioletti lakka räiskyvän pinkillä shimmerillä tehostettuna. Flushed on samantyyppinen kuin Max Factorin Fantasy Fire tai Nail Pattern Boldnessin Boop-oop-a-dupe, sillä erotuksella, että Flushed on peittävä! Lakkasin alle kerroksen Zoyan Lotusta ja päälle kaksi ohutta kerrosta Flushedia. Zoya oli aika turha lisäys, sillä Flushed olisi takuulla peittänyt itsekseen viimeistään kolmella kerroksella, ehkä jopa kahdella paksulla. Mahtavuutta pullossa, laatukin moitteeton.

.
.

Tuo shimmer…voi että osaa olla kaunis!

Nimettömään lakkasin kaksi helppoa kerrosta Kikon 503 -lakkaa, joka osoittautui kokolailla dupeksi OPI:n Hey Babylle. Kiko saa lähteä eteenpäin, koska pidän mieluummin OPI:n osana Gwen-kokoelmaa. Laadullisesti lakat oli lähes identtisiä.

.
.
.
.

Nämä kuvat on mun silmään kyllä jotenkin kummallisia. En saa asetuksia millään kohdilleen. Näyttääkö nämä teistä jotenkin oudoilta?

.
.

Nyt ei irtoa enempää höpötystä, koska pystyn ajattelemaan vain nukkumista. Viikonloppuna on tiedossa kavereiden läksiäispippaloita ja ankaraa swatchailu-urakointia, joten tarvitsen lepoa…työthän nyt tekee silmät ristissäkin, eikös vaan :)

Hyvää viikonloppua!

Translation: Cult Nails Flushed. I have no words. It’s absolutely freaking amazeballs to say the least. Flushed is like Max Factor Fantasy Fire, only more opaque and reasonably priced. I did two coats over one coat of Zoya Lotus, and that one layer of Lotus was pointless. Flushed would’ve been opaque on it’s own with probably two thick or three thin layers. Gorgeous purple with strong pink shimmer and a quality to match, what’s not to love? I paired Flushed with some pink water decals (remember them? They were da bomb before everyone started doing skittlettes :D) and Kiko 503. Kiko turned out to be a dupe for OPI Hey Baby, even the formula is pretty much the same. I keep buying dupes so apparently I need to do some de-stashing soon. Thanks for visiting and have a great weekend! :)

Kurkkasitko jo nämä?

15 kommenttia

    1. Kiitos! Mä laitan jossain vaiheessa isomman läjän lakkoja myyntiin, tägään sut sitten vaikka facebookissa kikokuvaan :)

  1. Wou! Ei meinaa saada silmiä irti nuista kuvista. Ihan mielettömän kaunis lakkaus! Päivä hyvä aloittaa näillä kuvilla ja hyvällä mielellä. Kiitos!

  2. Amazeballs. Muuta ei voi sanoa. Nämä on just sitä. Näissä on niin paljon väriä, että tuntuu hyppäävän kuvista ulos. Itse olen katsellut Blowfish -lakkauksia nyt monta päivää niin näihin verrattuna, Amazeballs!! ;)

  3. Ooh, onpas upeat kynnet. Jotenkin räikeet mutta ei yliampuvat. Mulla meni siirtokuvista vähän maku kun perä perään sattuu paskoja arkkeja toisensa perään… Sitten alko tökkiä skittlettet ja sitten onki lähinnä leimailtu. Tai todellisuudessa ehkä menty yksivärisillä.

    1. Kiitos! Joo, mulla oli sama kokemus ja siksikin hylkäsin siirtokuvat pitkäksi aikaa…huomasin kyllä että päällyslakka vaikuttaa tosi paljon siihen, miten siirtokuvat kynnellä käyttäytyy. Nytkin laitoin siirtikset liian aikaisin, päällyslakka oli vielä vähän tahmea, ja kuvat jämähti tasan siihen mihin satuin ne laittamaan.

  4. Ei näytä mun silmiin oudolta. Manikyyri on ihana, just sellainen mikä uppoaa meikäläiseen, rakastan voimakkaita värejä ja tässä on sävymaailmakin justiinsa kohdillaan mun makuuni!

  5. Kaunis lakkaus kokonaisuudessaan, ja Flushed on kyllä oivallisen näköinen lakka! Sen on täytynyt olla usein loppuunmyyty kun oon välttynytkin sen ostolta, vaikka oon muuten ehtinytkin CN lakkoja haalia jo ihan kivan määrän.

    1. Kiitos! Joo, mä kyyläsin Flushedia aika kauan ennenkuin sain sen viimein napattua, taitaa olla aika suosittu sävy…syystäkin :)

Vastaa