Hedelmähuulipuna, outolintu ja muuta Avonia

avon big & false volume ripsiväri

Avonilta on tullut mulle viimeisten kuukausien aikana muutamia tuotteita kokeiltavaksi ja kokosin niistä tähän postaukseen eniten kummastusta herättäneen tuotteen sekä pari suosikkia.

.
.

Avonin meikkituotteet ei ole mulle entuudestaan tuttuja luomivärinpohjustajaa ja meikinkiinnityssuihketta lukuunottamatta. Niitä olen käyttänyt tosi paljon ja tykännyt hirveästi, vaikken blogin puolella olekaan niistä kirjoitellut. Kynsilakoista olen postannut jo pariin kertaan aiemminkin (mm. täällä ja täällä) ja niiden laatu on ollut todella hyvä. Huulipunista olen kuullut paljon positiivista, joten odotukset oli niiltä osin korkeat.

Ultra Color 3D Plumping -huulipunien mainostetaan ”pullistavan” huulia aktivoimalla pintaverenkiertoa ja silottamalla juonteita. Vaikuttavina aineina on kollageeni ja retinoli, ja huulipunat sisältävät myös jojobaöljyä ja kofeiinia. Plumping-efektiä en käytössä erityisesti huomannut, mutta en sitä odottanutkaan. Pidän näistä punista siksi, että ne tuntuvat tosi hoitavilta ja kosteuttavilta, eivätkä kuluessakaan kuivata huulia.

avon ultra color 3d plumping huulipuna
.

Huulituntuma on siis todella miellyttävä, mutta silti ilahduttavin yllätys punissa on näiden raikkaan hedelmäinen tuoksu, joka tulee granaattiomenasta. JES. Olen niin kyllästynyt siihen, että liki kaikki huulituotteet merkistä riippumatta tuoksuvat vaniljalle (MAC, I’m looking at you) ja mä en vain opi pitämään vaniljan tuoksusta. Hedelmäiset tuoksut taas ovat huulipunissa monesti äiteliä ja pidemmän päälle etovia (esimerkiksi Clarinsin sävyttävä huulivoide Lovely Lip Balm on juuri sellainen), mutta näissä Avonin punissa tuoksu on tosi raikas a miellyttävä. Ihastuksen kruunaa persikkainen roosa Stolen Kisses -sävy, joka on mulle kertakaikkisen täydellinen. Fuksiansävyinen Hot Pants on mulle liian kylmä sävy, mutta pääsinpähän ilahduttamaan ystävää, jolle sävy sopi paremmin! Tällä hetkellä punat ovat näemmä tarjouksessa ja maksavat 4,95 euroa.

.
.

Big & False -ripsiväri pääsi tähän postaukseen, koska se on hyvä tuuheuttava ripsari ja aika samantyyppinen kuin ikisuosikkini Yves Rocherin Sexy Pulp. Harja on kookas ja kärkeä kohti kapeneva, joten sisänurkkaan ja alaripsiin saa värin siististi. Mulla on pitkät ja kaarevat ripset enkä koskaan taivuta niitä, en siis osaa arvioida pitääkö Big & Falsen massa taivutukset paikoillaan, mutta massa kuitenkin kuivuu nopeasti ja pysyy todella jämäkästi paikoillaan. Ripsari ei varise eikä paakkuunnu, mutta tuuheutta ripsiin tulee kivasti ja se on juurikin se asia mitä ripsiväriltä haen.

.
.
avon big & false volume ripsiväri
.

Kuvassa on kaksi kerrosta ripsaria, ripsikampaa en ole käyttänyt. Ei paakkuja eikä klimppiripsiä! Jätän yleensä aina uuden ripsarin hetkeksi auki, jotta massa ihan vähän kuivahtaisi, kun uudet ripsarit ovat usein liian notkeita ja vetisiä. Tällä kertaa ripsari kuitenkin unohtui auki ”vähän” liian pitkäksi aikaa (oikeasti, internet on pilannut mun keskittymiskyvyn) ja levityshetkellä massa oli jo vähän liian kuivaa. Siihen nähden tulos on todella sileä, joten uskallan suositella. Tätä kirjoittaessani Big & False maksaa tarjouksessa 8,95 euroa.

Sitten päästäänkin kummajaisosastolle. Vedenkestävä Mega Effects Mascara on tuote, josta ei ihan heti voi ulkonäön perusteella päätellä sen olevan ripsiväri. Pakkaus koostuu kolmesta osasta ja siitä tulee ensimmäisenä mieleen jokin siisti Transformers-ukkeli.

.
.

Harmaan korkin alta paljastuu litteä kahva, ja tässä vaiheessa tuote näyttää miniatyyrikokoiselta rikkaimurilta. Kahvaa kiskaistessa saa kuitenkin esiin pienen ripsiharjan ja musta kotelo osoittautuu itse ripsiväriksi. Olin näemmä sen verran hämmentynyt, ettei kameran tarkennuskaan osunut edes samalle peltoaukealle itse ripsiharjan kanssa, mutta tsemppasin toisen kuvan kohdalla.

.
.
avon mega effects mascara
.

Harjaosa liikkuu keveästi varren päässä ja meikkaaja voi valita 12 eri kulmaa, jossa harjaa pitää. Herää lähinnä kysymys, että miksi. 12 eri kulman hyödyt eivät ihan mulle avautuneet, mutta kaikki energia menikin siihen, että yritin sisäistää uuden tavan levittää ripsiväriä. Oli muuten vaikeaa, voin kertoa. Lihasmuisti tarjoaa automaattisesti sitä, että käsi on silmän sivulla, mutta eihän se tämän spaatteliharjan kanssa onnistu. Siinä sitten tökin itseäni silmään miniatyyririkkaimurilla ja mietin, että olen minäkin järkevän harrastuksen itselleni valinnut.

avon mega effects mascara
.

Koin ripsarin harjan hallinnan vaikeaksi ja mun silmille harja on liian pieni. Pääsin harjan kanssa liian lähelle ripsirajaa ja sain aikaan aika paljon tahroja luomille. Harja kuitenkin erottelee ripsiä hyvin ja uskoisin, että se on omiaan pienille silmille ja lyhyemmille ripsille, joiden kanssa isot harjat tuntuvat kömpelöiltä. Kuvassa ripsaria on yläripsissä kolme kerrosta eikä tuuheuttavaa efektiä tule niin paljoa kuin Big & Falsen kanssa, mutta lopputulos on alun hankaluuksiin nähden ihan siisti. Alaripsissä tällainen kääntyvä harja voisi olla toimiva, mutta en ikinä käytä laita alaripsiin väriä ihan ulkonurkkaa lukuunottamatta, koska mun alaripset on kohtuuttoman pitkät ja värjättynä niistä tulisi lähinnä hämähäkkifiilis. Ripsien kärki on ihan vaalea joten ripsarittomina alaripset näyttävät vielä suhteellisen normaalipituisilta :)  Mega Effects -maskara kesti vesisateen moitteettomasti kuten vedenkestävän ripsivärin kuuluukin. Öljyputsarilla sain suurimman osan väristä pois ja misellivedellä viimeistelin, eli varsin kestävä kaveri on kyseessä. Tuotteen normaalihinta on 16 euroa.

Etsiessäni teille linkkejä Avonin nettikuvastosta törmäsin aurinkopuuterihelmiin ja CC-puuterikuuliin. Onko joku teistä sattunut kokeilemaan? Ovatko hyviä? Guerlainin Météorités -puuterihelmiin tutustuttuani mulla on ollut joku ihmeellinen heikko kohta kaikille mahdollisille puuteripalleroisille, joten siksi varmaan haukankatseeni iski noihinkin…

Mikäli kiinnostuitte tuotteista ettekä tunne ketään Avon-myyjää, suosittelen kurkkaamaan aiemman Avon-postaukseni. Siellä on ohjeita ostamiseen. Tuotteitahan voi tilata suoraan nettisivuiltakin rekisteröitymällä sinne, linkki ohjeisiin löytyy tuosta postauksesta. Tämän postauksen tuotteet olen saanut, linkkien klikkailusta tai ostoksista en hyödy.

Nyt jään odottamaan kommentteja tuosta outolinturipsarista… :D

Translation: some goodies from Avon Finland! Ultra Color 3D Plumping lipsticks are divine <3 Big & False mascara is a really good one but Mega Effects Mascara was…mind boggling. What is that brush?! :D

Continue Reading

Isadoran kevät

Alastomia välttämättömyyksiä eli IsaDoran Nude Essentials -kevätkokoelman tuotteita olis tänään lautasella! Ilmoittauduin kainosti vapaaehtoiseksi esittelemään kevätkokoelman tuotteita ja maahantuojalta sainkin sitten aivan ihanan paketin, joka sisälsi juuri niitä tuotteita kevätkokoelmasta mitä olin salaa toivonutkin. Kokoelma on minusta kerrassaan onnistunut, sävyt ovat helppoja ja monille sopivia, mutta mukana on myös mielenkiintoisia ja vähän erikoisempia tuotteita.

.
.

Nude Essentials tuo mukanaan uudistuneen luomiväripaletin, kuusi väriä sisältävän Eye Color Barin. JES. Pakkaus on tyylikäs, simppeli ja jämäkkä. Tämä jää vakiovalikoimaan ja toivottavasti näitä tulee lisääkin! Tämä ensimmäinen, kokoelman nimeä kantava Color Bar sisältää sekä shimmerisiä että mattaisia sävyjä ja on ihan loistava arkipaletti.

.
.

Jos minä saisin päättää, olisin ehkä valikoinut hieman enemmän toisistaan eroavia sävyjä tähän palettiin. Keskimmäiset kaksi sävyä ovat turhan lähellä toisiaan, ja selkeästi muita tummempi rajausvärikin olisi ollut käyttökelpoinen. Eye Color Barin sävyt ovat taattua IsaDoralaatua eli helposti levittyviä, häivyttyviä ja kermaisia.

.
.

Eyebrow Lifter on yksinkertaisen nerokas. Kyseessä on pehmeä, paksu kynä, joka jättää iholle vaalean sävyn ja toimii siten korostussävynä kulmaluulla, silmän sisänurkassa ja miksei poskipäilläkin. Silmän sisärajaukseenkin se soveltuu, kokeilin! Pidän kynästä erityisesti sen takia, että a) jälki on täysin mattaa b) siitä huolimatta se häivyttyy äärimmäisen helposti c) kynän käyttö on nopeaa ja tarkkaa, eikä mitään siveltimiä tai muuta härpäkettä tarvita.

.
.

Kevät tuo tullessaan myös uuden poskipunan IsaDoran valikoimiin ja mulle tämä Perfect Peach on aivan nappisävy. Lämmin, korallinen persikkapuna on juuri sopiva pigmenttisyydeltään eikä tällaisen hutiloivan apuaapuamyöhästynjunasta-meikkaajankaan tarvitse pelätä aiheuttavansa pelleposkia itselleen.

.
.

Huulituotteiden puolella päästäänkin tervehtimään niitä vähän erikoisempia uutuuksia. Täysin uudet, mutta sävyissään retrovillitystä hyödyntävät mattahuulikynät ovat tervetullut tuttavuus jo liiankin tutuiksi käyneiden kiiltävien huulikynien joukkoon.

.
.

Minulle tuli sävyt Posh Peach (etualalla) ja Naked. Molemmat ovat pigmenttisiä ja kuivuvat mataksi, mutta eivät kuivan näköisiksi. Ennemminkin lopputulos on satiininen. Molemmat levittyvät tasaisesti ja helposti mutta mattasävyille tyypillisesti korostavat kyllä jonkin verran huulten kuivia kohtia. Älkää siis unohtako huulirasvaa. Paljon armeliaampia nämä kyllä ovat kuin täysmattasävyt, jotka eivät anna mitään anteeksi.

Posh Peach
Posh Peach

Posh Peach on korallinen pinkki ja Naked sellainen lievää ysärivibaa herättelevä, rusehtava mattapuna. Aivan ihana :)

Naked
Naked
.
.

Meikkiin latasin kaikkia mahdollisia kokoelman tuotteita: kulmakarvojen alla ja poskipäällä Eyebrow Lifteriä, poskilla Perfect Peachia, huulilla Naked ja luomilla Eye Color Barin sävyjä iloisesti sekaisin. Sisänurkassa vaalein mattasävy sekä toinen shimmerisistä keskivaaleista, muualle iloisesti sutattuna molempia tummia ruskeita ihan miten sattuu. Luomella tummimmat sävyt näyttävät lähes samanlaisilta, joten siksikin olisin mieluummin nähnyt paletissa selkeästi tummemman rajaus- tai vaikkapa tehostevärin (persikka!) kahden näin samankaltaisen ruskean sijaan. Alarajauksena Sephoran pöyhkeän kultainen Sun Tan Eyeliner ja ylärajauksena Urban Decayn Stag. Ripsarina tietysti Yves Rocherin Sexy Pulp ja kulmissa Dermosilin Medium -kulmakynää.

.
.

…oisinkohan vielä vähän lähempää voinut tuon kuvan ottaa? Kiva tuollainen Sauronin silmä tähän loppuun :D

Kevätkokoelmaan kuuluu tietysti myös herttaisia pastellisävyisiä kynsilakkoja. Niitä en vielä ole ehtinyt testailemaan tätä leimadecalia lukuunottamatta, mutta palataan asiaan myöhemmin!

.
.

Joko ootte kokeilleet näitä? Eye Color Barin hinta on muuten useamman euron halvempi kuin IsaDoran vanhanmallisissa viisikoissa, excellent! Muistelen, että hinta oli 19 euroa, kun viisikoissa se on ollut 25 euron luokkaa. IsaDoran Suomisivuilla voi käydä kurkkaamassa Nude Essentialsia kokonaisuudessaan!

Translation: IsaDora Spring Collection called Nude Essentials (all products shown here are press samples) is excellent! Very wearable and easy shades, good pigment throughout and interesting additions to the permanent line. My only complaint is that the six shades in the new Eye Color Bar are very similar and I would have liked to see a decent black shade and/or a contrast shade (maybe a bright peach?) in the mix. On the other hand the palette is very safe and easy to use and you really can’t go wrong with it, even if you are not the most experienced make-up artist. Thumbs up!

Continue Reading

IsaDora Mesmerize & Magic Mauves

isadora mesmerize swatch

Pitkästä aikaa mulla olisi täällä tarjolla lähikuvia silmämunistani! Hurraahuutoja kiitos! IsaDoran Mesmerizing-kausikokoelman kynsilakkoja esittelin jo aiemmin, mutta kokoelman kaksi luomiväripalettia ovat joutuneet odottamaan vuoroaan pienen ikuisuuden. Syynä on lähinnä se, että marras- ja joulukuussa luonnonvaloa oli tarjolla naurettavan vähän, enkä käytännössä koskaan ollut kotona meikkausvalmiudessa niinä harvoina kertoina kun auringonvaloa oli olemassa. Joulukokoelman paletit tuskin kiinnostaisivat kovin monia enää joskus toukokuussa, joten luovutin ja otin meikkikuvat keinovalaistuksessa. Koitosta ei varsinaisesti auttanut se, että IT-tuki kävi säännöllisin väliajoin virnuilemassa mulle, kun yritin lamppujen loisteessa siristellä silmiäni jotenkin sensuellisti ja samalla pitää kohtuuttoman painavaa järkkäriä jotenkuten paikallaan ja arpoa tarkennusta ja valotusta. Olkavarret oli ihan hapoilla. Kyllä mä sanon, että kännykällä otetut peiliselfiet on ihan aliarvostettuja.

IsaDora Mesmerize
IsaDora Mesmerize

 

Studiovaloja ei yllättäen kodin perusvarustukseen kuulu, joten ihonsävy on kuvissa vähän mitä sattuu. Alkuperäisiä otoksia koneelta katsellessani nauroin ääneen, sillä näytin lähinnä vakavaa maksasairautta potevalta keltanaamalta. Photoshop on huutanut sittemmin Hoosiannaa ja kiitos sen, sain jokusen kuvan värimaailman pelastettua ihmismäiselle asteelle. Luomivärien sävyt sentään toistuu jossain määrin oikein, onhan sekin jotain!

Mesmerizing-kokoelman luomiväripaletit ovat niitä ihania litteitä viisikoita, joita IsaDora tekee mahdottoman hyvin. Magic Mauves -paletin sävyt ovat pääosin kylmiä violetin ja mauven sävyjä, Mesmerize-paletissa taas lämpimiä ruskeita. Kummassakaan paletissa ei ole uhrattu kovin montaa ajatusta mattasävyille, sillä kimallushan tietysti kuuluu juhlakauteen. Tämän postauksen meikin tein Mesmerizella, sillä sen sävyt on kuin mulle tehtyjä.

IsaDora Mesmerize palette
IsaDora Mesmerize palette
isadora mesmerize swatch
Mesmerize swatches

Mesmerizen vaalein sävy on lähinnä pelkkää glitteriä ja sen tiivis mutta voidemainen koostumus tuntui vaikealta käyttää. Muut sävyt sen sijaan olivat pehmeitä ja pigmenttisiä, joskin tummin ruskea, paletin ainoa mattasävy, oli aavistuksen muita kuivempi mutta sekin oli hurjan pigmenttinen ja helppo häivyttää.

isadora mesmerize swatch
.

Meikissä käytin silmän sisänurkassa toiseksi vaaleinta nappia, nougatin sävyistä metallisävyä. Keskellä liikkuvaa luomea on punakultainen metallisävy (paletissa kolmas vasemmalta), luomivaossa kultashimmerinen tummanruskea ja ihan luomen ulkonurkassa ripaus mattaruskeaa. Varjostuksen häivyttämisessä käytin apuna nougat-sävyä. Alaluomella käytin sävyjä samassa järjestyksessä: nougat, punertava kulta, tummanruskea shimmer.

.
.

Siipirajauksen tein kosmetiikkabloggaajien pikkujouluista saamallani Avonin Mega Effects -rajaustussilla, jossa on viistomainen kärki ja sen vuoksi rajauksen paksuutta on helppo säädellä. Tykkään kovasti. Alarajauksessa käytössä oli jokin musta kajal, en valitettavasti enää muista mikä. Ripsivärinä on tietysti ikisuosikkini, eli Yves Rocherin Sexy Pulp.

.
.

Magic Mauves -paletti näyttää tältä:

IsaDora Magic Mauves
IsaDora Magic Mauves
Isadora magic mauves swatch
Magic Mauves swatches

Magic Mauves on varsin monipuolinen paletti. Sävyt ovat Mesmerizen tapaan metallisia ja hyvin pigmenttisiä, helposti häivytettäviä ja pehmeitä. Metallinen hopea, hyvin kylmäsävyinen lila ja shampanjanvärinen sävy ovat omiaan luomaan vähän erikoisemman juhlameikin, kun taas shampanjasävy yhdistettynä metalliseen taupeen ja i-ha-naan luumunruskeaan sopii sitten jo vähän lämminsävyisempäänkin ihoon.

Mesmerizing-kokoelma on kaupoissa nyt, viisikkopalettien hinta on muistaakseni 20-24 euron tietämissä.

(Paletit saatu maahantuojalta rehellistä arviota varten. Linkkien klikkailusta tms. en hyödy.)

Translation: IsaDora Mesmerizing Holiday Collection was released a few months back and I’ve already reviewed a couple of polishes from this collection here, but these eyeshadow palettes have been sitting in my drawer and waiting for a sunny day so I could take good pictures of them. Finally I gave up and took pictures in artificial lighting – I’m always at work when there’s natural light and it wouldn’t make any sense posting these in Spring…gotta love this Finnish winter time :D

Anyway, the Mesmerizing Collection includes two great eye shadow palettes, a warm-toned brown palette called Mesmerize and it’s cool-toned sister called Magic Mauves. I’ve always been a fan of IsaDora’s five-piece palettes so it was great to receive these new ones for review. I used warm-toned Mesmerize palette for these make-up pictures and I loved the quality! The lightest shade was the only one I didn’t like that much because it was basicly just glitter in a really dense form and a bit difficult to use. All the rest were soft, creamy, very pigmented and easy to blend. Same goes for Magic Mauves although the Mesmerize palette is my favorite simply because it suits my skin tone a lot better. I usually shy away from metallic eye shadows but these palettes prove that metallic shades don’t always look over the top or dated in any way. Thumbs up!

Continue Reading