Draamaa ja La Vie en Rose

Mulla on nyt pieni henkilökohtainen draama tässä käynnissä. Meidän koira Rieha on nyt 9 kuukauden ikäinen ja näemmä nyt on uudestaan alkamassa se vaihe, kun vauhtia on enemmän kuin älyllistä kapasiteettia. Ilmeisesti murkkuikä kolkuttelee ovella. Hihnakäytös on ollut aika vaihtelevaa, mutta koirapuistolle päin vievä tie on ollut tasaisesti vaikea. Puistoonhan pitäis Riehan mielestä päästä ihan satasta ja mielellään ilman taluttajaa. Taluttaja taas kulkisi mielellään puistoon pitäen tiiviin katsekontaktin sivulla kauniisti tanssahtelevaan koiraansa. Siinä on ristiriita, joka toissapäivänä oli kaataa tämän hallituksen. Pitkän työpäivän jälkeen lähdin nälissäni (eli lähtökohtaisesti murhanhimoisena) ulkoiluttamaan energiaa pursuavaa koiraa, joka liikkui eteenpäin lähinnä tasajalkahypyin. Oli pimeää ja satoi vettä ja paleli ja väsytti ja vitutti. Paitsi koiraa, joka oli onnensa kukkuloilla tietenkin. Alkumatka menee aina kohtuullisesti, mutta kun tullaan kotitien päähän, Rieha kieltäytyy syömästä nameja (eli sitä ei voi palkita) ja sen aivoissa apinat hakkaa lautasia eikä mikään käsky mene siitä metakasta läpi. Siinä me sitten taivallettiin jotain 300 metrin matkaa puoli tuntia. Rieha sinkoaa hihnan päähän, minä pysähdyn ja odotan että Rieha palaa takaisin, tulee rinnalle ja ottaa katsekontaktin, ja sitten jatketaan matkaa sekunnin ajan kunnes Riehalla taas hihna loppuu kesken, ja taas pysähdyn ja odotan. Kuvio toistui sen verran monta kertaa että oli aika Päiväni murmelina -fiilis. Muutamaa metriä ennen koirapuiston porttia koiralla lopulta paloi sulake (mulla se oli kärähtänyt jo monta sataa metriä aiemmin tosin) ja se teki kuolemaa halveksuvan kamikazeloikan hihnan päähän, repäisi itsensä irti mun otteesta ja samalla repesi keskisormen kynsi puoliksi irti. I kid you not. Teki kuulkaa nannaa. Siinä vaiheessa oli aika Hulk-olo, mutta ei siinä muu auttanut kuin hakea koira takaisin ja aloittaa lähestyminen uudestaan. Ja kyllä, lopulta mentiin portille ilman ryntäilyä, mutta siinä vaiheessa mieliala oli synkkä ku suolampi ja kysyin puistossa olleelta rouvalta, paljollako hän ostaisi nätin urospennun. Vaihdossa tarjouduin ottamaan toisen hänen kauniisti käyttäytyvistä tollereistaan. Kauppoja ei syntynyt, mihin varmaan vaikutti sekin että keskustelun aikana Rieha ryntäili päättömästi pitkin puistoa ja tutki, voisiko mutalätäkön läpi kaivaa itsensä Kiinaan.

Nyt olisi tietenkin hienoa päästä kertomaan, kuinka sinnikkyyteni ansiosta tänään menimme kauniisti yhteistyössä ja nätisti kävellen koirapuistoon ja aurinkokin paistoi, mutta höpönpöppöjä. Sama sää, sama väsymys, sama nälkä ja sama sulakkeen palaminen molemmilla. Erona tosin se, että nyt ennakoin kamikazehypyn paremmin eikä Rieha saanut riuhtaistua itseään vapaaksi JA se ees-taas -jumppaaminen alkoi vasta noin 150 metriä ennen koirapuistoa! Tottiskentät, täältä tullaan ihan kohta…

.
.

Noh, tätä se koiran kasvatus joskus on ja luojan kiitos jokainen lenkki ei ole tuollainen, mutta joka tapauksessa kuvauskäden keskisormen kynsi on ja pysyy niin kamalan revenneenä, että siinä ei mikään paikkakaan kestä, mutta ei sitä voi leikatakaan, kun se on revennyt niin syvältä. Että näin. Uusia lakkauksia saatte siis tovin odottaa ja voi olla että seuraavat viikot on vähän enemmän muuhun kosmetiikkaan ja lifestyleen painottuvia :D onneksi varastossa on kuvia ja onhan mulla jemmassa vielä ne kysymyspostauksen kysymyksetkin, johon en ole vastannut. Jep, en ole unohtanut sitä!

Tällä kerralla tarjolla on kuitenkin juuri nyt kaupoissa oleva uutuuskokoelma, L’Oréal Paris La Vie en Rose, joka sisältää kolme huulipuna- ja kynsilakkaparia. Sävyt on nimetty Jennifer Lopezin, Naomi Wattsin ja Blake Livelyn mukaan.

.
.

Blake’s Delicate Rose -parissa huulipuna on herkullisen karkkipinkin sävyinen ja kynsilakka korallinen pinkki creme. L’Oréal Parisin kynsilakkoja en ole aiemmin koittanut ja yllätyin niiden siveltimestä, joka on liki identtinen Essien leveän siveltimen kanssa. Ehdoton plussa. Näin pitkille kynsille lakka tarvitsi kolme kerrosta peittääkseen täysin. Sävy on aivan ihana.

.
.
.
.

J’Lo’s Delicate Rose -parin puna on tumma magenta, joka huulilla onkin yllättävän kirkas, liki violetti sävy. Kynsilakka taas on tumma viininpunainen. Tämä lakka peitti kahdella kerroksella.

.
.
.
.

Naomi’s Delicate Rose -parin puna on roosa nude, ja kynsilakkaakin voi oikeastaan samalla sanaparilla kuvata. Lakka oli aika ohutta ja vaati kolme kerrosta peittääkseen.

.
.

Kaikki kolme huulipunaa jättää jälkeensä himmeän mattaisen jäljen, joka ei kuitenkaan ole niin ehdottoman kiilloton kuin joissain mattapunissa. Naomin huulipuna on mulle sopiva sävy, mutta kaksi muuta ovat liian kylmiä sävyjä istuakseen tähän naamaan. Mutta mullapa onkin kaksi siskoa, joille ne sopivat täydellisesti :)

.
.

Huulipunan ja kynsilakan sovittaminen toisiinsa on kiva idea ja itsehän olen juuri sellainen tyyppi, joka kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin. Siis itsellänihän meikit ja lakat on aina eriparia tietenkin, mutta jos joku muu on hoksannut sovittaa ne yhteen, varmasti huomaan sen ja nostan kuvitteellista hattuani. La Vie en Rose -kokoelman kynsilakat eivät superharrastajalle tarjoa mitään maatamullistavaa, mutta punat ovatkin tämän kokonaisuuden Se Juttu. Nuo hylsytkin on minusta ihan valtavan kauniit.

Noh, olisko jollain rohkaisevia sanoja koirankoulutukseen ja/tai revenneen kynnen kasvatukseen? Anyone? :D

(Tuotteet saatu.)

Kurkkasitko jo nämä?

30 kommenttia

  1. No ei multa taida löytyä näin aamutuimaan muuta ku, et ajan kanssa helpottaa molemmat ongelmat :D Toi koiran kasvatus on kyllä totista työtä, ja siinä lienee ratkaisevin syy miksi meille ei ole tullut uutta pentua. Sillä en usko että multa löytyy tota pitkäjänteisyyttä tässä elämäntilanteessa. Sun kaikkia postauksia on yhtä kiva lukea :) Tsemppiä sen murkkuikäsen kanssa ja mukavaa viikonloppua!

    1. Koulutus on kyllä useassa asiassa paljon helpompaa, jos kotona on jo aikuinen, hyvin koulutettu koira näyttämässä mallia…

      Kiitos ihanasta kommentista :)

  2. Au au auuuuuuu! :o Irvistin oikee täällä päässä tota lukiessa. Ja melkein myötätunnosta kärvähti käpy :D Veljen entinen koira oli sitä mieltä et rekat on saatanasta ja sitä oltiinki usein jännän äärellä ku yli 60kg säntäs ohiajavaa rekkaa kohti lenkillä. Mut siis noista tuotteista,miten tuo JLon huulipuna onki noin violetti! Odotin et se ois ollu enemmän sellanen viininpunanen :|

    1. Haha :D joo, sattu kyllä ihan hitosti!

      Ai kamala, kuulostaa vaaralliselta! Rieha on niin raasu, että se ei kyllä hyökkäile mitään päin :D

      Joo, J’Lo yllätti. Toki huulilla se ei näytä ihan noin violetilta kuin kämmenellä, mutta kuitenkin ihan erilaiselta kuin ulkonäön perusteella vois päätellä.

  3. Mun tekee oikein pahaa, kun ajattelen sitä kynttä. Se on varmasti sietämättömän kipeä =( Sulla on kyllä pakko olla mielettömän pitkä pinna, mä olisin jo miettinyt valkoisia karvarukkasia ;)
    Mä hiplasin näitä punia kaupassa, mutta mikään niistä ei ole ihan sellainen mun värinen, joten en sitten ostanutkaan niistä mitään. Vähän liian pinkkejä nuo kirkkaammat ja nudeja en käytä.

    1. oli se kyllä aivan pirun kipeä. Nyt ei enää. Leikkasin sen niin lyhyeksi kuin sain, jotta paikkaus pysyis paremmin, mutta ei se paljoa auta.

      No arvaa mietinkö karvarukkasia!! Mulla ei todellakaan ole pitkä pinna…

  4. Voi että kun jaksat olla kärsivällinen koiran kanssa! Tolla asenteella aivan satavarmasti helpottaa heti, kun hormoni- ja kasvuhöyryissä oleva hauva jaksaa vähäsen ajatella ja tajuaa homman. Sitten me jotka ei jaksettu omamme kanssa olla niin kärsivällisiä ollaan kateellisia :D

    Muuten, miten ois vara-välipalapatukka lenkkitakin taskuun?

    Ihmettelin, kun Migo oli yhtäkkiä alkanut kiskoa tutulla lenkillä ihan kamalasti. No, syy selvisi sitten kun kysyin mieheltä asiasta ja he ovat kuulemma aina juosseet sen lenkin! Ei ihme että koira on ehdollistunut siihen että koirikseen juostaan tuhatta ja sataa.

    1. En tiiä voiko mua nyt varsinaisesti kärsivälliseksi sanoa, koska olin aivan raivona. Mutta kyllä mä aika itsepäinen olen, ehkä sekin auttaa :D

      En tajua miten en oo tullu ees ajatelleeksi tuota välipalapatukkaa! Heti huomenna ostan niitä kassillisen!

  5. Ystäväni Anu pitää koirakoulua; Hundaamon sivut löytyvät netistä, vois olla hyvä vilkaista ;) Hahha :D tsemppiä!

    Tykästyin kahteen ekaan lakkaan ja punaan, viimonen oli vähän siinä rajalla, vaikka vaaleista punista pidänkin.

  6. Tuskin juuri lohduttaa, mutta aika parantaa molemmat. Lähetän rutkasti kärsivällisyyttä täältä!
    Ihastelin postauksessa ennen kaikkea kauniita kuvia, tykkään ekasta ja tokasta lakasta mutta punat ei ole mun juttu. Kiva idea silti parittaa mätsäävät sävyn yhteen.

  7. Auts! :/
    Voi kun palasi elävästi mieleen pienen russelin kanssa tehdyt matkat koirapuistoon 9 v. sitten :D
    Entäs jos kokeilisit vaikka ennen lenkille lähtöä namin etsintää? Eli heität/piilotat asuntoon nameja (kuivanappuloita), ja luvan saatuaan koira nenällään ne paikantaa (itse monesti tein sen olohuoneessa, toki pieni koira, eli sohvatyynyn taakse jne.). Joutuisi käyttää nenää/aivoja (=väsyttää enemmän kuin lenkki) ja samalla ehtisit itsekin napata ruokaa. (Asuittekohan maan tasalla? Eli jos koiran pitää päästä ensin pissille, niin takapihalle se, ja sitten toi aivojen väsytys, ja sen jälkeen puistoon.) Muistelen et vartin aivojen käyttö vastaa tunnin lenkkiä..

    Saattais auttaa siihen, et koira jaksais vähän paremmin keskittyä ottaa kontaktia ulkona.

    1. Kiitos vinkistä! Asutaan joo maan tasalla, joten tuota vois hyvinkin koittaa. Riehalle vois muutenkin tehdä hyvää ohjata sitä vähän enemmän nenätyöskentelyyn, se etsii aika herkästi katseella vaikka nenätyö olis paljon tehokkaampaa. :)

      1. Vissiin vierotusoireita kun ei enää vedä koirakursseja… :D pakko siis vinkata vielä, että jos et pysty/halua esim. puistoon koiraa lähtee ”väsyttää”, niin ns. free-sheippaus on helppoa. Jos syötät nappuloilla(=kuivamuona), niin vaikka 1/3 ruuasta (annos on varmaan kuitenkin sen verran iso, toki voit kaiken ruuan tällä tavalla antaa jos haluat) annat siten, että koira joutuu itse miettimään millä ruuan saa. Esim. itsellä kun 2 koiraa, niin otan ruuan ja koiran kerrallaan kylppäriin, istun lattialle enkä sano mitään. Koira joutuu itse miettimään miten ruuan saa. Kun koira vaikka istuu -> saa namin, seuraava nami tulee vaikka maahanmenosta, muttei siitä samasta tempusta. Toki alussa voi antaa pari kertaa samasta, jotta hokasee idean. Kolmas tuleekin kun vaikka katsoo oikealle tai tökkää nenällä johonkin, jne. Tää siis opettaa koiraa tarjoamaan erilaisia toimintoja ja tosiaan väsyttää kun ei ohjaaja kerrokaan, että mistä se nami oikein tulee. Toivottavasti osasin selittää et saa ideasta kiinni..?

        Ja siis todellakaan ei oo tarkoitus neuvoa, noita tuhmuuskohtauksia tulee kyllä näille kymmenenvuotiaillekin (ikävä kyllä :D), joten koulutuksesta se ei (välttämättä) ole kiinni. Esim. russeli on niin fiksu, että kyllä tietää et pysähdyttyä pitää tulla viereen, mutta ei se tarkota ettei ampasis samantien sinne hihnan päähän uudestaan :D Ja oon tosiaan kuutisen vuotta erinäisiä koirakursseja vetänyt, joten puskee vinkit läpi, vaikkei vastaanottaja niitä haluais.. ;)

        1. hei mä todellakin arvostan näitä neuvoja, keep them coming! Kokeilin tota kikkaa tänään ja Rieha oli aivan RAIVONA, yritti vaan kaivaa ja purra ne namit mun kädestä :D se flippas niin totaalisesti että katsoin parhaaksi palkata sitä namilla heti kun se lopetti riehumisen ja katsoi silmiin. Hoksasi nopeasti, mutta ei se mitään muuta temppua kyllä sitten tarjonnut. Mutta se kontaktin otto kiihtyneenä on juurikin meidän ongelma, joten ehkä tällä tavalla voisin siihen kontaktinottoon kannustaa. :)

          1. Pahoittelut! Unohdin mainita, että ennen kuin koira hokasee mistä on kyse, niin saattaa olla ”hieman” haastavaa :D sori. Helpota hommaa, jos tuntuu et koiralla menee vaan hermot. Pikku hiljaa sitten vaikeempaa.
            Kannattaa myös tehdä ihan perus namista luopumista, ootteko tehneet sitä koirakoulussa? Eli nami käteen, käsi nyrkkiin koiran nenän kohdille (siis koiran tasolle), koiran tulee jättää nami rauhaan, jotta sen saa. Niin kauan kun se yrittää syödä sen namin siun käden läpi (laita vaikka aluksi hanskat käteen jos oikeesti puree kovaa) ja sitten kun luovuttaa, avataan nyrkki, jos silloin yrittää namin syödä -> käsi menee uudestaan nyrkkiin. Aluksi pitää olla nopee, eli jos luopuu namista hetkeksikin, niin saa namin, pikku hiljaa voidaan sitten pidentää, eli käsi todella pysyy auki nami siinä ja koiran tulee odottaa. On vähän makuasia, että antaako namin toisella kädellä koiralle, vai antaako luvan syödä siitä ”nyrkkikädestä”. (tää ois niin paljon helpompi näyttää kun kirjottaa :))

            Tsemppiä, kyllä se siitä helpottaa (kai..ehkä.. ;)) Ja kannattaa ”kiusata” niitä koirakoulun opeja, ne on varmasti tuskaillut ihan samojen juttujen kanssa. Ite ainakin yritin just kertoa kaikkea, ettei nyt kaikkien tartte tehdä samoja virheitä.. :)

  8. Toi Naomin kynsilakka on yllättäen noussut noista suosikiksi. Huulipunien koostumus ei vaan oikein toimi mun huulien kanssa, vaikka sävyt onkin kauniita.

    1. Mulle se on pikkasen liian vaalea, mutta nätti sävy sinänsä :)

      joo, täytyy muistaa kosteuttaa huulet hyvin ennen näiden käyttöä..

  9. Mistäs näitä lakkoja ja punia löytää? Osaisitko ehdottaa mitään dupea tuolle Naomi’s delicate roselle?

    1. Isoissa tavarataloissa ja marketeissa pitäis olla, Sokos, Stocka, Anttilat ym :) Jos tarkoitat punaa, niin MACin Creme Cup on varmaan varsin lähellä. :)

  10. Hei vitsit ihanaa, kun tänne on tullut koulutusvinkkejä! Naminetsintä on meillä jo melkein liian helppoa ja jotain uutta tosiaan kaivattais. Aina kun ei pysty lenkittämään koiraa tunnin verran, ni ois kiva olla varalla jotain kotitekemistä :)

Vastaa