Uusi kynsitarvikekauppa Suomessa ja arvontaputki osa 3

Ny on taas jänniä uutisia kerrottavana! Suomen harvalukuiseen kynsitarvikekauppojen joukkoon on liittynyt uusi tulokas nimeltä Mi Nails. Kyseessä on juuri avattu turkulainen kynsistudio, jonka yhteyteen on perustettu myös verkkokauppa samalla nimellä. Verkkokauppa avautui eilen, joten todellakin uunituoreesta tapauksesta on kyse.

Sain Mi Nailsista tuotteita esiteltäväksi ja kuulin samalla yrityksen tulevaisuudensuunnitelmia. Oon tästä enemmän kuin innoissani, sillä Mi Nailsin valikoimassa on sellaisia merkkejä joita ei mistään muualta Suomesta saa. Tällä hetkellä verkkokaupassa on saatavilla mm. OPIa, Nicole by OPIa, Cadillacqueria, Nubarin koristelulakkoja, Cheekyn koristelutuotteita, Konadin, Nailz Crazen ja BBF:n leimauslaattoja, aitoja Hello Kitty -laattoja, BlueSean decaleita, Cheekyn swatch-tikkuja jotka eivät sula lakan alla…myös Zoya on valikoimissa, mutta sitä saa vain liikkeestä. Valikoiman kuitenkin näkee verkkokaupastakin. Lisää merkkejä on tulossa valikoimiin, verkkokaupan etusivulta näkeekin jo osviittaa siitä mitä on tulossa! Arvostan suuresti sitä, että kaupassa myydään vain ja ainoastaan aitoja tuotteita, ei siis eBay-kamaa. Indiemerkit on myös plussaa!

.
.

Sain Mi Nailsilta esiteltäväksi BlueSean decaleita, neonniittejä, kristalleja, BBF:n leimauslaatan, pilkkutikkuja (joissa kaikissa on oikeasti erikokoiset päät!!) sekä kaksi Hard To Find -osaston OPIa, You Don’t Know Jacques Suede ja La Paz-itively Hot Matte. Oon niin onnellinen noista lakoista, koska ne on olleet mun himotuslistalla jo tovin mutta ovat melko vaikeasti löydettävissä. Verkkokaupassa on muuten oma osionsa HTF-lakoille, kannattaa käydä nappaamassa omanne ennenkuin loppuvat tyystin.

.
.

Noita decaleita on pakko päästä käyttämään pian, ihania kuvioita!

Halusin tietenkin tehdä juhlakynnet verkkokaupan avautumisen kunniaksi, ja kynsille pääsi itseoikeutetusti You Don’t Know Jacques Suede. Mahdottoman kaunis satiinipintainen lakka, joka peitti kahdella helpolla kerroksella ja kuivui nopeasti. Tietenkin tölväisin keskisormen kynnen johonkin juuri ennen kuvaamista, joten juhlakynsiin tuli kiva tuhru, mutta sehän vaan sopii mun tyyliin.

.
.
.
.

Leimakuvio on tästä BBF:n laatasta, joka tuli esittelypakettini mukana. Lakkana käytin Barry M:n Gold Foilia. Nimettömissä on kaksi viininpunaista kristallia, nekin Mi Nailsilta saatu. Päällyslakkaa en laittanut, koska halusin säilyttää lakan satiinipinnan.

.
.

Sitten vielä lyhykäisesti tärkeää infoa: Mi Nailsin kynsistudio sijaitsee Turussa osoitteessa Maariankatu 1. Verkkokaupan tilaukset voi halutessaan noutaa liikkeestä ja toki paikan päällä voi shoppaillakin. Luomalla verkkokauppaan asiakastilin saa paljousalennusta siirtokuvista, ja nyt avajaistarjouksena kaikista Cheekyn tuotteista saa 20 prosentin alennuksen. Postarit on ilmaiset yli 90 euron tilauksille, joten kimppatilauksia vaan pystyyn :) Jatkossa tulevista uutuuksista, tarjouksista ynnä muista ilmoitetaan kuukausittaisessa uutiskirjeessä ja Mi Nailsin tuoreelta Fb-sivulta löytyy tietysti myös infoa.

Arvontaputken tämänkertainen palkinto liittyy toki myös Mi Nailsiin: jaossa on tällä kertaa 50 euron lahjakortti verkkokauppaan! Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Arvontaputken osat yksi ja kaksi ovat toki myös edelleen avoinna, mikäli et niihin vielä ole osallistunut :) Arvon kaikkien palkintojen voittajat samalla kertaa arvontaputken päätyttyä.

No, miltäs uusi tulokas vaikuttaa? :)

Lakka, leimauslaatta ja kristallit saatu Mi Nailsilta. En hyödy linkkien käytöstä enkä ostoksista.

Translation: A new Finnish nail polish & nail art webstore called Mi Nails launched yesterday and I got some of their products for review. Webstore ships only to Finland due to custom restrictions so I won’t bore you with the store-related details, but I will say something about this mani! I got OPI’s You Don’t Know Jacques Suede and La Paz-Itively Hot Matte from Mi Nails and let me just say how cool it is that they have HTF-polishes in their selection! I’ve been lemming Jacques Suede for ages and all of a sudden it’s mine! Jacques didn’t let me down, formula was very pleasant and I got away with two easy coats. I used BBF 07 and Barry M Gold Foil for stamping and added two burgundy crystals on the accent nail. Very festive and appropriate for this occation!

Thanks for visiting and have a great day!

Kurkkasitko jo nämä?

174 kommenttia

  1. Oi wau, pitää mennä tutustumaan tarkemmin verkkokaupan tarjontaan! Kuulostaa niin hyvältä, että pakko osallistua arvontaankin 8)

  2. Oijoijoi…. ihana kun tulee uusia Suomalaisia nettikauppoja, mä kun en uskalla ulkomailta tilata.
    Arvonnatki on ihan huippuja eli mukana ollaan!

  3. Hyvältä vaikuttaa, todella hyvältä! Innolla odottelen lisäyksiä, mutta noi cadillacquerit polttelis kyllä jo nyt. Osallistun arvontaan :)

  4. Selailin tota kauppaa ihan täpinöissäni eilen, vaikuttaa lupaavalta. :) Ja ihan parhautta se että Turussa, 50 km matkaa niin pääsee jopa käymäänkin joku kerta! Onneks en sentään asu Turussa etten joka päivä oo pulloja hipelöimässä.. :D

  5. Jes uus verkkokauppa ja hyvä valikoima! Taitaa lähteä multakin tilaus jossain vaiheessa:)
    Osallistun myös arvontaan:)

  6. Tosi hienoa että saadaan Suomeen tuollaisia kauppoja! Kävin katselemassa valikoimaa eilen ja paljon kaikkea kivaa löysinkin, mutta valitettava totuus on että pitää odotella palkkapäivää..:/

  7. Hyvältä kuulostaa. Täytyy heti klikata selaamaan valikoimaa !
    Leimauslaatat houkuttaa juuri nyt eniten…
    Josko lahjakortti osuis kohdalle, peukut pystyyn =)

  8. Ihan mahtavaa! Selasinki jo eilen ja laittelin muutamia lakkoja ostoskoriin. :D Siinä tuskin menee kauaa, kun ne matkaavat jo minun luokseni ^^

  9. Tosi hieno juttu! Sivut oli toimivat ja suht selkeet.
    La Paz-itively Hot Matte oli mun ensimmäinen OPI ikinä. Se ikävä kyllä kuoli pulloonsa, sillä olin jättänyt sen ihan pienesti auki joskus. Hieman harmitti.

  10. Kävin kanssa eilen jo kurkkaas putiikin. Ehkä tuolta lähtee mmullekin HTF-lakka. Kiva saada myös uusia merkkejä Suomen markkinoille

  11. Tutkin tuota verkkokauppaa ihan innoissani, mutta en ainakaan ihan vielä ole tekemässä tilausta. Palkkapäivää odotellaan! ;) Ja osallistun tietenkin arvontaan..!

  12. Kyllä tulis lahjakortti tarpeeseen. Oon pitkän aikaa himoitellu timangien ja niittien tilaamista, mutta kukkaro ei ole antanut myöten.

  13. Ohho, herräisä! Kyllä vaikuttaa oikein lupaavalta tämä uusi kauppa! Ja ehdottomasti täytyy kokeilla onneaan tämän arvonnan kanssa… :D

  14. Vaikuttaa hyvältä kaupalta! Pitääkin käydä vähän klikkailemassa, maanantaina palkkapäivä…. :D lahjakortti olisi kyllä sopiva!

  15. Kävinkin jo eilen vähän tutustumassa, hyvältä vaikuttaa ainakin. :)

    Ihan mielettömän näkönen tuo OPI muuten! Tosi upea. :)

  16. Oih ja voih mitä ihanuuksia!Noi aidot kristallit kyllä kovasti houkuttelis… jospa sitä onni suosis ja voitto osus kohdalle :oD

  17. Mahtavaa että Suomeenkin saadaan näitä uusia tulokkaita, aina kivempi tilata varsinkin jotain pikkusälää Suomesta kuin valtamerten takaa. Suede-lakoista myös ehdoton plussa, harmi vaan että siellä ei ollut tarjolla minun ykköshoukutustani, we’ll always have parisia :D Sen kun jostain saan niin voin kuolla onnellisena. Mutta eiköhän tuolta jotain muutakin ostettavaa löytyne, mikäli arpaonni suosii…

  18. Uulalaa! Ihan mahtava kauppa ja mikä mainio valikoima laadukkaita tuotteita. <3 Josko mulla kävis kerranki tsägä ja arpaonni ois kohillaan. *sormet ristissä*

  19. Tosi nätit kynnet :) harmi että tää postaus tuli vasta tänään ku eilen vielä olin turussa :D osallistun! (pitääkö se erikseen ilmoittaa?)

  20. Oo miten kaunis se onkaan! Lahjakortti olisi tervetullut myös tänne, voisin shoppailla pari lakkaa ettei vaan pääse testaamattomat loppumaan.

  21. Upeat kynnet. Nam!

    Kävin selaamassa Mi nailsin sivuja ja vaikuttaa tosi hyvältä. On mahtava ku Suomessaki on ees joitain kynsiverkkokauppoja. Helpottaa elämää kummasti… :D

  22. AAAAAAAAH, mä oon himoinnu jo pienen ikuisuuden Cadillacquerin lakkoja! Ne on niin ihania ja nyt niitä saa Suomesta! Liikutuin onnenkyyneliin ;D
    Kiva myös, että Suomessakin alkaa vähäiset kynsitarvikenettikaupat lisääntymään. :)

  23. Upeat juhlakynnet! Kyllä noi OPIn Suede-lakat on sitten ihania, mullekin kelpais. BFF:n laattoja oon silmäilly jo jonkin aikaa, kiva että niitä saa nyt Suomestakin.

  24. Heti kin oon jättäny kehut tyylikkäästä lakkauksesta menenkin tutustumaan Mi Nailsin sivuille :) kiitos vinkistä!

  25. ”Halvat” hinnat tuli suurena yllätyksenä ja mukavan kattava siirtokuva valikoima, laitan heti tilauksen menemään kunhan ostoslakko loppuu ^_^
    Mahtavaa, että tuli toinenkin minulle mieluisa kynsitarvikekauppa Suomeen :)

    Ja mukana arvonnassa tietenkin.

  26. Siis VAU mitkä kynnet, mielettömän kauniit :) Ja viininpunaiset niitit on tosi ihanat!
    Osallistun arvontaan toki.

  27. Eilen heti avattua lähti tilaus!
    Mahtavaa, että tulee uusia verkkokauppoja, kun kuulee vain niitä huonoja uutisia :/

    Kovasti tsemppiä yritykselle :)

  28. Ihan mahtavat kynnet! Eilen lähtikin tilausta jo tuonne, oli niin pakko täydentää decalvarastoja uusilla kaunottarilla.

  29. Voi ei, rahanmenoa ei voi enään estää.. apuva.
    Mut ihanaa kun tulee uusia suomalaisia kynsikauppoja.
    Mukana arvonnassa myös. :)

  30. Kävin eilen jo pikaisesti kiiressä kurkkimassa, nyt voisi sitten tutustua vähän tarkemminkin. On oikeasti tosi kivaa saada Suomen valikoimiin uusi kynsikauppa, todella tervetullutta vaihtelua ja kun valikoima on vielä kaupalla noin jees niin tämähän on loistavaa :D Ja tottakai arvontaan osallistun myös ;)

  31. Tuli kyllä ihan puskista tää kauppa, mutta ehdottomasti kiinnostava! Toivottavasti pysyy pystyssä pitkään :)

  32. Odottelinkin jo, että kuka tulisi ja täyttäisi adeninan kokoisen kolon :) Ja varmasti jotain tulee tilattua jossain vaiheessa :)

  33. Nuo kynnet on kyllä tosi kauniit! Ja tosi hienoa että tulee uusi suomalainen kauppa, niitä kun tuskin voi olla liikaa… :)Ja kyllähän tuo lahjakorttikin kiinnostaa, niin että sormet ristissä odotellaan arvontaa!

  34. Ihanaa että kerrankin tänne Turkuun avataan näin ihana kauppa! <3 Tulen olemaan vakioasiakas ;DD Huomenna meen tsekkaamaan liikkeen, jänskää! Ihanaa! :)

  35. Innostuin valtavasti tuosta verkkokaupasta ja teinkin samantien itselleni käyttäjätunnukset sinne ! Varmasti tulee tilattua kunhan ensin päätän, että mitä. :D Osallistun arvontaan. :)

  36. Kävin jo eilen kyttäämässä sivut, täytyy vaan odottaa tilipäivää :) lahjakortti kyllä tulisi tarpeeseen :D

  37. Pitihän se jo eilen käydä kattelemassa, että mitä noilta sivuilta löytyy. Ja tänään kans, jotta ei varmasti mitään kivaa oo jäänyt huomaamatta. Ihan parhautta, kun oon Turkuun nyt lomalla menossa muutenkin! :)

  38. Mi Nailsin nettisivut oli kyllä hienoa luettavaa, indiet ja HTF:t…! :3 Vieläkun eksyisi joku kerta Turkuun, koska Zoyat ;3

  39. Minä olin kans ihan innoissani uuden kaupan tarjonnasta. Harmittaa vaan ne Zoyat kun niitä ei pysty tilaamaan :(

    1. Joo, ihan tyhmää että niitä ei saa myydä nettikaupoissa…voithan sä soittaa myymälään ja kysyä saisko sillai? tai laittaa sähköpostia? :)

  40. Tuo kauppa vaikuttaa ihan mahtavalta! Varsinkin kun tuolta saa lakkoja ja tarvikkeita mitä ei saa suomesta ollenkaan, esim. Cadillacquerin <3

  41. Mukana ollaan!! Mahtavaa, että saatiin uusi nettikauppa, mä en ulkomailta halua tilata. Täytyykin heti mennä tutustumaan tarjontaan :)

  42. Jaaha, mää vissiin osallistun jokaiseen arvontaan :D Annanpa palaa vaan.

    Ihan mielettömän lupaavalta vaikuttaa, kävin äsken kurkkimassa valikoiman läpi. Eka tilaus tulee käsittämään siirtokuvia, neonniittejä ja BBF-laattoja, siis noin niinq aikakin.

    Aivan ihanat juhlakynnet, oivoi!

  43. Ihanat kynnet!

    Tutkiskelin jo nettisivuja, asuisimpa lähempänä Turkua niin vois käydä ihan paikanpäälläkin.
    Etenkin kiinnostais nuo cadillacquer-lakat:)

  44. Ihan kivan näköinen nettikauppa, kun kävin kurkkimassa. Toivottavasti valikoima vielä siitä kasvaa. Erityisesti kiinnostivat nuo suede -OPIt (tämän postauksen kynnet->I-H-A-N-A-T!!!) ja Nicole by OPIt. Zoyia oli kiva myös ihastella, harmi, ettei niitä verkkokaupan kautta saa :(

    Mukana mukavassa arvonnassa :)

  45. Hienoa, että on avattu uusi verkkokauppa! Eniten iloitsen tuosta reilusta BlueSea-decalvalikoimasta. :)

    Ja arvonnassa mukana ilman muuta. :D

  46. Kävin kurkkamassa verkkokaupan valikoiman ja kyllä sieltä jokunen laatta ja lakka houkuttelisi tilata. Jospa arpaonni suosisi ja voisi tilata ilman että pankkitilin saldo siitä kärsisi.

  47. Siis ihan mahtavaa että löytyy noinkin erilainen tarjonta kaikkia lakkoja, jopa idie lakkoja! :) Varmasti tulen tilaamaan sieltä jossai vaiheessa, vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta

    1. Täytyy yrittää mennä käymään ihan paikan päällä jossain välissä kun seuraavan kerran pääsen Turkuun lähtemään :) mut kyllä toi lahjakorttiki kelpais, sen verran paljon kaikkea kivaa :D

  48. Oioioioioi, ihanat kynnet ja ihana verkkokauppa. Ihastuin varsinkin noihin niittihyrriin, aijaijai <3

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  49. Tuolla oli ihan tajuttomia niitti-perhepaketteja. Ostaisin lahjakortilla niitä, levittelisin lattialle ja pyörisin niissä. (Alkoi ottamaan päähän ku maksoin saman verran jostain 20 niitistä ku mitä tuolla maksaa 300kpl.. :D)

  50. Eilen kävin jo kurkkimassa liikkeen webbisivuja ja valikoimaa, juuri tuohon laattaan (moen muun lisäksi) iskin myös silmäni. Toivottavasti arvonnan myötä saan hieman helpotusta siihen tulevaan ”ylisuureen” tilaukseeni. :-)

  51. Onkin hyvä, uusi kauppa – mii laiks! Tosi hyvä leimauslaattavalikoimakin. Taitaa olla eka suomalainen, missä on NailsCrazen (toivottavasti kirjoitin tällä kerta oikein..) laattoja myynnissä?

  52. Ihan mahtavaa, että saatiin uusi kauppa! :) Ja kauniit on kynnet myös, tuota You Don’t Know Jacques Suedea oon kyllä jo pidemmän aikaa himoinnut…

    Osallistun toki myös arvontaan! :)

  53. Ihan huippua! Tilipäivää vaan ootellessa että uskaltaa kunnolla tutkia kyseistä kauppaa.. :D Upeita olleet muuten nämä arvontojen palkinnot!

  54. Aivan pakko heti mennä tutkailemaan, mitä kaikkia ihanuuksia tuolta uudesta verkkokaupasta löytyykään. :)

  55. Mukavaa että tuli uusi kauppa Adeninan ”tilalle”. :) Tosin tilaan kuitenkin kaikki kynsituotteet ulkomailta…

  56. OOh, tuo Opin lakka on upea. Omalla himotuslistalla :3

    Wow! Vaikuttaa kyllä todella upealta kaupalta. Paljon kiinnostavia tuotteita ja mitä mahtavampaa nyt niitä saa tilattua suomesta :)

  57. Hyvältä vaikuttaa uusi kauppa! Ihanaa, että tälläisiä putkahtelee Suomeen lisää :) tämä tarkoittaa siis, että olen tottakai mukana arvonnassa!

  58. Kiitos vinkistä ja linkistä! Sinne porskahti heti tilaus ja toimituskin on jo matkalla.. jäi sinne kyllä vielä himotuksiakin..

  59. Oi että kun shoppailu hammasta kolottaa.. Nätskät kynnet oot taas tehny! Tykkään tosta opista, niin on kaunis. Ja noi kaikki värit vaan kietoutuu silleen yhteen, ne vaan sopii.

  60. Ihana uusi kynsitarvike kauppa. Malttamattomana tein heti sinne tilauksen :) Mutta osallistutaas toki arvontaankin! :)

  61. Siis noi sun KYNNET! Mä pistäisin tollaset mihin vaan, ihan huikeat! Huh, mulla meni muutama minuutti ihan vaan tuijotteluun, ennen ku en malttanu olla lukematta eteenpäin :)
    Tosi kivoja ne siirtokuvat, ja aikamoinen valikoima siellä verkkokaupassa!

  62. Lakkaus ja lakat ovat tosi nättejä tässä, itse ihastunut viimeaikoina ruskeansävyisiin lakkoihin, missä on joku juju niinkuin tässä :) Emontionin alesta lähti omaan matkaan OPI Private Jet.
    Verkkokauppa myös tsiigattu läpi ja aika mielenkiintoinen ja hyvä valikoima, eritoten siirtokuvavalikoima on todella mieluisa yllätys Adeninan lopettamisen jälkeen. Tuolla 50e lahjakortilla muutamat siirtokuva-arkit jo saisikin.. ;)

  63. Ehdottoman hyviä uutisia tämä uusi kauppa! Valikoimakin vaikuttaa oikein lupaavalta ja kiinnostavalta! Ehkä on pakko pistää tilausta menemään…

  64. Ihanat kynnet! Täytyy apinoida kunhan kerkeää :D.

    Kauppa vaikuttaa mielenkiintoiselta, erityisesti leimauslaatat houkuttelee! Hienoa että valikoimissa on paljon sellaista mitä ei muualta Suomesta saa :)

  65. Hienoa että saadaan Suomeen uusia liikkeitä, kun Adeninakin pisti pillit pussiin. Kokeillaan siis onnea arvonnassa, josko loman jälkeen pääsisi päivittämään tarvikevarastoja :)

  66. Mahtavaa, että joku on pistänyt pystyyn taas yhden suomalaisen kynsitarvikepuljun :) Ja paljon kivoja uutuus juttuja mulle, mistä en oo edes kuullut.
    Mielelläni ottaisin lahjakortin käyttöön ensimmäisellä tilauskerralla ;)

  67. Ihanat on kyllä leimaukset, voi kunpa mullakin riittäisi kärsivällisyys ja kynsien pituus tuohon lookiin!

  68. Ihana että tulee Suomeenkin uusia kauppoja!:) kattelin tarjontaa ja hyvältä näytti, siispä lahjakortti houkuttaisi;)

  69. No jopas! Sisko asuu kaupan naapuritalossa. Täytyykin käydä kylässä pian, että pääsee hypistelemään Cadillacquereita. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    Ja taas kerran mielettömän upeat kynnet!

  70. Kaikki kivat kaupat ovat aina niin kaukana tai netissä, sieltä kun en tykkää tilata vaan haluan ostaa, että saan heti kokeilla. Mukana arvonassa, kivan näköinen nettisivukin tuolla on.

  71. Yksi hienoimpia lakkauksia! Aivan täysi kymppi! Väri, leimaus ja timangit <3 kelpuuttaisin omille kynsilleni milloin vain :) Verkkokauppa vaikuttaa todella lupaavalta, ostoskori täyttyisi helposti..

  72. Jee! Oon innoissani näistä uusista kynsiin liittyvistä verkkokaupoista, koska niitä on suomenkielisinä hyvin vähän. En myöskään ole halunnut paypal-tiliä tehdä, kun tilin saldo näyttää harvoin siltä, että ebay ostoksille olisi varaa :D

  73. Oh là là! Tahtoo Zoyaa! Harmi, että pitäis Turusta asti hakea… Ehkä jossain kohti laittavat ne myös nettikaupan valikoimiin. :D

    Pakko myös kehaista kynsiä. Kerrassaan upeat! Uskomatonta, että leimaamalla voi saada noin upeita kultaisia kuvioita aikaan.

    1. Valmistaja on kieltänyt lakkojen nettimyynnin eli tää ei oo valitettavasti Mi Nailsista kiinni :(

      Kiitos paljon! :)

  74. Olen käynyt tuolla sivuilla jo haaveilemassa uusista hankinnoista, vaikuttaa loistavalta kaupalta :) Ja ihanat kynnet!

Vastaa