Tätä on luksus

Kerroin pikkujoulupostauksessani, että sain juhlissa aivan hullun ihanan lahjan, joka ansaitsee oman postauksensa ja tässä se nyt on. Tein kovasti henkistä työtä, jotta sain karsittua postauksen kuvat ”vain” yhteentoista, mutta sen enempää en malttanut karsia joten lienee parasta olla lyhytsanainen. Sehän multa aina niin hyvin onnistuukin…

Olen varsinainen tarjoushaukka ja koen ihan tolkutonta voitonriemua kun onnistun löytämään jotakin edullista ja hyvää (tai kallista mutta alennuksessa). Kosmetiikan suhteen olen monipuolinen; selektiivinen kosmetiikka tottakai kiehtoo, mutta yhtälailla käytän aivan mielissäni Herbinaa tai jotakin muuta edullista sarjaa. Tärkeintä on järkevä hinta-laatu -suhde. Yksi brändi mulle kuitenkin on sellainen, jonka kohdalla järki heiluttaa hyvästit ja väistää fanituksen tieltä. Se on Guerlain. Etenkin Guerlainin Météorites -sarja, josta vailla perusteluja haluaisin vain omistaa kaiken. Sarjan vakiovalikoimassa olevat meteoriittipallerot sain IT-tuelta tuliaisiksi (tätä edelsi tarkka ohjeistus) ja käytän niitä joka päivä. Kuultoa ja keijupölyä kasvoille tuovat puuteripallerot kuuluvat samalla tavalla jokaiseen päivään kuin hampaiden pesu tai mikä tahansa muu rutiini. Meteoriitti-innostus on niin tuore, että en ole ehtinyt mihinkään kausikokoelmameteoriittihypeen pompata mukaan…mutta sitten tuli Flocons Enchantés.

guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.

Guerlainin joulukokoelma oli tänä vuonna aivan hengästyttävän ihana, mutta Flocons Enchantés -meteoriitit herättivät harrastajissa ylivoimaisesti eniten huomiota. Kauneusbloggaajien Fb-ryhmässä kytättiin julkaisupäivää ihan maanisesti ja kun se koitti, valkoiset pallot katosivat kauppojen hyllyiltä ennätysvauhtia. Kävin itkemässä omieni perään Stockmannilla ja vaahtosin myyjälle kuinka ihanasta ja ainutlaatuisesta tuotteesta onkaan kyse. Eli käytännössä menin Stockalle Guerlainin myyjän luo myymään itse itselleni tuotetta, jonka olin jo päättänyt ostaa :D noh, taloudellisista syistä missasin ensimmäisen erän, ja laitoin varauksen toista erää varten. Mitään ei kuitenkaan Stockalta kuulunut ja aloin jo hätääntyä, kunnes koitti pikkujoulut ja mulle ojennettiin pussi, jonka pohjalla komeili meteoriittirasia. Sanonpahan vaan, että jos perässäni kulkisi enkelikuoro, ne olisivat siinä vaiheessa luikauttaneet aarian jos toisenkin.

Ja joo, tirautin pienet liikutuksen kyyneleet kun näin mitä kaikkea pussissa oli. Oon niin nössö.

guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.
guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.

Mä aina jaksan meuhkata pakkausdesignin tärkeydestä tuotteen houkuttelevuudessa, ja Guerlain kyllä osaa sen homman. Talvitalismaania tai maagista lumipalloa muistuttava pakkaus on hämmästyttävän kaunis ja jokainen yksityiskohta on hiottu täydelliseksi. Kierrekannen alta paljastuu peili ja vintagehenkinen, äärimmäisen pehmeä vippa, joka jo yksinään huokuu luksusta. Vipan alla odottavat beigen sekä valkoisen sävyissä tuikkivat puuterihelmet ja käsittämättömän söpöt tähdet.

guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.
guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.

Orvokintuoksuiset puuterihelmet tuovat iholle niin hienojakoista kimmellystä, että överiksi mennyttä tulosta näillä ei millään saa. Lämminsävyistä hehkua ja utuista kuulautta kylläkin.

guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.
guerlain meteorites holiday 2015 flocons enchantes
.

Ihan avoimesti voin myöntää, että ei kukaan tarvitse tätä tuotetta. Se on fakta. Mutta ei tässä tarvehierarkiaa ollakaan kokoamassa, eikä loppujenlopuksi juuri mikään omistamamme meikkituote perustu tarpeeseen. Guerlain ei edusta mulle ”arjen luksusta”, vaan oikeaa luksusta. Se on kallista, huikentelevaa, loppuun saakka mietittyä, onnistuneesti brändättyä, laadukasta ja kaunista kosmetiikkaa, ja oikein alleviivaa sitä kuinka onnekas olen kun yksi ”murheistani” voi olla se, voinko ostaa puuterihelmiä vain koska olen hurahtanut niihin.

Huomaatteko kuinka olen ollut nyt niin kovin vähäsanainen? :D Tää postaus on lähtenyt ihan raiteiltaan, mutta silti totean että ei siinä vielä kaikki!

.
.

Lahjakassissa oli myös Sensain kaksoispuhdistussetti eli puhdistusöljy ja kuivan ihon Milky Soap, joka on ikäänkuin emulsion ja saippuan välimuoto koostumukseltaan. Kun näin nämä pullot, en tiennyt meteoriittien piileskelevän kassissa ja silti jo nieleskelin liikutuksen kyyneliä. Mä en ole koskaan kokeillut Sensaita, mutta maahantuojan bloggaajapäivänä kävin kaksoispuhdistuksen demossa ja olin aivan myyty. Tuotteet tuoksuu äidinrakkaudelta ja puhdistaa kuulkaa sielua myöten. Tässä on nyt semmonen kilpailija L’Occitanen puhdistusöljylle että saa nähdä miten käy. Huipulla käy jo kova puhuri!

.
.

Bloggaajatapahtuman jälkeen melskasin suu vaahdossa Sensaista ja musta on ihan mieletöntä että joku on sitä jaksanut peräti kuunnellakin ja sitten ne tuotteet on mulle lahjaksi ostettu. BYÄÄ kohta itken taas! Samalla mulla on huono omatuntokin kun mulle on ostettu näin kalliita juttuja ja sitten mä en ees muistanut tarjota teetä tai laittaa kaikkia ruokia tarjolle :D Menenkin tästä hakkaamaan itseäni raipalla…

Lahjakassissa oli myös Sensain ja Guerlainin meikkipussit ja muutama erittäin kiinnostava näytekokoinen tuote…ja tietysti myös PIKKARIT, koska pikkujoulujen hashtagina oli #emmanpikkarit ja tämä jengihän ei tietenkään jätä tilaisuutta käyttämättä kun on mahdollista ostaa jotkut täysin pöljät alushousut yhden sanaleikin varjolla. :D Kohteliaasti oli kokokin valittu, nuohan ei mene mulle viereenkään, mutta näyttää ehdottomasti kauniimmalta kuin ne puolijoukkueteltan kokoiset kalsongit jotka oikeasti olisin tarvinnut.

.
.

Ja näin olen onnistuneesti kirjoittanut samassa postauksessa sekä upeista luksusbrändeistä että oman takapuoleni koosta. Olen vastakohtien ihminen, näemmä.

Mutta kiitollinen olen ainakin, ja tässä jutussa esiintyneet tuotteet ovat siksikin mulle enemmän kuin tavaroita. Ne ovat yhteenkuuluvuuden ja kaveruuden symboleita. Kiitos ystävät! <3

Translation: Guerlain Météorites Flocons Enchantés from the Holiday 2015 is the most beautiful beauty product I have ever seen. Period. Nothing comes even close. It looks like a magical snow globe full of fairy dust pearls and stars. Actually let me rephrase that: it IS a magical snow globe full of fairy dust pearls and stars. And do you know the best part? I missed this on release but my awesome beauty blogger friends bought it for me as a present, as well as the Sensai Cleansing oil & Milky Soap set. (And those ridiculous panties :DD) All this just because I hosted our Christmas party! I’m speechless. Love you guys. :)

Kurkkasitko jo nämä?

29 kommenttia

  1. Sun reaktio pikkujouluissa oli just sitä mihin mä halusinkin tähdätä <3 :') Ei menny Sensaikohkaamiset ohi! *Buahahahahhaaaa* <3

  2. Ihanaa, hitsi että tuli hyvä mieli tästä postauksesta! :)
    Raaskiikohan tuota ihanuutta ihan käyttääkin, vain meneekö vain nuuskuttelun puolelle?

    1. Kiva että hyvä mieli tarttuu :)

      Ehottomasti raaskii käyttää! Mä en oo semmonen keräilijä joka haluaa vaan _omistaa_ jotakin. Meikkiasioita pitää voida käyttää, sitä varten ne on tehty :) Asiaa toki helpottaa Meteoriittien kohdalla se, että nehän ei kulu millään :D

  3. :’) Ihanan yllätyksen kyllä sait! <3 Ja mitä olen muiden blogeista lukenut näistä kemuista, niin luulen, ettei kukaan muista unohtunutta teetarjoilua.. :D

  4. Kyllä minulta ainakin kysyttiin, että josko haluaisin teetä. Mutta minä vaan sitä fresitaa…
    Kiva, että tykkäsit lahjoista, porukalla oli aika hyvä konsensus hankinnoista alusta asti. Vähän kyllä mietittiin, että oltais jätetty kortti pois ja koitettu vain kirjoittaa viihdyttävä postaus sen hankinnasta ja kohtalosta :D

  5. No nyssä sait ne Sensait! Odotan innolla kuulostelua Lokkitanen ja tämän väliltä. Mä oon niin rakastunut tohon Sensaihin, etten edes tiedä uskallanko kokeilla toista. Mulla menee muuten edelleen nää meteoriitit ohi korkeelta ja kovaa :D. Ei vaan tajua yhtään mikä tää juttu on. Tuollainen pakkaus olis ihan liian hienokin mun halpismeikkien seuraan. Sitä varmaan kiusattais :).

    1. Joo nymmää ne sain! Voin jo nyt kommentoida jotakin: Lokkitane on sikäli helpompi, että se irrottaa mm. ripsivärin paljon nopeammin JA sen saa tosi helposti huuhdeltua vedellä pois. Lokkitane muuttuu ikäänkuin vaahtoavaksi (ei varsinaisesti, mut melkein) kun se kastuu, ja sen saa siksi pyöriteltyä vedellä pois kasvoilta. Sensai muuttuu paksuksi kun se kastuu, eikä sitä oikeastikaan saa pelkällä vedellä pois, tai ainakin aikaa pitää olla minuuttitolkulla :D Näemmä mun on ostettava se Sensain liina (tai joku vastaava) sitä varten. Se pikkusen korpeaa, koska toivoin että öljyn olis saanut vedelläkin pois.

      1. Ehdottomasti se liina! Mä en edes yrittäisi pestä naamaa ilman sitä. Se on huima :). Mä en laita yhtään vettä sen öljyn päälle, kun eihän se emulgoidu, vaan pyyhin naaman märällä liinalla. Ja kaikki lähtee, myös öljy :).Mä tilasin uuden satsin Sensaita BF-aleista. Miksi korjata jotain ellei se ole rikki!

  6. Mulle tuli melkein tippa linssiin, kun luin tätä. Selkeästi olet saanut mieleisen lahjan =) Tuo pallo on kyllä nyt vaan niin mielettömän kaunis! Kävin myös nuuhkimassa noiden tuoksua eilen Stockalla, kun kaikki ovat sitä kehuneet ja kyllä kelpasi! Ihana postaus kaikinpuolin, parasta Emma-laatua! <3

    1. Dior on jäänyt mulle vähän etäiseksi, vaikka Sundeck -viisikko onkin mun lempparipaletti :) YSL:n se ihmepuuteri on mun haavelistalla!

  7. Nyt on vihdoin ja viimein pakko kommentoia. Miä oon lukenu siun blogia jonkin aikaa ja niin tykkään siun tyylistä! Ihana blogi, kiitos siitä! :) ugh, olen puhunut.

    1. Voi sä et tiedäkään kuinka ihanaa tämmöistä palautetta on saada! Kiitos ihan älyttömästi ja toivottavasti kommentoit toistekin :)

  8. Niin nättejä meteoriittikuvia <3<3 Ja hei ihan varmasti mahut niihin pikkareihin! Nehän ois menny sulle farkkujen päälleki! :D

  9. ”Eli käytännössä menin Stockalle Guerlainin myyjän luo myymään itse itselleni tuotetta, jonka olin jo päättänyt ostaa” :D :D :D Voin niin kuvitella tämän tilanteen!

  10. ”Samassa postauksessa luksusbrändeistä ja takapuolen koosta” REPS! :D
    (enkä kyllä usko ettei mahdu päälle, ellei ne oo jostain lastenosastolta..)

    1. no lastenosastolta ne nimenomaan oli :DDD kokomerkintä on 164 cm. Mun pituus on jopa alle tuon, mutta lasten pikkareissa ei varsinaisesti oo otettu huomioon tämmöstä synnyttäjän lantiota :DD

Vastaa