Niskalenkki syksystä

Varovasti kurkistelen, vieläkö täällä joku on. Kesäloma oli ja meni ja läppäri jäi pölyyntymään sohvannurkkaan, kun tuli lomahommia ja reissuja ja helteet, joiden aikana ei voinut kuvitellakaan istuvansa läppäri sylissä. Vietin yli puolet kesälomastani kotikonnuillani pohjoisessa, eikä siellä ollut tietokonetta käytettävissäkään. Hyvä niin, sillä tekemistä riitti kyllä muutenkin. Instaa en sentään jättänyt oman onnensa nojaan, joten ehkä osa teistä on sieltä seuraillut mun kesän sujumista.

Uusi vuosi on mulle juhlana suhteellisen yhdentekevä sikäli, etten koskaan ole tehnyt mitään lupauksia tai elämänmuutoksia siinä kohtaa. Syksyllä sen sijaan ajatukset pyörii aika paljonkin uusissa aluissa, muutoksissa ja itsehoidossa, isolta osin varmasti sen vuoksi että syksyllä ja talvella mun on vaikea pitää mielialaa hyvänä. Pimeys, tuuli, vesi-räntä-sohjo-tihku-koleus, ylipäänsä paska sää, synttärit eli vääjäämätön vanheneminen, jatkuva kiire, stressi ja väsymys sekä kaamosmasis ei houkuttele yhtään ja oikeastaan ahdistaa jo etukäteen. Kesäloman loppuminen aiheuttaa joka vuosi eksistentiaalikriisin ja maailmantuskan, ja on äärimmäisen vaikea alistua taas uudestaan virka-aikojen ja velvollisuuksien kurimukseen. Tänä syksynä tilanne on vielä korostuneen angstinen, sillä töissä on isoja muutoksia meneillään ja niiden seurauksena ensimmäinen mahdollisuus edes yksittäisiin lomapäiviin on vasta jouluna. Kuuletteko kuinka mun hampaat kirskuu katkeruudesta?

Koska tälle syksylle ja talvelle on asetettu minusta riippumattomia rajoitteita, kuten valon määrä, säät ja lomakiellot, on turhaa hakata päätä seinään ja riuhtoa raameja, joihin ei voi vaikuttaa. En myöskään haluaisi vain hiljaa alistua siihen, että kyllä tässä nyt joutuu sitten masentumaan ja murjottamaan päivät pääksytysten. Niinpä mulla on muutamia arkisia toiveita ja tavoitteita, joita ajattelin syksyn aikana jahdata.

UNI. Nukun liian vähän ja vääriin aikoihin. Olen iltavirkku yökukkuja, joka on pakotettu elämään virka-aikaa noudattavassa maailmassa. Niinpä nukkumaanmenoaika lipsuu usein keskiyöhön ja unta kertyy 6-7 tuntia, joista viimeinen tunti on maanista torkuttamista eli ihan luokatonta unta. Tuolla määrällä unta en jaksa olla hyväntuulinen, aktiivinen tai ylipäänsä miellyttävä ihminen. Tavoitteena on nyt sitten suoriutua sänkyyn 22.30-23 välisenä aikana.

AAMUT JA ARKIMEIKKI. Voi jumalavita kuinka mä vihaan aikaisia aamuja. Tämä liittyy vahvasti edellämainittuun uniasiaan. Asiaintila on lipsunut siihen, että torkuttamistaipumukseni ansiosta nousen ylös _korkeintaan_ puoli tuntia ennen lähtöä, mikä tarkoittaa sitä että meikkaan junassa/bussissa/ekalla kahvitauolla tai jossain muussa välissä. Ei siitä ole kauaakaan kun heräsin sen verran aikaisin että ehdin meikata ihan rauhassa kotona ja juoda samalla aamukahvit. Siinä ehti vähän orientoitua hereilläoloon ja tulevaan päivään. En tiedä mitä tässä tapahtui, kun aamut eivät enää tuollaisia ole. Tavoitteena on päästä uudestaan sellaiseen aamurytmiin, että jokainen aamu ei ole Amazing Race -tyyppinen kaoottinen suoritus, vaan ehdin tehdä arkimeikin ja suoriudun töihin ilman paniikkia. Olen onnistunut tässä nyt kolmena (3) työaamuna peräkkäin (no okei, kolmantena aamuna kulmakarvojen ehostus jäi työpaikalla tehtäväksi) ja on kyllä aika paljon kivempi mennä töihin valmiina eikä tyynynkuva poskella.

VIINI. Kyllä aina pitäisi olla paria erilaista viiniä jääkaapissa tiukkojen tilanteiden varalle. Tarviiko tätä edes perustella?

TYÖAIKA. Haluan tulla töihin aina samaan aikaan ja lähteä aina samaan aikaan. Tarkemmin ottaen: en halua että töihintulo venyy raskaiden aamujen takia myöhemmäksi ja sitten istun iltaan saakka töissä naama mutterilla, tai että tekemättömiä töitä kertyy niin että joudun tekemään ylipitkiä päiviä.

RUOKA JA LIIKUNTA. Tämä kohta on hieman ongelmallinen ja ajattelin kirjoittaa tästä ihan oman postauksensa. Haluaisin saada painoa jokusen kilon pois, mutta toisaalta erityisesti syksyisin haluaisin mussuttaa sohvannurkassa kaiken maailman herkkuja ja katsella hyviä sarjoja töllöstä. Vähän haasteellinen yhtälö. No, sellainen konkreettinen tavoitteeni on, että pidän ruokavalion asiallisena ja jokaisella aterialla olisi myös salaattia tai muuta kasvislisuketta puoli lautasellista. Liikuntajuttu on haasteellisin – sulis on mun lempilaji, mutta se on minusta riippumattomista syistä toistaiseksi katkolla. Tavoitteeni on saada peliporukka taas kasaan ja sulis jatkumaan. Huonojen säiden ja pimeyden saapuessa myös kävelylenkit koiran kanssa alkavat salakavalasti lyhentyä, ja siinä asiassa uskon skarppaavani kunnolla tänä syksynä. Äänikirja on osoittautunut loistavaksi lenkkikaveriksi ja toivon että se kantaa myös syksyllä, kun ulkonaolo ei muuten napeksisi yhtään.

KOTI. Jos en kerran voi käyttää kaikkia rahojani matkustamiseen, käytän ne sitten kaikkeen ihanaan sisustushömppään! Mulla on jo joitakin projekteja tässä tulillakin. Sauna pitäisi sävyttää, muutama tuoli ja laatikosto maalata ja keittiö odottaa uudelleenjärjestelyä.

SUUNNITELMAT. Aina pitää olla jotakin mitä odottaa! Ehkäpä voisin alkuvuodesta mennä ulkomaille? Nyt olisi koko pitkä syksy aikaa säästää siihen rahaa (tää on nyt vähän ristiriidassa edellisen kohdan kanssa tosin) ja suunnitella mahdollisia tulevia reissuja. Aion myös käydä siskon/siskojen/vanhempieni luona jonakin viikonloppuna. Ja vaikka vanheneminen ahdistaakin, niin voihan synttäreiden kunniaksi silti tehdä jotakin kivaa!

BLOGI. Perisyntini bloggaamisessa on se, että juttuni ovat aina aivan liian massiivisia, suuritöisiä ja pitkiä (kuten tämäkin juttu osoittaa). Jos yhden jutun tekemiseen menee tuntitolkulla aikaa, kynnys aloittamiseen on aika korkea ja toisaalta rajallinen vapaa-aika ei meinaa riittääkään jättipostausten tekemiseen. Tavoitteeni on opetella tekemään lyhyempiä juttuja mutta useammin, ja kirjoittaa ehkä joskus muustakin kuin kosmetiikasta.

ASENNE. Asiat on juuri nyt hyvin, ja ne voivat jatkossakin olla ihan yhtä hyvin, vaikka ulkona olisikin pimeää ja kuraista. Ulkona vallitsevalle säätilalle ja muille muuttujille en voi mitään, joten mielialan köyttäminen kiinni luonnonilmiöihin on hullua. Työ tulee olemaan stressaavaa, mutta työtä hoidetaan asia kerrallaan ja se stressaava työ mahdollistaa vapaa-aikani. Pimeys on väliaikaista (eikä ole vielä edes alkanut), ja kohta on taas kevät.

Mitkä on teidän selviytymiskeinot syksyyn ja talveen?

Continue Reading

Ongelma, johon vain kynsilakkahullut voivat samaistua

Mulla on ongelma, jota en vielä pari vuotta taaksepäin voinut kuvitellakaan kohtaavani. Mun mielestä tämä on osoitus elämänhallinnan romahduksesta.

MUN SWATCH-TIKUT ON IHAN SEKAISIN!!!

Kun lakkakokoelma alkoi kasvaa, tein kuten muutkin alan harrastajat eli tilasin swatchtikkuja isot läjät ja lakkasin jokaisen lakan omalle tikulleen ja nimesin ne huolellisesti. Pysyin näppärästi perillä siitä, millaisia lakkoja omistan, mikä lakka on duplikaatti millekin lakalle ja samalla näin mistä lakoista voin luopua, jos vaikkapa löysin samanvärisen mutta parempilaatuisen lakan. Se oli sitä aikaa kun kynsilakkakirppis kävi kuumana ja postikulut oli sen verran kohtuulliset, että kaupanteossa oli jotain järkeäkin. Mä myös tykkäsin lakkojen tikuttamisesta tosi paljon, se oli jotenkin terapeuttista. Hyvä sarja pyörimään, kahvikuppi nokan eteen ja tikuttamaan uusia lakkoja. Ah!

…mutta kuten aina, something came up. Jonkun muuton yhteydessä tipuin kärryiltä ja uusia lakkoja jäi tikuttamatta, kohta en enää tiennyt mitkä oli tikuttamatta ja mitkä ei, sitten tuli toinen muutto ja kolmas ja jossain siinä välissä karsin lakkoja mutta en eliminoinut pois annettujen lakkojen tikkuja jjjja kaaos oli valmis. Ottakaa huomioon että lakkoja on useita satoja, joten tää ei oo mikään pikkujuttu tai todiste mun huonosta muistikapasiteetista.

Itse asiassa tätä viimeisintä muuttoa edeltävinä kuukausina yritin ottaa tilanteen haltuun. Toinen siskoistani auttoi. Toinen meistä nosti lakkalaatikosta pullon ilmaan, lausui juhlallisesti sen nimen ja toinen etsi sen lakan swatchtikun ja merkitsi siihen tussilla jäljen. Tarkoitus oli selvittää mitkä lakat on tikuttamatta ja mistä lakoista olen jo luopunut mutta tikku on jäänyt jäljelle. Se oli hyvä ja systemaattinen idea, joka kuivui kasaan sillä sekunnilla kun sisko lähti kotikonnuilleen. Sen jälkeen tilanne on eskaloitunut uudestaan: en enää muista mitkä lakat on käyty läpi siskon kanssa ja lakkoja on tullut lisää ja poistunut lisää ja mitään en ole tikuttanut.

AARRRRRGGHHHH

Mulla on tikkunippuja ihan jäätävä määrä, mutta lakkoja ei varmasti ole yhtä paljoa. Nyt en enää tiedä mitä omistan ja mitä en ja ääh!

Kysymys kuuluukin, että MITÄ TEEN? Iso osa musta haluaisi vaan heittää kaikki tikut menemään ja aloittaa alusta. Jos tikuttaisin kaikki lakat, joutuisin väkisin käymään kokoelmani kunnolla läpi ja voisin samalla karsia ylimääräisiä, huonolaatuisia, pilalle paksuuntuneita tai muuten epämieluisia lakkoja pois. Toisaalta tuntuu typerältä heittää roskiin valmiita tikkuja ja tehdä sama työ kahteen kertaan…mutta se tikkujen läpikäynti on aivan sairaan hidasta ja _tylsää_. Pliis auttakaa! Hylkäänkö koko tikkubisneksen, tikutanko lakat uudestaan, yritänkö käydä valmiita tikkuja läpi ja täsmätä niitä lakkoihin? Tä?

Plz send help.

Continue Reading

Mainettaan parempi Teneriffa

Hola! Kotiuduin jokunen päivä sitten talvilomalta, jota odotin ihan hulluna. Aloin olla ihan ihmisraunio vesisateiden, lumipyryjen, kylmyyden ja pimeyden takia, joten oli pakko päästä jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Matka suuntautui Teneriffalle ja se saari kyllä yllätti mut todella positiivisesti! Olen joskus lapsena ollut Lanzarotella, mutta muuten Kanariansaaret oli mulle ihan vieraat. Olisin esimerkiksi sijoittanut ne kartalle ihan päin helevettiä :D Mun mielikuva Kanariansaarista oli aika klassinen, eli turvonneita, kännisiä suomi- ja brittituristeja turistirysissä ostamassa rihkamaa ja syömässä lihapullia. Lueskelin matkakohteita etsiessäni aika paljon kaikkea Kanariffasta ja tuumin, että ehkä mun on korkea aika vähän päivittää tuota omaa mielikuvaani. Se oli hyvä tuumaus, sillä pidin saaresta tosi paljon ja vietin siellä aivan mahtavan viikon!

Teneriffa on Kanariansaarista suurin ja lukemani perusteella myös sopivin sellaiseen aktiiviseen lomailuun, joten siksi valitsin sen. Isosta paikasta ei todellakaan ole kysymys, mutta silti ilmasto on aivan erilainen pohjois- ja eteläpuolella saarta. Saaren keskiosaa hallitsee vuoret, isoimpana tulivuori El Teide, ja nämä vuoret jakavat saaren kahteen erilaiseen ”ilmastoon” erityisesti talvella. Pohjoisessa on paljon vehreämpi luonto, mutta siellä on myös kylmempää ja sateisempaa. Etelässä on lämmintä ja aurinkoista suurimman osan vuotta, toki talvella ei mitään superhelteitä ole odotettavissa. Mun lomaviikon aikana etelässä oli lämpöä päivisin 18-26 astetta, pääosin aurinkoista eikä vettä tullut kertaakaan, ja samaan aikaan pohjoisessa oli helposti kymmenen astetta kylmempää, pilvistä ja vettä satoi melkein päivittäin. Meidän majapaikka oli Costa Adejessa, joka on ihan saaren eteläkärjessä. Costa Adejen, La Caletan ja Playa del Duquen alueilla on Teneriffan ylellisimmät hotellit ja ne ovat erittäin hyvin pidettyjä ja rauhallisia paikkoja (käytännössä kaikki kolme ovat Costa Adejen aluetta). Vieressä on Playa de Fañabe sekä Playa de las Américas, jotka on juurikin niitä old school -turistialueita. Américasissa on kyllä todella hyvät shoppailumahdollisuudet ja hienoja baareja, mutta kumpaakaan aluetta en majapaikaksi suosittelisi. Siellä oli kiva käydä päivisin haahuilemassa mutta en todellakaan jaksaisi olla kummassakaan paikassa montaa päivää putkeen. Toki jos haluaa tutustua suomalaisiin lapsiperheisiin ja brittiläisiin tekoripsiteineihin niin sitten Américas on the place to be.

Costa Adeje näytti olevan varttuneemman väen suosiossa, varmaan osittain senkin takia että hotellit on siellä uudempia, tasokkaampia ja siten myös kalliimpia. Itehän lähdin tälle vauras eläkeläinen -linjalle ja varasin huoneen GF Gran Costa Adejesta, joka on viiden tähden hotelli. Hotelli ei ole uusi eikä sisustukseltaan mitenkään päin moderni, mutta siellä on aivan mieletön aamupala, kiva henkilökunta, katseilta suojassa oleva iso allasalue, tilavat huoneet, K18-kattoterassi uima-altaineen ja nudistialueineen (JEP :D), näkymät huoneista on joko merelle/altaille tai vuoristoon, melua huoneisiin ei tule liikenteestä ollenkaan ja joka paikassa on siistiä ja puhdasta. Hotellin massiivisessa aulassa on baari josta saa törkeän hyviä gin&toniceja ja siellä on melkein joka ilta joku show stand-up -koomikoista vatsatanssiin ja coverbändeihin. Allasbaarista saa sikahyviä mojitoja sitäpaitsi. Semmosta varsinaista luksusfiilistä hotellissa ei ole, mutta kaikki toimii.

Näkymä hotellin 4.kerroksesta allasalueelle
Gf Gran Costa Adejen aula, nuo katon ”ikkunat” ovat uima-altaan pohja :)
Näkymää hotellin huonekerroksista

Kun tultiin hotelliin, siellä ei takuulla ollut yhtään ainoaa alle 50-vuotiasta asukasta meidän lisäksi ja hetken jo aattelin että mihin palvelutaloon mä oon meidät lykännyt, mutta ikäjakauma ehkä omalta osaltaan takasi sen että kaikki käyttäytyi siivosti eikä mitään ördäämistä tai sekoilua tarvinnut katsella koko viikkona. Suomea en kuullut kertaakaan, sillä hotellissa (ja ylipäänsä Costa Adejessa) oli ilmeisesti lähinnä brittejä ja muutama saksalainen.  Hotlan henkilökunta ja hotellin viihdykkeet jäi mulle vähän etäisiksi, koska oltiin tietty muualla kuin hotellissa kaikki päivät. En oikein tajua semmosia all inclusive -tyyppejä jotka ei poistu hotellin alueelta ollenkaan koko loman aikana, mitä järkeä…

Teneriffalla kannattaa ehdottomasti vuokrata auto. Päiväksi auton saa noin 50-60 eurolla (siis semmosen tehoiltaan pölynimuria vastaavan pikkuauton). Teneriffalla on selkeät opasteet, aika vähän liikennettä, todella hyväkuntoiset tiet ja asiallinen liikennekulttuuri, joten siellä on helppo liikkua autolla. Poikkeuksena on vuoristotiet, joilla koin ihan aitoa kuolemanpelkoa :D Lähdettiin kiertämään saarta autolla ja matka Costa Adejesta pääkaupunkiin Santa Cruziin oli valheellisen helppoa, suoraa moottoritietä vaan. 80 km matka meni hujauksessa, kun nopeusrajoitus oli melkein koko ajan 120km/h. Paluumatka toiseen suuntaan piti kulkea ”kivalla rantatiellä”, mutta valitettavasti meidän kartassa ei ollut merkittynä mitään korkeuseroja eikä tajuttu että koko hiton saarihan on pelkkää vuoristoa, joten se ”kiva rantatie” kulki keskimäärin pari kilsaa rannan yläpuolella. No ei siinäkään mitään, mutta ennenkuin tajuttiin että tie vie meidät vuoristoon, ehti tulla jo pimeä ja siellä korkeuksissa oli vieläpä hirvittävä sumu. Voin kertoo että hirveästi ei naurattanut kun näkyvyys oli ehkä viisi metriä, tiet järjettömän mutkaisia ja kapeita ja auton ja satojen metrien pudotuksen välillä oli vain näön vuoksi pystytetty matala pikkuaita. Jotain ehkä kertoo se, että noin 90 kilsan matkaan meiltä kului jotain neljä tuntia :D Toisaalta, jos sumua ei olisi ollut ja oltais nähty tarkasti se järkyttävä pudotus tien vieressä, ei oltais varmaan uskallettu edetä lainkaan ja meidän fossilisoituneet ruumiit olis löytyneet vuosia myöhemmin jostain vuorenkolosta.

Se kuuluisa kartta…

Pari päivää piti siitä koettelemuksesta toipua ennenkuin uskallettiin vuokrata auto uudestaan ja lähdettiin päivänvalon aikaan ajamaan El Teiden huippua kohti. Vahingosta viisastuneena etsittiin inhimillinen reitti tarkoin ja säästyttiin toiselta near death experienceltä. Maansortumien ja kunnostustöiden vuoksi osa vuoristoteistä on aika usein suljettuna, joten reitti kannattaa tarkistaa etukäteen Google Mapsista tai Teiden nettisivuilta. Opittiin tämä ekana autonvuokrauspäivänä, kun oltiin ajeltu henkemme kaupalla Vilaflorin vuoristokylään ja jouduttiin kääntymään siellä takaisin kun loput tiestä olikin suljettu…

Koluttiin viikon aikana sen verran tehokkaasti Teneriffaa, että ajattelin koota tätä kirjoitusta loogisemman ja koherentimman vinkkijutun heille, jotka harkitsevat matkaa kyseiselle saarelle. Rehellisesti sanottuna tämän postauksen piti olla se vinkkijuttu, mutta horisin tän pilalle :D Palataan lomatunnelmiin siis vielä toisessa jutussa! Kiitos ja anteeksi :D

Continue Reading