Ylellinen heikkouteni: Guerlain Météorites

Kosmetiikka on siitä kiva kiinnostuksenkohde ja harrastus, että hömppään käytettävissä oleva rahamäärä ei kauheasti rajoita harrastamista. Tarkoitan sitä, että hyviä tuotteita löytyy ihan parilla eurollakin, mutta toki törsättyäkin saa jos sellainen huvittaa. Jokaiselle löytyy jotakin. Olen aika hyvä esimerkki suhteellisen kaikkiruokaisesta harrastajasta: intoilen yhtä lailla kahden euron essenceistä kuin kalliista luksuskosmetiikastakin. Pääosin pysyttelen sellaisessa keskihintaisessa kosmetiikassa, mutta on muutamia tuotteita joihin olen valmis panostamaan, kuten seerumit, luomiväripaletit ja silmänympärysvoiteet esimerkiksi.

Yksi heikkous mulla kuitenkin on. Se on kallis eikä varsinaisesti järjellä perusteltavissa, mutta sydän halajaa mitä sydän halajaa! Kyse on tietysti Guerlainista ja erityisesti Météorites-tuotelinjasta.

Hullaantumiseni alkoi yhdestä purkillisesta heleyttäviä puuterikuulia, ja nyt mulla on jo pienoinen kokoelma sarjan tuotteita. Puuterikuulia on neljä purkillista, ja lisäksi löytyy kivipuuteri ja primer. Meteoriiteissa vetoaa viimeiseen asti hiottu ulkonäkö, ylellisyys, ranskalaisuus, vintagefiilis ja uniikki tuoksu. Järjen kanssa niillä ei ole kovinkaan paljon tekemistä, ainakaan mitä tulee puuterikuuliin, sillä yksikin purkki riittäisi ihmisiäksi. Olen kirjoittanut puuterikuulien viehätyksestä aiemminkin, ja allekirjoitan edelleen kaiken mitä vaahtosin tässä kolmen vuoden takaisessa postauksessani.

Flocons Enchantés on mun tärkein meteoriittipurkkini, ja syy siihen selviää edellämainitusta vanhasta postauksesta. Purkkimafiasiskojen lahja edustaa mulle kaikkea sitä hyvää, jota bloggausharrastus on tuonut mukanaan. Vieressä olevat kuulat ovat vuoden 2012 LE-kokoelmasta ja kantavat mahtipontista nimeä Perles du Dragon. Ostin ne silmät kiiluen bloggaajakollegalta. Purkki on niin kaunis, että melkein itkettää.

Vakiovalikoiman puuterikuulat ovat ne mun ensimmäiseni. Enkelirasia sulkee sisälleen herkullisen punaiset poskipunapallerot, ne ostin tarjoushaukkana joskus Stockan alesta.

Puuteripalleroita ei oikein kärsi kuljettaa mihinkään, joten mulla on meteoriittipuuteri myös pressatussa muodossa. Heleyttävä primer on yksi parhaista ja kauneimmista ikinä, joten en raaski edes käyttää sitä. Mähän sanoin ettei tässä järjen kanssa pelata :D

Mulla on tapana aina tasaisin väliajoin nuuhkaista meteoriittipalleroisiani, sillä tykkään ihan älyttömästi vintagehenkisestä, puuterisesta orvokin tuoksusta. Bloggaajakavereiden kanssa olemme monesti hekumoineet ajatuksella meteoriittihajuvedestä, ja nyt sellainen on kuin onkin saatavilla! Olin taannoin Guerlainin My Rouge -huulipunien lanseeraustilaisuudessa ja vaikka yritin keskittyä ihaniin puniin, mun huomion varasti totaalisesti esillä ollut Météorites Le Parfum. Taisin jopa vähän kiljaista kun näin pullon esillä ja sainkin tuoksun sitten myöhemmin pr-kappaleena, varmaankin jotta en enää kiljuisi :D Tuoksu täytti kaikki odotukseni, sillä se todella tuoksuu aivan autenttisesti puuterikuulilta. Varsinkin alkutuoksu on suorastaan täydellinen.

Se, millaiseksi tuoksu ajan kanssa iholla muuttuu, riippuu tietysti kantajasta. Osalla tuoksua kokeilleista puuterinen orvokki pysyi koko ajan läsnä, mun iholla tuoksu muuttui hetken kuluttua tosi makeaksi ja vähän marsipaanin tyyppiseksi. Tää on mun perusongelma; ihoni taikoo kaikista tuoksuista esiin ne kaikista makeimmat vivahteet vaikka en niistä niin välittäisi. Mutta se on ihoni ongelma, varsinainen hajuvesi on juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla.

Ilokseni mulle kerrottiin, että meteoriittituoksu on osa pysyvää valikoimaa! Jään jännityksellä odottamaan, tuleeko joskus vielä myyntiin myös joitakin erikoisversioita tästä tuoksusta.

Guerlainilla on kyllä muitakin ihan mielettömiä tuoksuja, joten en ollut ollenkaan yllättynyt että meteoriittituoksukin onnistui. Mun salaisena kosmetiikkahaaveena on kerätä Aqua Allegoria -sarjan kaikki tuoksut, sillä en ole löytänyt vielä yhtään mitä en olisi suorastaan rakastanut. Suosikkejani on Passiflora ja Mandarine Basilic, voi että ne on ihania! Toistaiseksi en omista ainuttakaan, mutta pitäähän ihmisellä tavoitteita elämässä olla :)

Loppuun haluan siteerata vielä erästä viisasta naista eli itseäni: ”Guerlain ei edusta mulle ”arjen luksusta”, vaan oikeaa luksusta. Se on kallista, huikentelevaa, loppuun saakka mietittyä, onnistuneesti brändättyä, laadukasta ja kaunista kosmetiikkaa, ja oikein alleviivaa sitä kuinka onnekas olen kun yksi ”murheistani” voi olla se, voinko ostaa puuterihelmiä vain koska olen hurahtanut niihin.”

(Tuoksu saatu, muut ostettu itse.)

Continue Reading

Kesän tärkeimmät kosmetiikkatuotteet

Kokosin tähän postaukseen sellaisen kesän selviytymispakkauksen eli ne tuotteet, jotka mun mielestä kuuluvat kesään samalla tavalla kuin mansikat, skumppatunnit ja kylmä juhannus. Koska minä olen minä, tästä tiiviiksi listaksi ajatellusta jutusta tuli rönsyävä romaani.

Mun pisamainen, helposti palava ja kirjava iho on sitä laatua, että kauniista päivetyksestä on turha haaveilla. Itseruskettaviakin olen laiska käyttämään, kun muutenkin joudun läträämään vartalovoiteiden ja aurinkovoiteiden kanssa jatkuvasti. Vita Liberatan Body Blur* onkin mulle erinomainen tuote: se tekee ihonsävystä nopeasti kauniin ja tasaisen, vaikkei olekaan itseruskettava. BB-voide vartalolle! Sävy Latte Light on tarpeeksi vaalea minullekin eikä ole ollenkaan oranssi. Voiteessa on pientä kullanhohtoista hippua, joka saa ihon näyttämään hehkuvalta ja kirkkaalta. Voide pysyy iholla hikoilusta huolimatta, ei tahraa vaatteita ja imeytyykin nopeasti. Body Blur on erityisen tarpeellinen mun käsivarsille, joissa verisuonet on jotenkin tosi pinnassa ja iho on usein violetinkirjava. Ei todellakaan se look mitä haluaisin maailmalle esitellä :D

Tosi vaaleaihoisille ja itseruskettaviin tottumattomille vinkkaan myös Vita Liberatan 10 Minute Tan* -tuotteesta ja asteittain ruskettavasta seerumista. 10 Minute Tan on turvallinen tuote rusketuskokeilujen aloittamiseen, sillä rusketuksen määrää voi ”kerrostaa” käyttämällä tuotetta esimerkiksi viikon ajan päivittäin. Yhdellä käyttökerralla vaikutus on erittäin hento. Ekalla kokeilulla käytin tuotetta niin varovaisesti ja vähän, ettei säärilleni tapahtunut yhtään mitään (joku saattaakin muistaa aiheeseen liittyvän ennen-jälkeen -kuvan Instagramissa viime kesältä). 10 Minute Tania voi ja pitää annostella aika ronskisti, jos haluaa jotakin sävyä iholle saada. Tänä kesänä olisi tarkoitus kokeilla tuota viikon kuuria ja katsoa mitä tapahtuu. Vaikutusaikahan tuotteessa on nimensä mukaisesti vain 10 minuuttia, joten tämä sopii minunlaisilleni keskittymisongelmaisille :D Tummempihipiäiset tuskin saavat 10 Minute Tanista paljoa irti, mutta meille albiinoille kymppiminsan rusketus on turvallisen hentoinen ja helppokäyttöinen.

Self Tanning Anti-Age -seerumi* on tarkoitettu kasvoille ja se on kosteuttava seerumi, joka ruskettaa asteittain säännöllisen käytön myötä. En ole käyttänyt seerumia vielä(kään), sillä pelkään että joudun uusimaan kaikki meikkivoiteeni tummempiin sävyihin TAI että mun pisamista tulee likatahrojen näköisiä, mutta mietin että miksei tätä voisi kokeilla mun violetinkirjaviin käsivarsiin ja dekolteellekin! Onko kukaan koittanut? Pitäisikö mun nyt tieteen nimissä uhrautua, mitä sanotte?

Jalat on mun murheenkryyni. Muut yrittää päästä bikinikuntoon, minä sandaalikuntoon. Halkeilevat kantapäät ja kuivunutta joenpohjaa muistuttava nahka ei hivele kenenkään silmää vaikka mulla olis mitkä Manolot jalassa. Kuorintasukat onkin mun vakkarituote, jonka käytän ainakin pari kertaa vuodessa. Sukat jalkaan, leffa pyörimään, sitten jalkojen huuhtelu ja muutaman päivän kuluttua jalat kuoriutuvat (ällöttävästi) ja muuttuvat parissa päivässä salonkikelpoisiksi. Tarkempi kuvaus aiheesta tässä vanhassa postauksessa. Tulosta on hyvä ylläpitää tehokosteuttavilla sukilla. Seuraavaksi mulla lähtee testiin Naturelin kuorintasukat* ja tuloksen ylläpitoa varten oon jemmannut Naturelin ja Kocostarin kosteuttavat sukat*.

Aurinko on yhtä armoton huulille kuin pakkanenkin, joten kunnon huulirasvat on kesälläkin tarpeen – ja erityisesti sellaiset, joissa on kunnon suojakerroin. Piz Buinin aloe veraa sisältävä huulirasva* on tosi miellyttävä ja hyvä, ja siinä on SPF30. Lushin Key Lime Pie -huulivoiteessa* ei ole suojakerrointa, mutta se tuoksuu hemmetin hyvälle. Sellaiselle vaniljasokerin ja sitrusten yhdistelmälle. Kuvassa oleva Nüggin kultainen pallero ei ole geishakuula eikä huispauksen kultasieppi, vaan IHANA huulinaamio*. Naamiossa on sheavoita, kookosöljyä ja lakritsijuurta ja se tuntuu huulilla kivan viilentävältä. Naamion voi jättää huulille yöksi (kuten minä teen) tai noin 20 minuutiksi, jonka jälkeen ylimääräiset voiteet voi pyyhkiä huulilta pois. Naamio tuntuu huulilla tavalliselta huulirasvalta ja tuoksuu piparmintulta ja vähän vaniljaltakin. Nam.

Aurinkopuuteri on ihan must! Oikean sävyn löytäminen voi olla vaaleaihoiselle vaikeaa, mutta kun se löytyy, kasvoille saa ihanan luonnollisen hehkun ja ikäänkuin ”kehykset”. Aurinkopuuterin käyttö on paljon helpompaa kuin varsinaisten varjostusten tekeminen ja lämmin hehku imartelee kaikkien kasvoja. Sudin aurinkopuuteria isolla sudilla hiusrajan tienoille, ohimoille, poskipäiden hujakoille ja leukapieliin. Näytän päivettyneemmältä ja kasvot kapeammalta, eli win-win. Mun ultimaattinen uusi suosikki on Physicians Formulan Butter Bronzer*, jonka Light-sävy on täydellinen kalpealle iholle. Sametinpehmeä aurinkopuuteri sulautuu ihoon täydellisesti, sopii kuivallekin iholle ja siinä on juuri sopiva määrä kultaista hehkua mukana. Ei glitteriä, ei selvästi erottuvia partikkeleja, vain hehkua. Tuote tuoksuu todella vahvasti aurinkolomalta, tarkemmin sanoen kookokselta ja aurinkovoiteilta. Tuoksu ei ole mun suosikki, mutta itse tuote on. Pakkauksessa on mukana peili ja applikaattori, mutta sitä en ole kokeillut sillä mulla on maailman ällösöpöin glitterihuisku käytössäni (tarkemmin sanottuna Real Techniquesin Brush Crush Powder Brush*).

Erilaiset glow-meikinpohjustustuotteet ovat näköjään mulle jonkinlainen keräilykohde, sillä kuvassa on vain murto-osa kaikista hehkuprimereista mitä omistan. Mulle kesämeikki tarkoittaa kuulasta ja kevyttä meikkipohjaa, eikä sitä synny ilman näitä ihania heleyttäviä tuotteita. Näitä kuvassa olevia yksilöitä olen viime aikoina käyttänyt eniten ja tarjolla on joka hintaluokasta jotakin. Halvimmasta päästä ovat Catricen Nude Glow Primer ja Maybellinen Master Prime Illuminating Primer*, keskiluokkaa edustaa KIKOn Smart Radiance Cream, ylempää keskiluokkaa Clarinsin SOS Primer sävyssä Universal Light* ja porvariosastoa on Guerlainin Météorites Perles Light Diffusing Perfecting Primer. Clarinsin SOS Primer syöksyi pitämään kärkipaikkaa primereissa välittömästi ensikokeilun jälkeen. Se tekee ihosta uskomattoman silkkisen ja kauniin, ja harkitsin jo meikkivoiteen skippaamista kokonaan. Ihana tuote. Clarins näköjään tekee parhaat primerit (Instant Smooth Perfecting Touch, I’m looking at you).

Aurinkosuojavoiteet. Tarviiko edes perustella? Olen siirtynyt vahvasti Piz Buinin leiriin, sillä Sun Allergy -sarja* on pelastanut mut aurinkoihottumalta. Postaus täällä. Nivean Shine Control SPF30 on kasvojen aurinkosuoja, joka ei ole vähääkään tahmainen, hillitsee kiiltoa ja toimii erinomaisena primerina meikin alla. Huippulöytö! Jane Iredalen Powder-Me* tasoittaa ihonsävyä ja on sitäpaitsi ainoa aurinkosuoja, jolla voi suojata päänahan. Juttu löytyy täältä.

Kesällä tuoksuvaatimuksetkin ovat erilaisia: jotenkin huomaan suosivani erityisesti kuumina päivinä vartalotuoksuja hajuvesien sijaan. Niitä voi roiskia huoletta pitkin päivää ilman övereiden vaaraa, eivätkä ne ”pala” iholle auringossa kuten hajuvedet. Biothermillä on mun mielestä parhaat vartalotuoksut. Ne kestävät iholla ihmeen pitkään vaikkeivät ole hajuvesiä, ja tuoksumaailma on sellainen että voisin käyttää jokikistä. Kaikki ovat ihanan raikkaita ja keveitä. Mun vanha suosikki on L’Eau (appelsiini, mandariini, bergamotti, freesia) ja uusin tulokas on Eau Pure* (salvia, lime, kiivi, vihreä tee). L’Eau on helppo, klassinen vesi- ja sitrustuoksu, Eau Pure taas on hedelmäisempi ja aikuisempi.

Päätän tämänkertaisen Tooran tähän, viimein, ja menen suihkimaan päälleni Eau Purea koska mulla tuli sitä ikävä. Onko sulla samoja kesävakkareita kuin mulla?

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Yksilöllistä luksusta: Guerlain My Rouge ja YSL-kaiverrukset

Huhtikuun viimeisellä viikolla sain oikein kunnon annoksen luksusta, kun samalle viikolle osui sekä Guerlainin että Yves Saint Laurentin pr-tilaisuudet. Molemmissa oli vieläpä teemana huulipunat ja niiden yksilöllistäminen, ja molemmissa oli tarjolla Moët & Chandonin shampanjaa. Ei voi olla huono viikko, jos saa kahtena päivänä ryystää aitoa shampanjaa!

Guerlain on lanseerannut My Rouge -huulipunakonseptin, jossa voi valita itselleen huulipunasävyn 30 eri vaihtoehdosta, hylsyn huulipunalle 15 eri vaihtoehdosta ja sitten vielä kaiverruttaakin valitsemansa tekstin hylsyyn. Guerlainin huulipunakotelo ei muutenkaan ole ihan tavallinen, sillä hylsy on todella painava ja ylellisen tuntuinen ja sisältää myös peilin.

Huulipunien sävyjä löytyy nudeista tummanvihreään, eli todella laaja ja rohkeakin skaala. Sain kustomoida itselleni huulipunan ja valitsin sävykseni numeron 62, joka on aivan valtavan kaunis tumma roosa ja sopii niin arkeen kuin juhlaankin.

Koteloksi valkkasin K-Dollin, joka on helmiäishohtoinen vaaleanpunainen. Vaihtoehtoja löytyi art deco -kuvioinnista mustaan nahkaan, pitsikuvioon ja neonpinkkiin, joten valinta oli kyllä aika vaikea. Hylsyt ja punat myydään erillisissä pakkauksissa, joten kun huulipunan on käyttänyt loppuun, voi omaan mieluisaan hylsyyn ostaa uuden huulipunan.

Huulipuna ei ole matta vaan maltillisen kiiltävä, mutta siitä huolimatta pysyvyys on tosi hyvä ja punan koostumus on upean täyteläinen. My Rouge -huulipunat sisältävät mm. huulia silottavaa hyaluronihappoa, joten puna kosteuttaa huulia ja saa ne näyttämään paremmilta kuin ovatkaan (trust me on this one :D). Kerrassaan ihana, ja niin kaunis pakettikin!

YSL:lla ei ole Guerlainin mittaluokan kustomointia tarjolla, mutta kaiverruspalvelu löytyy ja koneella tulee todella kaunista jälkeä! YSL:n tapahtuman pääaiheena oli Tatouage-punat, mutta mun huomion varasti tapahtuman hauskasta huulipuna-automaatista tupsahtanut Rouge Pur Couture -puna sävyssä 52 Rouge Rose / Rosy Coral (olen nähnyt molempia nimiä käytettävän). Molemmat nimet johtavat harhaan, sillä punassa ei ole mitään roosaan tai ruusuun viittavaa. Sävy on aivan hullun kirkas pinkki-koralli, enkä todella omista mitään edes suurinpiirtein samanlaista huulipunasävyä. Törkeän hieno, törkeän kirkas ja täydellinen kesään! Rouge Pur Couture -punat ovat erittäin kosteuttavia ja niinpä tässäkin sävyssä koostumus on paitsi pigmenttinen, myös todella liukas, joten levityksessä (ja syödessä ja huulia yhteen hieroessa ja pussaillessa) pitää olla varovainen, tai huulipuna lähtee karkailemaan. Kostea koostumus on myös aika armoton uurteisille ja rohtuneille huulille. Olkoot, koska sävy on niin ihana. Mun swatchkuva ei lainkaan tee tälle oikeutta, koska pinkkikorallia sävyä on näemmä mahdotonta kuvata oikeanlaisena.

Kaiverrutin hylsyyn tekstin ”Daring or nothing”, joka on lyhennetty versio Helen Kellerin lausahduksesta ”Life is either a daring adventure or nothing at all”. Lause sopii paitsi elämänohjeeksi, myös huulipunasävyn valintaan. Näemmä. :)

Tuossa vieressä näkyy Tatouage Couture -huulipuna sävyssä 15 Violet Conviction. En saanut kyseistä punaa tapahtumasta, vaan se oli Save the Date -kutsu sinne tapahtumaan! Kuinka siisti idea :D

Mua harmittaa että kohdalleni osui tumma luumunvioletti sävy, joka ei mitenkään päin sovi mulle, sillä nämä Tatouaget on ihan huikaisevia mattapunia. Ne pysyvät paikoillaan todella kuin tatuoituna, mutta tuntuma on sellainen kuin huulilla ei olisi yhtään mitään! Käsittämätöntä. Nestemäisen punan aplikaattorikin on tosi hyvä, sillä se on muotoiltu litteäksi lastaksi ja toimii siksi myös huulten rajauksessa.

Äh nyt mä rönsyilen enkä saa tätä juttua ikinä loppumaan!

Ydinviestini on tämä: kustomoitu meikkituote on paitsi hyvä idea, myös loistava lahjaidea. Esimerkiksi lakkiaispäivämäärän kaiverrus ylelliseen huulipunaan voisi olla kiva muisto tuoreelle ylioppilaalle! Guerlainin My Rouge -huulipunat ovat myynnissä tavarataloissa, esimerkiksi Stockmannilla. Hylsyvaihtoehdot löytyvät tästä ja punat tästä. Stockalla on aina välillä käytettävissä YSL:n kaiverruskone, jolloin kyseisen merkin tuotteisiin saa kaiverruksen hankittua. Elevenillä kaiverruspalvelu on koko ajan käytettävissä ja kaiverruksia saa YSL:n lisäksi mm. Hugo Bossin, Calvin Kleinin, Marc Jakobsin ja monen muunkin merkin tuotteisiin. Tarkempaa tietoa löytyy täältä!

No, ilahtuisitteko te kustomoidusta kosmetiikkalahjasta?

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading