Tropical Magenta

Tämä on historiallinen hetki, Wasting Lifestylen ensimmäinen postaus Purkkimafiassa! Tuntuu että nyt pitäisi kirjoittaa jotakin erityisen ylevää ja mahtipontista, mutta koska olen viimeiset kolme päivää ollut täydessä sodassa kaikkeen tietotekniikkaan liittyvän kanssa, ei meinaa mieli nyt taipua runollisuuteen. Ihmisistä riippumattomista syistä blogin kuvista katosi suurin osa blogin siirron yhteydessä ja puuttuvien kuvien korjaaminen on valuttanut kaiken optimismini viemäriin. Nyt alkaa sentään helpottaa, viikonlopun toivottomalta tuntuneet ja sumuiset tunnit koneen ääressä klikkaillen ja irtokarkkeja ahmien ovat takanapäin ja kuvatkin näkyvät jo parin viimeisen bloggausvuoden osalta. Työsarkaa on vielä jäljellä, mutta puuttuvia kuvia on lähinnä ihan alkuaikojen postauksissa jotka ovat muutenkin luokattoman huonoja. Eli ehdottomasti voiton puolella ollaan, vaikka postausten kirjoittaminen ja Purkkimafiateemaisen lakkauksen tekeminen saivatkin väistyä kuvalinkkien korjauksen tieltä. Blogin siirron jälkeen vanhaan blogiin tulleet kommentit ja niiden vastaukset eivät valitettavasti täällä näy, mutta jokaisen olen lukenut ja kaikkiin vastannut. Toivottavasti ehditte nähdä ne vanhan blogin puolella.

Ensimmäisen postauksen aiheeksi valikoitui kesää huutava lakkaus. Ilmat on olleet jo lupaavan keväisiä, joten johan se on aikakin puskea kirkkaita kukkalakkauksia maailmalle.

picture polish mad magenta
.

Picture Polishin Mad Magenta oli mulla jo tovin ostoslistalla, mutta sainkin sen sitten CesarsShopista kiitokseksi, kun menin pitämään Picture Polish -teemaviikon. Tällainen pieni kiitos oli kiva yllätys, sillä teemaviikko oli ihan omasta ihastuksesta ja omista lakoista lähtöisin eikä kukaan pyytänyt mua sitä tekemään. Mad Magenta on todella uniikinsävyinen cremelakka, joka taiteilee tavallisen värin ja neonvärin rajamailla. Sävykin on violetin ja pinkin törmäyskurssilla. Koostumus oli ihan hyvä, mutta todella nopeasti kuivuva ja tasaisen lopputuloksen varmistamiseksi lakkasin kolme ohutta kerrosta. Lakka kuivuu neonvärien tapaan puolimattaiseksi ilman päällyslakkaa.

top_aquarelle-9-Edit
.

Kukkakuvioista on kiittäminen Dance Legendin Top Aquarelle -vesivärilakkoja. Sisleyhyn tutustumisen jälkeen sekosin ja tilasin viisi sävyä lisää Mi Nailsista. Näissä kynsissä käytin niistä kolmea: vihreää Levitania, violettia Chagallia ja pinkkiä Picassoa.  Leimasin valkoiselle pohjalle mustat kukkaleimat MoYou Londonin laatasta Tropical Collection 02 ja väritin pilkkutikun avulla kukat ja lehdet vesivärilakoin.

-
.
.

Laitoin leimojen päälle kerroksen pikakuivattajaa, ettei vesivärilakat levitä leimausta. Top Aquarellethan ovat värillisiä päällyslakkoja, joten erillistä päällyslakkakerrosta näiden jälkeen ei välttämättä tarvitse, mutta olen tapojeni orja ja lisäsin vielä kerroksen pikakuivattajaa.

.
.
.
.
.
.

Mitäs muuten tykkäätte blogin uudesta ulkoasusta? Etenkin tuosta bannerista? En oo ikinä aikaisemmin tehnyt itse banneria, joten käytännön toteutukseen tarvitsin aika paljon Sissin apua, kiitos vaan kärsivällisyydestä! Tuhottiin yksi poskipuna ja puoli pulloa kynsilakkaa (ja jokunen lasi viiniäkin), mutta ei meikkien silppuaminen paljoa kirpaissut, sillä tykkään lopputuloksesta ihan älyttömästi! Entäs te? Ja miltä Purkkimafia vaikuttaa? Entä kynnet? Hä? Mikä on elämän tarkoitus? Tä?

Translation: Welcome to Purkkimafia! This is my new home from now on and I’m very happy to be a part of this beauty blog network. For my first post here I chose this tropical mani I did a few days back. I’ve gone completely crazy over Dance Legend Top Aquarelles and would like to do nothing but leadlight manis from now on :D For this mani I used Picture Polish Mad Magenta (press sample), MoYou London Tropical Collection 02 plate nad Dance Legend Levitan, Chagall and Picasso. I stamped with Konad Black over a white base, added a coat of HK Girl, let dry and then colored over the stamp with Top Aquarelles and a dotting tool. Very quick, easy and fun! 

Thanks for visiting :)

 

Kurkkasitko jo nämä?

44 kommenttia

  1. Uusi banneri on ihana, huomasin sen heti <3 Kynnetkin ovat todella kivat, tulisi jo kevät pian! :) Elämäntarkoituksesta sen sijaan en sano mitään :D

  2. Kaikki on ihanaa! Elämä on ihanaa, lakkaus on tosi kaunis, eikä ainakaan helpota Top Aquarelle-kuumettani. Hassua, et postattiin sama lakka tänään:D Banneri on upea, olen ylpeä meistä tiiminä, jälleen kerran <3 Mahtia olla täällä!

  3. Mäkin saan tänään noita Top Aquarelleja kolme kappaletta lisää, ne on ihan huippuja! <3

    Uusi banneri on just hyvä! Purkkimafia tulee kyllä kieltämättä jo korvista ulos kun lähes kaikkia siihen kuuluvia blogeja on tullut jo seurattua, mutta kyllä se tästä. XD Hieno juttuhan se on! :)

    1. Joo, se koostumus on just oikeanlainen tämmösille lakoille!

      Haha, Bloglovin oli eilen tosiaan aika ykstoikkoinen, kun vähän joka toisessa blogissa oli muuttoilmoitus :D

  4. Purkkimafia näyttää hyvältä! Kaikkia kivoja blogeja, joihin pääsee saman sivun kautta! Mä en yleensä seuraa (Ei pysty/ehdi!)kun korkeintaan ehkä paria blogia, mutta muita tulee katseltua aina silloin kun on aikaa. Parhaimmassa tapauksessa sitä sitten alkaa oikein vakkari lukijaksikin =) Ehkä mä viimeinkin tutustun tohon Bloglovin’ juttuunkin…
    Banneri on kiva! Tosin tykkäsin siitä edellisestäkin, mutta ehkä tämän on parempi tällaiseen uuteen valoisaan ulkoasuun. Onhan nuo kynnetkin ihan kivat ;) Tuo vihreä näyttää ihan superkirkkaalta kynsillä ja tosi tummalta pullossa…

    1. On kyllä tosiaan kätevää, kun voi surffailla samalla sivulla monessa blogissa :)

      Kiitos! Joo, Top Aquarellet on kaikki ihan oudon värisiä pullossa, tuo pinkkikin näytti oranssilta…

  5. Ihan superihanat lakkaukset!! Tekee ihan mieli tropiikkiin.

    Entisen biologian opettajani mukaan elämän tarkoitus on lisääntyä mutta enpä tuosta tiedä :)

  6. Nuohan on ihan mahtavat! Kiva, että selitit blondivarmasti miten nuo on tehty, niin ehkä uskaltaa itsekin lähteä pitkästä aikaa taiteilemaan. :)) Jotenkin kummasti rupes tekemään mieli etelän lämpöön..

    Millä linssillä kuvaat, kun tausta on noin ihanan blurri?

  7. Siis kualen, nää on niin ihanat! Purkkimafia vaikuttaa ihanan uudelta, banneri on upee! Kaikki on upeeta! Alko naurattaa kun aattelin että ootte tarkotuksella lakanneet samalla lakalla, eikä se ois oikeestaan ollu yhtään hullua! Ihanaa kun on tollain lähellä kynsisysteri joka jeesii. Onnea uuteen tupaan! :)

    1. No älä ny kuale sentään :D Mut kaikki on kyllä tosiaan upeeta! Kynsisysteri on kyllä kullanarvoinen, mutta siltikin lakkavalinta oli ihan sattumaa :)) Kiitos!

  8. Värikäs drinksu vaan puuttuu, muuten oltas jo kaukomailla löhöämässä aurinkorannalla :D Ihana lakkaus. Luulin, että banneri on jostain ”banneripankista” otettu ennen kuin teet oman xD Toisin sanoen, ihan on ammattilaisen tekemän näköinen. Todella onnistunut. Onnea uuteen kotiin!

  9. Vautsi, upeat kynnet! Vitsi sentään noilla top aquarelleilla saa hienoa jälkeä! <3 Tuo uusi banneri on muutes aivan järkyttävän hieno, upea suorastaan! Hienolta näyttää kyllä muutenkin blogin ulkoasu :)

  10. Banneri jee, kynnet jee, PURKKIMAFIA JEE, sinä jee, kaikki jee! JEE! Sanoinko tarpeeksi monta kertaa jee? Sanon vielä kerran. Jee!

    …Mäkin haluan oppia leimaamaan mun kynnet noin nätisti…

    1. Kiitos! :) Top Aquarellet on NIIIIIIIIIN paljon parempia ku Sheer Tintsit että sitä on vaikee ees kuvailla, eli sietääkin houkutella! :)

    1. Kiitos! Olisin varmaan ollut kohtuullisen murheellinen, jos oisin uhrannut poskipunan ihan turhaan ja lopputulos oliskin ollut ihan surkee :D

Vastaa