Coming together is a beginning; keeping together is progress; working together is success.
Henry Ford
Helena: Blogin perustaminen kuulosti niin helpolta. Kaikkihan sitä nykyään tekee, niin kuinka vaikeaa se muka voi olla. Idea sanottiin ääneen, en edes muista kuka sen sanoi, minä vai Emma. Mutta innostus oli yhteistä. Ja sen takia tavoitteet asetettiin heti korkealle. Eihän me millekään valmiille blogipohjalle ruveta postailemaan. Vaan mitäs sitten? Meillä oli alusta asti olettamus, että kaikki mitä internetistä löytyy on mahdollista koodata myös itse. Tää olettamus ei harmi vaan perustunut todellisuuteen.
Meillähän ei itsellämme ole mitään sellaisia taitoja. Meillä on vain ympärillämme ihmisiä, jotka tekevät näitä asioita työkseen ja saavat ne kuulostamaan kovin helpoilta. Yhtäkkiä edessä olikin kysymyksiä, kuten miten hankkia oma domain ja mihin webhotelliin blogi laitettaisiin. Omat taidot loppuivat välittömästi ja typerimmältä tuntui, kun itsenäisesti ei edes osannut etsiä tietoa. En edes tiennyt mitä kirjoittaisi googleen hakusanaksi. Ilman apua meidän omilta it-tukihekilöiltä koko projekti olisi jäänyt kesken jo toisena päivänä. Eli kiitos ja anteeksi Jaakko ja Aarno. Kärsimättömiä kun molemmat Emman kanssa ollaan, niin vuoroissa on negailtu ja manattu koko blogi-idea alimpaan helvettiin.
Blogin perustamisesta olemme puhuneet yhdessä jo yli vuoden päivät. Nimi löytyi jo viime kesänä ideoiduista vaihtoehdoista ja siinä päästiin yhteisymmärrykseen ilman kompromisseja. Mä olen seurannut erilaisia muoti-, kauneus-, lifestyle- ja sisustusblogeja muutaman vuoden ajan. Blogien selailu on mulle viikonloppujen lempipuuhaa ja aikaa saattaa vierähtää huomaamatta tunteja. Meidän blogin suhteen mun tavoitteena on sekalainen vaatteisiin, kenkiin ja yleiseen fiilistelyyn liittyvä kirjoittelu.
Emma: Blogin aloittamista oon tuuminut jo pienen iäisyyden, mutta loppusysäyksen asialle antoi kynsihömpötykset, joihin oon seonnut tässä viimeisen parin kuukauden aikana ihan täysin. Kaverit alkoi hienovaraisesti vihjailla blogista, mahdollisesti sen takia, ettei ne enää jaksaneet katsella kun tungin Facebookin tukkoon kynsilakka- ja nail art -kuvia (en tiedä miksi, nehän on helvetin kiinnostavia). And let’s face it, jos mun hienomotoriikalla varustettu ihminen saa tuherrettua kynnen kokoiselle alueelle jotakin esittävää, se on saatava eetteriin. Lisäksi Facebook ei taida olla oikea foorumi myöskään jatkuvalle vaate- ja kenkähypetykselle, joten blogi oli saatava. JA nyt voin säästää tänne blogiin kaikki whinetykset, nillitykset ja ihmisvihan, jolloin mun FB-imago pysyy positiivisena ja puhtoisena. It’s a perfect crime!
Nyt voisinkin siirtyä sujuvalla aasinsillalla siihen nillitykseen. Ollaan kirjotettu tätä yhtä postausta nyt kahden EM-futismatsin ajan, ainakin. Eikä muuten oo valamis. Miten tää voi jumankauta olla näin vaikeeta? Mun mielikuva blogin perustamisesta oli a) saa idea b) mene internettiin c) klikkaa jotain ”tee mulle blogi”-namiskaa d) kirjoita e) success.
No ei.
Mehän päätettiin tyylillemme uskollisesti mennä taas vaikeimman kautta ja ruveta vääntämään ”no skills, maximum difficulty” -tyylisesti tätä blogia. Tälleen muutaman tunnin nöräämisen jälkeen oon ihan hiessä, epätoivoinen ja meen ihan apeshit välittömästi kun pienikin vastoinkäyminen tulee eteen. Luulin et nörttikiima ois jotenkin erilaista. Asiaa vois toki helpottaa se, jos mua ei ärsyttäis kaikki mikä ei toimi HETI.
Summa summarum, kuukauden EM-kisaleskeys antaa sopivasti aikaa meille totutella tähän hommaan, jotta jokaiseen postaukseen ei menisi yhtä kauaa kuin tähän on mennyt. We´ll see what happens, bare with us!
Kuvat: weheartit.com