L’Occitanen ihanuuksia ja joulukalenteri

Varoitan heti kättelyssä, että tässä jutussa ei oo oikein mitään muuta punaista lankaa kuin tuotteiden merkki. Jos vähän kuvaan sitä miten tuotteiden kuvaaminen eteni, ymmärrätte ehkä miksi langat on hukassa.

Mulla on nykyään pieni erillinen kuvauspiste kotona, aikaisemminhan kuvasin työpöytäni ääressä. Tavarat hakee vielä vähän paikkaansa, koska kuvauspiste on eri huoneessa kuin kaikki kosmetiikka ja kuvausrekvisiitta. No, tänään päätin kuvata L’Occitanen uuden suihkuöljyn, koska se on ihan täys kymppi koko pullo. Hain pullon kylppäristä, hain tarjottimen ja muuta kuvausrekvisiittaa toisesta huoneesta ja asetuin kuvauspisteelle. Mulla oli siinä syksyisiä tekolehtiä ja otin pari kuvaa. Sitten tajusin että HEI mä en asu enää kerrostaloalueella eli pääsen ihan omalta pihalta hakemaan kuvausrekvisiittaa.

Raatelin tulen väreissä hehkuvaa marja-aroniaa ja palasin sisälle. Huomasin että biojäteastia on likoamassa samassa paikassa johon jätin sen vuorokautta aiemmin. Hoidin sen ja palasin kuvaamaan.

Oon todella, todella onnellinen että L’Occitanen Sheasarjaan on tullut suihkuöljy! Amande- eli mantelisarjan suihkuöljy on aivan nannaa mun iholle, mutta karvasmantelin tuoksu tökkii pahemman kerran. Mutta nyt VIIMEINKIN on tarjolla samanlainen tuote eri tuoksulla! Ihanaa!!! Suihkuöljy on paksua ja se ihanasti lämpenee ja muuttuu maitomaisemmaksi iholle hierottaessa. Ihan pakollinen tuoksu kaikille vilukissoille ja kuivaihoisille. Tai oikeastaan kaikille suomalaisille, koska Suomen talvi on niin karsea iholle. Tuoksu tässä on mieto ja pehmeä, samanlainen kuin muissakin Sheatuotteissa. Öljy jättää ihon tosi pehmeäksi ja kosteutetuksi.

Sitten oli kuvausvuorossa aivan ihana yllätyspaketti, jonka sain L’Occitanelta muutettuani uuteen kotiin. Instassa ehdinkin jo ylläripaketin esitellä. L’Occitanen lähetys sisälsi kortin, jossa toivotettiin onnea uuteen kotiin, ja kortin mukana tuli Verbena-sarjan käsisaippua ja käsivoide sekä TÄN VUODEN JOULUKALENTERI.

Tuotteita kuvatessani meinasin liikuttua uudestaan koko jutusta. Tällainen ”tuparilahja” vaan oli niin ihana ja kiltti ja kaunis ele, etten näköjään toivu ollenkaan siitä :D Liikutuksen lisäksi kyseinen lähetys laski mun stressitasoa aikalailla, koska siis hitto tämä kosmetiikkajoulukalenteribisnes on kuumottavaa! Kalenterivaihtoehtoja on joka vuosi enemmän, rahaa on joka vuosi rajallisesti, kalentereita julkaistaan myyntiin yleensä aika pienet määrät ja sitten pitäisi vielä päättää mitä kalenteria lähtee tavoittelemaan. Hengästyttää ajatuskin. Oon laittanut kaikki munat yhteen koriin ja olen elevenin superjoulukalenterin odotuslistalla, mutta siinä on riskinsä – kalenteri on kallis eikä oo mitään takeita siitä että ehdin kalenteria ostaa ennenkuin ne loppuu. No nyt mulla sentään on varmuudella mieluisa kalenteri enkä jää tyhjän päälle vaikken elevenin kalenteria saisikaan!

L’Occitanen joulukalenteri on samanhintainen kuin viime vuonnakin, 49 euroa. Tänä vuonna kalenterin sisältö on listattu takakanteen pelkkänä tekstinä ilman kuvia, mikä on merkittävä parannus viime vuoteen. Nyt ei tartte teipata takakantta piiloon :D L’Occitanen ystäville tämä kalenteri on pomminvarma valinta, kahden joulun kokemuksella voin lämpimästi suositella.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä Loksun uutiskirjeestä huomasin, että tänä vuonna valittavana on myös luksusversio joulukalenterista! Luksuskalenteri näyttää jättimäiseltä ja kustantaa 99 euroa. Todennäköisesti mukana on enemmän täysikokoisia tuotteita ja varmaankin myös kalliimmista tuotesarjoista. Tämä on siis puhtaasti mun spekulaatiota, tietoa ei ole. Joulukalenterit ennakkolanseerataan Loksun nettikaupassa ja ovat tilattavissa NYT täältä. VAROITUS: tilaussivun kuvissa näkyy paljon kalentereiden tuotteita, joten jos haluat välttyä spoilaantumiselta, laita joku muu tilaamaan kalenteri puolestasi. (Tämä on vakavaa.) Myymälöissä molemmat kalenterit ovat saatavilla 18.10.

Kesken Verbenajuttujen ja kalenterin kuvaamisen muistin pyykit. Kävin laittamassa ne kuivumaan ja katseeni osui Lushin huulikuorintaan, jota sitten samantien koitin. Se sai mut muistamaan, että Lushin joulubileistä kotiinkannetut tuotteet on ympäri huushollia ja aloin etsiä niille sopivaa säilytyspaikkaa. Ai niin keitin myös kahvit mutta unohdin juoda sitä, no käynpäs hakemassa KAPPAS astianpesukoneen voisi laittaa päälle ja äh koiran pyyhkeet unohtui tuoda kylppäristä pois ja roskis on täynnä, laitan pussin kiinni ja vien roskat AI NIIN mut ensin ne pyyhkeet. Lähdin pyyhkeitä hakemaan ja muistin että hmm, uuden vierassängyn säilytyslaatikot on edelleen tyhjillään. No siitä se ajatus sitten lähti ja aloin ryskätä ympäriinsä hakien lakanoita, pyyhkeitä, tyynyjä ja muuta vermettä laatikoihin. Tämä toimenpide luonnollisesti vapautti kaapeista tilaa, ja sain ajatuksen täyttää kuvauspisteen vieressä olevaa kaappia kuvausvermeillä ettei niitä tarvitsisi hakea aina eri huoneesta (tässä vaiheessa kahvi oli tietenkin jo jäähtynyt). Ylimääräistä tavaraa oli mun kulkuväylällä, joten laitoin niitä siinä sivussa sitten myyntiin Toriin. Siinä menee aina iäisyys. *pikakelaus eteenpäin* Jossain näillä main havaitsin että mulla on alushousutkin ihan ympäriämpäriväärinpäin jalassa. Ei ihmekään että koko päivä tuntui menevän jotenkin vastahankaan. ENIVEI, se oli nopeasti hoidettu ja pääsin jatkamaan tätä kuvaustarvikeasiaa. Kaivoin laatikoitani ja yhtäkkiä tajusin että ei hitto, mulla on unohtunut kirjoittaa L’Occitanen uudemmista, aivan hullun hyvistä käsivoiteista!

Ensinnäkin, Sheasarjaan on lisätty Intensive Hand Balm, joka sisältää peräti 25% sheavoita ja on siis tymäkämpi versio klassikkosheavoiteesta. Intensive Hand Balm on omiaan erittäin kuiville käsille. Minähän oon niin hard core user, että normisheavoide ei enää edes tunnu erityisen paksulta tai rasvaiselta, ja haavoille asti kuivuviin käsiin kaipaa aina sitä jotain extraa. Intensive Hand Balm tätä extraa todella tarjoaa ja se on ihanan riittoisaa ja lohkeavan paksua, ja miedomman tuoksuista kuin perus-Shea.

Tämän sekalaisen joukon yllättäjä on Amande Mains de Velours eli mantelisarjan Velvet Hands -käsivoide. Aivan ihana tuote! Ja kyllä, luitte oikein, mantelisarja! Tässäpä vaan ei olekaan sitä sarjalle ominaista karvasmantelin tuoksua, vaan valloittavan naisellinen, puuterinen tuoksu. Tuoksusta tulee ihan mieleen 20-luvun glamour! Voide on koostumukseltaan yllättävän kevyttä, jopa emulsiomaista, mutta kosteutustehot on paljon vaikuttavammat kuin mitä koostumus antaa ymmärtää. Voiteessa on myös SPF 15, mikä näissä vallitsevissa sääolosuhteissa tuntuu lähinnä kettuilulta. :D No, keväällä ja kesällä siitä on taas hyötyäkin. Velvet Hands -voide tosiaan tekee käsistä samettisen pehmeät ja ihonsävykin tasoittuu. Suosittelen täydestä sydämestäni molempia käsivoiteita, etenkin kynsilakkaharrastajille ja kynsibloggaajille, joille käsien ulkonäkö on korostetun tärkeää :)

..tässä vaiheessa tuotteiden kuvaamista kello olikin jo kahdeksan illalla ja tämä postaus edelleen aloittamatta ja kuvat käsittelemättä. Samoin roskat oli viemättä, ne koiran pyyhkeet edelleen väärässä paikassa, kuvauskamppeet siirtämättä, kaapin hyllyt tyhjillään eikä toivoakaan että olisin ehtinyt lakata kynnet. Sain aikaan vain pahemman sotkun kuin ennen kaikkea tätä ”järjestämistä”. Kaikki vaatekappaleet on sentään käsittääkseni nyt oikeinpäin mun yllä. Mutta tää postaus ehkä jollain tavalla selittää sitä, miksi en tule koskaan pystymään päivittäiseen julkaisutahtiin, miksi mulla on aina kiire, miksen ikinä pääse ajoissa nukkumaan, miksi unohtelen asioita, miksi mulle sattuu ja tapahtuu, miksi mulla on koko ajan asioiden hoitaminen kesken ja miksi kaikessa mitä teen kestää aina iäisyys. Aina tuntuu siltä etten saa mitään aikaan vaikka teen koko ajan jotakin, ja tottahan se onkin :D

Tää on varmaankin hajanaisin ja kummallisin postaus mitä olen ikinä julkaissut, enkä osaa edes lopettaa tätä mitenkään järkevästi. Ehkä sanon vaan että antakaa armoa, ja pliis sanokaa että jonkun muunkin elämä on joskus tällaista!

(L’Occitanen tuotteet saatu. Elevenin linkki on mainoslinkki, jonka klikkaamisesta en hyödy, mutta linkin kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään palvelinkulujen kattamiseen.)

Translation: L’Occitane has released a bunch of great products again and all of these are great for dry skin. I’m especially happy for that Shea Butter Shower Oil because I loved the Almond Shower Oil but hated it’s scent. The Shea version is just as good but smells a lot better! Kudos!

Continue Reading

L’Occitane Ultra Light Cream: kermavaahtoa kropalle

Hei nyt on salamarakastuminen tapahtunut. Yleensä testailen ihonhoitotuotteita pidempään ennenkuin päätän kirjoitanko niistä ja mitä kirjoitan, mutta nyt päätös syntyi ensimmäisen käyttökerran perusteella. L’Occitanen uutuus, Ultra Light Body Cream, on niin ihana tuote, etten tiedä miten päin olisin.

Sain tämän Shea-sarjaan kuuluvan uutuuden testattavaksi hieman ennen muuttoa ja kun nyt viimein pääsin kasaamaan possuilupisteeni ja tyhjentämään kosmetiikkamuuttolaatikot, käteeni osui tämä. Ultra Light Cream on nimensä veroinen, purkki on nimittäin hämmentävän kevyt ja pakettia avatessani ajattelinkin hetken että onko mulle lähetetty tyhjä purkki :D Englanniksi tämä vartalovoide kulkee myös nimellä Whipped Body Cream ja sekin on tosi kuvaava termi. Vartalovoiteen valmistuksessa on hyödynnetty ruoan prosessointimenetelmiä ja siten voiteeseen on saatu vaahtomainen, kuohkea koostumus.

Purkissa Ultra Light Cream muistuttaa paksua, hieman ylivaahdotettua kermavaahtoa tai moussea. Iholle voide sulaa samantien täyteläiseksi voiteeksi, joka on tosi helppo levittää. Voide kosteuttaa ihan älyttömän tehokkaasti ja tuntuu ihan kokovartalohalaukselta. Olin ehtinyt levittää voiteen vasta käsivarsille kun huokailin jo ihastuneena ääneen :D Olen turvautunut Ultra Light Creamiin myös silloin kun olen tarvinnut käsivoidetta. Käsien iho on karseassa kunnossa nyt muuton ja sairaana makaamisen jälkeen, ja Ultra Light Cream on tuonut välittömän helpotuksen kiristelyyn ja kutinaan.

Voiteessa on 5% sheavoita ja siinä on mieto tuoksu, aika samantyyppinen kuin Sheasarjan käsivoiteessakin, mutta minusta miedompi. Oon tosin käyttänyt Sheasarjan voiteita niin kauan, etten enää edes rekisteröi sitä tuoksua, oon niin tottunut siihen että se tuoksuu aina mun käsissä :)

200 ml purnukka vartalokermavaahtoa rokottaa lompakkoa 35 euron verran. Sheasarjaan on tullut muitakin uutuuksia, mm. uudistunut Ultra Rich Body Cream sekä SUIHKUÖLJY! Sen sain myös testiin ja taidan korkata sen seuraavaksi. Joku saattaa muistaakin, että ihastuin L’Occitanen mantelisarjan suihkuöljyyn mutta inhoan karvasmantelin tuoksua. Nyt viimeinkin Lokkitanella on tarjolla suihkuöljy jossain muussa tuoksussa!! Toivottavasti tuote on muuten yhtä tehokas kosteuttaja kuin mantelisisarensa. Jää nähtäväksi, palaan asiaan myöhemmin :) L’Occitanen Shea-uutuudet tulevat myyntiin ensi viikolla ja merkin tuotteita saa L’Occitanen liikkeistä, verkkokaupasta, Stockalta, Sokokselta ja mm. eleveniltä.

(Tuote saatu. Artikkeli sisältää mainoslinkin, jonka klikkailusta en hyödy, mutta jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Komissio käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Translation: This was love at first use. L’Occitane Shea Ultra Light Body Cream, also known as Whipped Body Cream, is one of the new additions to the Shea range and it is WONDERFUL. It looks and feels like a thick whipped cream or mousse but melts onto your skin like hot butter. It’s also super moisturising and absorbs rather quickly. It’s perfect!

This product is a press sample. 

Continue Reading

Kasvoputsarit testissä

Olen käyttänyt pullollisen toisensa jälkeen L’Occitanen Shea- ja Immortelle-kasvoöljyjä kasvojen puhdistukseen ja meikinpoistoon. Molemmat ovat aivan virheettömiä tuotteita: irrottavat kaikenlaisen meikin ja lian, eivät kuivata ihoa paljoa, ovat riittoisia eivätkä kirvele silmissä. Jokin aika sitten käytin loppuun Immortellepullon ja päätin pikaisesti vertailla muita kasvoputsareita, joita haltuuni oli kertynyt.

L’Occitanen Pivoine Sublime Petal Cleansing Oil kuuluu pionituotesarjaan, josta olen aiemmin kirjoitellut täällä. Pionisarjan puhdistusöljyssä on mukana ihan oikeita pionin terälehtiä, jotka tekevät tuotteesta kylppärin katseenvangitsijan ja tuoksusta ihanan kukkaisen. Olen aiemmin suositellut Pivoine Sublime -sarjaa sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle ja laulan edelleen samaa virttä. Vaikkei öljy koskaan ole erityisen kuivattavaa, niin kyllä tämä pioniöljy tuntui selvästi kuivattavammalta mun iholla kuin Shea- ja Immortellesarjojen öljyt. Muutoin ei moitittavaa, mutta ei paras tuote ihan kuivimmalle iholle. Öljy maksaa Lokkitanen nettikaupassa 32 euroa eli se on hieman kalliimpi kuin Shea- ja Immortelleöljyt, jotka maksavat 21 ja 24 euroa.

Dermalogican Precleanse-puhdistusöljy päätyi mun käsiin Glamlinin kautta. Tämä öljy on ihan timanttista tavaraa, enkä olisi varmaan koskaan tullut kokeilleeksi tätä ilman Glamlin-konseptia. Precleanse tuoksuu raikkaalle piparmintulle, irrottaa tehokkaasti meikin ja muun ryönän, emulgoituu vaahtomaiseksi vaivatta eikä kirvele silmissä tai sumenna näköä hetkellisesti, kuten monet öljyt tekevät. Ainoa miinus on viittäkymppiä hipova hinta.

Kotimaista luonnonkosmetiikkaa valmistava Ekopharma on kiinnostava merkki, joka oli kivasti esillä viime luonnonkosmetiikkamessuilla. Sieltä sain valita mukaani muutamia tuotteita ja tämä Karpalo-puhdistusöljy oli ensimmäinen valintani. Karpalosarja on suunnattu akneiholle ja rasvoittuvalle iholle, mutta puhdistusöljy sopii mainiosti kuivallekin iholle. Öljy ei tuoksu karpalolle vaan piparmintulle, sillä öljyssä on piparmintun eteeristä öljyä. Se on myös syy sille, miksi Karpaloa käytettäessä kannattaa pitää silmät aika tiukasti kiinni, sillä piparmintun eteerinen öljy tuntuu aikamoisen viileältä silmissä :D Tuotetta ei siksi suositella silmämeikin poistoon, mutta minusta sitä voi hyvin siihenkin käyttää, kunhan vain tosiaan pitää silmät kiinni. Yksi asia mua tässä öljyssä harmittaa: se ei oikein muutu maitomaiseksi (eli emulgoidu) vaikka kuinka vedellä lotraisi ja siksi se on myös todella työläs huuhtoa iholta pois. Yletön vedellä lotraaminen ei tietenkään oikein palvele kuivaa ihoa mutta sen lisäksi on oikeasti aika ärsyttävää kun tuote vaan tarraa ihoon. Puhdistusliinan tai konjac-sienen kanssa tätä ongelmaa ei ole, vaan öljy irtoaa iholta nätisti (ja lisäksi saa konjacin hyödyt iholleen jos sientä käyttää), mutta SILTI toivoisin että öljyn saisi huuhdottua nätisti pois myös pelkällä vedellä.

Sitten jotain muuta kuin öljyjä: L’Occitanen Sheasarjan vaahtoava putsari on vähän uudempaa tuotantoa Sheasarjassa. Se on tehokas ja hellävarainen ja pehmeä vaahto tuntuu kasvoilla ihanalta. Toki tällainen vaahtoava putsari aina kuivattaa ihoa enemmän kuin öljyt, mutta tuote sopii silti kuivallekin iholle, kuten kaikki Sheasarjan tuotteet. Silti tästäkin löytyy nillitettävää: tuote kirvelee silmissä sen verran paljon, ettei silmämeikin poistaminen tällä putsarilla ole oikein realistista. Kaksoispuhdistuksen toiseen vaiheeseen Foaming Cleanser sen sijaan sopinee vallan mainiosti.

Lieracin Démaquillant Confort -puhdistusmaito on ihanaa tavaraa! Se on juuri niin lempeä kuin pullon ulkomuotokin antaa ymmärtää. Emulsiomainen putsari on väriltään vaaleanpunaista, ja siinä on raikas ja naisellinen, ihana tuoksu. Tuote on silmille ja iholle hellävarainen ja siitä huolimatta se irrottaa jytymmänkin meikin, jopa paremmin kuin varsinaiset meikinpoistoaineet. Olin ihan äimistynyt kun koitin tätä ekan kerran, koska oon tottunut siihen että silmämeikin kunnolliseen poistamiseen tarvitsee aina öljyä :D Oman pulloni sain Oletkaunis.fi -verkkokaupasta, jossa tämä putsari on nyt alessa ja maksaa 18,80 euroa. Normihinta on 24,80 e.

Summa summarum: öljyistä en löytänyt Shean tai Immortellen voittanutta, koska vaikka Dermalogica osuikin ominaisuuksillaan maaliin, se on paljon kalliimpaa kuin L’Occitanen öljyt. Kahden muun putsarin välillä voiton vei helposti Lierac, koska sillä voi poistaa myös silmämeikin. Puhdistusöljyjen käyttö ei ole suihkussa kovin kätevää, koska ne pitäisi levittää ensin kuivalle iholle ja sitten vasta sekoittaa veteen, joten itse tarvitsen kyllä sekä öljyä että muuta putsaria. Hyvä niin, koska en olisi halunnut alkaa vertailla L’Occitanen öljyjä ja Lieracin emulsiota keskenään, liian vaikeaa :D Nyt voin hyvällä omallatunnolla hehkuttaa molempia!

Sain juuri tutustuttavaksi L’Occitanen upouuden kaksoispuhdistussetin Immortelle Divine -sarjasta, saas nähdä miten se vertautuu näihin kaikkiin! Olen pakannut kyseiset uutuudet huolella muuttolaatikoihin ja otan ne käyttöön sitten muuton jälkeen. Tai siis sitten kun löydän ne kaikkien laatikoitten syövereistä. :D

(Tuotteet saatu.)

Translation: I’m very fond of L’Occitane cleansing oils, especially Shea and Immortelle oils which are reasonably priced and work wonders on my dry skin. Recently I realised that I have neither of those oils in store and had to try out other cleansing products (which I have plenty as you can see). I’d say that L’occitane Pivoine Sublime cleansing oil is perfect for greasy or combination skin. Ekopharma Cranberry Oil is great but it’s difficult to rinse off. Dermalogica Precleanse is just as good as l’Occitane Shea or Immortelle but it’s much more expensive. L’Occitane Shea Foaming Cleanser is obviously not an oil and can’t be used as a eye makeup remover. Lierac Demaquillant Confort is really really good and works also as a makeup remover. All in all, my favorites are Dermalogica (despite the price) and Lierac. All products are press samples. 

Continue Reading