Essencen joulukalenteri 2018

On jo korkea aika käydä läpi koosteet mun kolmesta joulukalenterista! Ensimmäisenä vuorossa on essence. Sain kalenterin pr-toimistolta ja tämä oli mun ensimmäinen kokemus essencen kalentereista. Merkin tuotteethan on mulle hyvinkin tuttuja ja päivittäin käytössä, joten odotin kalenterilta paljon.

Kalenteria myytiin noin 29 eurolla, eli se oli muihin kosmetiikkakalentereihin verrattuna hyvinkin huokea. Halvan hinnan vuoksi osasin odottaakin kalenterista jonkin verran sellaista täytesälää, mutta odotin kyllä myös runsaasti meikkejä, ovathan nekin essencellä ihan puoli-ilmaisia.

Kynsilakkojen määrä yllätti mut. Niitä tuli peräti viisi. Kaikki lakat oli pakattu erikoispulloihin, mutta itse olisin mieluummin ottanut essencen varsinaisen valikoiman kynsilakkoja. Sävyt ovat talvisia ja mikäli laatu mukailee normikokoelman lakkoja, ovat nämäkin varmasti hyvälaatuisia.

Käsivoide reilussa matkakoossa ilahdutti ja otinkin sen heti käyttöön. Tosi hyvä voide miedolla tuoksulla. Irtoglitterpullo jätti kylmäksi, en oikein innostu tällaisten kanssa pelaamaan. Super Curl -maskara on mulle uusi ja kokeilen mielelläni, sillä essencellä on monia tosi hyviä ripsivärejä.

Superlast-kulmakynä lupaa 24 tunnin kestoa ja on sikäli erittäin kiinnostava! Täytyy testata, toivottavasti sävy ei ole liian tumma. Kajalkynä on sävyltään valkoinen ja varmaankin jää siksi käyttämättä. Sellainen ihonsävyinen olisi tullut tarpeeseen, sillä saa kätevästi peitettyä väsymyksestä punaiset silmät (tai siis alaluomen ripsirajan). Cheek & contouring brush tuli kätsyssä matkakoossa, mutta harjakset vaikuttavat turhan löysiltä. Tositoimissa en ole sutia tosin vielä käyttänyt.

Huulituotteita tuli kolme, ja jokainen niistä on tosi kiva! Kalenterista paljastui persikkahuulikiilto, täydellinen your-lips-but-better -huulipuna ja hauska Kiss the Penguin Lipstick, joka on puikossa harmaa mutta jättää iholle ja huulille kauniin pinkin sävyn. Huisin hauska! :D Pingviinihuulipuna on huulirasvan tuntuinen, mutta käsittämättömän pitkäkestoinen. Olen käyttänyt sitä nyt liki päivittäin! Alakuvassa vasemmalla huulipuna ja oikealla ”harmaa” pingviinihuulipuna.

Hurjan holokuosinen meikkipussi on ihastuttavan överi! Ajattelin jemmata tänne mun bullet journal -tarpeistoa, mikäli ne vain mahtuvat sinne. Glow to Go -paletti tuli jouluaaton luukusta ja ah miten ihana se onkaan! Sävyjä voi käyttää joko highlightereina tai luomiväreinä.

No sitten sitä sälää. Verkkomaiset brush sleevet (ilmeisesti tarkoitettu silottamaan sojottavia sutikarvoja), siirtokuvia iholle, kynsitarroja ja -sapluunoita, hiuslenkkejä, heikkolaatuinen kynsiviila, pakettikortteja ja pakettitarroja. Vaikka olenkin kynsiharrastaja, en ilahdu tarroista ja sapluunoista, sillä ne ovat merkistä riippumatta aina nihkeitä käyttää. Sapluunoiden alle vuotaa lakkaa eikä niitä saa siististi pois ja kynsitarrat alkavat nopeasti repsottaa. Siksi lasken ne molemmat säläosioon. Pakettitarrat ja -kortit hyödynsin tietysti lahjapaketoinnissa, erityisesti ne tarrat olivat kivan näköisiä.

Sälää tuli siis kahdeksasta luukusta. Se on minusta liikaa, olkoonkin että kalenteri on edullinen. Vaikka pakettitarrat ja -kortit päätyivät nyt käyttöön, en silti haluaisi saada niitä kosmetiikkajoulukalenterista. Samaten nuo huonot halpiskynsiviilat saisivat jo kadota sekä kalentereista että maailmasta :D

Olin myös yllättynyt kynsituotteiden isosta edustuksesta kalenterissa. Peräti kahdeksan luukkua, siis kolmannes koko kalenterista, sisälsi jotakin kynsiin liittyvää. Olisin ollut siitä ilahtuneempi, jos kynsituotteiden joukossa olisi ollut esimerkiksi essencen erinomaisia hoitolakkoja tai pikakuivattajia. Meikkejä kalenterissa oli hämmästyksekseni tosi vähän. Missä olivat sinkkuluomivärit, poskipunat, peiteaineet…? Essencen meikit ovat kuitenkin niin huokeita, että luulisi ettei niiden kanssa tarvitsisi kalenterissa pihistellä. Monelle hinta voi olla se tärkein kriteeri hömppäkalenteria valitessa, mutta itse maksaisin enemmän kuin mielelläni essencen kalenterista vaikka kympinkin enemmän, jos sillä hinnalla saisi 24 meikkituotetta. Se vasta olisikin jotain! Tällaisenaankin kalenteri on kuitenkin hyvä valinta esimerkiksi nuoremmalle essencefanille tai aloittelevalle kynsi-intoilijalle (olisin varmasti intoillut kynsitarvikkeista enemmän, jos en omistaisi satoja lakkoja ja kilokaupalla koristelutarvikkeita :D ). Ne meikkituotteet, joita kalenterista tuli, olivat ihan tosi hyviä. Jouluaaton paletti lunasti aattoluukkujen ykköspaikan, sillä se oli helposti ilahduttavin aaton yllätys näistä mun kolmesta kalenterista, ja huulituotteet on olleet kovalla käytöllä jo nyt.

Summa summarum: enemmän meikkejä, vähemmän sälää, erilaisuutta kynsituotteisiin ja silloin kalenteri on 5/5. Tällaisenaankin kalenterin sisällön arvo kuitenkin ylittää myyntihinnan, vaikka sälätuotteita ei laskisi mukaan lainkaan. Mutta mitäs mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan?

(Kalenteri saatu.)

Continue Reading

Joulukalentereiden puoliväli: L’Occitane, Lumene ja essence

Joulukuu hurahti yli puolenvälin ennenkuin ehdin edes oppia, että aamuisin pitäis muistaa avata kalenterit. En voi käsittää tätä ajan kulumisen nopeutta! Mun oli tarkoitus koota joulukalentereiden sisältö tänne viikottain, mutta minireissu Vaasaan juuri itsenäisyyspäivän tienoilla sotki sen suunnitelman. Tässä kuitenkin nyt puolivälin eli 12 luukun kooste tähänastisista ylläreistä. Olen saanut L’Occitanen ja essencen pr-tuotteina, Lumenen olen ostanut itse.

Essencen kalenteri on harmillisesti ollut tähän saakka vähän pettymys, sillä sälätuotteita on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Kun sain kalenterin, vilkuilin pikaisesti sisällöstä että kalenterissa olisi 5-7 sälätuotetta (en voinut kahlata sisältöä läpi kovin tarkkaan, koska en halunnut spoilaantua kaikesta). Tähän mennessä turhautumista aiheuttavia tuotteita ovat olleet kynsiviila, tarrat,  pakettikortit, hiuslenksut ja siirtokuvatatuoinnit. Siinä on jo 5 sälätuotetta joten toivon sisällön paranevan puolenvälin jälkeen. Parempaa tuoteosastoa kalenterissa edustaa sheakäsivoide (sairaan hyvä!), kaksi kynsilakkaa, kulmakynä, minisuti ja huulikiilto.

L’Occitanen Premiumkalenteri on tarjoillut takuulaadukasta tuotekavalkadia kaikkien 12 luukun ajan. Se yllätti, että kalenterissa on ollut tosi paljon samoja tuotteita kuin aikaisempien vuosien perusjoulukalentereissa. Oletin, että Premiumissa olisi pääosin eri tuotteet. 5 Essential Oils -sarjan shampoo ja hoitoaine ovat tulleet kaltsuista joka vuosi eivätkä ne oikein sovi mun hiuksille, joten olisin toivonut jotain muita hiustuotteita tänä vuonna. Shea- ja mantelisuihkuöljyt sen sijaan ihastuttivat kovasti, koska ne on aaaaivan ihania tuotteita talveksi! Mantelikäsisaippua on sekin tuttu aiemmilta vuosilta.

Shea Ultra Rich Lotion on vanha tuttavuus, joka on todella hyvä käsivoide näin matkakokoisena. Mulla on tälläkin hetkellä yksi viime vuoden purnukka käsivoidekäytössä :) Voiteen vieressä komeilee Verbena-hajuvesi, joka on iiihana! Immortelle Divine -sarja on yksi L’Occitanen ylellisimmistä, ja kalenterista on tullut sekä kasvovoide että kasvoöljy. Nämä ovat nyt sellaisia juttuja, mitä peruskalenterissa ei ole ikinä ollut. Myöskään Immortelle-kasvovoidetta en muista aiemmin kalenterista saaneeni. Huulirasva ja käsivoide ovat klassikkoja joiden toivoinkin löytyvän kalenterista! Huulirasva on pakko ottaa heti käyttöön.

Lumene on tarjoillut suorastaan hengästyttävän kattauksen 12 ensimmäisen luukun aikana! Toistoa viime vuoteen ei paljoakaan ole ollut ja olen ilahtunut jokaisesta tuotteesta. Luukuista on tullut muumikäsivoide, öljy-misellivesi, silmänympärysgeeli, Valo Nordic-C -hoitovesi (!!), Lähde-sarjan seerumi (!!!) ja hauska pressattu kangasnaamio, johon imeytetään omavalintainen seerumi tai hoitovesi. Onneksi tästä tuli puhetta bloggaajakavereiden kanssa, koska minä tollo olisin tiputtanut tuon pressatun kangasnaamion ihan vain veteen :D Kai mä jotenkin ajattelin, että tehoaineet on tossa mukana…ahhah :D No, kuulemma esimerkiksi tuo Valo-sarjan hoitovesi käy mainiosti kangasnaamion tehoaineeksi!

Edellisten lisäksi kalenterista on löytynyt peitevoide silmänalusille, Harmonia-sarjan puhdistusvaahto, Valo-sarjan yövoide ja Lähde-sarjan kosteusvoide ja geelinaamio sekä viileäsävyinen pinkki huulipuna. Molemmat kasvovoiteet olivat viime vuonnakin kalenterissa mukana (vai olikohan se Valo päivävoide viime vuonna?), mutta ei haittaa yhtään koska nuo Lumenen matkakokoiset purnukat on niin käteviä ja voiteet hyviä. Harmonia-putsarista kiinnostuin erityisesti, koska en oo kokeillut vielä mitään Harmoniasarjan tuotteita.

Tässä vaiheessa joulukuuta sanoisin, että Lumene pitää kyllä vahvaa kärkipaikkaa. L’Occitane ei sille paljoa häviä, mutta olisin toivonut enemmän variaatiota, sillä jotenkinhan pitäisi perustella Premiumkalenterin normikalenteria korkeampi hinta. Ehkä loput tuotteet ovat enemmälti sellaisia, joita peruskalenterissa ei ole nähty. Essencelle heristän sormeani ja toivon, että se paranee loppua kohti. Potentiaaliahan kyllä olisi ja on monta tuotetta joiden toivon kalenterista löytyvän!

Elevenillä on muuten Loksun perusjoulukalenteria ja Premiumia vielä jäljellä ja molemmat tietty nyt alessa, jos joku on tullut katumapäälle ja haluaakin vielä takuuvarmat laatukaltsut jouluksi :)

Miltäs nämä teidän silmään näyttää?

(L’Occitanen ja Essencen kalenterit saatu. Linkit ovat mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Essencen ja Catricen joulukalenterit 2018

Kirjoitin jo aiemmin lokakuussa jutun tämän vuoden kiinnostavimmista joulukalentereista, mutta sittemmin sain pr-toimistolta yllätyksen, joka kirvoitti uuden joulukalenteripostauksen!

Tiesin kyllä, että essenceltä tulee tänäkin vuonna joulukalenteri. En kuitenkaan maininnut siitä alkuperäisessä kalenterijutussani mitään, koska viime vuonna essencen kalenteria oli liki mahdotonta saada käsiinsä. Sitä myytiin pk-seudulla ainoastaan yhdessä kaupassa ja sekään erä ei ollut kovin suuri. Nyt asiat on onneksi toisin!

Essencen kalenteri tulee myyntiin nyt loka-marraskuun vaihteessa, ja sitä toimitetaan lähes kaikille jälleenmyyjille! Helpoimmalla pääsee, kun nappaa omansa Tokmannin verkkokaupasta, kas tässä. Olin tosi ilahtunut tästä uutisesta, koska edulliselle meikkikalenterille on ilman muuta kysyntää.

Kalenteri on pakattu umpinaisen näköiseen laatikkoon, joka on tavattoman kauniisti kuvitettu. Joka sivulta löytyy palanen talven ihmemaata. Sivuilta löytyy myös luukut, jotka paljastavat numeroidut laatikot, joiden sisään tuotteet on laitettu. Jokainen tuote on siis omassa pahvikotelossaan.

Kalenteri maksaa noin 29 euroa, eli se on todella edullinen ylläripaketti! Toki on selvää, että edullinen hinta tuo mukanaan myös kosmetiikkaan liittymätöntä täytetuotetta. Yritin vilkuilla sisältöä sillä tavalla, etten kyyläisi itseltäni yllätystä pilalle, ja laskin nopeasti että viisi tuotetta oli sellaisia jotka eivät kosmetiikkaan liittyneet. Lisäksi oli jokunen sellainen oheistuote, jotka ovat kyllä käyttökelpoisia mutta eivät varsinaisesti kosmetiikkaa. Kalenterissa on sekä meikkejä että kynsitarvikkeita. Kaikki tuotteet ovat täysikokoisia.

Myös essencen sisarusmerkki, Catrice, on tuonut markkinoille oman joulukalenterinsa ja se onkin hieman erilainen kuin muut myynnissä olevat kalenterit! Ideana on, että kalenteri kootaan itse. 39,90 euroa kustantava pakkaus sisältää 24 täysikokoista meikkituotetta, numerotarrat ja paperipussit. Kalenterin voi siis koota haluamallaan tavalla ja toki pusseihin voi laittaa Catricen tuotteiden lisäksi jotakin muutakin. Tää on mun mielestä aivan älyttömän ihana lahjaidea! Catricen kalenteri on myynnissä ainakin Tokmannin verkkokaupassa ja myymälöissä.

Essencen kalenteria myydään Citymarketeissa, Halpa-Halleissa, Minimaneissa, Tokmanneilla, Kärkkäisellä, Tuurin kyläkaupassa ja Carlsoneilla, sekä Tokmannin verkkokaupassa.

Mitäs tykkäätte essencen kaltsun ulkoasusta ja tuosta Catricen DIY-kalenteri-ideasta? :)

(Essencen kalenteri saatu. Postaus sisältää mainoslinkin, jonka klikkailusta en hyödy, mutta jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading