V-gap

Viime postauksessa ei ollut yhtään violettia, joten korjataan asia tänään. Kaksi käyttämätöntä uutta lakkaa uunista ulos!

Alla China Glazen Sweet Hook, kärjissä OPIn Dutch Ya Just Love OPI (typerä nimi). Dutchissa on mukana kultaista shimmeriä, joka ei tosin näin pienellä lakkausalueella pääse esiin. Aloitin ensin lakkaamaan kärkiä tippitarrojen avulla, mutta päädyin vain sotkemaan, joten tein lopulta kaikki kärjet vapaalla kädellä. Seuraavaksi huitaisinkin tippitarrat vessan allaskaapin ja seinän väliin, siellä ovat ja pysyvät…kerkesinhän minä peräti kaksi tarraa siitä paketista käyttääkin. Money well spent!

Tykkäsin näistä kynsistä kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein paljon, ja tällainen lakkaus on kaikenlisäksi nopea ja helppo tehdä. Ainakin jos unohtaa ne tippitarrat heti kättelyssä…

Katson muuten kaiholla näitä ulkona otettuja valokuvia. Taitavat olla viimeiset laatuaan tuolla mun kuva-arkistossa. En ole kertakaikkiaan ehtinyt paneutua valokuvausasiaan, vaikka päivänvalolampun tai jonkin vastaavan valaisimen etsiminen on ollut mielen päällä jo pidempään. Varoitan jo etukäteen teitä siitä, että tulossa on luokatonta kuvanlaatua hetkisen ennenkuin löydän kuvaamiseen soveltuvan lampun. Mulla on itseasiassa jemmassa jo retromallinen pöytäkin josta aion loihtia itselleni lakkaus- ja valokuvauspisteen, mutta kun se pitäisi ensin hioa ja maalata ja kantaa tänne asuntoon…yh. Kuulostaa ihan työnteolta. Kuka tulis tekemään sen mun puolesta? Voin kannustaa vieressä tosi reippaasti! …paitsi jos telkkarista tulee jotain mielenkiintoista.

Translation: Yes I know, yet another lilac manicure. I can’t help myself. Polishes used here are China Glaze Sweet Hook (base) and OPI’s Dutch ya Just Love OPI (tips). These are the last outdoors photos I have left in my picture gallery so crappy pictures coming your way until I find a lamp suitable for indoors photographing…It’s so dark outside it’s not even funny. 

Kurkkasitko jo nämä?

7 kommenttia

  1. Vaikka työtarjous kuullostaakin todella houkuttelevalta, taidan jättää välistä :D

    Mutta mitä lakkoihin tulee, aevan ihanat. Itsellä on myös tuo Sweet Hook, mutta hyvältäpä näyttää Opin rinnalta. Pitääkin tästä inspiroituneena joskus yhdistää SH tummaan violettiin, niin kivan näköiset ovat nämä.

    1. MITÄ, jätät väliin?! nykynuoriso on niiiiin työtä vieroksuvaa! :D Kiitos, tykkäsin itsekin niin kovin että killittelin kynsiäni vähän väliä, vaikkei näissä sinänsä mitään ihmeellistä ollutkaan :)

  2. Joo, en mä kans työntekoa harrasta… Enkä liiemmalti ees kannusta, keskityn vaan siihen telsun katteluun… ;D
    Ois mulla tossa yks metallimies, joka työnsä vastapainoksi rentoutuu puutöitten parissa… Voisin siltä kysästä, jos se joskus sattuu joskus kohille. Riippuen tietysti, mahtuuko kyseinen mööpeli mun autoon…
    Sattumoisin mulla on noi kumpikin. SH onkin lakkauslistalla, taitaa olla kolmantena tulossa. Sitä ootellessa…

    1. Mööpeli on itseasiassa ihan tuossa naapurissa, asunnossa joka on muutenkin menossa remppaan, joten voisin hioa ja maalata pöytälipastovirityksen siellä…mutta kun se VAIVA! :D …ja miksi en ole yhtään yllättynyt että sulta löytyy nämä molemmat lakat? :D

      1. No mut aattele, mikä itsetekemisen ilo ja oman työnjäljen ihalilu, ku se on valmis… =D
        Kas, kun en ylläty, että sä et yllättynyt tästä tiedosta… Mulla on jotenkin rajoittunutta toi värivalikoima. Ehkä. Jostain syystä. =O

  3. Sievät kynnet, ja selvästi onnistuneemmat kuin mitä minä saisin aikaan vapaalla kädellä! :D

    Tiedätkö, otin tänään parissa minuutissa mielestäni tosi onnistuneen kuvan tämänhetkisistä kynsistäni, ihan vaan yhden lampun valossa ja käyttäen täsmälleen samoja kameran asetuksia kuin Sinikilpikonnan blogissa vastikään oli. Ulkona olen aina ottanut vähintään 20, välillä jopa 40 kuvaa saadakseni tarpeeksi hyvän otoksen, tänään sisällä otin viisi. VIISI!

    Luulen, että kuvaan vastedes aina kynteni lampun alla enkä ulkona, jos saan toistekin yhtä hyvää jälkeä. Eli hommaa ihmeessä päivänvalolamppu ja kokeile! Ostin omani ihan vaan Prismasta, E27-kantainen eli standardikantainen lamppu, jonka värilämpötila on 6400K.

    1. KIITOS tästä vinkistä, kävin tänään hakemassa Prismasta kyseisen polttimon ja piti mun sitten ostaa lamppukin, kun ei sopivaa kotoa löytynyt. Saas nähdä joko alkais lyyti kirjottaa kuvien suhteen!

Vastaa