Money Well Spent: Kynnet kuntoon Trindillä

Pitkästä aikaa lisäosa Money Well Spent -postaussarjaan! Alunperin postaussarjan ideana oli nostaa esiin jokin erityisen hyvä kosmetiikkatuote, jokin sellainen joka oli kynsiblogissa ohi aiheen puhumisen arvoinen. Nyt kun blogin aihepiiri on laajentunut kynsijutuista muuhunkin kosmetiikkaan ja tuotteita tulee jonkin verran blogin kautta testattavaksi, ja yleisestikin haluan kirjoittaa lähinnä niistä oikeasti hyvistä tuotteista, ajattelin muokata postaussarjan alkuperäistä ajatusta hieman. Hyviä tuotteita tämä blogi on pullollaan joka tapauksessa, joten Money Well Spentissä esitellään jatkossa vain niitä erinomaisuuksia, jotka olen itse ostanut ja jotka ovat jääneet vakituiseen käyttöön.

Trindin kynsienhoitotuotteet ovat olleet mulla käytössä iäisyyden. Toki olen kokeillut suurinpiirtein kaikkia mahdollisia hoitotuotteita, mutta palannut aina takaisin tähän timanttiseen kolmikkoon.

.
.

Mun kynnet on luonnostaan vinot, kuivat, liuskoittuvat, hauraat ja ohuet. Kynsinauhat on ihan korput tietenkin myös. Kynnenkovettajista ei luonnollisestikaan ole hyötyä, sillä kuivan kynnen kovettaminen aiheuttaa vain sen, että kynsi katkeaa helpommin, kun se ei jousta ollenkaan. Kuivat kynnet myös liuskoittuvat herkemmin.

Tässä kohtaa kuvaan astuu Trind Nail Balsam. Balsami on raikkaan tuoksuista, öljytöntä ja tekee ihmeitä kynsille. Balsami levitetään kuiville, paljaille kynsille ja annetaan imeytyä hetki. Kuivimmillaan mun kynnet imaisee kaiken balsamin parissa minuutissa. Yleensä teen niin, että levitän reilun kerroksen kynsille, annan imeytyä hetken ja hieron loput kynsiin. Koska balsami on öljytön, sen päälle voi heti imeytymisen/hieromisen jälkeen levittää aluslakan. Nail Balsam on sama kynsille kuin aamukahvi väsyneelle mielelle.

.
.

Cuticle Balsam on vastaava tuote kuin Nail Balsam, mutta vain kynsinauhoille. Pyöräytys tätä kynsinauhoille, kerros Nail Balsamia kynsille ja sitten hierotaan. Cuticle Balsam ei oo mikään välttämätön tuote, koska Nail Balsamia voi kyllä levittää kynsinauhoillekin, mutta mä otan kaiken mahdollisen avun vastaan tässä kosteusasiassa.

.
.

Balsameiden jälkeen on Nail Repairin vuoro. Vaikka et mitään muuta hoitotuotetta ikinä kynsillesi käyttäisi, käytä tätä. Mun liuskottumisongelma on vähentynyt huomattavasti Nail Repairin aloittamisen jälkeen. Kynnet on vahvemmat, mutta eivät kuitenkaan joustamattomat, ja värjääntymistäkin olen päässyt eroon!

.
.

Nail Repairissa on se huono puoli, että lakat eivät parhaalla mahdollisella tavalla sen päälle levity, eli aluslakaksi se ei välttämättä sovellu. Tosin se on aika yleistä hoitolakoille. Nail Repair onneksi kuivuu nopeasti, joten aluslakkakerroksen voi nopeasti sutaista päälle. Tiedoksi myös, että Nail Repair sisältää formaldehydiä joten 3-free -tuote se ei ole.

Huomaa muuten heti kynsien kunnossa sen että en ole viime viikkoina ehtinyt lakata kovin usein. Kynsiparat ei saa tarpeeksi balsami- ja repair -tuotteitaan ja kuivuvat ja rapistuvat ja nytkin on monta kynttä katki. :(

Trindit on laajasti saatavilla marketeissa, tavarataloissa ja kosmetiikkaliikkeissä ja maksavat jotain 11-14 euron hujakoilla.

Mitkä teidän luottotuotteet kynsien hoidossa on?

Translation: If you have dry, weak, thin and brittle nails these products are for you. They have worked wonders on my nails :)

Continue Reading