Vertailu: leimasimet vol.2 / Comparison: stampers vol.2

Leimailu elää uutta kultakauttaan ja niinpä uusia leimasimiakin tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Siksin onkin aika tehdä leimasinvertailun kakkososa. Ensimmäinen osa löytyy täältä. Kuten viimeksikin, olen ottanut (huterat) valokuvat joiden toivon havainnollistavan leimasintyynyn pehmeyttä/kovuutta ja tällä kertaa nappasin kuvan myös siitä, miten leimasin nostaa kuvan laatalta. Aloitetaan!

Creative Shopin leimasin aloitti samantyyppisten leimasinten vyöryn markkinoille. Leimasimen tyyny on asetettu viinamittaa muistuttavaan kuppiin, tyyny on vaaleanharmaa ja pinkeä. Ei siis löllöleimasin, mutta tahmeampi ja joustavampi kuin tavalliset kovat leimasimet. Creative Shopin piti olla vastaus kaikkiin elämän kysymyksiin ja tehdä leimaamisesta lastenleikkiä. Monet ylistivät leimasinta, mutta yhtä moni myös tuskaili ettei saa yhtään kokonaista kuvaa laatalta nostettua. Sissi kuului jälkimmäisiin ja häneltä sain Crean lainaan tätä postausta varten. Jotakin omituista tässä leimasimessa on, sillä lukuisilla kokeilukerroilla en saanut kuin pelkkiä reikiä ja kuvanriekaleita aikaan, mutta nyt postausta varten leimatessa mitään ongelmia ei ollut. En tajua! Sanoisin, ettei tähän kannata rahojaan laittaa, sillä luotettavampia ja halvempiakin vaihtoehtoja on. Ei leimaamisen pitäisi olla sydämentykytyksiä ja sirkustemppuja. Jos Creative Shop toimii, se on tosi hyvä, mutta idioottivarma laite se ei todellakaan ole.

Creative Shop Stamper
Creative Shop Stamper
Creative Shop Stamper
Creative Shop Stamper

Jumbo Stamper tuli tovi sitten CesarsShopiin myyntiin ja vaikka se on äkkiseltään identtisen oloinen Creative Shopin kanssa, joitakin eroja leimasinten välillä on. Jumbo Stamperin tyyny on aavistuksen tahmeampi ja leimausvarmuus on parempi. Näitä pinkeitä ja joustavia leimasimia pitää käyttää hieman eri tavoin kuin löllöjä. Suoraan laatalle painaminen ei tuota parasta tulosta, vaan leimasinta kannattaa nopeasti keikauttaa kuvan päällä. Eli tavallaan kieräyttää, mutta nopeasti. Äärettömän helppoa selittää näin kirjallisesti…

Jumbo Stamper
Jumbo Stamper
Jumbo Stamper
Jumbo Stamper

Kiinteämpi Jumbo Stamper myydään yhdessä harmaan, muovisen skrapan kanssa. Samalla nimellä myydään myös tahmeaa ja löllöä Jumbo Stamperia, jonka tunnistaa kukallisesta, luottokorttimallisesta skrapasta. Sekavaa, tiedän. Nimet voisi kyllä vaihtaa jotenkin tunnistettavammiksi :) EDIT: nyt CesarsShopissa lukeekin ”Jumbo Stamper” ja ”pehmeä Jumbo Stamper”. Problem solved! Jatkossa kaikissa tulee olemaan tuo kukallinen, joustava skrapa, leimasimen kovuudesta riippumatta.

Löllö Jumbo Stamper on TODELLA löllö. Erittäin pehmeä ja _erittäin_ tahmea. Leimasin varmaan jäisi seinäänkin kiinni jos sen siihen laittaisi. Tällä leimaaminen on niin lähellä lastenleikkiä kuin leimaaminen ylipäänsä voi olla. Kuva nousee leimasimeen erittäin helposti, teki leimasimella sitten mitä tahansa liikettä laatalla. Miinuspuoliakin toki on: tahmeus aiheuttaa sen, että se osa kuvasta joka ei mahdu kynteen, saattaa irrota leimasimen pinnasta vähän hitaammin kuin kovemmissa tyynyissä. Tuloksena voi olla kynnelle laskeutuvia ylimääräisiä leimakuvariekaleita. Tämänkin riesan voi kyllä tekniikkaa viilaamalla välttää: nopea kieräytys kynnelle yleensä ehkäisee leimauslakkahaituvien irtoamista. Kannattaa myös muistaa, että näin pehmeää leimasinta ei todellakaan tarvitse _painaa_ laatalle, vaan ihan kevyt ote riittää. Jos leimasinta painaa liikaa, pehmeä tyyny liikkuu ja kuva leviää suttuiseksi. Löllöjumboa löytyy vaaleanharmaana ja pinkkinä, molemmissa näkyy valkoinen leimajälki hienosti.

Pehmeä Jumbo Stamper
Pehmeä Jumbo Stamper
.
.

Super Soft Artisan Stamper on isoin leimasin minkä olen ikinä nähnyt. ”Super Soft” on hieman harhaanjohtava sanapari, koska löllöleimasimesta ei ole kysymys. Artisan on kyllä melko tahmea, mutta myös melko kova. Materiaali antaa jonkin verran periksi, mutta ei tähän kynttä voi upottaa. Leimasimen koko on 60 x 40 mm, mutta syy tälle jättikoolle jäi mulle vähän mysteeriksi. Voisin leimata tällä koko naamani, mutta sille on harvemmin tarvetta. Periaatteessa tämä voisi toimia suurten, jatkuvien kuvien kanssa, mutta sellaisia on melko harvassa leimauslaatassa. Poskettoman pitkäkyntiset leidit voisivat myös hyötyä suuresta koosta, mutta sitten taas materiaalin kovuus vaikeuttaa superpitkien kynsien leimaamista. En tiedä. En ymmärrä.

Super Soft Artisan Stamper
Super Soft Artisan Stamper
Super Soft Artisan Stamper
Super Soft Artisan Stamper
.
.

Viimeinen vertailupostauksen leimasin on oikeasti pelkkä irtotyyny. Cesarsin valikoimaan tuli Candy-nimisiä leimasintyynyjä iloisissa väreissä ja toki niidenkin kapasiteetti piti päästä testaamaan. Valikoimasta löytyy oranssi, vihreä, keltainen, pinkki ja lisäksi myös vaaleanharmaa. Tyynyt ovat tosi pehmeitä ja tahmeita ja sopivat mainiosti esimerkiksi tällaiseen leimasimeen. Enää ei tarvitse tihrustaa kirkkaiden valojen alla että tulikohan se valkoinen leima kokonaisuudessaan leimasimeen vai ei! Mah-ta-vaa. Leimausjäljessäkään ei ole moittimista eikä leimasintyynyjä tarvinnut mitenkään preparoida ennen käyttöä. Pussista pois ja leimaamaan, kyllä toimii.

Candy-silikonileimasintyyny
Candy-silikonileimasintyyny
.
.

Oma suosikkini näistä kaikista on löllö Jumbo Stamper. Kiinteämpi Jumbo on laadullisesti yhtä hyvä, mutta se ei tunnu yhtä omalta, koska olen niin tottunut pehmeisiin leimasimiin ja tuollainen pinkeämpi versio vaatii erilaista otetta. Aloittelijalle suosittelen ehdottomasti löllöä Jumboa tai värikästä Candya, tai edellisessä postauksessa olleita löllöleimasimia. Kokeneemmalle harrastajalle suosittelen kovempaa Jumboa, koska parhaimmillaan se kykenee todella tarkkaan jälkeen. Jättistamperia en oikein osaa suositella kenellekään ja Creative Shop on ihan rosvosektorikamaa. Se on joko todella hyvä tai ihan susi, riippuu tuurista ja tähtien asennosta ja omasta tekniikasta.

Yleisesti ottaen on hyvä pitää mielessä, että leimauksen ei pitäisi vaatia ihmeellisiä valmisteluja ja kikkakolmosia. Jos välineet ovat hyvät, ne toimivat – siis myös ilman saippuakylpyjä, jatkuvaa karhentamista, volttien heittoa ja rukouksia.

Silikoniset leimaustyynyt eivät pidemmän päälle kestä asetonia, joten suosittelen aivan ehdottomasti teippiä leimasimen putsaukseen leimausten välissä. Vaatteille tarkoitettu teippirulla on kätevin, sillä se pysyy pöydällä paikallaan ja siitä saa helposti kääräistyä esiin uuden, puhtaan kerroksen. Seuraa havainnollistava kuvasarja:

.
.
.
.
.
.

Ta-dah!

Cesarsille on tulossa myyntiin leimasinmaailman kohutuin uutuus, eli kirkas silikonileimasin Clear Jelly Stamper. Leimasintyyny on läpinäkyvä, ja leimasimen varsi on auki myös toisesta päästä, eli sieltä voi sitten tiirailla leiman asemointia oikeaan kohtaan kuin kaukoputkesta ikään. Tämä helpottaa paitsi leimojen kohdistamista, myös moniosaisten ja -väristen leimojen tekemistä. Leimasin on nyt ennakkomyynnissä ja mä en malta odottaa että saan vempeleen käsiini, sillä jos se on niin hyvä kuin toivon, mun kaikki leimausongelmat on kerralla ratkaistu. TULIS JO! Hinta on korkea muihin leimasimiin verrattuna, mutta toki kyseessä on myös pitkäaikainen työkalu joka ei kulu käytössä (kunhan ei läträä sen asetonin kanssa).

Toivottavasti näistä vertailuista oli taas jollekulle hyötyä! Olen näemmä ottanut kontolleni kaikkien maailman leimasinten kokeilun, joten mistäs sitä tietää vaikka saisitte kolmannenkin osan. Ainakin Clear Jelly Stamperista postaan varmana :)

(Creative Shop lainassa Sissiltä, muut stamperit saatu testiin CesarsShopista. En hyödy linkkien klikkauksista tai ostoksista.)

Translation: Here’s a sequel to my first stamper comparison post. The first one featured traditional stampers and this second one is dedicated to newer additions. After Creative Shop Stamper many companies released similar stampers and yes, they are very good, but I’m a super-soft-stamper-kinda-gal. That’s why my favorite of this bunch is the third one: Super squishy Jumbo Stamper. BUT there is a chance that there’s a new crowd favorite: Clear Jelly Stampers are on their way to CesarsShop and if they are as good as I hope, all my stamping troubles will be gone. We’ll just have to wait and see… 

Kurkkasitko jo nämä?

16 kommenttia

  1. ”Voisin leimata tällä koko naamani, mutta sille on harvemmin tarvetta.” Harvemmin? :’D Ai saakutti.

    Kiinnostaisi kovasti toi Candy-leimasinpää ja sitten mä en tosta Clear Jelly stamper -uutuudesta ollut kuullutkaan, sekin vaikutti mielenkiintoiselta! Mä ostin keväällä MiNailsista sellaisen pinkkivartisen stamperin (”Mango-stamper”?) ja oon kyllä tykännyt siitä. Valitettavasti vaan onnistuin vähän niinkuin pilaamaan sen stampingdecalseja tekemällä, kun nostin valmista kuvaa pinseteillä ja onnistuin tökkimään stamperiin vekkejä :( Seuraavan leimasimen kanssa oon sit vähän fiksumpi.. Nii ja noita Candyhäjän voisi ostaa useamman noiden stampingdecalssien tekoon! :)

    1. Kyllä, harvemmin :D

      Magno-stamper! Joo, se on hyvä :) mullakin oli sellainen, se oli mun eka pehmeä stamper. Ajan myötä siitä kyllä hapertui se tyyny ja heitin sen roskiin. Ostin sen siis kynsikoristekirppikseltä ja todennäköisesti mun lisäksi myös edellinen omistaja oli putsannut sitä kynsilakanpoistoaineella.

      Oon todennut että leimasimia kannattaa olla useita, kun ne tyynyt on tosiaan aika herkästi rikkoutuvaa tavaraa ja erilaisille laatoille sopii erilaiset leimasimet. Toi on muuten tosi hyvä idea, että käyttäiskin leimadecaleissa noita irtotyynyjä!

  2. Hei jos CS:n on alkanut toimia niin voisin haluta sen takaisin, kiitos vaan :D:D:D

    Mielenkiintoinen vertailu. Olen todennut, että yhdellä ei pärjää joten näitä vaan pitää omistaa kokonainen arsenaali erilaisille lakoille, laatoille ja kuun asennolle.

  3. Musta nää sun leimasinvertailut on ihan huippuja! Mulla on joku pakkomielle hankkia suunnilleen kaikki erilaiset leimasimet, vaikka kuitenkin leimaan aina sillä samalla vanhalla (joo, ei tässä oo ollu järkeä enää pitkään aikaan). Kovat oli odotukset CS:n leimasimesta kaiken sen hypetyksen jälkeen, mutta munkaan yksilö ei kyllä täysin lunastanu niitä. Vähän liikaa säätämistä sen kanssa, oon saanu sen toimimaan parhaiten kun sen leimasintyynyn saa asetettua siihen pidikkeeseen sillai ”kupolimaisesti” (niinku monissa muissa leimasimissa ne tyynyt on luonnostaan), se kun tuppaa jäämään muuten semmoseks tasaseks lättänäks (sivusta päin ku katsoo). Hankala selittää näin sanallisesti, tajuskohan tästä nyt yhtään mitään? :D

    1. Kiitos, kiva kuulla!

      HAHHAH tuo sun toinen lause on kuin mun näppikseltä :D mä aina jumitun johonkin yhteen tiettyyn leimasimeen ja silti hoardaan kaikki uutuudet itelleni :D mutta oon kyllä yllättynyt siitä etten missään vaiheessa ostanut Creative Shopia!

      Joo, tajusin mitä tarkoitat! Hyvä tietää. Kerron ton Sissille kun palautan sille ton Crean :)

  4. Huhuh, koskahan saisin itse aikaiseksi lukea tarpeeksi erilaisista leimasimista, että löytyisi se oikea :D Mutta vähänkö tuo Clear Jelly Stamper alkoi kiinnostaa, vaikuttaa että ratkaisee kaikki leimaukseen liittyvät ongelmat, kuten just sen sijoittelun. Aaaaaaa!

    1. Mä oon sitä mieltä, että ei oo yhtä oikeaa, vaan jokainen tarttee muutaman tosi hyvän joita voi sit vaihdella tarpeen mukaan! :D

      Mulla on kyllä niin isot odotukset Clear Jelly Stamperin suhteen että saa nähdä voiko se mitenkään enää lunastaa niitä…

  5. Kaukoputkileimaisin kuulostaa jo sen verran hifistelytuotteelta, että sitä pitää päästä vielä tässä elämässä kokeilemaan!!

  6. Kiitos taas kattavasta testailusta. Himputti, muistan, kun jutskailtiin tosta kaukoputkistamperista ja mietin silloin, että pitää varmaan hankkia, mutta en muista ennakkotilasinko sen jo vai en. Pitääpä mennä konsultoimaan sposteja asian selvittämiseksi…

  7. Ihana lukea näitä vertailuja! Aina voi löytyä vielä parempi stampperi kuin mitä on nykyään käytössä. Tosin mä odottelen sun tuomiota tuosta läpinäkyvästä stampperista ennen kuin edes harkitsen sen ostamista. Mun nykyinen suosikki on myös löllö Jumbo stamper. Ihanan löllö, nappaa hyvin kuviot ja siinä näkyy myös valkoinen leima, koska se on jotenkin vaalean harmaan värinen. Ainoa miinus on se, että se on aika liukas kädessä. Olikohan se Sissi, joka laittoi siihen jotain teippiä lisäämään pitoa tai jotain?

    1. Kiva että tykkäät :)

      JOO se on aivan hirveän liukas, kuten kaikki muutkin tollaset viinamittastamperit :D sissi laittoi jotain teippiä joo. Pitäis ehkä itsekin harkita.

Vastaa