Mulla on nyt pieni henkilökohtainen draama tässä käynnissä. Meidän koira Rieha on nyt 9 kuukauden ikäinen ja näemmä nyt on uudestaan alkamassa se vaihe, kun vauhtia on enemmän kuin älyllistä kapasiteettia. Ilmeisesti murkkuikä kolkuttelee ovella. Hihnakäytös on ollut aika vaihtelevaa, mutta koirapuistolle päin vievä tie on ollut tasaisesti vaikea. Puistoonhan pitäis Riehan mielestä päästä ihan satasta ja mielellään ilman taluttajaa. Taluttaja taas kulkisi mielellään puistoon pitäen tiiviin katsekontaktin sivulla kauniisti tanssahtelevaan koiraansa. Siinä on ristiriita, joka toissapäivänä oli kaataa tämän hallituksen. Pitkän työpäivän jälkeen lähdin nälissäni (eli lähtökohtaisesti murhanhimoisena) ulkoiluttamaan energiaa pursuavaa koiraa, joka liikkui eteenpäin lähinnä tasajalkahypyin. Oli pimeää ja satoi vettä ja paleli ja väsytti ja vitutti. Paitsi koiraa, joka oli onnensa kukkuloilla tietenkin. Alkumatka menee aina kohtuullisesti, mutta kun tullaan kotitien päähän, Rieha kieltäytyy syömästä nameja (eli sitä ei voi palkita) ja sen aivoissa apinat hakkaa lautasia eikä mikään käsky mene siitä metakasta läpi. Siinä me sitten taivallettiin jotain 300 metrin matkaa puoli tuntia. Rieha sinkoaa hihnan päähän, minä pysähdyn ja odotan että Rieha palaa takaisin, tulee rinnalle ja ottaa katsekontaktin, ja sitten jatketaan matkaa sekunnin ajan kunnes Riehalla taas hihna loppuu kesken, ja taas pysähdyn ja odotan. Kuvio toistui sen verran monta kertaa että oli aika Päiväni murmelina -fiilis. Muutamaa metriä ennen koirapuiston porttia koiralla lopulta paloi sulake (mulla se oli kärähtänyt jo monta sataa metriä aiemmin tosin) ja se teki kuolemaa halveksuvan kamikazeloikan hihnan päähän, repäisi itsensä irti mun otteesta ja samalla repesi keskisormen kynsi puoliksi irti. I kid you not. Teki kuulkaa nannaa. Siinä vaiheessa oli aika Hulk-olo, mutta ei siinä muu auttanut kuin hakea koira takaisin ja aloittaa lähestyminen uudestaan. Ja kyllä, lopulta mentiin portille ilman ryntäilyä, mutta siinä vaiheessa mieliala oli synkkä ku suolampi ja kysyin puistossa olleelta rouvalta, paljollako hän ostaisi nätin urospennun. Vaihdossa tarjouduin ottamaan toisen hänen kauniisti käyttäytyvistä tollereistaan. Kauppoja ei syntynyt, mihin varmaan vaikutti sekin että keskustelun aikana Rieha ryntäili päättömästi pitkin puistoa ja tutki, voisiko mutalätäkön läpi kaivaa itsensä Kiinaan.

Nyt olisi tietenkin hienoa päästä kertomaan, kuinka sinnikkyyteni ansiosta tänään menimme kauniisti yhteistyössä ja nätisti kävellen koirapuistoon ja aurinkokin paistoi, mutta höpönpöppöjä. Sama sää, sama väsymys, sama nälkä ja sama sulakkeen palaminen molemmilla. Erona tosin se, että nyt ennakoin kamikazehypyn paremmin eikä Rieha saanut riuhtaistua itseään vapaaksi JA se ees-taas -jumppaaminen alkoi vasta noin 150 metriä ennen koirapuistoa! Tottiskentät, täältä tullaan ihan kohta…

Noh, tätä se koiran kasvatus joskus on ja luojan kiitos jokainen lenkki ei ole tuollainen, mutta joka tapauksessa kuvauskäden keskisormen kynsi on ja pysyy niin kamalan revenneenä, että siinä ei mikään paikkakaan kestä, mutta ei sitä voi leikatakaan, kun se on revennyt niin syvältä. Että näin. Uusia lakkauksia saatte siis tovin odottaa ja voi olla että seuraavat viikot on vähän enemmän muuhun kosmetiikkaan ja lifestyleen painottuvia :D onneksi varastossa on kuvia ja onhan mulla jemmassa vielä ne kysymyspostauksen kysymyksetkin, johon en ole vastannut. Jep, en ole unohtanut sitä!

Tällä kerralla tarjolla on kuitenkin juuri nyt kaupoissa oleva uutuuskokoelma, L’Oréal Paris La Vie en Rose, joka sisältää kolme huulipuna- ja kynsilakkaparia. Sävyt on nimetty Jennifer Lopezin, Naomi Wattsin ja Blake Livelyn mukaan.

Blake’s Delicate Rose -parissa huulipuna on herkullisen karkkipinkin sävyinen ja kynsilakka korallinen pinkki creme. L’Oréal Parisin kynsilakkoja en ole aiemmin koittanut ja yllätyin niiden siveltimestä, joka on liki identtinen Essien leveän siveltimen kanssa. Ehdoton plussa. Näin pitkille kynsille lakka tarvitsi kolme kerrosta peittääkseen täysin. Sävy on aivan ihana.

J’Lo’s Delicate Rose -parin puna on tumma magenta, joka huulilla onkin yllättävän kirkas, liki violetti sävy. Kynsilakka taas on tumma viininpunainen. Tämä lakka peitti kahdella kerroksella.

Naomi’s Delicate Rose -parin puna on roosa nude, ja kynsilakkaakin voi oikeastaan samalla sanaparilla kuvata. Lakka oli aika ohutta ja vaati kolme kerrosta peittääkseen.

Kaikki kolme huulipunaa jättää jälkeensä himmeän mattaisen jäljen, joka ei kuitenkaan ole niin ehdottoman kiilloton kuin joissain mattapunissa. Naomin huulipuna on mulle sopiva sävy, mutta kaksi muuta ovat liian kylmiä sävyjä istuakseen tähän naamaan. Mutta mullapa onkin kaksi siskoa, joille ne sopivat täydellisesti :)

Huulipunan ja kynsilakan sovittaminen toisiinsa on kiva idea ja itsehän olen juuri sellainen tyyppi, joka kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin. Siis itsellänihän meikit ja lakat on aina eriparia tietenkin, mutta jos joku muu on hoksannut sovittaa ne yhteen, varmasti huomaan sen ja nostan kuvitteellista hattuani. La Vie en Rose -kokoelman kynsilakat eivät superharrastajalle tarjoa mitään maatamullistavaa, mutta punat ovatkin tämän kokonaisuuden Se Juttu. Nuo hylsytkin on minusta ihan valtavan kauniit.

Noh, olisko jollain rohkaisevia sanoja koirankoulutukseen ja/tai revenneen kynnen kasvatukseen? Anyone? :D

(Tuotteet saatu.)