Kaikkea ei korona-aikakaan muuta…

Kirjoitin ajatuksiani uudenlaisesta arjesta ja pienistä arjen suosikeista vasta pari viikkoa sitten, mutta siitä tuntuu olevan paljon kauemmin. Ylipäänsä ajan käsite on nyt paljon hatarampi kuin aiemmin, sillä tuntuu etten edes muista millaista oli olla töissä toimistolla, vaikka siirryin etätöihin kuitenkin vasta reilu kuukausi sitten.

Rutiinit on pysyneet ihan suht hyvin kasassa, olen jopa saanut käytyä kävelyillä vaikka koira lähtikin toiseen kotiinsa. Kieltämättä uloslähtemisen kynnys nousi aika paljon, kun enää ei ollut pakottavaa tarvetta lähteä kävelemään JA tuli kiva pikku takatalvi. Mutta liki joka päivä olen silti mennyt.

Kaikkea ei korona-arkikaan ole silti muuttanut. Vaikka mitään tekemistä ei ole ja kaikki on kielletty, en siltikään ole saanut aikaiseksi seuraavia asioita:

Kotitreenit: EI. Tiedän että postipojat roudaavat hiki hatussa kahvakuulia, käsipainoja, jumppamattoja ja jopa spinningpyöriä (…) koteihin, mutta mä en kertakaikkiaan kykene kotitreeneihin motivoitumaan. Tiedän että pitäisi, mutta täällä on liian ahdasta ja kuuma ja lattialla on koirankarvoja ja murusia ja sukat luistaa ja pitäis laittaa jumppakengät ja missä jumppamatto ees on ja seki haisee sähköiselle ja pitää vaihtaa vaatteet ja tulee hiki ja pitää mennä suihkuun. Olen kyllä reippaasti instagramissa katsonut lukuisia kotitreeniohjelmavideoita, mutta sohvalla maaten. Olen vihannut kotijumppaa aina, eikä sosiaalinen eristäytyminen ole muuttanut asiaa miksikään. Tosin voi olla että erilaisia kyykkyjä olisin tehnyt jos omistaisin kahvakuulan, mutta en halua nyt ostaa sellaista tämän takia. Tiedän että sinä päivänä kun salille saa taas mennä, kahvakuula jäisi vain keräämään pölyä päälleen ja olisi koko ajan tiellä viimeistään imuroidessa.

….ai niin, tein kyllä pari päivää sitten muutaman sarjan punnerruksia, mutta koska hörppäsin sarjojen välillä punaviiniä niin ei sitä ehkä treenaamiseksi lasketa.

 

Veroilmoitus ja muutosverokortti: hiljasta on. Veroilmoitustahan ei tietenkään kannata tehdä muuten kuin itku silmässä viime tipassa. Muutosverokortin tarve on ollut tiedossa jo tammikuusta alkaen, mutta… en tiedä. En keksi edes tekosyytä.

Kodin pitäminen siistinä: en onnistu siinä, mutta valitan asiasta vielä enemmän kuin ennen.

Ruokavalio: kuvitelkaa tähän heinäsirkkojen siritys ja minut hiipimässä hiljaa jonnekin nurkan taakse piiloon. Mun ruokahalu on nyt ihan käsittämätön, en tiedä syönkö vain tylsyyteeni vai mikä juttu. Haluan hiilaria kaikissa muodoissaan, mielellään juustolla ja friteerattuna. Tuskin siis tulen saavuttamaan tavoitepainoani ennen kesää, mutta kunhan ei tarttis uutta hääpukua ostaa niin sekin ois jo jotain :D

Kaappien ja laatikoiden siivous: no ei tässä nyt kaikkea ehdi, kun syömiseen menee niin kamalasti aikaa, enkä ole vielä katsonut kaikkia maailman sarjoja alusta loppuun. P.s. ei kiinnosta.

Unirytmi: olen lipsahtanut valvomaan turhan myöhään arkisin, ja aamut ovat alkaneet tuntua aika tahmeilta, joten torkutan ja sitten on turhan kiire aloittaa työt. Toivottavasti tsemppaan tässä, koska on aivan sairaan typerää altistaa itsensä kiireisille aamuille vaikka aloittaa työt KOTONA.

Meikkien ja kosmetiikan läpikäyminen ja järjestely: menee samaan kategoriaan kuin kaappien ja laatikoiden siivous. Tosin meikkien hypistely olisi motivoivaa ja kivaa, mutta en silti saa aikaiseksi aloittaa. Tarvisin myös enemmän tilaa töiden tekemiselle ja sekin puoltaisi pöytälaatikoiden ja lipastojen järjestämistä, mutta ei liikahda lehtikään. Kyllä se niin on, että mitä vähemmän tekee, sitä vähemmän jaksaa.

Enhän ole ainoa, josta ei globaalin pandemian myötä olekaan kuoriutunut somen mukaista mallikansalaista?

Continue Reading