Trash Talk: marraskuu 2016

Nyt mä oon aika ylpeä! Marraskuun loppuneiden kasa on nimittäin mun mittapuulla aika hyvä! En tietenkään pääse ihan HC-purkintyhjentäjien tasolle (…Sissi…), mutta silti. Edelleen mulla on auki n+1 purnukkaa samoista tuoteryhmistä, mutta oon silti hyvää vauhtia lähestymässä sitä systeemiä etten käyttäisi ristiin rastiin miljoonaa eri kasvovoidetta tai suihkugeeliä, vaan käyttäisin yhden kerrallaan loppuun. (Ei nyt puhuta siitä, että silmänympärysvoiteita on tällä hetkellä aukaistuna ja käytössä VIISI.)

marraskuu_trash_talk-2

Lokkitane on marraskuun loppuneissa jopa yliedustettuna. Yhtä aikaa tyhjeni Shea-sarjan kasvoöljy ja kasvovesi, ja myöhemmin vielä Verbena-käsivoide ja Shea-minihuulirasva.

marraskuu_trash_talk-6

Kasvoöljy ja kasvovesi on molemmat ihan 5/5, ja pitkästä aikaa tilanne on se, ettei mulla ole uusia pulloja valmiina odottamassa. Tekisi mieli ostaa, mutta muita puhdistustuotteita on nyt päässyt kertymään joten koitan rikkoa kaavaa ja käyttää välillä jotain muita tuotteita. Sniff. Ensimmäinen ja alkuperäinen postaukseni tästä tehokaksikosta löytyy täältä.

Verbena-käsivoide on koostumukseltaan geelimäinen ja imeytyy silmänräpäyksessä. Ei kosteuta mun ihoa tarpeeksi yksinään, mutta esim. kaupungilla kuljaillessa tai töissä tää oli tosi kätevä, kun ei lähmännyt käsiä. Tuoksu leijailee ihanasti ympäriinsä ja oon tämän käsivoiteen tuoksusta saanut eniten kehuja ja kyselyjä kuin mistään muusta.

Shea-huulivoide tuli viime vuoden joulukalenterista, joten oli jo aikakin puristella tämä loppuun. Ihan käyttis, mutta vähän tylsä kun ei tuoksu oikein millekään.

marraskuu_trash_talk-7

Lushin Dream Cream* on yksi Lushin myyntimenestyksistä. Rauhoittava vartalo- ja käsivoide sopii herkälle ja ärtyneellekin iholle ja imeytyy nopeasti. Kosteutustehot olivat kyllä tosi hyvät, mutta tuoksu oli mun mielestä tunkkainen ja epämiellyttävä. Harmi, koska muuten voisin kyllä hankkia tätä lisää.

Blissin Blood Orange + White Pepper Body Butter* sen sijaan on yksi mielettömimmän tuoksuisista tuotteista mitä olen koskaan käyttänyt, ja se on paljon sanottu tällä kokemuksella. Punaisen appelsiinin kirpeää tuoksua täydensi päräyttävä valkopippuri, enkä vastaavaa komboa ole löytänyt mistään muualta. Kun huikeaan tuoksuun lisättiin vielä älyttömän hyvä kosteutuskapasiteetti, sanoisin että tää oli ihan timanttista tavaraa. Hintakin tosin on aika suolainen, muistaakseni jotain kolmenkympin luokkaa. Alkuperäinen postaus täällä. Oon silloin tällöin etsinyt tätä nettikaupoista, mutta en ole löytänyt tätä samaa tuoksua enää ja siksi oon käyttänyt tätä säästellen ja hartaasti. Ei kai tätä oo lopetettu?! Tietääkö kukaan?

marraskuu_trash_talk-9

Kynsituotteita tavallaan loppui neljä. Sanon tavallaan, koska kolmen kohdalla mun kärsivällisyys loppui ennen tuotetta. Picture Polishin Looking Glass kului loppuun ja kylläpä olen kaivannut sitä! Oon käyttänyt Looking Glassia jo useamman, koska se on tosi hyvä pikakuivattaja, vaikkei leimojen päälle sovikaan. Trind Nail Repair -hoitolakka ja HK Girl -pikakuivattaja kuuluvat nekin mun vakkarituotteisiin, mutta nämä yksilöt paksuuntuivat niin etten saanut pulloja ihan tyhjiksi. Nail Repair muistutti lopussa lähinnä tehotonta liimaa ja HK Girl -pullot sisältävät tällä hetkellä enemmän ohentajaa kuin itse tuotetta, ja aiheuttivat kuplia lakkauksen päälle…eikä ohennus enää edes toiminut, vaan molemmat olivat ohentajasta huolimatta venyviä ja vanuvia. Värikin muuttui lilaksi?! En tiedä mitä tapahtui, joku outo kemiallinen reaktio. Ajattelin ensin että käytän kaikki kolme sinnillä loppuun, mutta sitten aattelin että YOLO ja elämä on liian lyhyt ja nakkasin pullot loppuneiden kasaan. UGH.

marraskuu_trash_talk-10

Meikkituotteista loppui essencen tummanruskea kajal, Lumenen rajaustussi* ja Avonin Big & Multiplied -ripsari*. Essencen kajal on jo vanha tuttu ja hyväksi todettu, tosin kuluu aika nopeasti. Avonin ripsari oli törkeän hyvä, tuuheutti ripsiä selvästi mutta ei paakkuuntunut ripsiin. Lumenen Mystic-rajaustussi oli myös ihan loistava, mutta sen korkki oli irronnut laukussa ja tussi kuivui ihan täysin enkä saanut sitä enää pelastettua.

marraskuu_trash_talk-11

Sokerina pohjalla vielä Signe Seebidin appelsiinisokerikuorinta, jonka ostin jo viime vuoden kauneusmessuilta Tallinnasta. Kuorinta tuoksuu aivan aidosti appelsiinille, joten tottakai mä rakastin tätä. Tuotteen säästeliäs käyttö tosin kostautui, koska ajan mittaan tuoksu alkoi hävitä tuotteesta. Note to self: käytä ihanat tuotteet HETI.

Semmosta! Joulukuun loppuneet näyttää tällä hetkellä aika heikoilta, koska kuu on liki puolessa välissä eikä mulla oo loppunut vielä MITÄÄN. Prkl.

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu.)

Translation: My empties from November :)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Toi Blissin vartalovoide on ihana, olen sitä pari tuubia käyttänyt, pitäisikin taas ostaa. <3 Kyllä sitä on myynnistä, esim. ihan eleveniltäkin saa. :)

    1. Ai nyt sitä taas on siellä!!! OMG! oon katsonut muutamaan otteeseen aiemmin ja silloin tarjolla oli vain sitruunaa ja greippiä :)

    1. todellaki loppulimat…nuo molemmat yksilöt tosin paksuuntui jo puolessavälissä! En kyllä muista että aiemmin olis käynyt niin. Liekö jotakin huonompaa erää.

Vastaa