Essie Spring 2019 Swatches

Lakat saatu. Linkit mainoslinkkejä.

Essien kevätkokoelma Pinkies Out on huudellut seireenin lauluaan mulle jo monta viikkoa, mutta en ole päässyt swatchaamaan sitä katkenneiden kynsieni takia. Nyt VIIMEINKIN kynnet pääsivät kasvamaan tasaiseen mittaan ja pääsin käpälöimään innosta hikisin tassuin kevätkokoelmaa. Kokoelmassa oli pari yllätystä, ja suosikiksi päätyi aivan eri lakka kuin pullojen perusteella olisin veikannut!

A Touch of Sugar on vaaleapunapohjainen nude isolla kultaisella shimmerillä. Helppo lakattava, mutta peitti aika heikosti, joten lakkasin 3 kerrosta. Lakka ei ehkä ole paras mahdollinen mun ihonsävylle, mutta tykkäsin A Touch of Sugarista silti, koska sillä sai nudekynsiin vähän kimaltavaa twistiä.

Pinkies Out on persikanvärinen lakka voimakkaalla pinkillä flashilla/shimmerillä. Oletin että Pinkies Out olisi mun suosikki, mutta mitä vielä. Lakka ei sopinut mulle pätkääkään. Kuvissa se näyttää itseasiassa paremmalta näpeissäni kuin livenä (harvoin näin päin). Pinkki flash oli todella voimakas ja näytti oudolta persikanväriseen pohjaan yhdistettynä. Pinkies Out ei ole kovin peittävä ja koostumus oli hieman valuva. 3 kerrosta.

Stirring Secrets on persikkainen vaaleanpunainen creme. Todella kaunis ja freesi! Vaivaton koostumus, 2 kerrosta.

Reign Check on harmaanvihreä metallinen lakka kultaisella shimmerillä. Erikoinen sävyvalinta kevätkokoelmaan, eikä nämä metallilakat muutenkaan ole mun suosikkeja. Hyvä koostumus. 2 kerrosta.

Teacup Half Full on punaruskea lakka kultaisella shimmerillä. Ihana! Koostumus oli ihan superhyvä. 2 helppoa kerrosta.

Tiers of Joy on se todellinen yllättäjä, sillä en todellakaan ajatellut siitä tulevan mun suosikkia. Vaaleanlila lakkapohja yhdistettynä vihreään shimmeriin oli väriyhdistelmä, joka ei sykähdyttänyt alkuunkaan. MUTTA. Kynsillä Tiers of Joy näyttää oikeastaan pinkki-lila-vihreä -multichromelta ja lakka kuivuu lähes peilipintaisen kiiltäväksi ja tasaiseksi. Kuvissa näitä piirteitä ei saa oikein mitenkään esiin, joten teidän on vain uskottava mun sanaa. Tiers of Joy on todellinen merenneito- ja yksisarvislakka. Jos ostatte yhden lakan tästä kokoelmasta, ostakaa tämä.

Mitäs sanotte? :)

Kokoelma on myynnissä nyt, eikä enää kauaa, joten älkää epäröikö jos ihastutte näistä johonkin! Jos kivijalkakaupoista ei löydy, niin Cocopandalla kokoelman lakkoja (ja muita Essieitä) on nyt ihan tosi edullisesti myynnissä, ja myös Elevenin valikoimasta löytyy ainakin osa kevätkokoelman lakoista.

(Lakat saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Kurkkasitko jo nämä?

4 kommenttia

  1. Voi miten nätti kokoelma! Tiers of Joy näyttää kyllä tosi hyvältä sun kynsillä, vaikkei olekaan yhtään sellainen sävy jollaista itse yleensä suosisin :)

Vastaa