80’s Scribble

Hahaa, täällä ollaan taas! Blogitauko piti sisällään retken kotikonnuille ja kaksi päivää festarointia QStockissa aivan epätodellisessa helteessä. Festarialue oli kyllä kunnon Death Valley, onneks ei tarvinnut yöpyä teltassa. Käytin aurinkorasvaa suojakertoimella 50 enkä palanut. Kiitos heinäkuun LivBox ja Favoran aurinkorasva :D Odotin festareilla eniten Soilworkin ja Stam1nan keikkaa, mutta ne räminät ei ollu mitään verrattuna Elastisen ja Kaija Koon keikkoihin. Oikeasti. Elastinen on niin mun toteemieläin. Oon sanonut tän ennenkin ja sanon jatkossakin, että jos kaikki äijät olis sellasia kuin Elastinen, maailmassa ei olisi yhtään sotaa. Fanitan ihan täysillä. Uskomattomassa tikissä oleva kroppa ei ainakaan haitaksi ole. IT-tukikin sanoi, että on siinä kommee mies :DD Kaija Koo on kans kunnon asennemimmi ja kuten serkkuni analysoi, Kaijan kusipäisyysaste on nolla.

.
.

Otetaan nyt vertailuun esimerkiksi Megadethin Dave Mustaine. Kaija Koo ja Mustaine on molemmat olleet alalla kymmeniä vuosia, silti Kaija oli aivan pakahtumaisillaan innosta lavalla ja Mustaine näytti siltä että olis mieluummin ollut tyhjentämässä Bajamajoja kuin soittamassa, ja kaiken lisäksi vielä diivaili ennen keikkaa. Siinä ei pyrot ja ah-niin-kantaaottavat tai nokkelat taustaefektifilmit auta, jos bändiä ei napeksi vähääkään ottaa yleisöään haltuun, oli genre tai musiikilliset ansiot sitten mitä tahansa.

Elastisen ja Kaija Koon lapsi olis muuten varmaan ihan parhausihminen.

.
.

Asiasta kynsiin. En oikein tykkää. Jotenkin oudot tuli vaikka 1980-luvun ylimielistä virnettä lähdin hakemaan. Perustana toimii kaksi kerrosta Gina Tricotin Whitea ja glitter on KBShimmerin Scribble Me This, mahottoman hauska neonmattaglitter. Löytyy kolmioita, tähtiä, ympyröitä ja kuusikulmioita sekä ihan pientä hitulaa. Pidempään blogia lukeneille sekä lakkakokoelmani nähneille lienee jo selvää, että alitajuisena tavoitteenani on kerätä kaikki maailman neonmattaglitterit (ja mustavalkoglitterit) ja tietysti tykkään Scribble Me This -lakastakin älyttömästi. Ikäkriisin kourissa kituvalle tämmöinen lapsellinen hullutus on aivan omiaan.

KBShimmer Scribble Me This
KBShimmer Scribble Me This

Keskisormen ja nimettömän kuviot on Fing’rsin koko kynnen decaleita, tai siis ”nail tattoos” kuten paketissa lukee. Törmäsin kyseisiin kynsitatskoihin alunperin Chit Chat Nailsissa ja ajattelin, että taas jotakin mikä ei rantaudu Suomeen ikinä – ja sitten niitä tuli Cesarsille (valikoima täällä). Ostin paketin kuvia ja sitten ne unohtuivat käyttämättöminä laatikkoon, ja pari viikkoa sitten olin Minimanissa ostamassa maalia ja kuulosuojaimia ja löysin samoja Fing’rsejä sieltä. Ostin toisen paketin (oikeesti, voin shoppailla näköjään missä vaan) ja sen sain päättäväisesti käyttöönkin.

Fingr's Nail Tattoos
Fing’rs Nail Tattoos

Jokaisessa pakkauksessa on useampi kuva-aihe, ja jokaista kuvaa on monta arkkia. Leikkasin yhden arkin neljään osaan ja palaset oli sen verran reiluja, että riittänevät isommillekin kynsille. Kynsien yli ulottuvat osiot lähtee iisisti kynsilakanpoistoaineella. Arkit toimii samalla tavalla kuin purkkapaketeista saatavat leikkitatuoinnit: ohut suojakalvo poistetaan, kuva laitetaan kynttä vasten taustapahvi ylöspäin ja painetaan kynnelle märällä talouspaperilla, vanulapulla tms. noin 10 sekunnin ajan, jonka jälkeen taustapahvi liukuu pois ja kuva jää kynnelle. Sitten vaan päällyslakka päälle. Vaikeus on siinä, että kuva on maailman ohuinta ainetta ja menee ryttyyn salamannopeasti. Virsikirjan sivut on tukevaa tavaraa näihin verrattuna. Kuvapala taustapahveineen pitäisi pystyä pitämään kynnellä aivan liikahtamatta sen 10 sekuntia, mikä on tietysti käytännössä mahdotonta, etenkin kun taustapahvi lähtee irti kuin hauki kaislikosta. Ryttäsin neljä kertaa kuvat ennenkuin opin jotenkuten oikean tekniikan. Yritys ja erehdys x4 ja sen jälkeen oli helpohkoa. Ehdottomasti ehkä käytän uudelleenkin. Kuva-aiheet Fing’rs-arkeissa on niin kivoja, että olen valmis jopa harjoittelemaan.

.
.

Ensi kerralla taidan vähän valikoida minkä kohdan kynsille leikkaan, ehkä sitten jokaisessa kynnessä ei lue isolla ”VR”. Fanikynnet valtion rautateille, mikäs siinä. Suosittelen myös laittamaan ainakin kaksi kerrosta päällyslakkaa, koska yhden kerroksen kanssa kuvat kului osittain pois jo seuraavana päivänä. Kannattaa muuten kääriä kuva huolellisesti kynsien kärkien yli, sillä pikakuivattaja kutistaa kuvaa ja paljastaa kärjet, kuten valokuvista on nähtävissä.

.
.

Joko te ootte kokeilleet Fing’rsejä?

Translation: My short blogging break is somewhat over! I’m still on vacation and can’t promise that I’ll be able to post as regularly as usual but at least I’m not totally MIA. I wanted to come back with some gorgeous nails to show but my skills failed me and all I have to offer are these weird 80’s nails :D For the white base I used Gina Tricot White. Neon matte glitter is KBShimmer Scribble Me This, totally awesome blend of triangle, round, star and hex glitters in a clear base. I love everything neon these days so I’m a fan. For my middle and ring fingers I used Fing’rs nail tattoos which was a bit of an ordeal. It took me four attempts to get them somewhat smoothly on the nail. Nail tattoos are incredibly thin so they tear very, VERY easily. I recommend watching a few tutorials before attempting this at home. I’m not giving up on these tho. Marta from Chit Chat Nails has done many utterly beautiful manis with these nail tattoos so at least I know it IS possible :D 

Thanks for visiting and have a great day!

Kurkkasitko jo nämä?

32 kommenttia

  1. Minimanista löytyy kaikkea jännittävää, sieltä bongasin nämä itsekin joskus keväällä. Näistä ei vaan harmillisesti tainnu olla kuin pari erilaista vaihtoehtoa, tuolla hinnalla olis raaskinu ostaa vähän useammatkin..

    1. Viimeksi kun katoin näitä cesarsilta niin siellä oli enemmän vaihtoehtoja, mäkään en löytänyt Minimanista kuin näitä yksiä.

  2. Hetken jo tuskailin että eikä, aletaanko nyt kynsiblogeissakin puhua Mustasta Barbaarista, joku roti! Onneksi niin ei sitten käynyt, kiitos siitä :D

    Scribble me this on hurjan ihana!

    1. Juuei. Lapsellinen temppu joka ei ansaitse vähääkään palstatilaa, vaikka sinänsä taustalla vaikuttavan syyn ymmärränkin.

  3. Haha, fanikynnet valtion rautateille. :D
    Rasittavaa tuollaiset Mustainet. Vastaava kokemus Bob Dylanista tältä kesältä. Sitä ei saanu kuvata ollenkaan, joten sitä screeneillä näkyi vaan yleiskuva bändistä. Eli kauempana olleet ei nähny mitään. Tyyppi ei spiikannu mitään, laulo vaan monta biisiä putkeen. Tylsää..

  4. Heh, VR-kynnet! :D
    Oon kyllä samaa mieltä noista artisteista, ammattilaisen pitäisi käyttäytyä kuten ammattilaisen. Vaikka olisikin rokkari. :D Mä en olis varmaan jaksanut katsoa edes Mustainen diivailua, vaikka musiikkimaku menee enemmän sinne kuin Elastisen ja Kaija Koon puoleen. :)

    1. Mielipiteeseen saattaa toki vaikuttaa sekin, että Megadeth on musta junnaavaa ränttätänttää ja äärimmäisen pitkästyttävää muutenkin :D

  5. Pakko myöntää, että minäkin vähän hörähdin tuolle VR:lle :D Mutta nää kynnet on kyllä tosi pirtsakat ja kivat, tykkään! ♥

    1. Niinpä!
      Huomasin, että hämmentävän moni mun neonglittereistä ei oo esiintynyt blogissa, mutta hakusanoilla Lush Lacquer ja Wicked Polish löytyy jotakin :)

  6. Huikeat kynnet! Nyt tuosta Scribble Me This:tä tuli mulle ihan kasarilakka ja kun se on vielä kokeilemattomien pinossa niin pakko itse tehdä jotain ihan muuta ettei siitä jämähdä ikuisiksi ajoiksi 80-luku painotus päähän :D

  7. Ihanaa että Elastinen ja Kaija Koo on saaneet sydämesi läpättämään.. ; D Mä tykkään kans nolemmista ainakin vähäsen ja Elastisen nauravainen ja sporttinen ilmestys on kyllä mustakin vakuuttavaa. :)

    Kynnetkin on jotenkin söpöt, VR-tekstityksistä huolimatta. :D :D

    Kiva postaus!!

  8. Osaan täysin samaistua ikäkriisiin ja sitä vastaan kapinoimiseen, kiskaisin meinaan aamulla hiukset saparoille ja jouduin toistelemaan itselleni peilin edessä parikin kertaa, että kyllä 31-vuotias nainen voi pitää saparoita kotona lasten kanssa siivotessaan. Kynnet osui siis täällä suoraan napakymppiin, tykkään ihan hirveesti! Pakko kai se on lähteä metsästämään Fing´rseja…

    1. Jee, en oo ainoa kriiseilijä :D Sinuna tilaisin Cesarsilta, kivijalkakaupoissa on nimittäin aika nihkeästi noita ollut ja Minimanissakin kuva-aiheita oli vaan tää yksi!

  9. Tosi ihanan leikkisät kynnet! Mä odotten tuota glittersöpöläistä luokseni… Noita decaleja haluan kyllä kokeilla, josko tulis joskus klikattua Cesarsin tilaukseen mukaan. Niin ja kiitosta paljon arvontavoitosta, lahjakortti Mi Nailsille on tuhlattu. :D

      1. Pari Cadillacqueria ja BBF:n laattaa. Kummatkin ihan uusia tuttavuuksia mulle ja ihan innoissani olen! :) Ja samaan tilaukseen otin vielä yhden laatan lisää & pari siirotkuvaa, vaikka menikin sit muutama euro omasta pussista, mutta ei tuntunut pahalta kun noin paljon sai kaikkee kivaa. :D

  10. Hauskat kynnet ja VR kiittää :oD Ja juu, olihan mahtava Qstock viikonvaihde! Tää täti kyllä vähän kärähti :oP Kaija Koon keikka oli ihan mahtava ja tätä sun postausta lukiessa jäin miettiin, että missä hitossa mä olin?! Ku en nähnyt Elastista vaikka alkuperäiseen suunnitelmaan kuului kyllä Elan keikkakin O_o

    1. Ollaankohan me törmätty siellä tietämättämme? :D

      Elan kanssa samaan aikaan soitti joku muu poppoo joka oli kans kiinnostava, mutta en muista mikä…ehkä olit valinnut sen bändin etkä Elaa…*sniff*

  11. Voihan VR! :DD Mutta niiin pirtsakat ja värikkäät kynnet, tykkään hirmuisesti! Ja tuo Scribble Me This on ehkä pakko saada, sitten kun tilaan ensimmäiset KBShimmerini. Onko suositella muita must-have-KBShimmereitä? Grayscale on ainakin jo listalla :)

    1. Hahaa, kiitos :D (VR varmaan arvostaa myös)
      KBShimmereitä mulla on kymmeniä pulloja, niillä on vaikka mitä ihanaa. Kannattaa tsekata ainakin Iris My Case, What’s Your Damage, I only have ice for you, Happily Ever Aster, It’s Razz-ical, Low & Be Bold, U Rock My Heart ja You’re So Shellfish! :)

Vastaa