Syksykynnet marraskuuhun (ja muistutus alekoodista)

Uh, marraskuu tuli ja iski kuin litsari päin näköä. Karmaiseva kuukausi! Luulin jo, että olen todella saanut niskalenkin syksystä koska yhtään ei tunnu pahalta, mutta sitten tuli marraskuu ja palautti minut paikalleni. Pimeys ja vesisade imee kaiken energian, aina on vastatuuli, koko ajan palelee ja väsyttää ja aika usein myös v*tuttaa. Ehkä vielä sopeudun tähänkin, mutta nämä ensimmäiset kaksi viikkoa marraskuuta ovat olleet kyllä käsittämättömän tahmeita. Tuntuu että pimeys tuli kuin napista painamalla. Eilen juuri mietin että milloinkahan näin viimeksi auringonvaloa. En muistanut.

Kauniit syksysäät sai mut tekemään tosi mieluisan syyslakkauksen, mutta syystä tai toisesta sen julkaisu blogissa vähän venyi eikä syksyn kauniita värejä ole enää mailla halmeilla. Mutta ehkä ruskan sävyjen pariin voidaan nyt palata tämän mun lakkauksen siivittämänä!

Käytin tässä kahta syksyn lempparisävyäni, Essien Fall for NYC:tä (essien syksykokoelma esittelyssä täällä) ja essencen Pumpkin Spicea. Ne olivat kuin tehty liukuvärjäykseen keskenään!

Syksyisen värikombon viimeisteli Moyran Vanilla, tosi kaunis ja pigmenttinen vaaleankeltainen leimauslakka, jonka sain CesarsShopista. Mulla on valtava määrä leimauslakkoja, mutta tällainen hieman murrettu vaaleankeltainen puuttui valikoimistani kokonaan. Sävy on yllättävänkin käyttökelpoinen, sillä se sopii yhteen niin vaaleanpunaisten, persikkaisten, oranssien, ruskeiden kuin nudelakkojenkin kanssa ja näkyy mustankin lakan päällä.

Pihlajan oksia muistuttava leimauskuvio löytyi Konadin Square 22 -laatasta, joka sekin on CesarsShopista peräisin. Laatan olen muistaakseni ostanut itse. Kokeilin lakkausta tehdessä ekaa kertaa Moyran Plate Cleaneria ja sepäs olikin yllättävän kätevä! Plate Cleaner on suihkepullossa oleva puhdistusaine, joka on tarkoitettu leimauslaattojen putsaamiseen. Olen tähän saakka käyttänyt tavallista kynsilakanpoistoainetta laatoille, mutta niistä jää herkästi laattaan öljymäisiä jäämiä mikä vaikuttaa leimaustulokseen. Kynsilakanpoistoaine pitää tietysti lorauttaa ensin vanulapulle ja sillä sitten hinkata laattaa, jolloin kynsilakkaa on usein vaikea saada kokonaan pois ja laatta jää himmeäksi (ja yleensä onnistun myös tärväämään oman lakkaukseni). Tämän suihkeen saa annosteltua suoraan laatalle, jolloin se vaikuttaa tehokkaammin ja laatta on helppo pyyhkäistä puhtaaksi vanu- tai puhdistuslapulla ilman hinkkaamista. Mitään jäämiä ei laatalle jää, ja laattaa voi puhdistaa myös leimausten välissä. Plate Cleaner on juuri hyvä esimerkki tuotteesta, jota en tiennyt tarvitsevani ennenkuin kokeilin sitä :D Suihke maksaa vain 2,90 euroa joten kalliista tuotteesta ei todellakaan ole kyse.

Suosittelen muuten lakkaushommiin vanulappujen sijaan näitä puhdistuslappuja! Vanusta jää aina hötöä ja karvaa laatoille, välineisiin ja kynsille, mutta puhdistuslaput eivät jätä jälkeensä mitään mujua. Laput on virallisesti tarkoitettu geelikynsien tekoon (tahmeaa geelikerrosta ei voi pyyhkiä puhtaaksi vanulla), mutta ne toimivat mainiosti myös tavallisissa lakkauspuuhissa. Olen neljä jättirullaa näitä lappuja käyttänyt ja yksi rulla kestää kyllä todella kauan. Mulla on enää muutamia lappuja jäljellä joten taidan itsekin joutua tilauspuuhiin!

Olen taas porskuttanut yksivärisillä kynsillä viikkotolkulla, ja nyt kun katselen näitä lakkauskuvia, ajattelen että pitäisi kyllä taas ryhdistäytyä. Kynsien laitto on niin rentouttavaa mutta myös keskittymistä vaativaa, että niissä puuhissa pääsee hyvin kyllä irti työjutuista ja muista turhista ajatuksista.

Mites teitä on marraskuu kohdellut?

P.s. Elevenin alekoodi kynsituotteisiin on voimassa enää 14.11. saakka, joten käyttäkää sitä jos jotakin kynsitarvikkeita tai -lakkoja on vielä hankkimatta! Lainaan itseäni: ”Koodilla LAKKAMANIA15 saa Eleveniltä kynsilakoista ja -tarvikkeista -15 % alennuksen! Alekoodi käy myös kynsilakkajoulukalentereihin, eli esimerkiksi tästä essien kuolattavan ihanasta joulukalenterista tai Ciatén jo klassikoksi muodostuneesta kalenterista saa sitten jo aika mojovan alen <3 Koodin käyttö ei tuo mulle mitään lisätuloja tai -etuja, se on ihan vain teitä varten.”

(Lakat ja suihke saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejäjoiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. Alekoodin käytöstä en saa lisäkomissioita tai muita etuja. )

Continue Reading

Picture Polish -ostokset ja alekoodi kynsitarvikkeisiin

Voi että mä oon nyt innostunut syksylakoista! En tiedä miten nyt onkin niin mahoton hinku ostostella uusia kynsilakkajuttuja ja lakata kynsiä koko ajan. Picture Polishin uutuudet taisi olla se laukaiseva tekijä tässä yhtäkkisessä inspiraatiopuuskassa. Ostin uutuuksista kolme, ja oon lakannut niillä kaikilla jo pariin kertaan. Aivan hullun nättejä ovat!

Fantasy toi mulle mieleen Zoyan Auroran. Omistan Auroran jo, mutta Fantasykin piti saada, sillä eivät ne suinkaan ihan samansävyisiä ole.

Fantasy oli hieman tahmea koostumukseltaan ja vähän yllättäen ei peittänytkään täysin kahdella kerroksella, vaikka sitä kyllä odottaisin näin tummalta lakalta. Ehkä tavallisessa elämässä kaksi kerrosta riittäisi, mutta kuvausvalojen kanssa tarvitsin kyllä kolme kerrosta. Holohippua lakassa on ihanan paljon, joten se näyttää aivan säkenöivältä!

Sage ei ole kovin syksyinen väriltään, mutta ra-kas-tan tällaisia kevyitä ja erikoisia sävyjä joten Sage oli itsestäänselvä valinta ostoskoriin. En edes tiedä millä sanalla tätä väriä kuvailisin….harmahtava sinivihreä? En tiedä, mutta tykkään. Sage oli helppo lakattava, mutta ei peittänyt kovin hyvin. Kuvissa 3 ohutta kerrosta.

 

Mutta sitten on Amber. Herranjestas miten ihana, kaunis ja upea syyslakka! Punaruskea, nimensä mukaisesti pihkan sävyjä imitoiva lakka sisältää holoa sekä kultaista shimmerhippua. Aivan sairaan kaunis ja vieläpä hyvälaatuinenkin. Kuvissa kaksi helppoa kerrosta. En voi kuin huokailla ihastuksesta tätä katsellessa!

Nappasin Cesarsista Picture Polishien lisäksi mukaani myös Moyran vaaleankeltaisen leimauslakan ihan sillä ajatuksella, että paritan sen Amberin kanssa, mutta leimauslakan ensikokeilu äityikin liukuvärjäyksen tekemiseksi. Siitä lisää myöhemmin, ja kyllä mä vielä Amberinkin kanssa jotakin koristelukivaa keksin! Nämä uudet Picture Polishit ovat myynnissä tuttuun tapaan CesarsShopissa. Ostin nämä kaikki esittelemäni lakat itse.

Sitten se alekoodi! Eleveniltä tuli mulle viesti, että OPI:n syyskokoelma on matkalla mulle (JEEESSSSS) ja lisäksi he haluaisivat ilahduttaa lukijoitani vähän laajemman skaalan alekoodilla. Koska tämän blogin lukijoissa on paljon kynsilakkaihmisiä, alekoodi LAKKAMANIA15 antaa -15% alennuksen kynsilakoista ja kynsitarvikkeista. Rajoituksena on vain se, että outlet-puolen tuotteisiin tai muihin alennuksiin koodia ei voi yhdistää. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi Seche VIVE -päällyslakkaa joka kuivuu hujauksessa eikä sotke leimauksiakaan, maailman parasta ja helppokäyttöisintä kynsinauhaöljyä L’Occitanelta ja OPI:n lakkoja. Huomatkaa myös, että Elevenillä myydään China Glazea ja Zoyaa, joita on nykyään aika harvassa paikassa helposti saatavilla! Alekoodi on voimassa aluksi 31.10. saakka, mahdollisesti sitä jatketaankin mikäli siitä kovasti tykätään :)

Olenko mä ainoa, jolla on äkillinen lakkailuinspiraatio? :)

(Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Räväkät huulipunat NCLA:lta

NCLA on tullut tämän blogin lukijoille, ja minulle, tutuksi kynsilakkamerkkinä. Nyt brändi on kuitenkin laajentanut valikoimaansa kynsitarvikkeista myös huulipuniin! Sain CesarsShopista uutuudet itselleni ja pääsin tutustumaan näihin ihanasti pakattuihin puniin.

Kattokaa nyt noita pahvipakkauksia! Ihana kesätunnelma. Pucker up!

Sävyt vaikuttivat ensivilkaisulla tosi tavanomaisilta, mutta tsii-sus miten kirkkaita ne onkaan! Kolme vaaleinta sävyä on liki neonsävyjä, jos nyt huulipunia voi neoniksi sanoa. Punat ovat valtavan pigmenttisiä ja lopputulos on semimatta. Punat eivät kuivata huulia, koska eivät ole täysin mattaa. Pysyvyys on omituisen hyvä siihen nähden, että huulipunat eivät kuivu paikoilleen vaan jättävät merkkinsä kahvikupin reunaan ja pusutetuille huulille. Vei hetken tottua siihen, koska oon käyttänyt niin kauan yksinomaan täysmattaisia kestopunia (tai sitten ihan toista ääripäätä eli hyvin kevyitä huulikiiltoja).

Jos haluat tulla huomatuksi ja tuoda tropiikin huulillesi, valitse jokin ylläolevista kolmesta sävystä: Beverly Hills Bad Girl, Malibu Moments tai Hollywood Heartbraker. Sävyjen kirkkaus ei todella tule kuvissani oikeuksiinsa, mutta uskokaa kun sanon, että tämän pinkimmäksi, korallimmaksi tai korallipinkimmäksi huulipunia ei varmaan voi saada :D

Nämä kolme sävyä ovat sitten jo syksyynkin sopivia. Vasemmalta oikealle Calabasas Queen, Downtown’s Sweetheart ja Silverlake Serenade. Calabasas Queen on ihanan kirkas punainen, Downtown taas tummempi, murretumpi punainen ja Silverlake viininpunainen. Downtown olis huippu joulupuna myös!

Huulipunien koostumus on tosi täyteläinen ja helposti levittyvä. Koska mulla on ohuet huulet ja punat on hullun pigmenttisiä, toivoisin että NCLA julkaisisi valikoimassaan myös näitä sävyjä vastaavat huultenrajauskynät, mitkä helpottaisi räväköiden punien levittämistä tarkasti. Muhkeahuulisilla ihmisillä tuskin on kynille yhtä paljon tarvetta, mutta yhtäkaikki, kynät olisivat tosi kiva lisä. Huulipunat on vakuuttava näyttö siitä, että NCLA Beautylla on kapasiteettia moneen muuhunkin kuin kynsitarvikkeisiin.

Huulipunat ovat myynnissä CesarsShopissa. Punat valmistetaan jenkeissä ja ne ovat vegaanisia ja toki myös cruelty-free.

Mikä on sun valinta? Huulikiillot, kiiltopunat, perushuulipunat, satiiniset, täysmattaiset vai jokin muu?

(Huulipunat saatu.)

Continue Reading