The Body Shopin joulukalenterit ovat täällä!

Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Siis. Apua. Nytkö tämä kosmetiikkajoulukalenterihässäkkä jo alkaa?! En ole lainkaan valmistautunut! *The Body Shop on kyllä nyt todella hyvissä ajoin liikkeellä, sillä uutiskirje tiesi kertoa että joulun 2019 kosmetiikkakalenterit tulevat myyntiin tänään klo 9.

Valikoimassa on jälleen *kolmea erilaista kalenteria; Beauty, Deluxe ja Ultimate. Niiden kuvituksesta vastaa taiteilija Helen Perez Garcia, ja viime vuoden metsä- ja eläinteema on vaihtunut talviseen talo- ja kaupunkiaiheeseen. Kuvat on poimittu The Body Shopin nettisivuilta.

Hintoja minulla ei tätä kirjoittaessani vielä ole tiedossa, mutta päivitän tietoja toki tänne kunhan kalenterit oikeasti tulevat myyntiin. Veikkaisin kuitenkin, että hintataso on pysynyt samanlaisena kuin aikaisempinakin vuosina ja kolme kalenteria edustavat myös kolmea eri hintaluokkaa, kuten ennenkin.

Jotenkin on vähän vaikea orientoitua joulukalenteriasioihin, kun ulkona on vielä parikymmentä astetta lämmintä…mutta kai tässä täytyy alkaa höristää silmiään ja korviaan muidenkin firmojen kalenterilanseerausten osalta! Joko olette kuulleet jotakin mielenkiintoisia uutisia, huhuja tai muita tiedonjyväsiä tulevista joulukalentereista? Vai vieläkö on denial päällä lähestyvän talven suhteen? :D

(Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

 

Continue Reading