Joulukalentereiden puoliväli: L’Occitane, Lumene ja essence

Joulukuu hurahti yli puolenvälin ennenkuin ehdin edes oppia, että aamuisin pitäis muistaa avata kalenterit. En voi käsittää tätä ajan kulumisen nopeutta! Mun oli tarkoitus koota joulukalentereiden sisältö tänne viikottain, mutta minireissu Vaasaan juuri itsenäisyyspäivän tienoilla sotki sen suunnitelman. Tässä kuitenkin nyt puolivälin eli 12 luukun kooste tähänastisista ylläreistä. Olen saanut L’Occitanen ja essencen pr-tuotteina, Lumenen olen ostanut itse.

Essencen kalenteri on harmillisesti ollut tähän saakka vähän pettymys, sillä sälätuotteita on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Kun sain kalenterin, vilkuilin pikaisesti sisällöstä että kalenterissa olisi 5-7 sälätuotetta (en voinut kahlata sisältöä läpi kovin tarkkaan, koska en halunnut spoilaantua kaikesta). Tähän mennessä turhautumista aiheuttavia tuotteita ovat olleet kynsiviila, tarrat,  pakettikortit, hiuslenksut ja siirtokuvatatuoinnit. Siinä on jo 5 sälätuotetta joten toivon sisällön paranevan puolenvälin jälkeen. Parempaa tuoteosastoa kalenterissa edustaa sheakäsivoide (sairaan hyvä!), kaksi kynsilakkaa, kulmakynä, minisuti ja huulikiilto.

L’Occitanen Premiumkalenteri on tarjoillut takuulaadukasta tuotekavalkadia kaikkien 12 luukun ajan. Se yllätti, että kalenterissa on ollut tosi paljon samoja tuotteita kuin aikaisempien vuosien perusjoulukalentereissa. Oletin, että Premiumissa olisi pääosin eri tuotteet. 5 Essential Oils -sarjan shampoo ja hoitoaine ovat tulleet kaltsuista joka vuosi eivätkä ne oikein sovi mun hiuksille, joten olisin toivonut jotain muita hiustuotteita tänä vuonna. Shea- ja mantelisuihkuöljyt sen sijaan ihastuttivat kovasti, koska ne on aaaaivan ihania tuotteita talveksi! Mantelikäsisaippua on sekin tuttu aiemmilta vuosilta.

Shea Ultra Rich Lotion on vanha tuttavuus, joka on todella hyvä käsivoide näin matkakokoisena. Mulla on tälläkin hetkellä yksi viime vuoden purnukka käsivoidekäytössä :) Voiteen vieressä komeilee Verbena-hajuvesi, joka on iiihana! Immortelle Divine -sarja on yksi L’Occitanen ylellisimmistä, ja kalenterista on tullut sekä kasvovoide että kasvoöljy. Nämä ovat nyt sellaisia juttuja, mitä peruskalenterissa ei ole ikinä ollut. Myöskään Immortelle-kasvovoidetta en muista aiemmin kalenterista saaneeni. Huulirasva ja käsivoide ovat klassikkoja joiden toivoinkin löytyvän kalenterista! Huulirasva on pakko ottaa heti käyttöön.

Lumene on tarjoillut suorastaan hengästyttävän kattauksen 12 ensimmäisen luukun aikana! Toistoa viime vuoteen ei paljoakaan ole ollut ja olen ilahtunut jokaisesta tuotteesta. Luukuista on tullut muumikäsivoide, öljy-misellivesi, silmänympärysgeeli, Valo Nordic-C -hoitovesi (!!), Lähde-sarjan seerumi (!!!) ja hauska pressattu kangasnaamio, johon imeytetään omavalintainen seerumi tai hoitovesi. Onneksi tästä tuli puhetta bloggaajakavereiden kanssa, koska minä tollo olisin tiputtanut tuon pressatun kangasnaamion ihan vain veteen :D Kai mä jotenkin ajattelin, että tehoaineet on tossa mukana…ahhah :D No, kuulemma esimerkiksi tuo Valo-sarjan hoitovesi käy mainiosti kangasnaamion tehoaineeksi!

Edellisten lisäksi kalenterista on löytynyt peitevoide silmänalusille, Harmonia-sarjan puhdistusvaahto, Valo-sarjan yövoide ja Lähde-sarjan kosteusvoide ja geelinaamio sekä viileäsävyinen pinkki huulipuna. Molemmat kasvovoiteet olivat viime vuonnakin kalenterissa mukana (vai olikohan se Valo päivävoide viime vuonna?), mutta ei haittaa yhtään koska nuo Lumenen matkakokoiset purnukat on niin käteviä ja voiteet hyviä. Harmonia-putsarista kiinnostuin erityisesti, koska en oo kokeillut vielä mitään Harmoniasarjan tuotteita.

Tässä vaiheessa joulukuuta sanoisin, että Lumene pitää kyllä vahvaa kärkipaikkaa. L’Occitane ei sille paljoa häviä, mutta olisin toivonut enemmän variaatiota, sillä jotenkinhan pitäisi perustella Premiumkalenterin normikalenteria korkeampi hinta. Ehkä loput tuotteet ovat enemmälti sellaisia, joita peruskalenterissa ei ole nähty. Essencelle heristän sormeani ja toivon, että se paranee loppua kohti. Potentiaaliahan kyllä olisi ja on monta tuotetta joiden toivon kalenterista löytyvän!

Elevenillä on muuten Loksun perusjoulukalenteria ja Premiumia vielä jäljellä ja molemmat tietty nyt alessa, jos joku on tullut katumapäälle ja haluaakin vielä takuuvarmat laatukaltsut jouluksi :)

Miltäs nämä teidän silmään näyttää?

(L’Occitanen ja Essencen kalenterit saatu. Linkit ovat mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading