Rally

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, IT-tuella oli vastikään synttärit, eikä ihan mitkä tahansa synttärit vaan kolmekymppiset. Herra ilmoitti jo hyvissä ajoin, että ei halua kenenkään tietävän synttäreistään eikä varsinkaan halua juhlia niitä millään tavalla. Koska nyt kerron synttäreistä tällaisella julkisella platformilla, voinette siitä päätellä ettei mulla ollut aikomustakaan kunnioittaa IT-tuen toiveita millään tavalla. Täytyyhän tuollaista ikäkriisien ikäkriisiä jollakin tavalla juhlistaa!

Tavaralahjat hylkäsin heti alkuunsa, sillä IT-tuen tarvitsema materia on yleensä sellaista, jota saa vain nörttikiimakaupoista ja joista en tajua mitään. Jotain kaapeleita tai sen sellaista. En muutenkaan halunnut hommata kolmekymppislahjaksi mitään ihan tavallista. Kahlasin läpi nettiä ideoiden toivossa ja törmäsin Elämyslahjojen sivustoon, joka oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ei mitään materiaa, vaan kokemuksia joita IT-tuki tuskin päätyisi itse järjestämään itselleen.

.
.

Puntaroin vaihtoehtoja pitkään ja päädyin, kuten postauksen kuvituksena olevista kynsistä voi päätellä, ralliin. (Myönnän että surffailin aika kauan romanttisten hotelliöiden, kylpylälomien ja muiden tyttöhömppäelämysten puolella, mutta realismi sai minusta otteen aika pian.) IT-tuki seuraa moottoriurheilua (mun suureksi harmiksi) mielellään ja on monesti hekumoinut ralliauton kyytiin pääsemisestä. Jotain kertoo sekin, että IT-tuki hillosi MUN vaatekaapissa vuositolkulla tietokonepeleille tarkotettuja rattia ja polkimia. Rähjäsin asiasta niin kauan että sain lopulta heittää ne menemään, sillä seurauksella, että tyyppi osti uuden setin. Tietty vähän kehittyneemmän version jossa on enemmän nappeja. Ei niitäkään juuri käytetty ole, mutta ainakaan ne ei pidä majaa mun vaatekaapissa. Ja pitäähän jokaisella aikuisella miehellä olla leluratti ja lelupolkimet, sen oikean auton lisäksi siis.

.
.

Elämyslahjat lähti mun blogista ja IT-tuen nauttimasta suosiosta kuultuaan mukaan synttäriyllätykseen ja tarjosi rallielämyksen blogikirjoitusta vastaan. Päädyin tähän rallikokeilupakettiin. Ajattelin ensin etten kerro IT-tuelle mitään ennen H-hetkeä, mutta murruin paineen alla kaksi päivää ennen koitosta ja paljastin salaisuuden. Mun oli jo aiemmin pakko paljastaa että olen jotakin ohjelmaa ko. päivälle suunnitellut, sillä IT-tuki oli jo klikkailemassa ostoskoriin Tuska-festareiden lippuja samaiselle viikonlopulle. Juhlapäivän lähestyessä IT-tuki alkoi jo arvailla tuskallisen lähelle oikeaa, ja oli pakko kertoa mitä on tulossa, ennenkuin mielikuvitus saisi vallan ja tyyppi alkaisi arvailla jotain hohdokkaampaa kuin mitä oli tulossakaan…

.
.

Oli todella helpottavaa saada vuotaa yllätys julki, kun kaksi kuukautta jouduin asiaa salaamaan. Kuumottavaa aikaa. Parasta oli nähdä se riemu joka IT-tuen kasvoille levisi, kun hän luki sähköpostitse saapunutta rallipäivän ohjeistusta ja alkoi siinä pikkuhiljaa tajuta, mitä on tulossa. Pikkupoika jouluaamuna :)

Nämä juhlapäivän kunniaksi tehdyt rallikynnet sen sijaan ei oo parhautta nähneetkään, mutta ennemmin nämä kuin se että olisin pukeutunut varikkotytöksi ja maannut ihan manaattina ralliauton konepellillä. Olis voinut olla hiljaista sillä ralliradalla sitten. Kynsillä pohjana on Gina Tricot White, ruudut leimattu Konadin mustalla MoYoun laatasta Princess 13 (outoa, että mun laattavalikoiman ainoa ruutulippukuvio löytyy prinsessalaatasta…) ja aika reisillehän tuo leimaus meni, mutta ainakin ruudut on suht suorassa. Punaiset kolmiot tein Illamasquan Throbilla ja kynsivinyyleillä.  Komeasti näkyy ruudukko kolmioista läpi kuvissa, mutta luonnossa näkymä ei ollut ihan noin karu.

Seuraavassa postauksessa päästän ääneen myös IT-tuen, joka saa aivan itte kertoa rallireissustaan. Saa nähä millainen bloggaajaguru jätkästä kuoriutuu, muakin jännittää :D

Translation: My boyfriend turned 30 a week ago and I wanted to arrange something special for the occasion. He’s a wannabe-petrol head so I took him auto racing for the first time in his life. I found it on ActivityGifts website and after hearing about this blog they wanted to give us the rally driving experience in exchange of our honest opinion and blog post. So next time it will be my boyfriend’s turn to write here and tell all about his experience :) I wouldn’t for the life of me get in to a rally car so I just did my own thang and created these rally-themed nails. In terms of nail art they are a complete fail but nevermind, it’s the thought that counts right? For the base I used Gina Tricot White and stamped the chequered flag pattern from MoYou plate Princess 13 with Konad Black. For the chevrons I used Illamasqua Throb and nail vinyls. 

Thanks for visiting :)

Continue Reading