Repaleinen lokakuu

En haluaisi kitistä ja valittaa, mutta nyt on pakko vähän purkaa turhautumista, varsinkin kun asiat jotka turhauttaa mua heijastuu suoraan blogiin surkean päivitystahdin muodossa. Ei tässä mitään isoa ja järkyttävää ole tapahtunut, mutta semmosta pienten asioiden kasaantumista kyllä.

Kuten moni tietääkin, aloitin elokuussa uudessa työpaikassa. Olen viihtynyt siellä ihan mielettömän hyvin ja työ tuntuu oikeastaan enemmän voimavaralta kuin voimia vievältä asialta. Arvostan sitä seikkaa joka päivä todella paljon. Syyskuussa olin lomalla melkein pari viikkoa, minkä vuoksi töitä pääsi vähän kasaantumaan. Lomalta paluu oli muutenkin kohtuullisen stressaava, mutta ajattelin että saan nopsaa rästihommat tehtyä ja pääsen takaisin kärryille. Työpaikassa aloitti pari uutta työntekijää piakkoin mun loman jälkeen, ja halusin olla hommien tasalla siinä vaiheessa. No, ensin sairastui poikaystävä siihen jäätävään ruokamyrkytykseen ja kun aloitin työt loman jälkeen, olin jo valmiiksi univelkainen. Ja sitten minä sain sen hirveän vatsataudin joka vei aivan kaikki voimat – tietenkin samalla viikolla kun uudet työntekijät aloittivat. Sen sijaan että olisin päässyt rästihommista eroon ja kaikki työt hyvälle mallille, töitä kasaantuikin entisestään ja univelka kasvoi. En ole sitä lumipalloefektiä saanut pysäytettyä ja tuntuu että olen koko ajan pari askelta jäljessä. En stressaa työn tekemisestä, en vaikka töitä olisi paljon, mutta siitä stressaannun että en pääse niihin töihin käsiksi enkä saa hommia alulle. En ole vieläkään saanut työkalenteriani normaalille mallille vaikka loman loppumisesta on kuukausi.

Tilanne alkoi jo näyttää ajan hallinnan suhteen paremmalta, mutta nyt sitten tuli kuvioihin kierrepallo nimeltä Rieha. Instagramissa mua seuraavat tietävätkin varmaan jo että Rieha alkoi yhtäkkiä oireilla jalkaansa ja jalasta löytyikin aika häkellyttävän iso vamma. Rieha oli metsälenkillä lauantaina hetken aikaa ontunut jalkaansa, mutta alkanut pian astua normaalisti eikä jalassa näkynyt mitään vauriota. Sunnuntaina jalka oli normaali, mutta sunnuntai-iltana Rieha alkoi nuolla jalkaa paljon. Mitään vammaa siinä ei edelleenkään näkynyt. Maanantaina Rieha oli haluton kulkemaan portaita ja ykskaks huomasinkin, että jalka on veressä. Verta ja märkää tuli takajalan nilkan alueelta paljon, mutta en nähnyt mitään haavaa. Se oli tosi outoa.  Maanantai-iltana jalka oli vähän jo turvoksissa. Tiistaina turvotus oli sitten jo huomattavaa, jalka eritti märkää ja oli kuuma. Vietiin Rieha tiistaina eläinlääkäriin ja karvojen ajelu paljasti järkyttävän näyn. Isoimman anturan yläpuolella oli reikä, jalka oli tosi turvonnut ja iho mustelmaista ja ärtynyttä. Eläinlääkäri epäili vierasesinettä anturassa ja seuraavalle päivälle varattiin röntgen. Ekan lekurikäynnin jälkeen ohjeena oli putsata haavaa ja yöksi piti laittaa kauluri, jotta Rieha ei nuole jalkaa. No, Rieha meni siitä kaulurista johonkin ihme katatoniseen paniikkitilaan. Koira jäätyi paikalleen, läähätti ja kuolasi hysteerisesti, ei reagoinut puhutteluun tai oikeastaan mihinkään. Ajattelin, että kyllä se tottuu ja rauhoittuu, mutta siinä vaiheessa kun koira oli yöllä NELJÄ TUNTIA ulissut ja hyperventiloinut alakerrassa, oli pakko luovuttaa. Paljoa ei sinäkään yönä tarvinnut nukkua. Heti kun kauluri otettiin pois, Rieha syöksyi nukkumaan. Raukka oli ihan poikki, kuten me ihmisetkin.

Valvotun yön jälkeen työpäivä jäi taas vajaaksi, koska koiran kanssa piti lähteä röntgeniin. Hyvä uutinen on, että jalkaa ei tarvitse leikata koska vierasesinettä ei löytynyt, mutta huono uutinen on se että kyseessä on ontelohaava joka on pahamaineisen huono paranemaan. Hoitoprosessiin liittyy siteiden vaihtoa ja laittoa, putsausta, kuivatusta, hunajavoiteella tehtävä tulppa, antibioottikuuri, kipulääkkeet, pakkolepo ja muutaman vuorokauden jälkeen haavan pitää saada olla ilman siteitä, mutta se ei saa tietenkään likaantua eikä kastua. Mikäs sen helpompaa näin lokakuussa kun on satanut kuukauden putkeen eikä rapakeleille näy loppua. Ja tottakai koiraa pitäisi estää nuolemasta haavaa, mutta kun kauluri aiheuttaa paniikin, on vaihtoehdot aika vähissä. Puhallettava kauluri ei välttämättä estä jalan nuolemista. Ja töissäkin pitäisi päästä käymään. En edes jaksa aloittaa siitä, että kaikki tabletit pitää Riehalle syöttää väkisin, kun mitään se ei suosiolla syö. Tai siitä, että ab-kuuri aiheuttaa hyvin todennäköisesti ripulin.

Tässä samalla ollaan järjestelty häitä, joten tekemistä on riittänyt. Oli tekemiset sitten kivoja tai epämiellyttäviä, lopputulos on joka tapauksessa ollut se, että kun vapaata aikaa on ollut, en ole jaksanut työstää postauksia vaikka olisin halunnut. Niinpä olen blogin kanssakin koko ajan jäljessä: syksyn meikkiuutuudet, TBS:n joulutuotteet, iso kasa uutta ja vanhempaa ihonhoitoa, I Love Me -messujen ostoksia ja vaikka mitä muuta on esittelemättä. Ja kuvaamatta. Haluan järjestellä häitä ja haluan blogata, mutta tunnit ei tunnu riittävän.

Mielialaa ja jaksamista verottaa myös tuo loppumaton harmaus ja vesisade ja lisääntyvä pimeys, joka on jo selvästi vaikeuttanut aamuheräämisiä. Asunto on kuin pommin jäljiltä, koska kukaan ei jaksa siivota. Salilla käynti on jäänyt, lenkillä käynti on jäänyt, ja terveellinen ruokavalio on ottanut pahasti osumaa. Ei paljon nappaa lähteä hääpukuja sovittelemaan :D Tällä hetkellä mulla on sellanen olo, että odotan jotakin ihmettä tapahtuvaksi ja toivon että normaali energiatasoni palaisi kuin taikaiskusta ja saisin jonkinlaisen otteen arjestani. Nyt kaikki tuntuu kaoottiselta ja hallitsemattomalta, enkä pidä siitä tippaakaan. Alkusyksyn hullun hyvä draivi, Kreetan unelias lämpö ja virkistävät yöunet tuntuvat lähinnä kaukaiselta unelta.

Saakeli.

Continue Reading