Ostoksia ja uutuuksia CesarsShopista

Minäpäs intouduin tilaamaan pitkästä aikaa vähän kynsijuttuja! Picture Polish on taas julkaissut uusia lakkoja ja tälläkin kertaa ne yksilöt olivat pääsyynä tilaukselle. Tilasin romppeeni tietenkin CesarsShopista ja sain sitten samaan syssyyn myös joitain uutuuksia esiteltäväksi.

Whats Up Nails on uusin tulokas CesarsShopilla. Merkiltä löytyy leimauslaattoja, vinyylejä, decaleja ja erikoisuutena multichrome-, kromi- ja flakiespulvereita sekä suloisia pyöreitä confettipalleroita. Olin ihan kysymysmerkkinä kun selasin pulvereita ja confetteja, koska en ollut sellaisista aiemmin kuullutkaan. Tai siis tiesin että pulvereita on olemassa, mutta yleensä ne ovat toimineet vain osana geelikynsien väkertämistä eivätkä ole pelittäneet tavallisten lakkojen kanssa. What Upin tuotteet toimii kaikki ihan kynsilakkakäytössä, joten siitä plussaa!

En oo käyttänyt siirtokuvia pitkään aikaan, mutta Whats Upilla oli niin kivoja kuoseja että tyrkkäsin ostoskoriin kaksi arkkia. Toisessa on tekstikuvio ja toisessa atsteekkihenkinen kuvio. Turkoosinsävyiset decalit sopii varppina Picture Polishin Surfin kanssa yhteen ihan täydellisesti, joten pakkohan ne oli ostaa. Lisäksi sain kokeiltavakseni violetinsävyistä Exotic-flakieshippua sekä kirkasta, kynsillä sinivihreältä näyttävää Mermaid-hippua. Ja siis tuo leimauslaatta!! Pelkkiä vesimarmorointikuvioita! JESSSS mun on yhä helpompi vältellä sitä oikeaa vesimarmorointia :D Hyvä valinta Satulta :)

Mä itseasiassa ehdin jo kokeillakin noita sinivioletteja Exotic-flakieseja ja olipa muuten teknisesti helpoin koristelutapa ikinä. Mutta palataan siihen myöhemmin :)

Mulla on Konadin Square-sarjan laatoista entuudestaan 01 ja oon käyttänyt sitä ihan älyttömän paljon. Muissakin Square-laatoissa on tosi kivoja kuvioita ja koska en näemmä millään kyllästy atsteekkikuvioihin, päädyin tähän 06-laattaan. Tätäkin oon ehtinyt jo käyttää! Näemmä inspiraatioon riittää vaan uusi materia :D

Tilauksen tähtenä olivat tietenkin ne Picture Polishit, joista koko ajatus lähti. Uutuuksista Surf oli aivan pakko saada ja hetken eipäs-juupas -kamppailun jälkeen myös sähkönsininen Blue pääsi mukaan. Crazy ei ole ihan uusinta uutta, mutta oon iskenyt silmäni siihen jo aiemmin. Mun kokoelmassa on neonkeltaisen lakan aukko, koska kaikki kokeilemani neonkeltaiset on olleet niin surkeita laadultaan että oon luopunut niistä. Crazy peitti kolmella iisillä kerroksella joten tämä jää valikoimaani. Mulle on vielä tulossa uutuuksista Mermaid, se vain unohtui tästä ekasta satsista :)

Mun piti yhdistää tähän juttuun kuvat lakkauksista jotka tein Crazylla ja Bluella, mutta eihän siitä mitään tullut kun jorinani meni taas yli äyräiden. Laitetaan siis piste tähän ja palataan niihin lakkauksiin vaikka ens kerralla! Olipa kyllä kiva tuntea taas se vanha kunnon kynsienlakkausinspiraatio ja -innostus, kun ne ovat osin ajanpuutteenkin vuoksi olleet talviunilla. Ei siihen innostumiseen näköjään muuta tarvi kuin pari kivaa uutuutta :)

Mitäs mieltä ootte mun ostoksista ja Whats Up Nailsin tarjonnasta?

(Whats Up Nailsin flakiesit ja leimauslaatta saatu, muut ostettu itse. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: I recently did a little shopping spree at CesarsShop and also got new Whats Up Nails products to test. New Picture Polish shades were the main reason for my order. I chose Surf and Blue (and Mermaid which arrives in a few days) and also Crazy, because I didn’t have a decent neon yellow in my collection. Crazy fits the bill and it’s also pretty good to apply, unlike other neon yellows I’ve tried. 

I’ve actually tried those Whats Up Nails flakie powders already, but that’s a story for another blog post! Stay tuned :)

Continue Reading

Hajatuksia

Mulla ei oo nyt mitään varsinaista asiaa, joten ajattelin vaan höpötellä mitä mieleen tulee. Sellainen vapaan assosiaation juttu, tiedättehän?

Ensinnäkin, mulla on ikävä kynsihommia. Toki mulla on edelleen aina lakatut kynnet, mutta kunnon koristeltujen lakkausten värkkääminen on jäänyt paljon aiempaa vähemmälle. Siihen on monta syytä. Mun kynnet on olleet tänä talvena aivan poikkeuksellisen surkeassa hapessa ja katkeilevat ihan koko ajan. Vaikka oliskin ollut aikaa värkätä hienoja lakkauksia, niin kuvaamatta ne jäävät jos kynnet on ihan nysät tai keskenään ihan erimittaiset. Sitäpaitsi ei kauheasti motivoi käyttämään tuntikausia aikaa lakkaukseen, joka lohkeilee viimeistään vuorokauden kuluttua koska kynnet on niin haperot ja liuskoittuneet. Sitäpaitsi NCLA-lakkojen kuvausprojekti on vienyt aikalailla kaiken kynsienlaittoajan viime aikoina. Ja viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä: mulla ei enää ole telkkaria lakkauspöydän kanssa samassa huoneessa :D Aikaisemmin värkkäilin kaikkia kynsijuttuja ja tuotekuvaushommia samalla kun katselin sarjoja, mutta nyt se ei onnistu ja koska olen perusluonteeltani täysi laiskiainen, jään turhan helposti muhimaan sohvannurkkaan torkkupeiton alle. Talvi, pimeys ja suoratoistopalvelut ei todellakaan tee hyvää mun aktiivisuudelle.

Toisekseen, mä en ole oikein koskaan tykännyt petroolin/sinivihreän sävyistä missään, mutta nyt yhtäkkiä kiinnitän huomiota kaikkeen petroolinväriseen. Nämä postauksessa esiintyvät kynnet on yksi vihje siihen suuntaan… erityisesti sisustuksessa petrooli kiinnostelee. Oon yytsinyt petroolinvärisiä pyyhkeitä kylppäriin ja ihastelen petroolinvärisiä tehosteseiniä rouheaan harmaaseen yhdistettynä. Oon näemmä tällainen trendilammas ja alan tykätä kaikista sisustusmuotivillityksistä -.- Poikkeuksena ne ihme viidakkoprintit ja ANANAKSET. Mikä hitto se ananasjuttu on??? Ananasprinttejä, -purkkeja, -kynttilöitä, -astioita ja -lamppuja on _kaikkialla_. Sitä ennen oli palmuja ja flamingoja. MIKSI.

Kolmanneksi, sisustushommat on muutenkin vallanneet mun ajatukset viime aikoina. Oon aina tykännyt kaikesta sisustukseen liittyvästä ja edelleen salaa haaveilen että tekisin sisustusjuttuja joskus työkseni (tosin siihen tarvis kai jotain lahjakkuuttakin? Tai edes koulutusta? :D) . Kiersin jo penskana ihan mielissäni asuntomessuja perheeni kanssa ja luin esiteininä Avotakkaa paljon enemmän kuin Suosikkia. Tietty taloudelliset syyt tai muut käytännön asiat on aina olleet vähän jarruna mun sisustussuunnitelmissa, mutta eihän koskaan ole tarpeeksi rahaa tai tilaa jos niihin asioihin juuttuu. Nyt tietysti oon ollut ihan uudenlaisen sisustushaasteen edessä, kun muutin yksinäni uuteen asuntoon. Neliöitä on 100 vähemmän kuin edellisessä ja koska asunnon pohjaratkaisu ei ole ihan ideaali, olen saanut tosiaan miettiä miten saan asunnosta mahdollisimman kotoisan, varsinkin kun muuttaminen ei ollut erityisen iloinen asia tällä kertaa. Asunto on kyllä lähtökohtaisesti nätti ja oikein kiva, joten sisustaminen on ollut oikeasti kiinnostavaa ja motivoivaa ja samalla myös tapa hallita ahdistusta, tavallaan. Asuminen on aina ollut mulle tärkeä asia ja sellainen, johon mielelläni satsaan rahaa (jos sitä on) ja vaivaa. Kodin suunnittelu ja ideoiden toteutus ja hyvien diilien ja tarjousten metsästys on asia josta nautin kovasti ja johon voin kanavoida kurjiakin fiiliksiä (sama juttu bloggaamisen kanssa). Harmi vaan että näköjään mitä vanhemmaksi tulen, sitä kalliimmaksi mun sisustusmakukin muuttuu :D No, pikkuhiljaa. Ajattelin jakaa blogissa jatkossa enemmänkin sisustusmietteitä ja toteutuneita ideoita, mikäli teitä vaan yhtään kiinnostaa. Itseasiassa mulla on jo kolme interiööriaiheista juttua suunnitteilla ja yhdessä niistä on teillekin jotain _erittäin_ kivaa :)

Ai niin: kynsillä kaksi helppoa kerrosta ihanaa Picture Polishin Meow -lakkaa ja päällä leimaukset Pueenin laatasta SE03B tehtynä Dashican leimauslakalla. Leimaus ei näkynyt livenä LAINKAAN. Onneksi kuvissa näkyy :D

Semmosta vapaata assosiaatiota. Ajatuksia? Kiinnostaako sisustushorinat? :)

Translation: Teal shades are really starting to grow on me. I used to…well, strongly dislike them but now I fancy teal accents in decor and clothes, and nails of course. Meow is a perfect example :)

Continue Reading

Hedelmäpommi

Nyt kun pääsin jo kesäisten piCture pOlish -kynsien makuun, niin tässä on heti perään toinen samanmoinen kombo! Pitää saada nämä kesäiset kynnet alta pois ennen joulua :D

picture_polish_citrus-9-edit

Tämä lakkaus oli kuin C-vitamiinipommi, joten se piristää kuvien muodossa nyt pimeänäkin vuodenaikana :)

Lakkana on piCture pOlishin Citrus, herkullinen keltaoranssi creme, joka peitti vaivattomasti kahdella kerroksella.

picture_polish_citrus-4-edit

Hedelmäleimaukset on tehty Dashican mustalla lakalla ja kuviot ovat MoYou Londonin leimauslaatasta Tropical Collection 08. Tropicalit on mun suosikkeja MoYou Londonin laatoista, oon käyttänyt niitä helposti eniten vaikka MoYoun laattoja mulla on kymmeniä. En näemmä kovin helposti kyllästy hedelmä-, kukka- ja lehtiaiheisiin kynsiin!

picture_polish_citrus-12

No, piristikö? :)

Translation: Another Summer mani…I need to clear these out from my archives before Christmas :D I couldn’t resist piCture pOlish Citrus, it’s just so fruity and bright and cheery! Stamping design is from MoYou London Tropical Collection 08 plate :)

Continue Reading