Trash Talk: joulukuu 2016

Heip! Aika käydä läpi joulukuun roskat eli loppuneet.

Suihkutuotteita loppui kerrankin useampi, suihkugeelejäkin peräti kaksin kappalein. Toinen niistä on tuoksunsa puolesta yksi parhaista ihmiskunnan historiassa, eli L’Occitanen Verbena*. Käytin tätä säästellen ja hartaasti. Toinenkin suihkugeeli on paperilla hyväntuoksuinen, Logonan sitruuna-inkivääri*, mutta todellisuus oli toinen. Tässä oli juuri sellainen vanhakantaiselle luonnonkosmetiikalle ominainen yrttinen tuoksu, josta en tykkää yhtään. Koostumus oli liukasta kuin elohopea joten aika vikkelä sai olla, jos meinasi ehtiä lätkäistä suihkugeeliä kämmeneltä jaloille ilman että se siinä matkalla livahti lattialle. Rasittava! Käytin ihan hiiltyneenä tän väkisin loppuun, ja purkin viimeisen töräyksen puristin mielenosoituksellisesti suoraan suihkukaivoon. Kepeät mullat Logonalle, en jää kaipaamaan.

Lisää suihkutuotteita! Signe Seebidin piparmintun tuoksuinen vartalonkuorinta oli tuoksultaan niin raikas ja ärtsy, että sillä aukesi jokainen rööri ja keuhkorakkula. Käytin kuorintaa siksikin erityisesti flunssan aikana :D Säästelin kuorintaa turhan pitkään, sillä se ehti vanheta. Tuoksu katosi ja samalla tuote menetti sen ytynsä, vaikka kuori tietysti ihoa edelleen ihan entiseen tapaan. Voisin ostaa uudelleenkin. Lasipurkki on söpö, mutta suihkussa hankala – kuorinnan rippeet kierteissä jumittivat kannen niin tiukkaan kiinni, ettei sitä ollut mitään mahdollisuutta saada märillä käsillä auki.

XZ:n Energisoiva hedelmä -hoitoaine on ihan parasta bestiä. Ihan puoli-ilmainen ja tuoksu on syötävän hyvä. Hiukset jää sileiksi ja ilmaviksi. Tää on mun toinen purkki tätä lajia, varmaan ostan vielä uudestaankin. Alkuperäinen postaus täällä.

Vanhaa kuosia edustava Lumenen Bright Now Vitamin C -yövoide on ihan mahtava! Ihanan appelsiininen tuoksu ja tosi hyvät kosteustehot. Kivan tuhti koostumus, mitä yövoiteelta toivonkin. Käytin tätä tosin sujuvasti myös päivävoiteena, eikä ollut moksiskaan meikistä. Minipurkki oli hiton kätevä reissuilla. Harmi ettei näitä pikkupurkkeja enää taida saada :(

Mulla on kosmetiikkanäytepusseja pieni laatikollinen, ja vihaan käyttää niitä. Siksi niitä on laatikollinen. Koskaan ei voi tietää kuinka monta pussia reissulle tarvitsisi ja mihin yksi pussi riittää, eikä niitä pusseja juuri koskaan saa helposti auki ilman saksia. MUTTA NYT KÄYTIN YHDEN NÄYTEPUSSIN, voisinko saada aplodit?? Kyseessä on Clarinsin Mission Perfection Serum ja itseasiassa käytin tätä kaksikin pussia, mutta toinen taisi päätyä kotikontureissulla roskiin. Tosi hyvän oloinen seerumi, mutta koska yhdestä pussista riitti kahteen käyttökertaan, en osaa kummemmin tätä arvioida.

Sephoran Avocado Hand Mask -hanskat käytin vähän väkisin, nämä hanskathan ovat toinen lajiaan, edellinen taisi olla granaattiomenanaamio tai joku sellainen. Sama juttu kuin edellisessä versiossa: hanskat oli ihan helvetin isot ja ihan täynnä hoitavaa nestemömmöä, eli olin täysin toimintakyvytön koko sen vartin kun hanskoja piti kädessä pitää. Ja vartti on pitkä aika keskittymiskyvyttömälle. Plus että senhän tietää että juuri sen kyseisen vartin aikana tulee vessahätä ja koira huiskauttaa hännän kynttilään ja postipakettia tullaan toimittamaan ja telkkarissa on väärä kanava ja puhelin soi ja mainitsinko jo vessahädän?

Viimeiseen pisaraan asti tiristelty käsivoidetuubi on löytö St. Tropezista jostain sisustuskaupasta. Yhtä hyvä voide kuin Lokkitanen Shea, mutta vaan ihanalla sitrustuoksulla terästetty. Kuitenkin olen tyytyväinen että loppui, koska jokainen käyttökerta toi mieleen muistoja Ranskassa vietetyistä ajoista ja tässä vaiheessa ne muistot ovat sävyltään ainoastaan kivuliaita ja surullisia. Mutta jos Ranskassa käytte, kurkkikaa läpi myös sisustuskauppojen kosmetiikkahyllyt. Niissä on usein hyvää tavaraa.

The Body Shopin Frosted Berries -vartalovoi* on varmaan vielä teilläkin tuoreessa muistissa, postaus täällä. Yllättävän nopeasti loppui! Ihanan talvinen ja lempeä tuoksu. Käytin tätä vain yötä vasten, sillä tää oli todella tuhtia ja imeytyi hitaasti. Ihanan kosteuttava. Frosted Berriesiä saattaisi ehkä vielä jostain aleista löytää (villi arvaus, tietoa ei ole), mutta en itse ostaisi toista purkkia, koska tämä tuoksu profiloituu niin selvästi minusta alkutalveen ja joulunaikaan. Onneks mulla on kuitenkin vielä tätä saman sarjan vartalonkuorintaa jäljellä!

Semmosta. Tammikuun roskasaldon veikkaan olevan melko hyvä, sillä nyt jo on kasassa useampi purkki! Sitä odotellessa :)

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu.)

Translation: My empties from December. Gonna miss that L’Occitane Verbena Shower Gel <3

Kurkkasitko jo nämä?

15 kommenttia

  1. XZ energisoiva hedelmä hiuksiin jätettävä hoitoaine on yksi mun lemppareita. Tuota ”tavallista” en ole kokeillut, mutta voisin hyvinkin testata:) Näytepussukat, argh, niin ihania, mutta samalla niin raivostuttavia. Ehkä yksi sadasta tulee käytettyä, silti niitä vaan kerääntyy kuin itsestään;)

    1. Mä käytän sitä kans, ihana tuote! Joo mä kuvittelen heittäväni näytepussit aina pois, mutta silti ne lisääntyy…

  2. Minäkin koitan väkisin noita näytepussukoita välillä käyttää, mutta silti tuntuu, että niiden määrä vaan lisääntyy.Pitäisikö meidän tehdä uusia kivempia Ranskamuistoja sulle?

  3. Näytepussien kanssa auttaa mukana (mahd) oleva hakaneula. Sillä saa kulmaan pienin, siistin reiän. :) Pari mukaan reissuun ja hyvin pärjää.

  4. Oon niin samoilla linjoilla sun kanssa noiden näytepussukoiden kanssa. I Love Me messujen alla kaivoin näytepussukkasäkin kaapin perukoilta(edellis vuoden messusaalis), ja päätin että yhtään näyte pussukkaa ei lähde messuilta mukaan! Melko hyvin pidin lupaukseni, sillä ei niitä tainnut lähteä ku pari ja nekin annoin kaverille tuliaisena :D

  5. Tunnustan, että heitin muuton yhteydessä roskiin luultavasti samaan aikaan sun kanssa saamani Logonan granaattiomenasuihkugeelin. Sen tuoksu oli kyllä jotain ihan muuta kuin hyvä omenainen, yh.
    Hyvin sait purkkeja tyhjäksi!

    1. Granaattiomena on muutenkin riskialtis tuoksu, se tuoksuu helposti semmoselta…homeiselta. Parhaimmillaan on kyllä älyttömän raikas ja ihana!

  6. Haha, näytepussit on kyllä kinkkisiä, mä en kyllä pelkästään niitä uskaltaisi pakata reissuun mukaan sillä jos niistä yksikään ei toimisikaan iholla?! Olisihan sekin traagista :D

    1. No tuo just!! Mulla on sama ongelma matkakokoisten tuotteiden kanssa muutenkin, niistä ei taida mikään olla semmosta lajia että samat löytyis täysikokoisina ja olis siten tuttuja tuotteita. Jokainen reissu on riski ihonhoidon kannalta :D

  7. Mä just tänään kurkkasin Logonan saman tuoksuisen vartalovoiteen.. ja musta siinä tuoksu oli ihana! Muuten vähän murustui, kun ehkä liian paljon innostuin sitä laittamaan.. mutta luonnonkosmetiikan suihkugeelit on munkin mielestä usein litkuja.. enempi viemärissä kun iholla. Paitsi weledan..ne on vaan rakkautta.

    1. Joskus sama tuoksu on kyllä erilainen kahdessa eri tuotteessa, vaikka siis kuuluisivatkin samaan sarjaan :) ja toki tuoksumieltymyksiäkin on niin monta kuin neniäkin :) Weledaa en oo koskaan kokeillut! Pidän siis mielessä :)

Vastaa