Tallinnan messusaalis 2014

Tajusin, että en ole tehnyt tavallista ostospostausta iäisyyksiin, vaikka itse tykkään lukea niitä muiden blogeista. Nyt ostospostaukseen oli ihan aihettakin, sillä Tallinnan kauneusmessureissulla ostin kaikenlaista. Itse messuilta en tietenkään ottanut yhtään kuvaa, mutta lähes kaikki shoppailut muistin taltioida :)

Tallinnan kauneusmessut eli Ilumess Tallinn (U:n päältä puuttuu sellanen aalto jota en näemmä osaa näpytellä esiin :D) on mukava tapahtuma, jota suosittelen kyllä aivan erityisesti rakennekynsiä tekeville harrastajille (ja toki ammattilaisillekin). Rakennekynsitarvikkeet ovat siellä massiivisesti edustettuina ja hinnat tosi halpoja. Muutenkin kynsitarvikkeet on yliedustettuina Suomen messuihin verrattuna. Värikosmetiikaa messuilla on suhteellisen vähän, mutta tänä vuonna erityisesti mineraalimeikkisarjat olivat hyvin esillä. Mm. Glo Mineralsilla ja Jane Iredalella oli omat osastot. Liput messuille maksaa 5 euroa ja hintataso on muutenkin tosi edullinen. Messupaikka on lyhyen bussimatkan päässä keskustasta ja pysäkki on aivan messuhallin vieressä…mikä jotenkin käsittämättömällä tavalla jäi meiltä huomaamatta, ehkä sen takia että kuulutin suureen ääneen että ”MINÄ KYLLÄ OSAAN SINNE, SEURATKAA MUA” ja lyllersin määrätietoisesti kohti jotakin neuvostoaikaista uimahallia (tai mikä se rakennus nyt ikinä olikaan). Osa seurueesta kyllä huomautti että jännä kun missään ei ole yhtään ihmistä, mutta en siltikään sekuntiakaan epäillyt että voisin mahdollisesti olla väärässä. Muun seurueen vastustus lisääntyi kyllä eksponentiaalisesti siinä vaiheessa kun törmättiin isoon kylttiin, jossa luki Ilumess Tallinn ja nuoli kohti meidän tulosuuntaa. Lopulta päädyttiin messuhallin takapihalle kivan pienen aamulenkin jälkeen. Oon kyllä edelleen sitä mieltä, että edellisellä kerralla messut oli siinä uimahallissa!

Messuilla on normiosaston lisäksi ammattilaisosasto, jonne kyllä kuka tahansa pääsee, mutta siellä myynnissä on esimerkiksi kauneushoitoloiden tuoleja ynnä muuta isompaa tavaraa. Muotipuolikin löytyy, mutta sillä osastolla sanaa ”muoti” käytetään kyllä hyvin löyhästi. Turkista ja leopardikuviota kaikissa mahdollisissa muodoissaan ja välissä jotain huovutettuja nyssyköitä. Ihanaa.

.
Orly Flawless Flush, Hot Tropics ja Ablaze

Kauneusmessuilta ostin hyvin maltillisesti tavaraa ja yllätyksekseni eniten rahaa meni Orlyn osastolle. Orly on ollut mulla jo pitkään epäkiinnostavien merkkien listalla, sillä lakkojen laatu on vaihdellut kurasta rapaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pullojen ulkonäön muuttamisen jälkeen Orly on julkaissut kiinnostavampia kokoelmia ja käsittääkseni laatukin on parantunut (ja ennenkaikkea tasaantunut) aikaisemmasta. Viime kesän neonlakoista jäi kaivelemaan punavioletti shimmer Hot Tropics ja Ablaze, jotka nyt hihkaisten nappasin itselleni, ja kaveriksi löytyi vielä viime kevään nudekokoelman kaunis haaleanlila shimmer Flawless Flush (suomeksi tietysti Virheetön Huuhtelu). Orlyn värilakat maksoi messuilla 6 euroa ja hoitolakat 10 euroa.

.
.

Kylmempien ilmojen tullessa mun kynnet on taas alkaneet napsahdella poikki enkä tykkää pelata teepussipaikkojen, silkkinauhapaikkojen ynnä muiden vippaskonstien kanssa, joten ostin kokeeksi Orlyn klassikon eli Nail Rescue Kit -kynsienkorjaussetin. Mukana on pieni bufferviila, kynsiliima sudilla sekä jauhemainen paikka-aine. Oon ”päässyt” tätä jo testaamaankin ja voi että kun olisin tajunnut ostaa tän setin jo vuosia sitten. Ihan loistava konsepti. Repeämän kohdalle ja sen ympäristöön sutaistaan kynsiliimaa ja sitten kastetaan kynsi tuohon jauhepurkkiin. Jauhe tarttuu liimakohtaan ja kovettuu siihen välittömästi. Ylimääräiset jauheet voi vaikka puhaltaa pois ja bufferilla paikka viilataan tasaiseksi. Tuloksena on ohut, sileä ja erittäin hyvin pitävä paikka. Pikkurillissä oleva paikka on kestänyt jo monet lakkojenpoistotkin. Mahtavuutta! Tämän setin kanssa tuskin tulen liimaamaan sormiani yhteen, kuten teepussi- ja silkkinauhapaikkojen kanssa räpeltäessä on käynyt…hintaa setillä oli 15 euroa, Suomessa sama setti taitaa maksaa jotain 30 euron luokkaa.

.
.

Orlyinvestointien lisäksi mukaan lähti parin euron pikkusälää, kuten pehmeitä bufferviiloja ja 1,5 euron käsirasva. China Glazen maahantuoja myi lakkoja 2,5 euron hintaan, mutta mitään uusia kokoelmia ei ollut tarjolla, joten en innostunut. Sama maahantuoja toimittaa Viroon myös Seche Viteä, jota viime kerralla hamstrasin 2-3 euron kappalehinnalla, mutta tänä vuonna Secheä ei oltu tuotu messuille ollenkaan. Typerä päätös, sanon minä. OPI:n ja Essien osastoa ei muuten myöskään ollut lainkaan.

Kaubamajan kosmetiikkaosastolla tein vähän isompaa tuhoa. Tavoitteena oli ostaa eräs Clarinsin meikkivoide, mutta jostain syystä se oli Kaubamajassa kalliimpaa kuin Suomessa, joten raahustin MACin pisteelle kinuamaan apua. MACin myyjä oli niin ihana, ystävällinen ja avulias, että päädyin ostamaan kaikki tarvitsemani tuotteet sieltä. Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin tosielämässä lausetta ”shut up and take my money” :D

.
.

Ostin Prep+Prime Natural Radience Base Lumierén eli kosteuttavan ja hyvin kevyesti sävyä/kuulautta tuovan primerin, mineraalimeikkivoiteen ja legendaarisen peiteaineen Pro Longwear Concealerin. Erittäin hyvä yhdistelmä kuivalle iholle, suosittelen!

.
.

Lisää suteja, eh. Ecotoolsin Mini Essentials Set oli edullinen ja jotenkin koin että tarvitsen juuri näitä siveltimiä…aina puuttuu joku sivellin vaikka niitä kuinka monta omistaisi, näemmä.

.
.

Kaubamajassa Zoyat maksoivat 10 euroa ja OPI:t muistaakseni 10,60 euroa. Essietä ei enää Kaubamajassa ole, Sally Hansenia ja China Glazea kylläkin. Ostin viimein PixieDust-kokoelman Beatrix- ja Liberty-tekstuurilakat, jotka on kummitelleet mun päänsisäisellä ostoslistalla jo kuukausia.

.
.

Oon kuullut paljon hyvää virolaisen luonnonkosmetiikkamerkin Joikin tuotteista ja halusin testata jotakin kyseiseltä tuotemerkiltä. Kuivan ihon täsmätuotteet kiinnostaa aina, joten ostin kokeiltavaksi käsi- ja jalkarasvan. Hintaa oli kepoisat 6 euroa, jonka maksoin enemmän kuin mielelläni. Rasva on tosi öljyistä eli soveltuu parhaiten yökäyttöön. Tuoksu on ihana, kirpsakka sitruuna ja rasva kosteuttaa kyllä tehokkaasti!

Näiden lisäksi ostin Lushilta Full of Grace -palaseerumin ja Rub Rub Rub -kuorintasuihkugeelin. Niitä en kuvannut, koska oon ehtinyt käyttää ne jo aika ryönäisen näköisiksi. Vinkki vitonen kaikille, joilla on pintakuiva ja/tai näkyvästi hilseilevä iho: Full of Grace on ihan mahtavaa tavaraa! Palaseerumi näyttää pieneltä palasaippualta ja sulaa ihon lämmön vaikutuksesta. Lämmitän palaa hetken käsissä/poskea vasten ja hieron kevyesti palaa kasvojen kuivimpiin kohtiin (otsa, nenä, poskipäät). Sen jälkeen lisään kasvorasvan. Hilseily pysyy tosi hyvin poissa JA pikkunäppyjen määrä on vähentynyt oleellisesti! Ihana pieni pala, toivottavasti se ei ikinä poistu valikoimasta <3 Rub Rub Rub on sekin tosi mieluisaksi osoittautunut tuote, kuorii ihoa tehokkaasti mutta hellävaraisesti ja iho jää ihanan pehmeäksi suihkun jälkeen.

Kannattaa muuten vähän tarkkailla hintatasoa Kaubamajassa ja muuallakin. Muun muassa IsaDora, Clarins ja Dior olivat kalliimpia kuin suomessa, mutta sitten taas kynsilakat oli halvempia. MAC ja Lush ovat melkolailla Suomen hinnoissa.

Apua, oon jaaritellut ihan älyttömän pitkästi! Nyt lopetan. Mitäs tykkäsitte vanhasta kunnon ostospostauksesta? :)

Translation: I went to Tallinn, Estonia and this is what I came home with (and these pics are missing some Lush products). I _actually_ used the phrase ”shut up and take my money” on the MAC counter. I think that says it all :D

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

  1. Hih, taas mä hihittelen täällä sun postaukselle :). Sulla on vaan niin hauska tyyli kirjoittaa, että mun puolesta voit tehdä postauksia vaikka vessapaperin kuvioista ja minähän luen. Tuo Orlyn paikkaussetti saattaisi olla tarpeellinen hankinta näin talven tullen. Mä oon vaan aina kiltisti lyhentänyt kynnet kun on käynyt vahinko mutta eihän sellaisia nysiä voi esitellä enää julkisesti :).

    1. Onneks vielä on vähän matkaa siihen, että kirjottaisin vessapaperista :D mutta tosi kiva kuulla :)

      Kokeile ihmeessä tuota paikkaussettiä!

  2. Oh, noi Orlyt. Ja Zoyat. Ja MACit. Loistovalintoja! Tätä oli ilo lukea, näitä lisää!

    PS. Toi Mineralize-meikkivoide on kovin bueno. Mun rasvanaamakin tykkää!

  3. Se ”uimahalli” on laulupäivien stagen takaosa. Se on siis semmoinen amfikaari sinne toiseen suuntaan. Mä olis todistamassa Emman ”Shut up and take my money” -kommenttia, hiukan nauratti. Minähän siinä sitten sun innoittamana ostin myös ton saman MACin concealerin ja kaivoin kotona esiin sen vuoroaan odottaneen MACin meikkivoiteen. On juurikin tuo sama Mineralize :D. Ja kovasti ole ihmetellyt, että miksi olen sitä hillonnut ja käyttänyt paljon paskempia tuotteita. Tästä lähtien paan pois tai kiertoon semmoiset tökötit, mistä en tykkää. nih.

    1. Okei, ehkä mä ens vuonna en enää yritä pyrkiä sinne sisään :D Oho, aikamoinen löytö! Mä heittelin joku aika sitte roskiin kaikki epämieluisat/vanhat/turhat meikit, joita löytyikin erinäisistä pussukoista aikamoinen kasa. Nyt on hyvä fiilis kun kaikki omistamani tuotteet on hyviä ja mieluisia :)

  4. Ihan loistava postaus. Ilmojen kylmettyä kynnetkin päättivät sanoa yhteistyösopimuksen irti ja napsahtelivat useammasta sormesta. Itkien lyhensin kaikki ja vannoin etsiväni itselleni sopivan keinon paikkaamiseen ja postauksestasi sellainen löytyi. Rescue Kittiä ostamaan. :)

    1. Kiva että osui maaliin! :D Muista sitten että kynttä tarvii tosiaan vaan nopeasti käyttää jauhossa, jos pidät liian kauan niin kynnelle päätyy älytön kasa sitä ainetta ja se kovettuu salamannopeasti. Nopea, kevyt dippaus ja sit heti ylimääräiset pois! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.