Maybellinen joulukalenteri ja pari uutuutta

Tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty tähdellä. 

Instagramissa mua seuraavat henkilöt tietävätkin jo, että sain lauantaina yllätyspaketin, jossa oli Maybellinen joulukalenteri ja pari meikkiuutuutta. Olin niin iloinen, että melkein tirautin kyyneliä, sillä säästökuurini vuoksi en ollut tänä vuonna ostanut mitään joulukalenteria itselleni. Kuvittelin etten tarvitse kalenteria, mutta olin sitten kuitenkin ihan suru puserossa kun joulukuu lähestyi. Ei ehkä kovin aikuismaista, mutta minkäs teet :D

Tuli tosi hyvä mieli siitä että pääsen sittenkin avaamaan luukkuja 24 aamun verran! Ihanaa! Näköjään se on niin, että kun on kosmetiikkajoulukalentereiden makuun päässyt, niin paluuta ei ole.

Ensimmäisestä luukusta tuli klassikko, eli Super Stay -kynsilakka. Sävy on nätti, mutta toivon silti että kalenterissa olisi enemmän meikkejä kuin kynsilakkoja. Sattuneesta syystä mulla on ”muutama” kynsilakka jo entuudestaan (heh) ja olen viime aikoina keskittynyt lähinnä Essien, OPI:n ja Picture Polishin lakkoihin, joten meikit olisivat toivotumpia nyt. Katsotaan mitä tuleman pitää!

Kalenterin mukana tuli meikkiuutuudet, jotka saivat sydämeni hypähtämään pari ylimääräistä lyöntiä. *After Party -paletti on sävyiltään aivan mahtava, ja erityisesti tuo viininpunainen sävy on ihana! Paletti sopii niin arkeen kuin juhlaankin, ja taidankin tehdä joulumeikkini After Partylla.

Siinä pari maistiaista sävyistä, tosi hyvä pigmentti ja miellyttävä koostumus!

*Face Studio Chrome Jelly Highlighter on niin herkku, että melkein kuola valuu! Koostumukseltaan paksun nestemäinen highlighter sulautuu ihoon vaivatta ja hehkuu mielettömän kauniisti.

Auringonvalossa sävy vääristyy mutta hohde näkyy <3 ihana!! Tämän Metallic Gold -sävyn lisäksi myynnissä on myös *Metallic Bronze ja *Metallic Rose.

Julkaisen joulukalenterin luukkujen sisällöt päivittäin Instagramin Storyssa, joten laittakaa @wastinglifestyle seurantaan! Koko kalenteri ruoditaan sitten blogissa kun joulukuu on mennyt :)

Mitäs teidän joulukalentereista tuli?

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Kiinnostavimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2019

Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Joulu tulee, halusitte tai ette, ja on taas aika puntaroida tarjolla olevia joulukalenterivaihtoehtoja! Listasin viime vuoden kiehtovimmat kosmetiikkajoulukalenterit päivälleen vuosi sitten, ja tämän hauskan sattuman vuoksi otsikoin tämän vuoden listan samoin kuin viime vuonnakin. Ehkä teenkin tästä perinteen, jotta osaatte jatkossa joka vuosi olla asemissa 14.10. kun oma kalenterilistaukseni tulee internetin etusivulle! En yritäkään saada listattua tänne kaikkia mahdollisia kalenterivaihtoehtoja, vaan tyylilleni uskollisesti ajattelen lähinnä itseäni: en ole vielä päättänyt minkä kalenterin haluaisin, ja mua kiinnostavien vaihtoehtojen kartoittaminen auttaa mua valitsemaan :D Siinä sivussa toivottavasti teitäkin! Omissa kalenterivalinnoissani on muutamia reunaehtoja, kuten se että useita satoja euroja en yhdestä kalenterista ole valmis maksamaan, enkä halua ruveta kikkailemaan vaikeasti saatavien kalentereiden kanssa. Jos tuotetta ei voi iisisti tilata kotiin tai hankkia kivijalkakaupasta, it’s not worth it. Mutta mennääs asiaan!

Tän vuoden ehdottomasti kiinnostavin kalenterilanseeraus tulee *Skincity-verkkokaupalta. Huippulaadukasta kosmetiikkaa myyvän verkkokaupan kalenteri on nyt ensimmäistä kertaa suomalaisten ulottuvilla, mutta muualla se on ollut myynnissä aiemminkin ja kalenteri on aiempina vuosina myyty samantien loppuun. Skincity on pullollaan toinen toistaan kiinnostavampia kosmetiikkamerkkejä, joten on vaikea uskoa että kalenteri voisi olla mitään muuta kuin timanttia alusta loppuun. The Skincare Calendar -nimeä kantavassa kaltsussa on 25 tuotetta, joista 7 on täysikokoisia. Mitään muuta tietoa sisällöstä mulla ei ole. Mikä parhainta, kalenteri on pakattu erittäin käyttökelpoiseen kosmetiikkalaukkuun ja itse tuotteet on uudelleenkäytettävien pussukoiden sisällä, eli mitään ylimääräistä pakkausjätettä kaltsusta ei tule! Nerokasta. Kalenterin sisällön arvo hipoo 400 euroa ja sen myyntihinta tulee olemaan muistaakseni 130-140 euron tietämillä. Hinnan suhteen ollaan mun budjetilla kipurajoilla ja ylikin, mutta voi että mä haluaisin tän. Kalenteri tulee myyntiin 16.10. ja jos meinaa omansa saada, kannattaa olla kärppänä paikalla *täälläTaannoinen juttuni Skincityn konseptista löytyy täältä.

skincity joulukalenteri

L’Occitane on itsestäänselvä valinta tälle listalle. Tänä vuonna tämä ranskalainen ikisuosikkini sekoitti pakkaa tuomalla markkinoille peräti kolme erilaista joulukalenteria. Minulla oli viime vuonna Premium-kalenteri, josta tykkäsin kovasti, mutta joka oli hämmentävän samanlainen klassikkokalenterin kanssa vaikka niillä oli isohko hintaero. Arvioni viime vuoden Premiumista löydät täältä. Tänä vuonna Classic- ja Premium -kalentereiden rinnalle on tuotu vielä Eksklusiivinen joulukalenteri, jossa on enemmän kalliimpien sarjojen ihonhoitoa ja vähemmän esimerkiksi käsivoiteita ja palasaippuoita. Premiumin ja Eksklusiivisen kalenterin sisältöjen ero ei ole valtaisa, mutta Classicin ja Eksklusiivisen kalenterin välillä erot ovat jo merkittäviä. Se, oikeuttavatko erot kuitenkaan liki kolminkertaiseen hintaan, on jokaisen itsensä määriteltävissä – jokaisessa kalenterissa on kuitenkin jonkin verran myös samoja tuotteita, eli täysin erilaisia ne eivät ole. Classic maksaa 54 euroa, Premium 99 euroa ja Exlusive 139 euroa. Sisällöt (kuvineen) on listattu L’Occitanen sivuille, joten klikatkaa linkkejä harkiten jos ette halua spoilaantua :)

Lumene on toinen itsestäänselvyys listallani. Olen kahtena vuonna peräkkäin, 2017 ja 2018, julistanut Lumenen joulukalenterin vuoden parhaaksi. Tiedän, että en varmasti joudu pettymään jos Lumenen hankin tänäkin vuonna. Koska Lumenen tuotevalikoima täydentyy jatkuvasti uutuuksilla, on kalenterinkin sisällössä varmasti tänäkin vuonna uusia juttuja. Kalenterin hinta-laatu -suhde on ollut ihan priimaa, eikä kaltsun hinta tänäkään vuonna ole aivan päätön. Esimerkiksi Bangerheadilla kalenteri on NYT alessa ja *kustantaa vain rapiat 71 euroa! *Cocopandalta kalenterin saa 82,90 eurolla (kannattaa tosin kytätä sivuja ahkerasti, koska viime vuonnakin nappasin Lumenen -30% alella Cocopandalta!) ja *Kicksistä 89,90 eurolla. Kuvassa viime vuoden Lumenen kaltsu sisältöineen.

Houkuttelevuuden ja hintatason suhteen Lumenen kanssa aika tasoissa painii *Originsin kalenteri. Kokemukseni Originsin ihonhoitotuotteista ei ole hurjan laaja, joten saisin ainakin taatusti kalenterista kaikkea ihan uutta kokeiltavakseni. Olen tykännyt kaikista käyttämistäni Originsin tuotteista, joten tyytyväisyys kalenteriin olisi melko varmaa.

Oikeastaan ihan samoin sanoin ja miettein voisin kuvailla myös Cliniquen kalenteria, jota olen harkinnut jo useampana vuonna. Takuulaadukasta ihonhoitoa JA meikkejä, aika hyvä kombo! Tuttavilta olen aikaisempina vuosina kuullut mairittelevia kommentteja Cliniquen joulukalentereista. Lumenen ja Originsin tavoin myös Clinique asettuu sinne *reilun 80 euron hintaluokkaan.

Mulla ei ole vielä koskaan ollut täysin meikkeihin keskittynyttä joulukalenteria, ja sen takia NYXin kaltsu kiehtoisi kevyesti. Meikkikalentereissa on vain se riski, että meikkien sävyt on itselle sopimattomia. Sen verran NYXin sisältöä yytsin, että huomasin sen olevan tänä(kin) vuonna huulituotepainotteinen, mikä vähän latisti mun innostusta. Koska NYXin huulituotteet ovat kuitenkin kautta linjan supersuosittuja, ajattelin tästäkin kalenterista vinkata. Kalenteria saa ainakin *Cocopandalta, *Eleveniltä ja *Kicksistä ja hinta vaihtelee 92-99 euron tietämillä.

nyx joulukalenteri 2019

The Body Shopin kalentereita kävin tutkailemassa ihan livenäkin, kun olin tutustumassa joulun kausisarjoihin ja muihin uutuuksiin pr-tapahtumassa. Viime vuoden eläinkuvitus on vaihtunut peribrittiläiseen kaupunkimaisemaan, josta tulee ihan mieleen Love Actually, Lumiukko ja muut brittiläiset joulun vakkarijutut! The Body Shop on jotenkin lähtenyt mun silmissä ihan uuteen nousuun viime vuosina ja tuotteiden joukossa on edelleen paljon mulle uusia tai vieraita juttuja, joten kalenterit tuskin kävisivät tylsäksi. Edullisin *Beauty-kalenteri ei niinkään sisällöltään sytytä, mutta *Deluxe ja *Ultimate on jo aika kovia!

the body shop joulukalenterit

Essencekin tuo oman kalenterinsa taas markkinoille, mutta en tiedä kuinka laajalti se kivijalkakauppoihin tulee tai mihin sisältö painottuu. Viime vuonna harmittelin sitä, ettei essencen loistavia meikkituotteita ollut kalenterissa juurikaan, vaan painotus oli kynsiaiheisessa sälässä ja kynsilakoissa. En ehkä ainoaksi kalenteriksi ostaisi, mutta jos voisi useamman kalenterin hommata, Essence voisi hyvinkin olla siinä joukossa.

Jos näistä kalentereista ei Sitä Oikeaa löytynyt, kannattaa kurkata ainakin nämä verkkokauppojen joulukalenterisivut:

*Cocopanda
*Bangerhead
*Eleven
*Kicks
*Nordicfeel

Joko olette oman valintanne lyöneet lukkoon? Mä käyn tässä aikamoista mielensisäistä kamppailua, koska oikeastihan mun pitäisi kaikki liikenevät pennoset säästää häiden järjestämiseen…mutta kun on vaan niin vaikea käsittää, miten ihminen voi joulukuussa päästä aamuisin sängystä ylös ilman joulukalenteria :D

(Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä. Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Vuoden 2018 paras joulukalenteri: Lumene

Lumene teki sen taas! Arvioin Lumenen joulukalenterin vuoden parhaaksi vuonna 2017, ja samaa mieltä olen tästä vuoden 2018 kalenteristakin. Aivan timanttinen kokonaisuus, jonka ostamista ei todellakaan tarvinnut katua!

Erityisesti ilahduin siitä, että kalenteri sisälsi pääosin eri tuotteita kuin viime vuonna. Vain pari tuotetta oli samoja ja nekin niin hyviä, että mieluusti otin niistä uudet kappaleet tänäkin vuonna. Lumenelta on tullutkin niin nopeaan tahtiin uutuuksia, että olisi ollut todella outoa jos kalenteri olisi toistanut itseään kahtena vuonna peräkkäin.

Harmonia-tuotesarjasta tuli viisi tuotetta: vartalovoide, kasvoputsari, kosteusvoide, turvenaamio ja suolakuorinta vartalolle. En ole koskaan kokeillut mitään Harmonia-sarjan tuotetta, joten mielenkiinnolla korkkaan nämä! Pakkaukset on sekä täysikokoisissa tuotteissa että näissä matkakokoisissa tuubeissa tosi kauniit.

Valo-sarja on tullut tutuksi mulle kosteusvoiteen ja Glow Boost Essencen kautta, ja molemmista olen tykännyt tosi paljon. Erityisesti tuo Glow Boost Essence ihastuttaa hedelmäisen raikkaalla tuoksulla ja superkosteuttavalla koostumuksellaan. Näiden vanhojen tuttujen lisäksi pääsen nyt kokeilemaan myös kirkastavaa hoitovettä sekä kuorivaa kasvonaamiota.

Lähde-sarjan tavallinen misellivesi on tuttu ja hyväksi havaittu tuote (tuli viime vuoden kalenterista), ja nyt korkkasin tämän kaksifaasisen öljy-miselliveden. Tuote poistaa lian ja meikin jäämät kasvoilta tehokkaasti ja tuntuu kosteuttavalta. Tosi kivan oloinen tuote! Lähde-sarjasta tuli lisäksi kosteuttava silmänympärysgeeli, kasvoseerumi, geelimäinen kasvonaamio sekä kosteusvoide. Kaksi viimeksi mainittua on mulle tuttuja tuotteita jo ennestään (kurkkaa Lähde-postaukseni täältä). Geelinaamioon en erityisesti ihastunut, mutta kesällä se voisi toimia hyvinkin.

Sisu-sarja on mulle hyvinkin tuttu, mutta puhdistusöljyä en ollut kokeillut ennenkuin se tupsahti kalenterista. Öljyssä on sama ihana havuntuoksu kuin muissakin Sisuissa, mutta harmillisesti se ei sovellu silmämeikkien poistamiseen. Opin tämän kantapään kautta kun olin ensin hieronut öljyä ronskisti silmiini ja sitten kiljuin kirvelyäni ja tuskaani juoksevan veden alla, samalla kun siskoni tavasi pullosta ”hei tässä lukee että avoid contact with eyes”. Joo, kiitos :D Moisture Remedy -kasvovoide on tuttu ja todella hyväksi havaittu.

Musliiniliina oli kalenterin ainoa sellainen olankohautuksen aiheuttava tuote. Jotenkin olen kovin laiska näitä liinoja käyttämään, vaikka ihotyyppini epäilemättä hyötyisi näistä. Muumikäsivoide oli hauska ylläri, vielä en kuitenkaan ole sitä kokeillut. Joku teistä lukijoista taisi mainita ettei tämä ole kovin kosteuttava, joten ehkä jätän kokeilun keväälle kun iho ei ole ihan näin kuiva. Kangasnaamionappi on kiinnostava, tähän siis imeytetään omavalintainen hoitovesi tai seerumi ja kastuessaan napista paisuu kangasnaamio. En ole koskaan kokeillut tämmöistä, mutta tää on aika kiva idea minusta! Hoitovedet kuluu niin hitaasti, että voin surutta uhrata muutaman millilitran kangasnaamiolle.

Ruskea kulmavaha on tuttu jo ”vanhan” Lumenen ajoilta, ja mulla taitaa olla kaksikin näitä jo ennestään :D hyvä tuote, mutta ei sävyltään oikein istu mulle nyt kun käytän punaruskeita kulmakyniä. Pirteän pinkki huulipuna on sävyltään sellainen, että sopii varmaan suurimmalle osalle, jos vain rohkaistuu näin iloista väriä kaamoksen keskellä käyttämään. Instant Glow Beauty Serum on monen hypettämä tuote, mutta tämä Medium-sävy on mulle ainakin näin talvella liian tumma. Ehkä kokeilen josko tämä menisi mun naamalle kesällä. Nordic Chic -sarjan silmänaluspeitevoide kiinnostaa, sillä Lumenen silmämeikinpohjustaja on aivan sairaan hyvä ja niillä perustein odotan tältäkin ihmeitä. Sävyä tosin en ole testannut vielä. Jouluaaton luukusta moni, minä mukaanlukien, veikkasi ripsaria tulevaksi, mutta luukusta paljastuikin luomiväripuikko! Ensin vähän nyrpistelin nenääni, mutta kokeilin puikkoa kuitenkin ja vakuutuin: väritin kynämäisellä puikolla liikkuvan luomen ja häivyttelin sävyä puolihuolimattomasti sormin, ja silmämeikki oli valmis! Tuote pysyykin luomilla todella hyvin. Sävyjä on useita, kalenterista tuli taupeen taittava helmiäissävy, jolla saa taiottua juhlavan meikin ennätysajassa. Tykkäsin sen verran, että saatan hankkia muitakin sävyjä jossain vaiheessa. Alla olevassa kuvassa on huulipuna ja luomiväripuikko swatchattuna.

Lumenen kalenterin jokainen tuote on erinomaisen käyttökelpoinen. Mitään turhaa sälää ei ole ja tuotteiden koot on ruhtinaalliset noinniinkun matkakokoisiksi tuotteiksi. Pienimmätkin purkit riittävät helposti viikoiksi ja ovat todella käteviä ottaa mukaan matkalle. Pakkaukset ovat kauniita eikä käyttömukavuudesta ole pienemmän koon vuoksi uhrattu mitään: seerumit ovat pipettipullossa kuten täysikokoisinakin, kasvovoiteet ovat napakoissa kierrekorkillisissa purkeissa ja muutenkin jokainen matkakokoinen tuote on vain pienikokoisempi versio normaalista pakkauksesta. (Inhoan kaiken maailman näytepusseja ja hankalia pakkauksia.) Kun vielä lisäksi kalenterista tuli monta mun suosikkia tai sellaisia tuotteita joita olen halunnut kokeilla jo pidempään, on helppo ymmärtää miksi Lumene singahti tänäkin vuonna kalenteri-rankingin ykköseksi. Lienee selvää, että aion ostaa tämän kaltsun myös ensi vuonna, jos se vain myyntiin tulee!

Mitäs te tykkäsitte?

Continue Reading