Tekstuurien yhteenveto

Kenellekään tätä blogia lukeneelle tuskin on jäänyt epäselväksi, että kilahdin varsin vakavasti tekstuurilakkoihin, vaikka aluksi lähinnä pyörittelin silmiäni niille. Koska lakkalipastoon on kertynyt hiekkalakkoja mojova määrä, päätin käydä ne kaikki läpi melkolailla peräkkäin, jotta saisin lopulta hieman vertailua tehtyä. Piti oikein muistiinpanojakin kirjoittaa ja kaikkea, mutta arvatkaa teinkö sitä? No en. Muistin varassa mennään, mutta sain mä jotain aikaiseksi sentäs. Tässä swatchit blogissa vielä näkemättömistä hiekkalakoista, lopussa vähän arvioita kaikista. Kikon Sugar Mat -lakkapostauksen löydät täältä, Zoya Chynan täältä ja Zoya Stevien täältä.

Kuvia on paljon, varautukaa eväin.

OPIn Couture de Minnie -kokoelman ainoa hiekkalakka, Magazine Cover Mouse, on rehevän mansikanpunainen lakka pinkillä ja kultaisella kimalluksella. Aavistuksen ohuempaa koostumukseltaan kuin Kikon Sugar Mat -lakat, mutta ei tämänkään jäljiltä kynsinauhoja joutunut siistimään. Kuvissa kaksi paksuhkoa kerrosta, sillä saa täyden peittävyyden pitkiinkin kynsiin. Tekstuuri muodostui lakan kuivuessa ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Miinusta siitä, että lakka alkoi lohkeilla ja kulua parissa päivässä.

OPI magazine cover mouse swatch
OPI magazine cover mouse
opi magazine cover mouse
opi magazine cover mouse
IMG_0479
.

Oon aivan varma, että olen ottanut lähikuvan Magazine Cover Mousesta, mutta en löydä sitä mistään. Jäätte nyt ilman.

Vertailun vuoksi: vasemmalla Zoya Chyna, keskellä Magazine Cover Mouse ja oikealla Kiko Poppy Red. Kameroiden tarkennus on muuten todella ongelmissa näiden kimaltelevien tekstuurilakkojen kanssa, hyvä kun ei äitiä huuda.

zoya chyna opi magazine cover mouse kiko poppy red comparison
zoya chyna, opi magazine cover mouse, kiko poppy red

Seuraavana vuorossa OPI Solitaire. Olin varma että rakastan tätä lakkaa, tykkäänhän tavallisestakin valkoisesta lakasta ja tässä on vielä ekstrana hopeista glitteriä…mutta eih. Solitaire on kyllä aivan kaunis, mutta kuvissa näätte kolme kerrosta lakkaa ja silti tulos on läpikuultava. Ei hyvä. Solitairen koostumus on mun makuun vähän turhan ohut ja se kuivui hitaahkosti, mikä korosti kerrostamisen tarpeen ärsyttävyyttä. Lakan perussävy on helmiäisvalkoinen, mikä aiheuttaa mulle mielikuvia 90-luvun helmiäislakoista ja sehän nyt ei koskaan ole hyvä juttu. En tiedä, oon vähän kahden vaiheilla tämän lakan suhteen.

opi solitaire swatch
opi solitaire
opi solitaire
opi solitaire
opi solitaire close-up
opi solitaire close-up

Zoya Godiva sen sijaan on aivan pelkkää mahtavuutta. Se on niin huikaisevan kaunis, etten olisi halunnut poistaa sitä kynsiltä ollenkaan. Nudelakat on mun ikisuosikkeja ja Godivan uskomaton hopeinen kimallus tekee siitä uniikin. Kuviin kimallus ei millään tallentunut, mutta makrokuvasta saatte sentään vähän osviittaa siitä, mihin tämä lakka pystyy. Miinusta Godiva saa pigmentistään: tämäkin lakka vaati kolme kerrosta näin pitkiin kynsiin, mutta kolmen kerroksen jälkeen lakka sentään on peittävä, toisin kuin Solitaire. Koostumus oli kuitenkin hyvä, eikä lakan kanssa ollut samanlaisia ongelmia kuin Chynan kohdalla, vaikka samalta merkin lakkoja ovatkin.

zoya godiva swatch
zoya godiva
zoya godiva
zoya godiva
zoya godiva close-up
zoya godiva close-up

Summa summarum:

Paras koostumus: Kikot. Peittäviä ja helppoja.

Paras värivalikoima: Zoyan kaksi PixieDust-kokoelmaa (talven kokoelma tässä, kesäkokoelma tässä). Mikäli isoista glittereistä, tähdistä ja muista härpäkkeistä tykkää, suosittelen kääntymään OPIn Liquid Sandien puoleen.

Paras kestävyys: Kikot (5 vrk kynsillä eikä merkittävää kulumaa) ja Zoyat (samaten 5 vrk ilman vaurioita). Pidempäänkin olisivat kestäneet.

Huonoin koostumus: Zoyan Chyna. Sinänsä lakan laatu on hyvä, mutta koska tekstuurin aikaansaaminen oli niin vaikeaa, Chyna ei tässä kohdassa pisteitä kerää.

Eniten siivottavaa lakkaamisen jäljiltä: Zoya Stevie, OPI Solitaire.

Peittävin pigmentti: Kikot.

Heikoin pigmentti: OPI Solitaire.

Paras hinta-laatusuhde: Joko arvaatte? Kikot! 4,90 euron hintaa, moitteetonta laatua ja kauniita sävyjä on vaikea peitota.

Oma suosikki: Zoya Godiva. Ei voi mitään, se vaan on niin kaunis. Ja on muuten ainoa koristelematon lakka, josta olen saanut tuntemattomilta ihmisiltä kehuja :)

Huh nyt lopetan, ennenkuin tästä tulee postauksen sijaan kirja.

Translation: I’m sorry, but I just can’t get enough of these sparkly textures. If you want to know something specific about these polishes, please do ask. I’m too worn out to write this whole damn thing again in english…*opens a bottle of cider and leans back*

Kurkkasitko jo nämä?

17 kommenttia

  1. Mä olen jemmaillut Godivaa Helmerissä odottamassa….jotain? Mutta täytyy nyt oikein ottaa asiakseen lakkailla sillä. Kiva postaus, lisää näitä:)

    1. Mä pidän sut mielessä mikäli päätän luopua siitä :) vähän kyllä tuumin että Solitaire vois toimia nail art -tarkoituksissa..

  2. Olipas hyvä postaus. Vähän tietty paistoi läpi se, ettei muistiinpanoja oltu tehty. :D Itsellä on vain yksi OPIn hiekkalakka ja enempää en aio ostaa. Tuo Solitaire vähän poltteli, mutta onneksi tämän postauksen jälkeen ei tarvitse sitäkään ostaa. :D Kaikki nuo on mielettömän kauniita muiden kynsillä, mutta ne ei vain istu mun kynsille niin hyvin… Ihan hyvä vain, saa ostettua ruokaakin! :D

    1. Miiiiiitä eikä paistanut :D Mun tämän kesän taloudellinen pelastus on ollut ehkä se, etten välitä voimakkaista lineaarisista holoista. Muuten olisin ollut vararikossa jo aikaa sitten.

  3. Kiva vertailu, tosiaankin näitä lisää :). Mulla odottaa Solitaire testausta ja tuo Godiva ois niin mun juttu! Ihana nude <3.

        1. Godiva tuli ebaysta kimppatilauksen yhteydessä, myyjä oli ehkä nailetc..en ole ihan varma ja kun mä en tilausta tehnyt, en nää myyjää ostohistoriastakaan :/

  4. Oho, neiti on nähnyt vaivaa kovasti! :D Mulla ei muistaakseni ollut tuon Solitairen peittävyyden kanssa mitään ongelmia.. ravistelitko sen kunnolla? Mulla on kaikki tekstuurilakat lohkeilleet kynsiltä parissa päivässä – niin Kikot kuin OPIt – joten itse en voi kestävyydestä sanoa oikein mitään. :/ Nyt alkaa kyllä itelläkin poltella tuo Godiva, auh.

    1. Kyllä, tsemppasin! :D En mä kauheasti sitä ravistellut kyllä…lyhyemmille kynsille olis varmaan 2 kerrosta saattanut riittää. En muista oliko sulla lyhkäisemmät kynnet kun tätä koitit. Ehkä mun täytyy yrittää vielä uudestaan kunnon ravistelujen kanssa..(ihan kuin tota ikinä tulis tapahtumaan, mut sama louskuttaa leukoja silti.)

    1. Moro moro! Kikot on Ranskasta tuotu. Sehän tuon merkin ongelma on, että sitä ei saa tilattua suomeen _mistään_, ainoa mahdollisuus saada niitä on reissata ulkomaille niihin maihin joista Kikoa saa, tai värvätä joku matkusteleva tuttava diilaamaan niitä (kuten minä tein).

  5. Vertailut kunniiaan. Varsinkin sinunlaisen (voi kun kuulostaa.. oudolta?) bloggaajan tekemänä näitä on ilo lueskella, kun se juttu tunnetusti luistaa . :) Mun lemppareita ovat noi kaikki punasävyiset, morsiammen kynsille voisin kuvitella Solitaren :D

  6. Mulla on tällä hetkellä kaksi liquid sandia Stay the night ja Jinx. Molemmat ovat siis opilta ja laatu on mitä mahtavin, samoin kesto. Mulla on lyhyehköt kynnet ja ne kestää kynsillä viikon, ellei pidempäänkin, ja ainoastaan kärjissä pientä kulumaa. <3

    Tää vertailu on mahtava, nyt pitäis saada kokeilla noita Kikoja. :)

Vastaa