Muistatteko sellaisen ajan Internetin historiassa, kun Facebookia käyttivät vain aikuiset, siitäkin huolimatta, että Naamakirjan sisältö oli oudon lapsekasta käyttäjien keskimääräiseen ikään nähden? Aikuiset täyttivät tuhinoissaan visailuja kuten ”mihin Tylypahkan tupaan sijoittuisit”, ”mikä näistä seepran raidoista olisit” ja julkaisivat niitä profiilissaan. Ekstroverteimmat yksilöt julkaisivat ”millainen rakastaja olet”-kyselyitä seinällään muka humoristisesti, mutta kuitenkin deittisovelluksen vieressä. Sitten pelattiin niitä outoja vampyyri- ja zombiepelejä, jotka ei kyllä edes olleet pelejä vaan jotakin tarrojen vaihteluun rinnastettavissa olevaa nyhjäämistä. Keksikö muuten joku joskus jotakin käyttöä sille ”tökkää kaveria” -kuriositeetille? Ja miksi pystyin heittämään kaveriani virtuaalisella lampaalla? MIKSI?

Oma Facebookin käyttöni on siirtynyt yhä enenevissä määrin harrastuksiin liittyviin ryhmiin ja kuvien jakamiseen. Ryhmissä huomaa kyllä sen, että netti on tehnyt ihmisistä ihan käsittämättömän laiskoja. Jos on kouluaikoinaan joutunut ihan fyysisesti hilautumaan kirjastoon ja selaamaan oikeita kirjoja ihan kuulkaa manuaalisesti sivuja kääntämällä tietoa löytääkseen, osaa arvostaa Googlen kaltaista ihmettä. Ehkä sen(kin) vuoksi mua raivostuttaa netissä pyörivät patalaiskat kyselijät. Hyvänä esimerkkinä joulun aikaan noin kymmenen kertaa toistunut ”Mä haluaisin sen Ciatén kynsilakkakalenterin mistä sitä saa vää” -kysymys. No hmmmmm löytyisköhän tuollainen tieto Googlesta mahdollisesti? Kaiken huippu on se, että kun kysyjälle vastataan että vaikkapa Asosilta kalenteria voi ostaa, tulee seuraavana kommenttina ”voiko joku laittaa linkin?” Herranjumala. EI VOI, ETSI ITSE. Oikeasti. Asian googlettaminen veisi vähemmän painalluksia näppiksellä kuin tuo kysely. Mistä nämä kyselijät olettavat tiedon niille vastaajille alunperin tulleen? Shamaaneilta? Itseasiassa minä yhden raivonpuuskan aikaan testasin asiaa: kirjoitin Googleen ”Ciaté nail polish calendar” ja _ensimmäinen_ hakutulos vei minut siihen halvimpaan ostopaikkaan.

Ihmisten tiedonhakutaidot on niin tolkuttoman onnettomalla tasolla, että joskus ihmettelen miten nämä arkipäivän sankarit selviävät hengissä maanantaista perjantaihin. Toistuvasti näkee yksinkertaisten kysymysten yhteydessä lauseen ”en löytäny Googlesta”, mikä tarkoittaa jompaa kumpaa näistä: 1) et edes yrittänyt etsiä ja yrität oikeuttaa laiskuutesi pienellä vilpillä 2) hakusanat on olleet tyyliä ”mistä voi ostaa sikasiistei kynsilakkoi joltai merkilt”. Tähänkin blogiin tullaan jatkuvasti niin aivottomilla hakusanoilla, että mun usko ihmiskuntaan on rapautunut täysin. Vakkareita on mm. ”jalka murtunu” ja ”käsi murtunu” (mitä infoa kuvittelet saavasi? Virtuaalikipsauksen? Mitä jos menisit lääkäriin? Ai niin, et tietenkään löydä lähimmän sairaalan osoitetta Googlesta) tai ”kynsilakka”/”geelikynnet” (Aavistuksen laajahko hakusana ehkä? Mitä tietoa tässä yritetään saada?) sekä jatkuvasti toistuva ”hieno kynsilakka” (oota, käyn hakkaamassa päätä seinään hetken). Ilmainen vinkki: Pelkästään meikäläisten äidinkielellä netissä on kaziljoona tuhatta miljoonaa sivustoa, joten jos haluaa tietää toisen maailmansodan viimeisen keskiviikon tapahtumat, ei sitä tietoa löydä googlettamalla ”maailma”.

Tein tämän postauksen kynnet oodina tiedonhaulle ja tiedon omaksumiselle. Voisimmeko tuntea hetken syvää kunnioitusta esi-isiämme kohtaan, jotka sisukkaasti kääntelivät kirjojen sivuja ja tuskistaan huolimatta myös lukivat niissä olleen tekstin, ehkä jopa kirjoittivat muistiinpanoja -istu ja pala- kynällä? Liikutun kohta.

Kynsillä on Color Clubin kermanvärinen syysuutuus, Poetic Hues, joka oli vähän epämiellyttävä lakattava. Pigmenttiä riittää vaikka muille jakaa, mutta paksu lakka ei oikein tasoitu itsestään ja tasaisen tuloksen saamiseksi jouduin tuhraamaan kolme kerrosta kynsille. Toisaalta Poetic Hues yllätti positiivisesti, sillä se toimii leimauksessa oikein hyvin, siitä esimerkkinä keskisormessa oleva leimaus.

Keskisormessa kimaltelee aivan hillittömän kaunis OPI:n Holiday Glow. Kullanvärisiä ja punaisia mikroglittereitä suklaanruskealla pohjalla, moitteeton koostumus ja peittävyys kahdella kerroksella. Loistava lakka, jolla alkaa olla jo ikää, HTF-statusta ja hintaa. Lakka ilmestyi samassa kokoelmassa Merry Midnightin kanssa ja on nyt lähes yhtä vaikeasti löydettävissä.

Kynsillä olevat leimat on kaikki MoYoun Scholar-kokoelman 02 -laatasta. Ihana laatta, täynnä kirja-aiheita ja tekstiprinttejä, jotka nekin nousivat moitteetta kynnelle vaikka muuta pelkäsin. Leimauslakkana Konadin helmiäismusta. Tekstikuvion päälle ei muuten enää päällyslakkaa kannata laittaa, kuvio on niin ohut että se leviää takuuvarmasti. Kokeilin :D

Lukikohan joku tänne saakka? Olisin voinut jauhaa tästä tiedonhakuaiheesta muutaman esseen verran, mutta ehkä lopetan ennenkuin puoli intternettiä on vihaisia mulle. Jos vaikka menis lukemaan kirjaa ja tuntemaan itsensä sivistyneeksi (mutta oikeasti ajattelen koko ajan Satuhäiden ja Maajussien uusimpia käänteitä).

Translation: MoYou Scholar Collection has my heart. Scholar-02 is probably my favorite stamping plate ever made and I can appreciate collection’s education theme. Color Club Poetic Hues was the perfect cream shade for this manicure but the formula wasn’t particularly good. Poetic Hues is very pigmented but it didn’t self-level so I ended up with three coats. However the polish is so pigmented that it works for stamping as well, as you can see on my middle finger. The polish on my middle finger is OPI Holiday Glow, gorgeous chocolate brown with golden and red microglitters. Formula was top notch. What a pity that it’s a HTF shade nowadays!