Trash Talk: tammikuu 2017

No nyt on iso läjä loppuneita tarjolla! Olen erittäin ylpeä itsestäni! Sain tosi monta pitkään puolityhjänä pyörinyttä tuotetta finalisoitua, mikä tosin varmaan tarkoittaa sitä että helmikuun saldo jää aika heikoksi…mutta silti. Tämä läjä on varmaan isoin tähän mennessä.

Käsivoideosasto on aika vaikuttava. Käytin loppuun peräti kolme Lokkitanen rasvaa; orvokki*-, shea*- ja kirsikankukkavoiteet*. Kaksi jälkimmäistä tuli joulukalenterista. Onneksi näitä on aika paljon vielä lisääkin, joten tyhjän päälle en jää. Lokkitanen kynsinauhaöljyn nakkasin pois myös, sillä vaikka tuotetta olikin vielä hieman jäljellä, oli tuoksu sen verran jo eltaantunut että päättelin öljyn vanhentuneen. Pitäisi ostaa uusi, sillä tuo sudilla varustettu tuubi on äärimmäisen kätevä. Myös OPI:n Avoplex*-voide kului loppuun, sitä tuskin ostan uutta koska hinta on aika kova kosteutustehoon nähden. Voide imeytyi nopeasti, joten se sopi hyvin kosteuttamaan näppejä juuri ennen valokuvausta.

Doven matkakokoiset shampoo ja hoitsikka ovat jo toiset laatuaan. Hyvät perustuotteet ja 50 ml matkakoko oli helppo ottaa mukaan reissuille.

Lushin Jersey Bounce* oli aika ristiriitaisia fiiliksiä herättävä. Tuuheuttava shampoo sisälsi suolaa ja teki hiuksista tosissaan natisevan puhtaat, mutta suolaisuus kuivatti päänahkaa vähän liikaa. Tuoksu on outo, mukamas sitruunainen mutta minusta tämä tuoksui lähinnä koiralle. Purkkimuoto oli suihkussa aika hankala. Jäänee ainoaksi kappaleeksi mun elämässä.

Mustat pikkupurkit ovat Lushin näytteitä* eri tuoksuisista Body Conditioner -suihkuvoiteista. Kaikki tuoksuivat aivan ihanalle, mutta koska en ollut nimennyt näitä mitenkään, mulla ei ollut aavistustakaan mitä käytin :D Yksi näistä oli tosin saletisti Snow Fairy, koska sen tuoksusta ei voi erehtyä!

Grapefruit & Orange -käsisaippua on PARASTA BESTIÄ. Aivan käsittämättömän hyväntuoksuinen saippua ei takuulla jäänyt viimeiseksi lajissaan. Kirjoitin tästä enemmän täällä. L’Occitanen Ultra Rich Body Lotion on iänvanha, tyhjentyminen kesti pitkään koska käytin tätä lähinnä reissussa. Ihan jees, mutta ei herättänyt suurempia intohimoja. La Roche-Posayn Lipikar Baume AP* on älyttömän hyvä voide kuivaihoisille ja täysikokoisenkin purkin olen aikoinani käyttänyt, postaus täällä.

X-tran kynsilakanpoistoaine on vakiovieras näissä loppuneissa, joten turha siitä enää on lätistä. Varapulloja on vielä pari kappaletta kaapissa. Biozellin Bullet Proof -suolasuihke* on miesten sarjaa, mutta viis siitä, mahtis tuote josta kirjoitan vielä enemmän omassa postauksessaan kunhan ehdin. Clarinsin dödö on myöskin vakkari, ostinkin joulun tienoilla tarjouksesta tuplapakkauksen joten kainaloni on taas hetkeksi turvattu.

Kasvotuotteitakin loppui monta! Pixin Glow Tonic -kasvovesi on liki kulttimaineessa, joten korkkasin tämän erittäin kiinnostuneena. Tämä matkakoko tuli kaupanpäällisenä jossain elevenin tilauksen yhteydessä. Pullo ei kestänyt kovin kauaa, mutta ehdin jo vakuuttua – glykolihappoa sisältävä kasvovesi kun kuorii kuivat ihoriekaleet kasvoilta tehokkaasti mutta hellävaraisesti ja pitää finnit poissa. Tätä täytyy saada täysikokoinenkin pullo. Tuoksu on vähän nuiva, sellaista vessanraikastinosastoa, mutta ei se menoa haitannut.

Cliniquen Superdefense-kasvovoiteen näytekoko vakuutti. Tosi kosteuttava ja tuhti, mutta sopii meikinkin alle. Voisin ostaa joskus täysikokoisenkin kun tarvetta kasvovoiteelle tulee.

Lieracin Hydragenist-seerumin ostin kauneusmessuilta ja harmillisen äkkiä se taas loppui. Alkuperäinen postaus täällä. Parhaita seerumeita mitä olen koskaan käyttänyt.

Nyxin kulmakynä sävyssä Auburn oli mahtava löytö, kerrankin oikeasti _punainen_ kulmakynä! Ostin jo uuden.

Huh! Olipa nautinnollinen kokemus tyhjentää noin monta purkkia. Nyt itseluottamusta puhkuen läpi helmikuun! *nyrkki ilmaan*

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu.)

Translation: my empties from January! Quite a bunch, aye?!

Kurkkasitko jo nämä?

9 kommenttia

  1. Vaikuttava kasa ja monta omaakin suosikkia joukossa. Mulla on noi samaiset LUSHin pikkupurkit odottelemassa, että saisin käytettyä ne pois, muta en ikinä _muista_ niiden olemassaoloa eikä mullakaan ole mitään hajua, mitä kussakin purnukassa on sisällä. Ehkä jonakin päivänä, kun haluan yllättyä:D

  2. Mä myös vakuutuin tuosta Pixin tuotteesta pelkän minipullon vuoksi ja aion ostaa kyllä jossakin vaiheessa ison pullon. Mahtava tuote!

  3. Pixin Glow Tonic on mullakin ostoslistalla, ehkä voisi tosin kokeilla pikkukoolla eka, ettei tule ihoreaktioylläreitä :D Pixi olisikin sopivasti nyt elevenillä tarjouksessa..

    1. Mutta sen saa kyllä helposti myytyä kanssabloggaajille jos ei itelle sovi:) mä huomasin kans tuon tarjouksen, mutta hitto kun oon laittanut nyt niin paljon rahaa kaikkeen muuhun (esim se sohva…….) että ei oikein pysty nyt!

  4. ”tuoksui lähinnä koiralle” :,DDD !

    Meillä mies on kohta ruikkinut tuon Biozellin suolasuihkeen loppuun, näyttää kelpaavan. Pixin tonicia on varmaan pakko kohta tilata, niin sitä suitsutetaan joka tuutista :) Lieracin seerumia on kans kehuttu ja oon sen pari kertaa jostain ulkomaalaisista YouTube-videoistakin bongannut, pitänee testata sekin, vaikuttaa hyvältä! Itse tykkään myös tosta Cliniquen voiteesta :)

Vastaa