Ryhmä rämän matkakertomus

Heeeei pitkästä aikaa! Karkasin muutamaksi päiväksi ulkomaille ja lähtöä edeltänyt viikko oli niin hullua härdelliä, etten ehtinyt tehdä blogin eteen oikein mitään, en edes huikata että katoan näemmä noin viikoksi…no, internet näköjään pyörii ilman minuakin, niin shokeeraavaa kuin se onkin :D

Brnon rakennustyyliä

Mun sisko asustelee hetken aikaa Tsekeissä, joten mentiin toisen siskon ja hänen miehensä sekä mun poikaystävän kanssa moikkaamaan pikkusiskoa sinne. Tukikohtana oli Brno, Tsekkien toiseksi suurin kaupunki ja mulle aivan tuntematon kohde. Yleensä mä mehustelen tulevilla ulkomaanmatkoilla pitkään etukäteen, otan selvää kohteesta ja lasken päiviä lähtöön. Tällä kertaa homma meni vähän toisin, sillä töissä ja vapaa-ajalla oli vaan niin jumalattomasti tekemistä, hässäkkää ja kiirettä, etten ehtinyt odottaa matkaa oikeasti ollenkaan. Yritin vain selviytyä lähtöpäivään saakka. Pakkaaminen jäi viimeiseen iltaan (no okei, yöhön) enkä edes ehtinyt lakata kynsiä!! Siitä ymmärtänette kuinka tiukka tilanne oli :D

Meidän reittinä oli lentää Prahaan, mennä siellä bussilla rautatieasemalle ja sitten junalla Prahasta Brnohon. No tässähän oli jo kaikki katastrofin ainekset ja katastrofi siitä tulikin. Lento oli myöhässä, ja aika pian tajuttiin että ei varmaankaan tulla ehtimään siihen bussiin. Pakkohan se oli kuitenkin yrittää. Saatiin laukut hihnalta 11:57 ja bussin lähtöaika oli klo 12. Tsekit ei ole vielä sisäistäneet hyvien opasteiden merkitystä joten juostiin ympäri lentokentän pihaa ku Ellun kanat vailla mitään tietoa mistä bussi lähtee. Lopulta löytyi oikea bussi, joka onneksi oli sekin myöhässä – ja aivan ammuttu täyteen. Jonossa huohottaessamme hoksattiin, että jaa, sähköpostiin tullut lippu pitääkin vaihtaa paperilippuun jossain tiskillä. Selvä. Lisää päätöntä juoksemista ja sitten löytyi tiski…jossa ei ollut ketään töissä. Tässä vaiheessa ei juokseminen enää kauheasti napannut joten käveltiin lähimpään taksiin ja toivotettiin bussiliikenne helvettiin.

Brnon keskustan kirkko…
…ja luuhuone sen alla.

Juna löytyi lähinnä tuurilla. Opin, että juna-asemilla S ei suinkaan tarkoita etelää (as in south), vaan pohjoista. Onneksi tajuttiin se suurinpiirtein ajoissa. Junaa etsiessä hieman vielä kuumotti se, että meille varatusta huoneistohotellimajoituksesta ei ollut kuulunut pihaustakaan varauksen tekemisen jälkeen eikä sieltä vastattu sähköposteihinkaan, mutta luojan kiitos hotellin (tyly) omistaja soitti kun oltiin siellä rautatieasemalla ja saatiin varmistus majapaikasta (ois sen ehkä halunnut saada aiemmin kuin kaksi tuntia ennen saapumista majapaikkaan, mutta aivasssama). Junamatka kesti 2 tuntia ja junaan päästyäni aattelin, että nyt voin viimein huokaista ja aloittaa LOMAN.

NOH, Brno saavutettiin pian ja lähdettiin ulostautumaan junasta. Suomessahan on ihan hyvin aikaa poistua pitkän matkan junista, joten ei käynyt mielessäkään että Tsekeissä junista pitäisi poistua valonnopeudella. Hyppäsin ekana ulos junasta, ovi meni kiinni ja mun sisko alkoi sitä aukaista, mutta sepä ei enää auennutkaan ja samantien juna lähti liikkeelle. Tyrmistys oli aivan totaalinen, kun tajusin olevani yksin asemalaiturilla ja loput kolme matkaseuralaista ovat Wieniin saakka menevässä junassa. Seisoin monttu auki siinä asemalaiturilla muutaman todella pitkän sekunnin.

Brnon keskustaa

Aika pian tajusin myös, että mun rahat on poikaystävän laukussa JA olin seurueen ainoa tyyppi, jolla ei ollutkaan nettiä käytettävissä puhelimessa Suomen ulkopuolella. Ei rahaa, ei nettiä, ei hajuakaan missäpäin Brnota olen tai missä majapaikkamme sijaitsee. Mahtavaa. No, mun sisko oli luvannut tulla juna-asemalle vastaan joten aattelin että ei hätää, mä löydän siskoni pian ja sitten voidaan yhdessä miettiä miten saadaan loput jengistä takaisin Brohon ennenkuin juna ylittää Itävallan rajan. Yritin soittaa poikaystävälle ja siskolle, mutta puhelut ei menneet läpi. Tietenkään. Eli ei rahaa, ei nettiä, ei puheluita. Kävelin asemalle mutta siskoa ei näkynyt. Alkoi epäilyttää, koska koko asema oli ihan kuollut, siellä ei ollut mitään lippuautomaatteja, liikkeitä, henkilökuntaa, taksitolppaa tai muutakaan elämää. Pihalla oli minimaalinen parkkipaikka, joutomaata ja päihteidenkäyttäjiä. Ei ihan vaikuttanut siltä miltä piti. Sitten poikaystävä soitti ja kertoi, että MINÄ olin se joka jäin väärällä asemalla. Kuinka yllättävää. Juna oli jatkanut matkaansa ja pysähtynyt Brnon päärautatieasemalla, jossa myös mun sisko oli vastassa, ja minä jäin jossain lähiössä pois. Eli ei rahaa, ei nettiä, ei puhelinta ellei joku soittanut mulle, ei tietoa sijainnista ja väärä asema. Matkaseurue ei voinut tulla mua taksilla hakemaan, koska huoneistohotellissa oli oltava ihan kohta. TOSI LOMAFIILIS.

Wien

Sain puhelimessa sitten ohjeita kuten ”5 min päästä lähtee juna S678902 TUU SILLÄ”. Ihan hyvä yritys, mutta asemalla oli 6 raidetta, kaikki informaatio tsekiksi, ja yksi ainoa elektroninen näyttö jossa aikataulut oli. Ja se aikataulunäyttö oli ihan eri päässä asemaa kuin ne raiteet joille mun olisi pitänyt suoriutua. Junissa ei ollut mitään tunnuksia eikä niiden saapuminen raiteille täsmännyt MIHINKÄÄN aikatauluun. Niitä saatanan sinisiä purkkeja vaan tuli ja meni ja koska pysähdysaika on sen 10 sekuntia, ei paljoa ehtinyt selvittää että mihinköhän maahan tai kaupunkiin tämä kyseinen juna mahtaa suunnata. Juoksin raiteiden ja aikataulunäytön väliä sen verran monta kertaa, että turvakameroiden nauhoja katselevilla olisi varmaan ollut hauskaa. Mulla ei ollut. Ei myöskään hirveesti houkutellut sillai lotolla hypätä vaan johonkin junaan ilman tsekin kielitaitoa, lippua, rahaa, toimivaa puhelinta tai nettiä. Näin jo itseni virumassa jossain slovakialaisessa vankilassa liputta matkustamisen johdosta. Mulla alkoi parta kärytä jo aika pahoin siihen ”meet nyt vaan johonki junaan” -neuvomiseen ja siinä vaiheessa sisko onneksi tuli puhelimeen, kuuli ilmeisesti äänensävystä että nyt ei oikein motivoi ja ilmoitti samantien että selvä, hän tulee ratikalla hakemaan, menee noin 15 minuuttia. Meni 45, koska sisko meni väärään ratikkaan. :D

Wien

Täytyy sanoa, että kun yli kahden tunnin sekoilun jälkeen pääsin huoneistoomme ja mut talutettiin kattoterassille juomaan skumppaa, en usko että mikään olis voinut enää paremmalle maistua. Huhhuh. Vanhemmatkin kyseli kuulumisia siinä kohtaa ja siskon lakoninen ”ei varmaan tuu tylsää olemaan” -viesti oli kyllä täydellinen vastaus :D

Loppureissu oli, uskomatonta kyllä, huomattavasti rauhallisempi ja puhun varmaan koko porukan puolesta kun sanon että meillä oli ihan älyttömän mukavaa. Brno on ihana, sympaattinen ja edullinen matkakohde, ja sieltä pääsee edullisesti lähiympäristöön ja naapurimaihin retkille. Me käytiin ex tempore -tyylillä esimerkiksi Wienissä, joka oli 1,5 tunnin bussimatkan päässä, ja reissun viimeinen päivä vietettiin Prahassa. Wien ja Praha oli kyllä molemmat sellaisia paikkoja, joihin ehdottomasti haluan päästä vielä uudestaan. Wien on kuin suoraan sadusta – mahtipontinen, häkellyttävän kaunis, siisti ja täynnä kulttuuria ja historiaa. Päiväretki oli pelkkä pintaraapaisu siinä palatsikaupungissa. Praha oli samaten ihan mielettömän kaunis, romanttinen ja kiinnostava, mutta sellaisella ”arkisemmalla” tavalla kuin Wien. Prahassa näki yllättävänkin paljon rosoisuutta, graffiteja ja sen sellaista, Wien oli enemmän sellainen pompöösi :) Säätkin helli meitä joka päivä, aurinko porotti koko ajan ja lämpötilat huitelivat 26-28 asteessa. AH.

Praha, John Lennon Wall

”Hieman” stressaavasta alusta huolimatta loma oli tosi virkistävä ja tuntui paljon pidemmältä kuin viisi päivää, koska tehtiin niin paljon kaikkea ja oltiin liikenteessä aamusta iltaan joka päivä. Koska kuitenkin mentiin ihan fiilispohjalla, ei päivissä ollut mitään suorittamisen makua. Kiitos vaan täydelliselle matkaseurueelle ja erityisesti Aino-siskolle, joka uskomattoman kärsivällisesti luotsasi tätä häröilevää laumaa ympäri Brnota. Erityisesti opastettu kierros nimeltä ”Brnon oudot patsaat” oli erinomaisen opettavainen! :D Nyt yritän saada arkihärdellistä taas niskalenkkiä ja päästä blogirytmiinkin jopa. Wish me luck.

Continue Reading

Sohvapöytä 1 – minä 0

Siitä onkin jo aikaa kun oon viimeksi telonut itseni, joten piti äkkiä keksiä jotakin kroppani päänmenoksi. Ratkaisu löytyi lähempää kuin arvaattekaan, nimittäin ihan omasta sohvapöydästä! Kyseessä on vasta ostamani Hay Tray -pöytä, jossa on kätevä metallikehikko runkona. Semmoseen metallirimaan kun nasevasti monottaa jalkansa, niin se rima sopii just eikä melkein varpaiden väliin ja pääsee taittamaan ne varpaat epäinhimilliseen ilmansuuntaan ja siirtämään törmäysenergian jalkapöytään.

Nii että nyt mulla on sitten murtuma siinä jalassa. :D Ei jumankauta, kyllä tää on hienoo. Syyllinen on sekä peilissä että ylläolevassa kuvassa.

Ois tietysti kutkuttavaa päästä kertomaan jotakin sankaritarinaa siitä kuinka pelastin vanhukset, lapset ja eläimet yhdellä kädellä metsäpalosta ja mursin samalla jalkani, mutta ei tällä kertaa. Ihan vaan olin tuomassa muistikorttia sohvalle läppärin luokse enkä ilmeisesti kyennyt hahmottamaan etäisyyksiä tai sitä, että sohvapöytä on mun kulkuväylällä. Sattu muuten niin maan helevetisti, että ei mitään järkeä. Silmämunat kellui kyynelnesteestä ja haukoin henkeä kuin manaatti lenkillä. Aivan kauheaa. Tietenkään mulla ei ollut mitään kylmägeelipussiakaan joten käärin jalkani kotimaisia mustikoita sisältäneeseen pussiin. Nehän onkin niin halpoja että mielellään tuhlaa yhden pussin varpaanvälien viilentämiseen.

Töhöilyni sattui lauantai-iltana enkä lauantain aikana kyennyt varaamaan painoa jalalle ihan yhtään, hypin yhdellä jalalla ympäri kämppää. Sunnuntaina jalka näytti tuolta kuin ylläolevassa kuvassa, mutta sittemmin tilanne on edennyt hieman värikkäämmäksi:

Maanantaina könkkäsin töihinkin kyllä, mutta varasin sitten lääkäriajan kun jomotus äityi koko ajan pahemmaksi. Kävin röntgenissä ja joo, murtumahan siellä TIETENKIN on, niin pikkuvarpaassa kuin jalkapöydänkin puolella. SPLENDID!

Luojan kiitos mun sisko sattuu olemaan täällä muutenkin, niin voin ottaa sen omaksi Tuhkimoksi ja kotihoitajaksi. Buah. Ja onpahan päivisin sitten seuraa, niin voidaan tuijottaa Netflixistä sarjoja hiljaisuuden vallitessa. Paljon parempaa kuin tehdä sitä yksin :D

Vähän kyllä semmonen homma kuumottaa että mun pitäisi olla lauantai Tallinnassa blogitapahtuman merkeissä eli silloin pitäis kyllä pystyä vähän jalalle jo varaamaan. Ja sairasloma loppuu perjantaina, eli VIRALLISESTI mun pitäis siis olla kunnossa lauantaina :D Argh. No, ehkä Sissi voi kantaa mua siellä ympäriinsä.

No mites teidän viikko on sujunut? :D

Psst p.s. jos hiustuotteet kiinnostelee, niin kirjoittelin Sugar High’n puolelle yhdestä hyvästä volyymimoussesta. Juttuun pääset tästä.

Translation: I bought a new coffee table and then smashed my foot on it. It’s broken. The foot I mean. The coffee table survived without a scratch. 

Continue Reading

Kosmetiikkakaaosta selättämässä, osa 2

Edellisessä epäjärjestystä käsitelleessä jutussa kirosin kaappien syviä ja hankalia hyllyjä, jotka ovat epäkäytännöllisiä sekä kosmetiikan että vaatteiden säilyttämiseen. Moni ehdottikin hyllyjen muuttamista vetolaatikoiksi, mutta budjetti ei venynyt elfan tyyppisten ratkaisujen hankintaan. Sitten sain kuitenkin kaverilta muuttotyhjennyksen yhteydessä Ikean Antonius-korihyllyjä neljä ”tornia” ja olin niin mielissäni että meinasin haljeta! Mitatkin täsmäsi mun kaappeihin. Yksi hyllykkö vie noin puolet kaapin korkeudesta, joten laskin että saan yhden kosmetiikkakaappiin, yhden siivouskaappiin ja kaksi päällekkäin vaatekaappiin.

Haettiin hyllyköt Sissin kanssa ja Sissi paukutti hyllyköt kumivasaran avulla palasiksi ja nippuun (ja osti siinä sivussa kaveriltani hermeettisen kokoisen taulun, mutta se on toinen tarina). Sitten vaan auto täyteen ja hyllyköt kotiin ja juhlimaan sitä kuinka oon strong and independent woman.

Kai tää ois jossain todellisuudessa voinut mennä niin, että olisin koonnut korihyllyt, laittanut ne kaappiin, täyttänyt laatikot kosmetiikalla ja esitellyt blogissa organisoitua kosmetiikkavarastoani. Mutta koska nyt puhutaan mun elämästä, niin reisillehän se meni.

Ensimmäinen ongelma tuli jo kokoamisvaiheessa. Metalliset rimat piti laittaa sivulaitojen väliin pitämään hyllykön kehikon koossa. Helppoa, ei ruuveja eikä mitään. Osa rimoista upposi paikoilleen kuin vanhaan ihmiseen mutta osa ei loksahtanut kohdilleen vaikka mitä perkelettä ois huutanut. Ensin meni maltti ja sitten rima. Sain siis halkaistua tuollaisen metalliväkäsen irtipoikki ja toki vielä niin, että puolet väkäsestä on riman sisällä. Pysyvästi.

Seuraavia rimoja en yrittänyt enää nitkuttaa tai työntää paikoilleen, vaan hakkasin ne vasaralla kohdilleen. Veikkaan että purkamista nää ei enää käsittelyni jälkeen kestä. Tosin suurempi huoli lienee se kuulovaurio, jonka itselleni (ja naapureille) aiheutin hakkaamalla metallikiskoja tavallisella vasaralla. Se kumivasara ois ollut ehkä ihan jees.

No mutta, yksi rikkinäinen ja yksi ehjä kehikko koottuna tyhjensin kaksi kaappia kehikoita varten. Tuli vaan pari muuttujaa. Joku saatanan neropatti on keksinyt, että kaapin viidestä hyllystä vain kaksi on irrotettavia ja muut kiinteitä. MIKSI!!! Arvatkaa vaan olinko tajunnut tätä ennenkuin tyhjensin koko helvetin kaapin. Siinä meni se mun ajatus a) kosmetiikkakaapista b) siististä vaatekaapista.

Infernaalinen vitutus alkoi hiipiä ohimoon, mutta pidin itseni rauhallisena ja muutin joustavasti suunnitelmaa: laitan korihyllykön kaappiin, jossa on vain vaatetanko.

Paitsi että EN NÄKÖJÄÄN LAITAKAAN.

Tässä kohtaa latelin ilmoille kaikki tietämäni kirosanat. Haluaisin ensinnäkin haastaa noiden kaappien suunnittelijan oikeuteen ja toisekseen heittää nuo korihyllyköt parvekkeelta, mutta ei ne varmaan mahtuis siitä parvekkeenkaan ovesta.

Ehkä ei ois ihan näin iso tatti otsassa, jos olisin huomannut hylly- ja saranaongelmat ENNEN kuin tyhjensin kaapit ja kasasin tilaa vievät korihyllyköt. Luovutin ja menin lattialle makaamaan ja miettimään elämän ihanuutta.

Tässä vaiheessa Riehakin katsoi järkeväksi tulla apuun ja tuli makaamaan mun päälle ja hönkimään naamalle. Kiitos.

Tää huone on nyt niin sekaisin ja täynnä, että en esimerkiksi pääse käsiksi mun työpöytään lainkaan. Kirjoitan nytkin tässä lattialla, puristuneena sivupöydän ja korihyllykön ja koiran väliin. Kello on miljoona, en ole syönyt, pyykit mätänee koneeseen ja korvissa soi. Tekis mieli heittää joku käsikranaatti olan yli tähän huoneeseen.

Mitäs sitä sitten keksis?

Translation: sometimes everything works out just the way you want. And sometimes it really, really doesn’t.

Continue Reading