4+1 loistavaa silmänympärysvoidetta

Silmänympärysvoiteet, seerumit ja alusvaatteet. Siinä kolme tuoteryhmää, joiden sopivuus ei paljastu yhdellä kokeilulla, joista on vaikeaa löytää niitä täydellisiä yksilöitä ja jotka maksavat kokoonsa nähden niin tolkuttomasti, että hutiostokset eivät houkuttele. Alusvaatteiden suhteen en tässä viitekehyksessä oikein pysty neuvomaan, mutta seerumeiden ja silmänympärysvoiteiden suhteen on eri meininki. Tänään esittelyssä on neljä erilaista ja hieman eri hintaluokista löytyvää sy-voidetta. Jospa joku teistä löytäisi Sen Oikean tämän jutun avittamana. Asiahan on vakava, koska _kaikkien_ kannattaisi käyttää silmänympärysvoidetta. Kunpa joku olisi kertonut sen minullekin ennen kuin silmänympärykseni alkoivat jo muistuttaa kuivunutta joenpohjaa.

parhaat_silmanymparysvoiteet-5

The Body Shopin Oils of Life -sarjan Intensely Revitalising Eye Cream-Gel on öljypohjainen, geelimäinen voide. Voide sisältää kolmea erilaista öljyä sekä kofeiinia, jonka luvataan vähentävän turvotusta. Mun ongelma silmänympärysiholla ei ole niinkään turvotus, vaan tummuus sekä tietysti se iänikuinen kuivuus, joten turvotusta vähentävää ominaisuutta en oikein osaa arvioida. Joka tapauksessa, Cream-Gelin koostumuksessa huomaa ”öljyisyyden” ja se onkin varsin kosteuttava yksilö. Voide imeytyy hieman hitaammin kuin voidemaisemmat versiot ja on aika tuhtia, joten olen käyttänyt sitä yövoiteena. Geelivoiteessa on valoa heijastavia pigmenttejä, jotka maskeeraavat tummuutta piiloon. Suosittelen tätä erittäin kuivalle iholle ja/tai ikääntyvälle iholle. Cream-Geliä voi käyttää myös naamiona silmänympärysalueella. Hintaa tuotteella on 31,90 euroa ja 20 ml purkista riittää varmasti yli puoleksi vuodeksi tavaraa. Tuoksu on hyvin mieto, hieman hunajainen ehkä.

parhaat_silmanymparysvoiteet-6

parhaat_silmanymparysvoiteet-3

L’Occitane Immortelle Precious Eye Balm on erittäin hyvä keskitien silmänympärysvoide. Se kosteuttaa mutta imeytyy kuitenkin nopeasti ja sopii koostumuksensa puolesta hyvin meikin alle. Voide on tehty ikääntymisen merkkejä hidastamaan eikä siinä ole tummuutta peittäviä ominaisuuksia. Tuoksu on sama kuin Immortelle-sarjassa muutenkin, eli melko mieto ja sellainen yrttinen. Tätä olen käyttänyt nimenomaan meikin alla, mutta yöksi tarvitsen talvisin jotakin vielä kosteuttavampaa. Hintaa voiteella on 39,50 euroa ja sillä hinnalla saa 15 ml purkin. Suosittelen tätä normaali- ja sekaihoisille, joilla silmänympärysiholla ei ole erityisiä ongelmia, sekä miehille. Purkin muotoilussa on sopivasti maskuliinisuutta ja koska tuoksukin on neutraali eikä voiteessa ole esim. glitteriä, voisi herrasväkikin tätä rohkaistua käyttämään. Ainakin salaa.

parhaat_silmanymparysvoiteet-4

parhaat_silmanymparysvoiteet

Origins GinZing Refreshing Eye Cream on täsmätuote tummille ja turpoileville silmänalusille. Pirteän väriseen purkkiin on ihana tarttua kooma-aamuina! Voiteen oranssi sävy ja valoa heijastavat pigmentit peittävät tummuutta ihmeen hyvin, vaikka voiteen koostumus onkin ohut ja salamannopeasti imeytyvä. Kosteutustehotkin on erinomaiset. Tuote on lähes tuoksuton. Origins on uusi merkki Suomessa ja tällä hetkellä sitä saa Stockmannilta. Hintaa 15 ml purnukalla on 29,50 euroa. Suosittelen heille, jotka inhoavat aamuja ja valvovat liian pitkään iltaisin. Meikin alle ihan erinomainen!

parhaat_silmanymparysvoiteet-2

parhaat_silmanymparysvoiteet-9

Lancôme Visionnaire Yeux Advanced Multi-Correcting Eye Balm on tuhti voide, joka lupaa vähän kaikkea: rypyt häivyttyvät, iho silottuu, tummuus häipyy. Voiteen koostumus on todella jämäkkä, ja se tuntuu ikäänkuin täyttävän juonteet jäämättä kuitenkaan iholle pyörimään. Voide imeytyy käytännössä heti siitäkin huolimatta, että se on varsin paksua ja tiukkaa. Tummuutta häivyttämässä on pienet kimallehöttöset. Tuoksu on sellainen kuin kuvittelinkin Lancômen tuotteessa olevan: ylellinen ja naisellinen. Sellainen aikuinen tuoksu! Voidetta saa mm. Stockalta ja Sokoksilta ja hintaa 15 ml purnukalla on 59 euroa. Plussaa hygieenisestä ja näppärästä suuttimesta. Suosittelen kaikille ihotyypeille ja erityisesti juonteita häivyttämään. Meikin alla myös ihan loistava.

parhaat_silmanymparysvoiteet-10

Tässä vielä kaverikuvat kolmesta ensimmäisestä: vasemmalla L’Occitane, keskellä TBS Oils of Life ja oikealla Origins.

parhaat_silmanymparysvoiteet-7

parhaat_silmanymparysvoiteet-8

Kuten näkyy, Origins on erittäin helmiäishohtoista ja Oils of Lifen mehevä öljypohjaisuus näkyy myös.

Tässä Lancôme yksinään, koska lahopäänä unohdin sen yhteiskuvasta:

parhaat_silmanymparysvoiteet-11

parhaat_silmanymparysvoiteet-12

Pahoittelen lähes atomitason tarkkuudelle menevää makrokuvaa, mutta siinä näkyy hyvin nuo kimallepartikkelit mistä puhuin.

Bonuksena linkitän tähän vielä vanhan postaukseni Cliniquen All About Eyes Rich -voiteesta, joka on ikisuosikkini kuivan ihon yövoiteeksi silmänympäryksillä. Geelimäisempi All About Eyes puolestaan sopii meikin alle eli päiväkäyttöön kuivaihoisille. Clinique rokottaa kukkaroa noin 45 euroa/15ml.

Summa summarum: Jos iho on kuiva kuin beduiinin sandaali, suosittelen kääntymään TBS Oils of Lifen tai tuon Cliniquen puoleen ihan päivin öin. Muille suosittelen niitä yövoiteeksi. Tästä joukosta tummuutta peittää parhaiten Origins ja se on minusta muutenkin paras meikin alle. Jos ykköshuolena on juonteet, paras valinta on hinnasta huolimatta Lancôme, hyvänä kakkosena L’Occitanen Immortelle. Miesuhreille valikoisin näistä L’Occitanen, sen kanssa onnistumisen (eli käyttöön jäämisen) todennäköisyys on varmaankin suurin.

Onko joku teidän suosikki joukosta poissa? Jos, niin ilmiantakaa suosikkinne kommenttiboksissa! Uskoisin, että minun ja Botoxin välissä on vielä metrikaupalla tuntemattomia voidesuuruuksia.

(Tuotteet saatu. The Body Shopin linkki on mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin. Muut linkit eivät ole mainoslinkkejä.)

Translation: There’s a lot of eye creams left between me and Botox. Here are a few of them (all press samples). 

Continue Reading

Lushin joulu 2016

Helou! Toivottavasti kaikilla oli kiva itsenäisyyspäivä ja viikonloppu. Olin tosiaan kotikotona minilomalla ja voi että teki hyvää! Oulussa oli ihan kunnon talvi, reilusti pakkasta ja vielä enemmän lunta. Hieman syletti palata tänne pääkaupunkiseudun mustaan synkkyyteen, mutta jospa tännekin tulisi kohta lunta! Oon tosin niin jouluhurmoksessa, että sitä ei lannista edes lumen puute. Tästä saankin aasinsillan tän päivän aiheeseen, eli Lushin joulutuotteisiin. Sain kutsun Lushin joulutilaisuuteen ja siellä pääsin tutustumaan koko valikoimaan, joista tässä postauksessa esittelen pienen osan. Valitettavasti ei ollut perusteltua ihan kaikkea ostaa, vaikka tieteen nimissä sen olisinkin halunnut tehdä…

lush_joulutuotteet_2016-5

Nämä on kuvissakin niin herkullisia, että tekisi mieli lipaista näyttöä. Ihan ykkösenä haluan nostaa framille Bubbly-suihkugeelin, johon on saatu luotua hengästyttävän ihana tuoksu. Ensimmäinen asia, joka tuoksusta tulee mieleen, on ihan tuore hedelmäkarkki. Suihkugeelissä on appelsiini- ja limeöljyä sekä viinirypäleen mehua, ja niistä se tuoksukombinaatiokin pääasiallisesti koostuu. Sain joulutapahtumasta mukaani 100g pikkupullon, mutta sehän ei riitä mihinkään! Täytyy käydä ostamassa puolen litran leka. Tai pari.

lush_joulutuotteet_2016-2

Sitrustuoksujen seireeninkutsua laulaa myös Shooting Stars -palasaippua, jonka tuoksu tulee karambolasta, limestä ja bergamotista. Ja siinä on glitteriäkin päällä! AAAAA! Tämän nuuhkaisu pitäisi löytyä jokaisen Bucket Listilta :D Mainittakoon myös, että joulutuotteiden kimalteet on tehty merilevästä, joten mistään mikromuovihapatuksista ei tarvitse huolehtia!

lush_joulutuotteet_2016-9

lush_joulutuotteet_2016-8

Mulla on palasaippuoita niin paljon että saisin rakennettua niistä keskikokoisen majan, mutta koska mikään ei riitä, piti mukaan saada tietenkin uusi versio edellisvuoden suosikkisaippuastani eli Reindeer Rockista. Puolukan ja bergamotin tuoksuinen Reindeer Rock oli niin ihastuttava, että tuhosin sitä poikkeuksellisen paljon vuoden aikana, peräti kolme isoa palaa. Tämän vuoden porosaippua on vaihtanut ulkomuotoaan tumman violetista jäänsiniseen, ja tuoksua on muutettu entistä marjaisammaksi. Tosi hyvä tuoksu tässäkin, mutta minusta aikaisempi versio oli ulkonäöltään nykyistä kauniimpi. Ja kyllä, mulla on EDELLEEN yksi vanha porosaippua korkkaamatta :D Epäilen, että nää palasaippuat lisääntyvät keskenään…

lush_joulutuotteet_2016-17

lush_joulutuotteet_2016-16

Perustelen tämän seuraavan tuotteen hankintaa sillä, että tää ei tavallaan ole varsinaisesti palasaippua. Ja siis se on karkkikepin värinen. Ja tuoksuu polkkakarkeilta!! Kyseessä on Candy Cane Roulade, joka on suihkusmoothie. Hieman tahmea ja pehmyt palanen vaahdotetaan veden alla ja sillä hierotaan ihoa. Suihkusmoothie on kosteuttava ja siten hellävaraisempi iholle kuin palasaippua. Sanoisin, että tämä on kiinteä versio kosteuttavasta suihkuvoiteesta. Oliko tarpeeksi sekava kuvaus? Suosittelen kokeilemaan. Tuoksu on ihan tajunnanräjäyttävän raikas ja seetripuu tuo polkkakarkkituoksuun mielenkiintoista jämäkkyyttä. Aivan ihana tuote.

lush_joulutuotteet_2016-12

Buche de Noël on kasvojenpuhdistussavi, joka ei ehkä varsinaisesti ihastuta ulkonäöllään, mutta sisältö lupaa hyvää. Nyt on myönnettävä että mulla on tämä vielä kokeilematta, mutta halusin sen silti tähän postaukseen sisällyttää, koska veikkaan että moni voisi saada kiristelevälle talvi-iholle tästä hyvän avun. Savi sisältää satsumaa, karpaloa, seetriä, glyserolia, mantelia ja kaakaovoita. Seetrillä luvataan olevan antiseptisiä vaikutuksia ja sen tarkoitus on ehkäistä ja vähentää epäpuhtauksia ihossa. Muutoin Buche de Noël on kosteuttava ja ihoa tasapainottava. Savi toimii siten, että käteen otetaan pieni nokare tuotetta, lisätään hieman vettä, hierotaan savi tahnaksi, pyöritellään iholle ja huuhdellaan pois. Tuoksu on pähkinäinen ja hieman makea.

lush_joulutuotteet_2016-14

Kaikki joulutuotteet löytyvät täältä. Valikoima on valtava, ja toki joukossa on myös sitä supersuosittua Snow Fairya :) Tänä vuonna joulutuotteissa ei muuten ole synteettisia säilöntäaineita lainkaan, eli ne ovat entistä luonnonmukaisempia!

Tuotteita voi tilata verkkokaupasta tai käydä hamstraamassa Helsingin myymälöistä. Olkaa vikkeliä, nämähän tunnetusti ovat Limited Edition -tuotteita eli ovat myynnissä vain tovin.

Miltä näyttää?

(Tuotteista Bubbly ja Buche de Noël saatu, loput ostettu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: There’s nothing like Lush christmas! I wish you could smell these products via pictures but all I can do is recommend you try these yourself. I’m smitten!

Continue Reading

The Body Shopin joulu 2016

Kiitos joulunaika, että tuot kosmetiikkaintoilijoiden innosta hikisiin hyppysiin kausikokoelmia! The Body Shopin verstaalla pyörähtää iso pyörä käyntiin joulun lähestyessä ja joka vuosi myyntiin tulee iso valikoima joulutuotteita. Sain niistä muutaman kappaleen esiteltäväksi ja voe pojat miten paljon kaikkea herkullista onkaan nyt tarjolla!

th_body_shop_joulutuotteet_2016-4

Haluaisin pyytää hetken hiljaisuutta, jotta voitte keskittyä ihastelemaan näitä jouluisia pakkauksia.

….

Kiitos. Toivon todella, että voisin välittää tuotteiden tuoksumaailman ruutujen toiselle puolelle, mutta valitettavasti joudutte tyytymään sanan säilään. Tämän vuoden joulutuotteissa on kolme sarjaa: Frosted Berries, Spiced Apple ja Vanilla Chai. Aluksi veikkasin Spiced Applen olevan suosikkini, koska viime vuonna jouluomput tuoksuivat omenaremmeiltä. Toisin kuitenkin kävi, sillä Frosted Berries kiri yllätysvoittoon tuoksullaan. Mutta nyt menen intopiukeuksissani asioiden edelle.

th_body_shop_joulutuotteet_2016-19

Viime vuoden Glazed Apple oli tosiaan varsin karkkinen tuoksu, mutta tämän vuoden Spiced Apple on mausteisempi ja ennenkaikkea kanelinen. Ajatelkaa uuniomenia ja omenapiirakkaa, niin olette lähellä maalia. Saamani vartalovoi on TBS:lle tuttuun tapaan täyteläistä, paksua ja todella kosteuttavaa. Tuoksusarjasta löytyy kaikkea mahdollista käsivoiteista vartalotuoksuihin ja lahjapakkauksiin, koko valikoima on näkyvissä täällä.

th_body_shop_joulutuotteet_2016-20

Vanilla Chai on suorastaan tajunnanräjäyttävä. En tiedä miten on mahdollistakaan saada näin autenttinen jälkiruokatuoksu aikaiseksi muuhunkin kuin oikeisiin leivonnaisiin. Hautasin naamani hetkeksi vartalovoipurkkiini ja noustessani takaisin pintaan tajusin mistä tuoksu on tuttu: vaniljakreemipullista. Tuoreista, lihottavista, ihanista vaniljakreemipullista. Saatavilla nyt ilman kaloreita ihonhoitotuotteissa! *mainosteeveehymy* Minähän en tunnetusti suosi vaniljatuoksuja oikeastaan missään, mutta tunnustan, että olen käynyt jo muutamaan otteeseen kosmetiikkakaapillani haistelemassa Vanilla Chaita. Ei voi mitään, liha on heikko. Jos koko vartalon tuoksuminen leivonnaisilta tuntuu hieman liialliselta, niin saatavilla on myös esimerkiksi tuoksukynttilä. Sillä vois saada naapuritkin uskomaan, että olen pullantuoksuinen kodinhengetär.

th_body_shop_joulutuotteet_2016-5

Mutta kuten sanoin, Frosted Berries vei nenääni eniten näistä kolmesta tuoksusarjasta. Sokerisen kirpeä marjakiisseli, tervetuloa elämääni!

th_body_shop_joulutuotteet_2016-17

Samettisen pehmeän vartalovoin lisäksi paketista löytyi myös sokerikuorinta ja vartalotuoksu.

th_body_shop_joulutuotteet_2016-11

Sokerikuorinta on koostumukseltaan kuin survottua marmeladia. Arvatkaa tekikö mieli lipaista? Tuoksukin on ihan huumaava ja sellainen ihanan lämmin. Sokerikuorinta on mun kuivalle iholle suolakuorintoja parempi, joten tämä purkki tulee epäilemättä näkymään kuukauden loppuneissa vielä joskus (kunhan saan ne edelliset kolme avattua kulutettua :D).

th_body_shop_joulutuotteet_2016-13

Shimmer Mist -vartalotuoksun konsepti on tuttu viime vuodelta: lumisadepalloa muistuttava ulkonäkö ja hopeinen shimmer, joka ravistettaessa tanssii ympäriinsä ja saa tuoksun näyttämään taikaliemeltä. Tuoksu on tässä vartalosuihkeessa makeampi kuin kuorinnassa ja vartalovoissa, ja sellaisena sopivampi vähän nuoremmille neideille kuin minä, mutta onneksi olen niin yksinkertainen että ilahdun pelkästä pullon ravistelusta ja shimmerin katselusta vaikkei tuoksu mulle sopisikaan.

th_body_shop_joulutuotteet_2016-15

Tuun hyvälle mielelle pelkästään näiden kuvien katselusta! Joulutuotteet on myynnissä nyt sekä liikkeissä että TBS:n verkkokaupassa. Nyt jos sallitte, menen haistelemaan Vanilla Chaita koska mulla tekee mieli jotain makeaa. Heippa!

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission.)

Translation: Is there a Grinch in your family? If so, introduce them to The Body Shop Holiday products. That’ll set them straight.

Continue Reading