Uutuuksia kynsilakkataivaasta ja lomakuulumisia

Heippa! Mä oon kuulkaa niiiiiiiiiiin lomalla, ettei mitään järkeä! Maanantaina oli ensimmäinen virallinen lomapäivä, mutta lasken lomaan kyllä sen edeltävän viikonlopunkin. Yleensä oon aloittanut loman parilla kotipäivällä, jotta saisin vähän nollattua työjuttuja ja stressiä, kun se viimeinen työviikko ennen lomaa tuppaa olemaan usein aika hardcorea. Nyt kuitenkin toimin toisin. Viimeinen työviikko oli kyllä aika jäätävä, mutta olin supertehokas ja sain suurimman osan akuuteista hommista tehtyä ja samalla tehokkuudella aloitin lomankin. Neljässä päivässä olen ehtinyt bilettää, juoda taskulämmintä hanaviiniä pussista merenrannassa, laulaa karaokea, kuunnella Despacitoa 100 kertaa (valitettavasti), kärsiä ihan hirvittävästä kanuunasta, käydä Fiskarsissa Antiikkimessuilla (you heard me), Inkoossa jätskillä, Mäntyharjun Minimanissa shoppailemassa, Suomenniemellä mökkeilemässä ja Elimäellä sukuloimassa. Nyt vähän väsyttää :D Jos lomatahti jatkuu samanlaisena, voi olla että blogissa on entistäkin epäjärjestelmällisempi julkaisutahti, mutta ehkäpä teilläkin on muuta tekemistä heinäkuussa kuin kytätä mun blogia 24/7 :)

Mutta asiaan! Kävin viime viikolla piipahtamassa CesarsShopissa pitkästä aikaa ja sain sieltä matkaani kaikennäköisiä kiinnostavia uutuuksia. Koska näiden tuotteiden tarkempiin yksilöesittelyihin menee kuitenkin tovi, aattelin näin alkuun pikaisesti esitellä kaikki yhtä aikaa, niin tiedätte mitä odottaa!

Konadilta on tullut hauska farkkukokoelma, jossa kaikki lakat ovat vanhoja kunnon tekstuurilakkoja! Ajattelin värkätä näistä swatchit kunhan ennätän. Sävyt on tosi nättejä ja tikuilla nää ei ainakaan olleet sellaisia överikarheita.

Cesarsille on tullut loputkin Konadin Square-sarjan laatat. Niissä on superkivoja kuvioita ja osassa kuvat on suurempia kuin toisissa, joten isommille ja pidemmillekin kynsille riittää. Nappasin yhden niistä kokeiluun. Satu suostutteli mut ottamaan kokeeksi myös NCLA:n Nail Wrapit eli koko kynnen tarrakuvat. Saa nähdä mitä näillä saan aikaan vai saanko mitään, nail wrapit ja minä kun ei ainakaan aiemmin olla koskaan tultu toimeen. Tuo marmorikuvio on kyllä tosi nätti.

Uudet Picture Polishit on näkyneet jo ympäri Internetiä moneen kertaan, mutta sain omani käsiini vasta nyt. Tashan sain pr-tuotteena ja Cloudsin ja Havenin ostin itse.

Etualalla näkyvät NCLA:n Lakodom -lakat ovat ne kaksi puuttuvaa palasta, jotka mainitsin Lakodom-swatchien yhteydessä. Ne eivät ole vielä Cesarsilla myynnissä mutta sain esittelytesterit matkaani jo nyt, sillä todennäköisesti tämä kaksikko tulee kyllä kauppaan myöhemmin.

Viimeisessä kuvassa yhdistyykin kaksi erittäin kiinnostavaa kokoelmauutuutta. Color Clubin Coated -kokoelman lakkojen luvataan peittävän yhdellä kerroksella ja käsittääkseni kaikki, tai ainakin suurin osa näistä, on vanhoja sävyjä jotka on julkaistu nyt uudelleen uudella koostumuksella. Valitsin itselleni turkoosin Age of Aquarius -lakan sekä neonkorallin East Austinin. East Austinilla olen jo ehtinyt lakata ja ei se kyllä yhden kerroksen ihme ollut, mutta aikaisempaa versiota parempi lakattava kuitenkin. Kaksi kerrosta vaati ehdottomasti silti. Toinen kiinnostavuuskokoelma on China Glazen My Little Pony -kokoelma, joka näytti NIIN SULOISELTA esittelytelineessä että olisin halunnut itselleni kaikki lakat, ihan vain jotta mulla olisi ne kaikki ja söpöys olisi maksimoitu. No, kaksi sain valita itselleni ja mietin tosi pitkään mitä ottaisin. Lopulta päädyin vaaleaan mintunvihreään Cutie Mark the Spotiin sekä Hay Girl Hay -monivärishimmerhässäkkään. Veikkaan, että ne näyttää aika kivoilta yhdistettynä!

No, mikä kiinnostelisi ja kutkuttelisi eniten? Tiedän sitten missä järjestyksessä alan näitä käydä läpi :)

(Kaksi Picture Polishia ostettu itse, muut saatu pr-tuotteina. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: There’s no way I’ll ever leave empty handed from CesarsShop. :D

Continue Reading

Pari liukuvärilakkausta

Kovin monimutkaiset kynsienkoristelujutut ei koskaan ole olleet mun vahvuusaluetta, mutta nyt mulla on kyllä todella yksinkertainen ja minimalistinen vaihe menossa. Oon erityisen mieltynyt kahden värin leimauksiin ja sitten ihan pieniin, simppelin graafisiin leimauskuvioihin.

Tässä lakkauksessa pohjasävynä on NCLA:n As If, ihana vaaleanlila creme joka peitti lähestulkoon yhdellä kerroksella mutta kaksi sitten kuitenkin lakkasin, tavoilleni uskollisena.

Leimauksessa olen sutannut sekä valkoisella että mustalla Dashican leimauslakalla, ja lopuksi levitin leimat vielä päällyslakalla. -.- Kasarihenkinen kuvio on Konadin uudesta Square-sarjan laatasta nro 33. CesarsShopista kysyttiin, haluaisinko kokeilla jotakin sinne tulleista uutuuksista ja iskin silmäni heti tuohon Konadin laattaan. Arvaatte varmaan miksi, kun katsotte noita lukuisia pieniä graafisia kuvioita! Niistä huolimatta valitsin ekaan leimauskokeiluun tuon kasarikuvion, koska teki mieli kaksiväristä koko kynnen leimaa. Konadilla on kyllä tosi kivoja kuvia näissä Squareissa, ehdottomasti merkin parhaimmistoa. Muistatteko ne Picture Polishin Crazylla lakatut neonkynnet? Niissä oli kans käytetty toista uudehkoa Squarea eli 06:sta, jonka ostin aiemmin keväällä.

Toinen liukuvärileimaus syntyi OPI:n Coconuts Over OPI -lakalla, Dashican mustalla leimauslakalla ja Rican tummanruskealla leimauslakalla. Nude OPI on peräisin uudehkosta Fiji -kokoelmasta, jonka esittelin jo tovi sitten. Leimauskuvio on ikisuosikistani, Lily Annan laatasta numero 09. Oon käyttänyt tätä aaltokuviota monta kertaa ennenkin ja muistaakseni aina liukuvärjäysleimana, monipuolinen kun olen :D Huomaa kyllä että leimaustaidot on vähän ruosteessa, koska tässäkin levitin leimat ilosesti joka kynnestä.

Nämä aaltokynnet tein hautajaisiin, sellaisiin joissa meri oli tärkeä osa kuolleen henkilön arkea ja elämää. ”Lähetin lapseni elämään kuin laivan merelle. Ompelin purjeet, neuvoin väylät parhaan taitoni mukaan, mutta tuulille en voinut mitään.” Varpu Välimäen värssy jyskytti päässä kun näitä tein ja ajattelin vanhempia, jotka joutuivat saattamaan lapsensa hautaan. Elämästä luopuminen oli hänen oma valintansa. Asiaan liittyy sen verran hankalia tunteita että pystyn julkaisemaan tän lakkauksen vasta nyt, vaikka asia oli ajankohtainen jo kevättalvella. Tärkeitä muistoja kuitenkin, vaikkei ehkä helppoja.

No, ei ollut tarkoitus alkaa synkistellä. Elämä on hieno asia, koitetaan nauttia siitä vaikka tänä vuonna kesäkuussa sataakin lunta. :)

 

 

(NCLA ja OPI sekä Konadin laatta saatu. Opi-linkki on mainoslinkki, jonka klikkailusta en hyödy, mutta jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pientä komissiota. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin. )

Translation: I don’t care for too elaborate nail art nowadays. I’m all about gradient stamping and minimalistic, graphic designs!

Continue Reading

Ostoksia ja uutuuksia CesarsShopista

Minäpäs intouduin tilaamaan pitkästä aikaa vähän kynsijuttuja! Picture Polish on taas julkaissut uusia lakkoja ja tälläkin kertaa ne yksilöt olivat pääsyynä tilaukselle. Tilasin romppeeni tietenkin CesarsShopista ja sain sitten samaan syssyyn myös joitain uutuuksia esiteltäväksi.

Whats Up Nails on uusin tulokas CesarsShopilla. Merkiltä löytyy leimauslaattoja, vinyylejä, decaleja ja erikoisuutena multichrome-, kromi- ja flakiespulvereita sekä suloisia pyöreitä confettipalleroita. Olin ihan kysymysmerkkinä kun selasin pulvereita ja confetteja, koska en ollut sellaisista aiemmin kuullutkaan. Tai siis tiesin että pulvereita on olemassa, mutta yleensä ne ovat toimineet vain osana geelikynsien väkertämistä eivätkä ole pelittäneet tavallisten lakkojen kanssa. What Upin tuotteet toimii kaikki ihan kynsilakkakäytössä, joten siitä plussaa!

En oo käyttänyt siirtokuvia pitkään aikaan, mutta Whats Upilla oli niin kivoja kuoseja että tyrkkäsin ostoskoriin kaksi arkkia. Toisessa on tekstikuvio ja toisessa atsteekkihenkinen kuvio. Turkoosinsävyiset decalit sopii varppina Picture Polishin Surfin kanssa yhteen ihan täydellisesti, joten pakkohan ne oli ostaa. Lisäksi sain kokeiltavakseni violetinsävyistä Exotic-flakieshippua sekä kirkasta, kynsillä sinivihreältä näyttävää Mermaid-hippua. Ja siis tuo leimauslaatta!! Pelkkiä vesimarmorointikuvioita! JESSSS mun on yhä helpompi vältellä sitä oikeaa vesimarmorointia :D Hyvä valinta Satulta :)

Mä itseasiassa ehdin jo kokeillakin noita sinivioletteja Exotic-flakieseja ja olipa muuten teknisesti helpoin koristelutapa ikinä. Mutta palataan siihen myöhemmin :)

Mulla on Konadin Square-sarjan laatoista entuudestaan 01 ja oon käyttänyt sitä ihan älyttömän paljon. Muissakin Square-laatoissa on tosi kivoja kuvioita ja koska en näemmä millään kyllästy atsteekkikuvioihin, päädyin tähän 06-laattaan. Tätäkin oon ehtinyt jo käyttää! Näemmä inspiraatioon riittää vaan uusi materia :D

Tilauksen tähtenä olivat tietenkin ne Picture Polishit, joista koko ajatus lähti. Uutuuksista Surf oli aivan pakko saada ja hetken eipäs-juupas -kamppailun jälkeen myös sähkönsininen Blue pääsi mukaan. Crazy ei ole ihan uusinta uutta, mutta oon iskenyt silmäni siihen jo aiemmin. Mun kokoelmassa on neonkeltaisen lakan aukko, koska kaikki kokeilemani neonkeltaiset on olleet niin surkeita laadultaan että oon luopunut niistä. Crazy peitti kolmella iisillä kerroksella joten tämä jää valikoimaani. Mulle on vielä tulossa uutuuksista Mermaid, se vain unohtui tästä ekasta satsista :)

Mun piti yhdistää tähän juttuun kuvat lakkauksista jotka tein Crazylla ja Bluella, mutta eihän siitä mitään tullut kun jorinani meni taas yli äyräiden. Laitetaan siis piste tähän ja palataan niihin lakkauksiin vaikka ens kerralla! Olipa kyllä kiva tuntea taas se vanha kunnon kynsienlakkausinspiraatio ja -innostus, kun ne ovat osin ajanpuutteenkin vuoksi olleet talviunilla. Ei siihen innostumiseen näköjään muuta tarvi kuin pari kivaa uutuutta :)

Mitäs mieltä ootte mun ostoksista ja Whats Up Nailsin tarjonnasta?

(Whats Up Nailsin flakiesit ja leimauslaatta saatu, muut ostettu itse. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: I recently did a little shopping spree at CesarsShop and also got new Whats Up Nails products to test. New Picture Polish shades were the main reason for my order. I chose Surf and Blue (and Mermaid which arrives in a few days) and also Crazy, because I didn’t have a decent neon yellow in my collection. Crazy fits the bill and it’s also pretty good to apply, unlike other neon yellows I’ve tried. 

I’ve actually tried those Whats Up Nails flakie powders already, but that’s a story for another blog post! Stay tuned :)

Continue Reading