Livbox-aarrejahti oululaisille!

*This post is only in Finnish, sorry!*

Livboxin aarrejahtikampanja on kiertänyt tällä viikolla jo useammassa kaupungissa ja tänä vuonna myös pohjoisempi Suomi on edustettuna. Kyse on kampanjasta, jossa bloggaajat tuunaavat yhden Livboxin ja piilottavat sen valitsemaansa paikkaan. Instassa julkaistaan piilotuspäivänä video, jossa annetaan vihje boksin olinpaikasta. Sitten halukkaat rynnivät boksia etsimään ja ensimmäinen löytäjä saa pitää! Tällä viikolla Ilona piilotti boksin Helsinkiin, Päivi Turkuun ja Anniina Tampereelle. Tänään Livboxin Sofian piilottamaa boksia etsitään Vantaan Tikkurilasta (tsekkaa tiedot Livboxin blogista!). Huomenna on sitten Oulun vuoro! ONNEA OULU! *Dressmann-ääni*

Oulussa en itse enää asu, mutta kotiseuturakkautta on sen verran että innostuin värväämään siskoni piilotusagenteiksi. Täytyyhän pohojoseenki aarrejahti saada! Siskot oli heti innolla mukana jutussa ja ovat ideoineet piilotuspaikan itse. Minä tuunasin boksin, lähetin sen Ouluun, teen vihjevideon huomiseksi ja siskot toimittaa boksin piiloonsa.

Jos Livbox on konseptina vieras, tässä boksin idea lyhyesti: Livbox on kosmetiikkaloota, joka tulee tilaajille kotiin kerran kuussa. Laatikossa on 4-6 kosmetiikkatuotetta, kaikki tietysti yllätyksiä eli tilaaja ei tiedä sisältöä etukäteen. Seassa on sekä markettituotteita että selektiivistä kosmetiikkaa ja kaikkea siltä väliltä. Boksi maksaa 15,90 euroa kuussa ja sen voi tilata Livboxin sivuilta. Itse olen tilannut Livboxia jo yli vuoden ja oon myös lahjonut äitiäni tilauksella. Oon tykännyt boksista kovasti ja siksi halusin tähän kampanjaankin mukaan :)

.
.

Piilotettava boksi on helmikuun loota, jossa on Garnierin tuuheuttava hiussuihke, Nivean misellivesi, Eucerinen suihkuvoide, Paesen luomiväri, Lumenen uutuusmeikkivoide, Iberon koru ja bonuksena vielä 3 kuukauden ilmaiskoodi Ruutu + -palveluun. Tuotteet on kaikki aika kookkaita, mikä muodosti mulle yllättäen ongelman: boksi oli kuin ammuttu täyteen jo valmiiksi, eikä pehmusteiden poistaminen oikein ollut vaihtoehto, koska laatikon sisällön piti kestää vielä postitus Ouluun. Hylkäsin siis alkuperäiset suunnitelmani ja valkkasin laatikkoon kaikkea pientä ja söpöä.

Onneksi on tullut pienenä pelattua Tetristä. Siitä oli hyötyä, kun Spartaa huutaen ninjailin täyden boksin ilmarakoihin kuusi pientä kynsilakkaa, minipalasaippuan, paketillisen Invisibobbleponnareita ja BeautyBayn ripsivärin. VICTORY! Edelleen olen tosin aika katkera siitä, että Fazerin popcornsuklaalevy oli aivan liian leveä laatikkoon.

Moni muu bloggaaja on tuunannut boksin ulkokuorenkin kauniiksi ja huolitelluksi. Itsehän tyydyin käytännön syistä maanläheisiin sävyihin eli pakkausteippiin. Ei meinaan pysynyt ihan omin voimin enää kiinni tuo loota :D

livbox
.

EIKÖ OLEKIN KAUNIS! Pakkausteipin ilmakuplamääristä voi päätellä, että mä en ala-asteellakaan ollut se tyyppi, jonka koulukirjat oli kontaktoitu sileästi ja nätisti… ”oho hups leikkasin liikaa” -tyylillä muotoiltuun bannerilirpakkeeseen valitsin sentään kaukaa viisaana läpinäkyvää teippiä.

Fiksuna tyttönä kirjoitin korttiin ohjeet, miten pitää toimia kun boksin löytää. Keskittymiskykyni vain tuotti mulle jälleen pettymyksen ja jotenkin se ohjekortti päätyi boksin sisään ja huomasin asian tietysti siinä vaiheessa, kun runttasin viimeistä teipinpalaa paikoilleen. Tuota viritelmäähän ei ilman moottorisahaa auki saa joten lienee aiheellista kirjoittaa ne ohjeet tännekin.

Ensinnäkin, klikkaa itsesi seuraamaan seuraavia Instagramtilejä: @wastinglifestyle , @purkkimafia ja @livboxfi. Seuraaminen ei ole vaatimus osallistumiseen, mutta mahdollistaa sen että näät vihjevideon ynnä muut tärkeät tiedot. Vihjevideo julkaistaan blogin ja Purkkimafian Instassa perjantaina 27.2. klo 17 ja sen jälkeen boksi on vapaata riistaa. Boksin löytäjä ottaa valokuvan itsestään kera boksin ja postaa sen joko Instaan tai Facebookiin, ja tägää kuvaan #purkkimafialivbox , @wastinglifestyle , @purkkimafia ja @livboxfi , niin tiedetään että boksi on löytynyt! Onnea matkaan!

Onko teissä oululaisia ja aiotteko lähteä metsästämään kosmetiikkaa? :)

 

Continue Reading