Emma tykkää essencestä

Sisustuksesta takaisin meikkien maailmaan! Essence on saksalainen edullinen meikkimerkki, joka on valloittanut Suomen viimeisen vuoden aikana ihan rytinällä. Itsehän tilailin muiden kynsihörhöjen kanssa merkin kynsilakkoja Saksasta jo aikoja sitten, meikkejäkin jonkin verran, mutta merkin tultua Suomeen oon innostunut siitä taas ihan uudella tavalla. On niin kiva päästä klämimään tuotteita ihan livenä. Hetken aikaa essencen ständi sijaitsi turmiollisen lähellä mun silloista työpistettä, ja silloin essencen valikoimaa tuli käytyä läpi ihan huolella. Nyt saatte mittavan läpileikkauksen essencen valikoimasta, sillä olin syksyllä essencen pr-tapahtumassa ja sain sieltä matkaani yhtä jos toistakin kivaa.

Mulla on tosiaan entuudestaankin essenceä aika mittava valikoima, mutta tähän postaukseen valikoin nyt vain näitä uudempia tuotteita. Essence uudistaa valikoimaansa tiheästi, joten hyvän tuotteen löytyessä kannattaa hankinnat tehdä aika vikkelästi. Nopea uudistaminen on käyttäjien mielenkiinnon kannalta tietysti hyvä asia, mutta joskus kyllä harmittaa kun oma suosikkituote häviää yhtäkkiä hyllystä. Onneksi uudistukset ovat monesti ihan pieniäkin, eivätkä tarkoita aina tuotteen poistumista kokonaan. Isommat erät uutuustuotteita tulevat kahdesti vuodessa ja kuukausittain tulee kausikokoelmia.

Eniten olen essenceltä käyttänyt kynsilakkojen lisäksi luomivärejä ja poskipunia. Kynsilakat ovat aivan ehdotonta a-luokkaa, peittäviä, laadukkaita ja hakkaavat monet kalliitkin brändit ihan 100-0.

Hoitotuotteita en ole aiemmin juuri kokeillut, mutta päällyslakat ovat olleet liki poikkeuksetta hyviä. Käsirasvoja kannattaa myös kytätä, ne ovat kivan tuoksuisia, nopeasti imeytyviä ja ihan puoli-ilmaisia. Kynsituotteet maksavat 2-3 euroa, käsirasvat saman verran.

Luomivärejäkin voi ihan huoletta ostaa, niissäkin laatu on yleensä tosi hyvä. Sinkkuluomivärinapit maksavat 2-3 euroa kappaleelta ja paletit keskimäärin 5 euroa. Osa shimmerisistä sävyistä tosin vähän pöllyää, mutta yksikään omistamani luomiväri ei ole laadun takia käyttämättä jäänyt. Pr-tilaisuudessa ihastuin yllä näkyviin The Metals -luomiväreihin, joissa pigmenttiä on kuin pienessä kylässä ja häivytys on vaivatonta.

Viimeisten viikkojen aikana olen jumittanut The Velvets -luomiväreissä, jotka samettisuudessaan tuovat mieleen Colourpopit. Koostumus on uskomattoman pehmeä ja pigmenttinen. Sävytkin on niin nättejä, etten tarpeeksi saa. Katsokaa nyt noita swatcheja, lääh!

Countouring eyeshadow set -duo oli vähän heikompi pigmentiltään mutta sopii huomaamattomaan arkimeikkiin kuitenkin hyvin.

Shape Your Face -kasvopaletit ovat myös vinkkaamisen arvoisia. Vasemmanpuoleisessa on kolme erilaista korostuspuuteria ja oikeanpuolimmaisesta löytyy varjostussävy, mattainen korostuspuuteri ja kaunis korallinen poskipuna.

Essencen poskipunia mulla taitaa olla lähemmäs kymmenen. Pigmenttisyys vaihtelee, mutta hennommatkin sävyt ovat kerrostettavissa. Keskimäärin poskipunissa on ollut pigmenttiä juuri sopiva määrä, vain pari on osunut jompaan kumpaan ääripäähän. Poskipunat ovat siitä kiva meikkituote, että niissä halvatkin ovat yleensä ihan hyviä eikä niihin laadun takia tarvitse kymmeniä euroja välttämättä satsata. Essencen poskipunat kustantavat noin 3 euroa, kasvopaletit noin 5 euroa.

Kasvomeikkituotteista haluan nostaa esiin erityisesti Camouflage 2 in 1 Make-up & Concealer -meikkivoiteen. Camouflage on erittäin peittävä, mutta silti kauniin pinnan jättävä meikkivoide, jonka kanssa en tarvitse erikseen peiteainetta edes silmänalusille. Levitän Camouflagen aina Beautyblenderillä välttääkseni liian paksua lopputulosta ja peittävyydestä huolimatta se sopii kuivallekin iholle. Hintaa meikkivoiteella on alle 5 euroa joten ihan käsittämätön löytö on kyseessä! Tätä ostan kyllä lisääkin. Meikkipuuteri ja meikinkiinnityssuihke on häpeäkseni vielä kokeilematta, joten niistä en osaa arviota antaa. Get Picture Ready! -sarjan peiteaine on tosi kiva myös, peittää hyvin mutta ei tee kakkumaista vaikutelmaa silmänalusille. Pallomainen sieniapplikaattori on kätevä ja hauska :)

Silmänrajauskyniä olen kuluttanut loppuun useita. Kuluvat ehkä aika nopeasti, mutta toisaalta hintaakin on huimat 1-2,5 euroa…Pallopäinen Rock’n’doll -eyeliner on vinkeä tuttavuus, sillä saa erikoisempiakin rajauksia ja yksityiskohtia tehtyä, mutta enhän mä sellaiseen kikkailuun osaa lähteä. Onneksi se taipuu myös tavalliseen rajaukseen, vaikka pallopäinen onkin. Eye Contouring Pencil on konseptina mulle uusi, enkä ihan ymmärrä sen käyttötarkoitusta. Vaaleampi osuus lienee tarkoitettu kulmaluulle ja ruskea luomivakoon…? en tiedä. Pitänee tieteen nimissä kokeilla.

Essencen ripsivärejä kokeilin nyt tänä syksynä ensimmäistä kertaa ja VOIN SUOSITELLA.

Oikean reunan Forbidden Volume tuli aikoinaan Livboxista ja se on mulla nyt jokapäiväisessä käytössä. Massa on ehkä ihan aavistuksen kuivaa, mutta ei varise kuitenkaan. Kaikilla näillä kolmella saan nätit räpsyripset ilman ripsiharjoja tai muuta ylimääräistä vaivannäköä. Ripsivärien hinnat vaihtelevat 2,5 eurosta 4 euroon ja valikoimaa on tosi paljon.

Huulituotteitakin mulla on essenceltä ihan posketon läjä. Aivan erityisen paljon olen tykännyt läpikuultavista huulipunista sekä huulikynistä. Nyt näiden uutuuksien joukossa oli mattapunia ja mattakyniä, ja voi hyvän tähen että ne ovat mainioita!

Kuvassa ylempänä mattahuulipunat Purple Power ja Perfect Match (mun suosikki!) ja alempana huulikynät, joista ylempi on Glossy Stick sävyssä Luminous Rosewood ja alempi Velvet Stick sävyssä Peony Star. Glossy Stick ei nimestään huolimatta ole kovin kiiltävä vaan ennemminkin satiininen, ja Velvet Stick on selkeästi mattainen. Huulituotteet maksavat keskimäärin 2,5 – 3 euroa.

Essencen brändiin kuuluu trendien ahkera seuraaminen ja merkiltä ilmestyykin hauskoja limited edition -teemakokoelmia joka kuukausi. Suomeen niitä on saapunut vasta kourallinen, mutta pikkuhiljaa nämä Trend Editionitkin pitäisi löytyä kauppojen valikoimista – siis ainakin niistä, joissa essenceä on 2 metrin ständi. Osassa kaupoista on yksi metrin levyinen ständi, jossa myydään vain essencen pysyvää perusvalikoimaa, ja toinen metri tuo mukanaan spesiaalimmat tuotteet ja kausituotteet. Saksassa tarjolla on kuulemma kolmenkin metrin ständejä joissa on sitten koko valikoima, mutta niitä ulkomaanihmeitä ei vielä Suomessa ole nähty. Essenceä myydään Suomessa ainakin Tokmanneilla, Halpa-Halleissa, Minimaneissa, joissakin K-Citymarketeissa ja pretty.fi:ssä. Täältä voit katsoa lähimmän jälleenmyyjän.

Nimetkääs omat essence-suosikkinne! Vai vieläkö tämä Saksan hintaihme on kokeilematta?

(Tuotteet saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: essence is a true miracle when it comes to make-up brands. It’s so cheap it’s ridiculous and the quality doesn’t pale in comparison to more expensive brands. There’s not a single bad product in the bunch. Highly recommended!

These products are press samples.

Continue Reading