V 10 Plus ja messutarjoukset

V10 Plus oli minulle kokolailla tuntematon merkki, kunnes tuotteita tarjottiin kokeiltavaksi. Sittemmin huomioni on kiinnittynyt lukuisiin merkkiä koskeviin blogipostauksiin ja nyt olen ihan suossa: olen onnistunut koukuttautumaan tuotteisiin, joiden hintaluokka ylittää normaalit kipurajani. Onneksi on messut ja messutarjoukset, mutta palataan hinta-asioihin postauksen lopussa.

.
.

V10 Plus -tuotteita myydään apteekeissa, mikä selittänee sen, etten aiemmin ollut merkkiin tutustunut. Apteekkien kosmetiikkavalikoiman monipuolisuus on alkanut iskeytyä tajuntaani vasta ihan hiljattain. V10 Plus on japanilainen kosmetiikkamerkki, jonka tuotteissa ei ole parabeeneja, mineraaliöljyjä, hajusteita eikä keinotekoisia väriaineita. Tuotteet ovat vesipohjaisia ja dermatologisesti testattuja. Brändin lippulaivatuote on kymmenen seerumin sarja räätälöitynä kymmenelle erilaiselle iho-ongelmalle. Seerumin valinnassa apuna kannattaa käyttää sarjan seerumitestiä, joka ainakin mulla toimi todella hyvin ja testin tuloksena tulleet seerumit ovat olleet mun iho-ongelmille juuri sopivia. Seerumitestin tyyppinen kyselylomake on juuri sellainen, jota ihonhoitotuotteiden kohdalla usein kaipaa. Valikoimaa markkinoilla on paljon ja epämääräisiä superlatiivilupauksia vielä enemmän. Seerumit ovat yleisesti ottaen hyvinkin hintavia ja senkin vuoksi tuotteen huolellinen valinta on tärkeää, koska ei kukaan halua tehdä sadan euron virheostosta. Ennemmin se tuote jää sitten kokonaan ostamatta, jos ns. varmaa valintaa ei osaa tehdä. V10-sarjan seerumeiden vaikutukset ovat onneksi virkistävän yksityiskohtaisesti ja selkeästi nettisivuilla selitetty ja kyselylomake toimii valinnan tukena.

Omat iho-ongelmani liittyvät kuivuuteen ja sen tuomiin juonteisiin, ihon punoitukseen ja siihen että iho ärtyy helposti kaikesta. Seerumitesti valitsi mulle Amino– ja Keramidiseerumit. Aminohapposeerumi heleyttää sameaa ihoa (jollainen kuiva iho hyvin usein on) ja Keramidiseerumi kosteuttaa ja rauhoittaa punoittavaa ihoa.

.
.
.
.

Seerumit ovat tuoksuttomia ja täysin kirkkaita. Aminohapposeerumi on liki vesimäistä, kun taas Keramidi on paksumpaa ja geelimäistä. Kaikkia sarjan seerumeita annostellaan samalla tavalla; kolme tippaa kerrallaan riittää ja seerumeita voi käyttää yhdessä tai yksittäin sen mukaan mitä iho kaipaa. Minulle sopivaksi yhdistelmäksi osoittautui kaksi tippaa Keramidia ja yksi tippa Aminoa. Talven tullen lienee tarpeen käyttää kaikki kolme tippaa Keramidia.

.
.
.
.

Tuntuu varsin epätieteelliseltä kertoa näiden seerumien toimineen erinomaisesti, koska enhän minä pysty esimerkiksi ihon heleyden astetta mitenkään määrittelemään. Mutta kun sen toimivuuden tuntee! Seerumien teho näkyi kyllä myös puolivahingossa omissa meikkaus- ja ihonhoitorutiineissani: aloin sen kummemmin miettimättä valita kevyempiä ja vähemmän peittäviä meikkipohjia, peitevoiteen käyttö jäi usein poiskin, ja kasvorasvankin vaihdoin kevyempään.

.
.

Viimeisen kolmen viikon ajan olen testaillut erinäisiä muita tuotteita samalla kun ilma on muuttunut kylmemmäksi ja kuivemmaksi ja kappas vaan, nyt ihoa kiristää, kutittaa ja finnit ovat tulleet takaisin – ja niiden myötä myös ne peittävämmät meikkipohjat ja peitevoiteet. Kyllä iho kertoo mikä sille sopii.

Seerumeiden lisäksi mainetta on niittänyt myös vesipohjainen kuorinta, jossa ei ole mitään kuorivia rakeita. Huomionarvoista on, että tämä kuorinta sopii myös erittäin herkälle ja kuivalle iholle. Minähän olen lakannut jo ajat sitten käyttämästä kasvojenkuorinta-aineita, koska ne olivat lähinnä karhunpalveluksia aavikkonaamalleni. Siksi vähän emmin tämänkin kuorinnan käyttöönottoa, mutta ihan turhaan. Tässä, hyvät naiset ja herrat, on ainoa kuorinta jota pystyn kasvoilleni käyttämään, eikä käyttökertoja edes tarvitse rajoittaa. Useampikaan kerta viikossa ei saa ihoa ärtymään.

.
.

Geelimäinen kuorinta-aine levitetään kasvoille, odotetaan noin 5 sekunnin ajan ja sitten jatketaan geelin pyörittelyä iholla. Geeli alkaa muuttua rakeisemman tuntuiseksi ja sekaan tulee valkoisia hiutaleita, joissa on mukana kuollut ihosolukko. Maagista. Kannattaa muuten kokeilla myös kynsinauhojen ja käsien kuorintaa!

.
.
.
.

Kuorintaa voi käyttää myös paikallisena tehohoitona. Erehdyin eräänä iltana vahaamaan naisviiksiä ylähuuleltani ja lopputuloksena seuraavana päivänä oli järisyttävän kuiva ja hilseilevä röpelö ylähuulella (kylläpä kannatti…). Meikilläkään sitä ei voinut peittää, koska kaikki meikki tietenkin kertyi siihen kuivaan ryhelmään. Käytin kuorinta-ainetta röpelökohtaan kolmesti (illalla-aamulla-illalla) ja kosteutin sitä kaikista tehokkaimilla rasvoillani. Kuorinta mahdollisti meikin käytön, sillä se poisti hilseilevän ja kuivan ihoröpelön ärsyttämättä ihoa kuitenkaan enempää. Lienee selvää, että vakuutuin tämän purnukan tarpeellisuudesta viimeistään siinä vaiheessa. Water Based Peeling Facial Mask, you are hired.

v10plus_seerumit_kuorinta-7
.

Nyt tullaan siihen hinta-asiaan: seerumeiden hinnat vaihtelevat 71-84 euron välillä ja kuorinta verottaa kukkaroa 33-35 euron verran. Riittoisia tuotteet toki ovat, sillä kasvojen ja kaulan käsittelyyn riittää seerumeissa kolme tippaa eikä kuorinta-ainettakaan tarvita kuin pieni nökäre. Kyllähän 80 euroa on iso summa joka tapauksessa, mutta se onko hinta liikaa vai sopivasti ihonhoidon tehotuotteesta, jää jokaisen itsensä määriteltäväksi. Nyt kun omat seerumini ovat loppumaisillaan, käyn itseni kanssa tätä jaakobinpainia. Panostaako iso summa siihen tuotteeseen jonka tietää toimivan, vai kokeillako jotakin muuta ja halvempaa ja toivoa parasta? Kovin pitkälle en pohdinnoissani päässyt, kun messutarjoukset pelastivat tilanteen. Kauneusmessuilla myynnissä on matkakokoisia, 10 ml pulloja, joita saa kaksi kappaletta 45 eurolla (yksittäisen pullon hinta 30 euroa, toisen saa 15 eurolla). Aion ehdottomasti hyödyntää tuon tarjouksen ja enää pitääkin päättää, ottaisinko kaksi pulloa Keramidia vai antaisinko mahdollisuuden Lakritsiseerumille nyt kun näitä finnejä on taas ilmaantunut. Ostoslistalle menee myös tehokosteuttava naamio, Okinawa Deep Sea Water Mask, josta messuilla on tarjolla 100 ml tutustumiskoko 29 euron hintaan. Tarkempia ja ajankohtaisia tarjoustietoja löytyy V 10 Plus -sarjan fb-sivuilta.

No, kuinka paljon on liikaa ja voiko terveen ihon tuomaa iloa mitata euroissa?

(Tuotteet saatu esiteltäväksi. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: I got the chance to review V 10 Plus serums and Water Based Peeling Facial Mask. All three products suited me exceptionally well and I’d say that if you have any problems with your skin, you should try these serums. V10 Plus has 10 different serums for 10 different problems and mine are dryness, irritation, dullness and redness.That’s why my picks were Amino and Ceramide and they have worked wonders. The only minus is the pretty steep price tag but how much is too much when it comes to good skin care? That’s something everyone should decide for themselves. Luckily for us Finns there’s a beauty fare coming up this weekend and V10 Plus is going to be there with a bunch of good promotions! I know where my money’s gonna go!

Kurkkasitko jo nämä?

16 kommenttia

  1. Ooooo toi naamio vois olla loistava!! Aknekuuri kun tässä jo toukokuusta asti on mun naamaani kuivattanut.

  2. Nää on niiin mahtavia! Minuakin hetken suorastaan ärsytti, että ovat niin toimivia – miten opiskelijalla on varaa ostaa 80€:n seerumia jatkuvasti?! :D V10 Plussan tuotteet on kyllä niitä harvoja, joista suostun maksamaan enemmän kuin haluaisin :D

  3. Mun on ehkä pakko ostaa nyt sitten pari pulloa tuollaista! Seerumi on mun ostoslistan yläpäässä =) Menenpä tekemään tuon testin sitten!
    Tiedoksi vaan, että tämä sun blogi vie mut vararikkoon!

Vastaa