Going Guru

Kevätkokoelmafiiliksillä jatketaan! Essien neljän lakan Resort-kokoelma nimeltä Going Guru oli vasta esittelyssä Sissin tontilla. Kävin yytsimässä lakkoja ihan livenä Cesarsilla ja ostin itselleni yhden ainoan kappaleen, kokoelman nimikkolakan Going Gurun. Kokoelman oranssikin houkutteli, mutta koska mulla oli jo syli täynnä muita lakkoja, pysyin lujana.

essie going guru
.

Raikas vaaleanvihreä sävy huutaa kevättä joten pitihän se nyt saada. Lakkauskokemus ei kyllä ollut maailman miellyttävin, en ole aikoihin lakannut ohutsutisella Essiellä joten olin vähän hukassa. Going Guru valuu helposti kynsinauhoille ja sitä korjaillessani sain aikaan raitoja ja lumipalloefekti oli valmis..suosittelen ohuita kerroksia ja varovaista otetta. Mun kuvissa on kolme kerrosta, mutta kahdella on mahdollista pärjätä jos ei tyri kuten minä :D

.
.

Leimauskuvio on Messy Mansionin laatasta MM57, jonka sain Cesarsilta. Messy Mansionilla on laatoissaan tosi kivoja kuva-aiheita, mutta en ole juurikaan hamstrannut laattoja aiemmin, koska kuvakoko on mulle yleensä liian suuri. Koko kynnen kuvissa suuruus ei kuitenkaan haittaa ja koska olen jotenkin heikkona lehtiaiheisiin leimauskuviin, piti tämä kyseinen laatta ehdottomasti saada.

.
.

Leimauksen tein Dashican petroolinsävyisellä leimauslakalla, jonka nimestä mulla ei ole mitään hajua. En käsitä miksi niitä nimiä ei laiteta pulloihin!

.
.

Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa. Joko teillä on kevättä rinnassa? :)

(Leimauslaatta saatu.)

Translation: Essie Going Guru meets Dashica stamping polish and MM57 plate and they all like each other and that’s all there is to tell. :D

Continue Reading