Trash Talk: maaliskuu ja pääsiäisen alevinkkejä

Osa tuotteista saatu (merkitty tähdellä). Sisältää mainoslinkkejä.

Helmikuussa sain rutisteltua loppuun säälittävät kolme (3) tuotetta, joten päätin suosiolla lykätä ne odottamaan maaliskuun loppuneita tuotteita jotta saisin jotakin jutun juurta aikaiseksi. Maaliskuussa loppuikin tuotteita ihan sievoisesti, joten nyt on taas jorinan aihetta! Ja hei, mitäpä tämä blogi olisi ilman tarjoushaukan alevinkkejä, joten saatte niitäkin nyt tässä samalla kertaa.

Murheellisena ilmoitan, että räävin tyhjäksi vihoviimeisen The Body Shopin Virgin Mojito -vartalovoin. Ilmiselvät 5/5 tälle tuotteelle. Eron hetki oli tuskallinen sillä parempaa tuoksua ei olekaan, mutta olen jo löytänyt aika hyvän uutuuden Mojiton jättämää aukkoa paikkaamaan: Ginger!! Inkiväärin tuoksuinen Special Edition -tuotesarja osoittautui aivan mielettömän ihanaksi ja ostin itselleni sarjan vartalovoin. Toki heti pari päivää myöhemmin alkoi TBS:n pääsiäisale, mutta noh, on se vartalovoi onneksi ihan täydenkin hinnan väärti. Nyt siis TBS:n verkkokaupassa on kaikki tuotteet -20%! Vahva suositus Gingerin lisäksi myös Cactus Blossomille. Gingerin seuraksi on tullut muuten myyntiin myös toinen uutuussarja Banana, joten jos banaanin tuoksusta pidätte niin iskekää kiinni! Pääsiäisale kestää 16.-22.4.2019.

Niinikään The Body Shopin viime joulun kausisarja Berry Bon Bon kohtasi myös loppunsa. Käytin suihkugeelin käsisaippuana loppuun, sillä tuli vähän kiire päästä joulutuotteista eroon kun kesäkin kohta puskee päälle :D Ihan kiva tuoksu, mutta ei yhtä huikaiseva kuin TBS:n piparminttujoulusarja. 3/5

Natura Siberican Fury of the Tiger* on miesten shampoo-suihkugeeli, jonka poikaystäväni käytti oikein mielellään. Natura Siberican miesten tuotteista mulla on ollut juttu tulilla jo iäisyyden, mutta julkaisuun asti en vieläkään ole sitä saanut. Joka tapauksessa, metsäisellä tuoksulla ihastuttanut suihkugeeli sai arvion ”oikein perushyvä, voisin ostaa uudestaankin”. 3/5 kuulemma.

Lushin Bubbly -suihkugeeli kesti iäisyyden, koska en ollut kovin innokas sitä käyttämään. Aluksi tykkäsin hedelmäisestä tuoksusta tosi paljon, mutta ajan kanssa se alkoi tökkiä ja suihkugeelin koostumus oli aivan liian paksu mun makuun. 2/5

Biozellin Texturizing Spray eli hiusten tekstuurisuihke on tuttu näky loppuneissa. Käytän tätä joka päivä. Helppoa ja halpaa nostetta ja volyymia hiuksille. 5/5

Batiste Oriental -kuivashampoo on niin ikään vakiokamaa ja helpot 5/5. Orientalia ei saa juuri mistään, mikä on raivostuttavaa, koska siinä on paras puhtaus-volyymi -suhde ja ihana tuoksu. Aiemmin Orientalia sai Cocopandalta, jossa onkin tosi laaja skaala Batistea, mutta tällä hetkellä Orientalia ei valikoimassa näy. Omat Orientalini olen ostanut Vaasan Combokirppikseltä, vaikka en asu lähelläkään Vaasaa. Kaikkea sitä yhden kuivashampoon eteen tekeekin. Mutta hei, tässä aasinsiltani Cocopandan pääsiäisaleen: lähes koko valikoima on -20-70 % alessa! Jos mä olisin sä, kaapisin ostoskoriini alennuksesta esim. YSL:n Tatouage Couture -punia (maailman parhaat ja kestävimmät huulipunat!!), Vita Liberatan itseruskettavia tuotteita, Beautyblendereitä, Cleanin tuoksuja , Piz Buinin aurinkosuojavoiteita ja jonkin ässän meikkivoiteen.

Kikon kangasnaamiolaput sain siskolta tuliaisina. Söpöt sydämenmuotoiset laput oli ihanan näköiset, mutta niitä oli harmikseni vain kolme. Eivät riittäneet ihan kaikkiin kriittisiin kohtiin kasvoissa. 3/5

Ekopharman Vadelmakasvonaamion näyte* oli tosi mieluisa! Iho tuntui ihan superpehmeältä tämän jälkeen. 4/5

L’Occitanen käsivoiteita loppui kaksi. 25% sheavoita sisältävä Intensive Hand Balm* oli nannaa talvikuukausina, 5/5. Mantelisarjan Velvet Hands -käsivoide* tuoksui ihanan puuteriselle eikä lainkaan samalle kuin muut Amande-sarjan tuotteet. Imeytyi nopeasti ja jätti käsiin jännän mattapintaisen, hieman puuteroidun tunteen. Plussaa suojakertoimesta! 4/5.

Lumenen Sisu-puhdistusöljy tuli joulukalenterista ja tuotti sikäli pettymyksen, että sillä ei voinut poistaa silmämeikkejä. Tuote kirveli silmissä ihan järjettömästi ja oli aika vaikeaa esimerkiksi suihkussa pestä kasvoja tällä ilman että sitä hieman meni silmiinkin. En ymmärrä puhdistustuotteita joita ei voi silmämeikkien poistossa hyödyntää, joten tätä en kyllä enää hanki. 1/5

Rexonan Aloe Vera -dödö on vakkarini, hyvä ja halpa. 5/5

Lumenen Intense Hydration -kasvovoide oli sekin joulukalenterin saldoa ja erittäin mieluisa! Tykkäsin tosi paljon ja oon käyttänyt tätä voidetta aiemminkin. Talvikuukausille ihan ässä. 4/5 Tää olis nyt alessa Cocopandalla!

Iroisien kosteuttava kasvovesi tuli Jolie Boxista* ja ai että oli kiva! Tuoksu ei ollut mikään mun lemppari, mutta viis siitä, kun kasvovedeksi tämä oli todella kosteuttava ja iho kiitti. 4/5

The Ordinaryn Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi oli aivan hiton hyvä. Olen aidosti kaivannut tätä superkosteuttavaa seerumia joka päivä sen jälkeen kun tiristin pullosta viimeiset tipat ulos. Ostin omani Eleveniltä ja ostan kyllä uudestaankin, sillä harvoin saa noin halvalla noin hyvää seerumia. The Ordinarya myydään myös Cocopandalla. 5/5

It’s Skinin Plant Water -seerumi oli sekin tosi kosteuttava ja miellyttävä, mutta haisee HIELLE. Ihan käsittämätöntä. En kertakaikkiaan kestänyt tuoksua enää ja kuten kuvastakin näkyy, luovuin pullosta ennenkuin seerumi loppui. Elämä on liian lyhyt siihen että hieroisin hienhajua naamaani. 3/5 silti, koska muuten seerumi oli hyvä. Suosittelen Plant Waterin sijaan samalta merkiltä Hyaluronic Acid -seerumia, joka tuoksuu ihan taivaalliselle ja tekee ihmeitä iholle. Olen pullollisen sitä käyttänyt joskus aikoja sitten ja vieläkin muistelen kaiholla.

L’Orealin Revitalift Cicacream -silmänympärysvoide* päätyi maaliskuun suosikkeihinkin ja syystä. Jos sinulla on juonteita silmänympärysiholla, tsekkaa tämä. Löytyy mm. Elevenin valikoimasta. 4/5

Elizabeth Ardenin Grand Entrance -ripsivärillä* sai tosi erotellut ripset. Korkeahko hinta nipistää pisteen pois. 4/5

Picture Polishin Cuticle Wipe-Out -kynsinauhanpoistoaine* oli muuttunut pullossa sementiksi. Ei tämä kovin hyväkään muistakseni ollut, mutta en oikein osaa pisteyttää. Saman sementtikohtalon oli kokenut myös OPIn mattapäällyslakka, joka oli omassa kategoriassaan oikein hyvä tuote, mutta säilyvyydessä on näemmä parantamisen varaa.

Yksi alevinkki vielä: Elevenillä on pääsiäisoutlet-osio sivuillaan, jonne on koottu valtava määrä tarjoustuotteita. Tarjoukset  ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, kuitenkin korkeintaan 23.4.2019 saakka.  Sen lisäksi GHD:n tuotteet ovat -25% alessa, eli nyt on mahdollista hankkia laadukas suoristusrauta tai muita hiustuotteita vähän huokeammin! Tämä tarjous on voimassa vain 20.4. saakka.

Huhhuh mikä eepos taas! Mitäs mieltä olette loppuneiden tuotteiden ja tarjoushaukkavinkkien yhdistämisestä? :D Huomaako kenties, että runttasin taas kolmen postauksen verran asiaa yhteen? Ehkä olenkin onnellisempi jos ette kerro mitä mieltä olette :D

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille! Matkaan kotiseudulle pääsiäiseksi joten blogi hiljenee loppuviikoksi. Palataan sitten taas ensi viikolla asiaan!

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Hienhajuinen seerumi:o:o Oonkin ihan unohtanut tuon manteli-käsivoiteen, siinä oli tosi ihana tuoksu ja sopi hyvin päiväkäyttöön. Täytyy muistaa kun seuraavan kerran tarvii ostaa käsivoidetta, eli ehkä vuonna 2060.

  2. Tämä tarjoushaukka kiittää vinkeistä :) Batisten kuivashampoota, myös näköjään tuota oriental:ia, löytyy HalpaHallista [sieltä yleensä ostan sitä itse, samalla kun käyn tsekkaamassa uudet essence:t] ja niillä on nykyisin myös verkkokauppa.

    1. Ooh! Kiitos tuhannesti vinkistä! HalpaHalleja ei täällä oo mutta onneksi tosiaan on se verkkokauppa!

  3. Kauheasti houkutuksia just kun oon ostolakossa lomaan asti. :D Niin ja musta tää on kiva tapa, yhdistää kaksi postausta ikäänkuin samaan. :)

    1. Paljonko sulla on ostolakkoa vielä jäljellä? Ihailtavaa kurinalaisuutta!

      Kiva että tykkäät, ehkä yhdistelen juttuja sitten vastaisuudessakin :)

  4. Tuo the Ordinaryn hyaluroniseerumi on nyt tullut useammassa lempiblogissa vastaan, varmaan joudun klikkailemaan sen kotiin testiin. Mulla on joku harhaluulo että mulla olisi rahaa ostaa nyt jotain purnukoita, mutta noi ei onneksi ole kalliita.

    1. Mullakin on usein ton tyyppisiä harhaluuloja :D Pääsiäisenä olin ko. luulojen vallassa urheiluvaateliikkeissä ja nyt ei sitte purnukoista tartte haaveilla….mutta Ordinary on tosiaan ihanan edullista!

Vastaa