Lahjavinkit äitienpäivään

Voisko joku piirtää talonkokoisen rastin seinään: oon kerrankin suhteellisen oikea-aikaisesti tekemässä lahjavinkkipostausta! Yleensä multa menee kaikki tällaiset ihan ohi niin blogissa kuin reaalimaailmassakin, mutta nyt oon sopivasti jossain kurkkurutossa ja saikulla joten sama tehdä historiaa kun ei muutakaan jaksa.

Koska postaus tulee ulos viime tipassa, vain pari päivää ennen äitienpäivää, keskityn nopeasti saatavilla oleviin lahjavinkkeihin. En siis aio suositella ketään ompelemaan päiväpeittoa vanhoista lastenvaatteista tai virkkaamaan omaa naamaansa villapaitaan.

Äitienpäivälahjojen punaisena lankana on mun mielestä hemmottelu ja ylellisyys, sellainen että lahjan saaja ei välttämättä itse tulisi ostaneeksi kyseisiä tuotteita, joko siksi ettei osaisi sellaisia edes etsiä, tai ei raaskisi laittaa rahaa niihin. Meidän perheessä me siskokset ostetaan yleensä yhteinen lahja, niin saadaan hankittua vähän arvokkaampia juttuja.

Mun ykkössuositus äitienpäivälahjaksi on kosmetiikkaboksi. Oma äitini on ainakin tykännyt niistä tosi paljon ja se on lahja, joka ilahduttaa pitkään. Samalla lahjaongelmat on ratkaistu pysyvästi, kun aina merkkipäivinä voi jatkaa tilausta, mikäli boksi on miellyttänyt! Omia valintojani ovat olleet Bette Box (aiemmin tunnettu LivBoxina) sekä Jolie Box.

Bette Box tulee kotiin kuukausittain ja sisältää kosmetiikkaa niin hiusten, ihohoidon kuin meikkienkin puolelta. Aiempien boksien sisältöjä voi kurkistella täällä. Tilasin itse useamman vuoden LivBoxia ja olisin jatkanut myös Bette Boxia, jos rahatilanne olisi sen silloin sallinut. Bette Box tekee myös kertaluonteisia erikoisbokseja, ja nyt on vielä hetken aikaa saatavilla Green Box, joka sisältää vain luonnonkosmetiikkaa. Sisältö on näemmä TODELLA hyvä! Boksissa on useampi mulle tuttu tuote ja esimerkiksi konjac-sieni, Madaran nokkosvoide ja Nurmen greippikuorinta on kaikki ihan huippuja tuotteita. Green Box kustantaa 19,90 euroa ja sisältö on helposti tuon summan väärti. Bette Boxin tilaushinta riippuu tilauskauden pituudesta. Eri vaihtoehdot näkyvät täällä. Omalle äidilleni ollaan siskojen kanssa tilailtu niin puolen vuoden kuin kolmen kuukaudenkin pätkiä.

Luonnonkosmetiikan ystävälle Jolie Box on nappivalinta. Boksissa on laadukkaita tuotteita parhailta luonnonkosmetiikkamerkeiltä ja mitä olen äidilleni tilaamia bokseja ja blogeja seuraillut, niin sisältö on kyllä ollut todellista luksusta ja erittäin laadukasta. Viime syyskauden boksien sisältöä voi tarkastella Jolien toimituksen blogijutusta. Boksin voi tilata täältä. Valittavana on 3kk tai 6kk määräaikaiset tilaukset. Jolien boksi maksaa hieman enemmän kuin Bette Box, mutta toisaalta sisältää usein varsin arvokkaita tuotteita ja sellaisia merkkejä, joita ei ihan joka kaupasta saakaan.

Tykkään shoppailla kosmetiikkaa muille lahjaksi, ja musta on tosi kiva koota ikäänkuin omia kauneusboksejani lahjaksi. Saatan kuluttaa tuntikausia aikaa kosmetiikan verkkokaupoissa kooten Sitä Täydellistä pakettia ja nautin joka minuutista :D Mun suosikkeja kosmetiikkapakettien kokoamiseen on laajan valikoiman kaupat, ykkösenä eleven. Valikoima siellä on ihan parasta a-luokkaa ja siellä on myös tosi usein hyviä tarjouksia.

Yksi spesialiteetti on elevenin kaiverruspalvelu. Osaan valikoimassa olevista kosmetiikkatuotteista saa 3,90 euron lisämaksulla vapaavalintaisen kaiverruksen. Luulen, että jokainen nainen ilahtuisi kauniista sanoista kaiverrettuna vaikkapa lempituoksuunsa tai kauniiseen luomiväripalettiin. Täältä voi lukea lisää :) elevenille saa myös sähköisiä lahjakortteja ja lahjakortti onkin hyvä vaihtoehto silloin jos lahjan hankkiminen on jäänyt viime tippaan tai ei osaa valita sopivia tuotteita. Lahjakortti toimitetaan sähköpostiin.

Toinen loistavan valikoiman verkkokauppa on BeautyPopUp. Siellä on myynnissä mun suosikeista mm. BeautyBlender, mutta lahjaideoiksi nostaisin tällä kertaa esiin kaupan BeautyBoxit. Boksit ovat kertaluontoisia ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa tehtyjä. Tällä hetkellä tarjolla on Meikkipäät -blogin kirjoittajien kanssa tehty boksi sekä Nordic Style and Beauty -yhteisön kanssa koottu loota. NSB-boksin sisältöä ei sivuilla lue, joten se on lahjaksi ehkä pieni riski, mutta ainakin aiemmissa bokseissa on ollut tosi hyviä tuotteita (paljon BeautyBlenderin kamoja ainakin). Varmin valinta on kyllä tuo Meikkipäiden boksi, sillä sisältö on monipuolinen ja jokainen tuote on ihan ässäkamaa.

Hajuvesi on aina ihana lahja antaa ja saada, ainakin mikäli tuntee lahjansaajan tuoksumieltymykset. Vinkkinä, että Sokoksella on nyt kaikki tuoksut -20 % S-etukortilla. Ale jatkuu 14.5.2017 saakka.

Lisäksi on mainittava taas The Body Shop, sillä koko verkkokauppa on ihania lahjasettejä pullollaan, ja ne ovat nyt -20 % alennuksessakin. Mun äidin suosikkeja ovat olleet takuuvarmat Virgin Mojito ja British Rose :)

Kosmetiikka, hemmotteluhoidot, hieronnat sun muut klassiset lahjat ovat minusta aina hyviä valintoja, koska ne ovat juuri sellaisia asioita mihin ei arjessa ehkä ihan jokainen tule rahaa käyttäneeksi. Jos kosmetiikka ja kauneudenhoito ei kuitenkaan kiinnosta lahjansaajaa, ovat laadukkaat astiat ja sisustusesineet hyviä lahjoja. Mulla ainakin on todella iso kynnys käyttää rahaa hyviin astioihin. Haluan että astiastoni on yhdenmukainen ja kaunis, mutta astiat ovat tosi hintavia tuntuu vaikealta käyttää rahaa vaikkapa kauniisiin mukeihin, jos keittiön kaapista löytyy jo jotain asiansa ajavia mukeja. Niinpä huolella valitut astialahjat ilahduttavat aina. Iittala on aina varma valinta, mun suosikkeja on tällä hetkellä esimerkiksi Kastehelmituotteet (kirkkaat kastehelmipurkit on tosi kauniita esineitä ja ne voisi täyttää vaikkapa karkeilla, itsetehdyllä myslillä, kuivatuilla hedelmillä tai millä tahansa) sekä Sarjaton-astiat.

Marimekko on julkaissut nyt keväällä aivan ihania uutuuskuoseja, jotka toimivat astioissa ja tekstiileissä erinomaisesti. Ikisuosikkejani ovat Räsymatto ja Siirtolapuutarha, ja nyt uusia ihanuuksia on mm. Hortensie, Oiva Basket ja Spaljé sekä Hyasintti.

HUH. Jokohan riittäis? Mä todella toivon, että tästä postauksesta on teille hyötyä, sillä mä olen nyt tehnyt tätä juttua KOLME TUNTIA o.O Jestas. Oon ihan poikki :D Nyt Finrexiniä naamaan ja toivomaan, että tervehdyn viikonlopuksi!

(Postaus sisältää mainoslinkkejä. Niiden klikkailusta en hyödy mitään, mutta linkkien kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Meikkimunamania

Varoitan, tästä tulee intoa ja hekumointia tirisevä postaus. Olen nimittäin yhtäkkisesti älyttömän kiintynyt Beautyblender-tuoteperheeseen, vaikka en oikeastaan kovin paljoa ole niitä käyttänyt. Oon siis elävä esimerkki onnistuneen brändäyksen voimasta :D Itseasiassa käytin Beautyblender-meikkisientäni ensimmäistä kertaa vasta muutama viikko sitten, vaikka olen omistanut parikin Beautyblenderiä jo tosi pitkään. Heti ensimmäisten käyttökertojen jälkeen ostin lisää.

Antakaapa minun hädissäni selittää.

.
.

Kun Beautyblender oli vasta tekemässä tuloaan Suomen markkinoille, mulla oli käytössä samannäköisiä sieniä eri valmistajalta (en nyt muista mikä firma se oli). En pitänyt sienistä lainkaan. Ne oli liian kiinteitä, mikä teki niistä aivan käsittämättömän vaikeita puhdistaa ja käyttö oli vähän epämiellyttävää, kun sieni oli kasteltunakin liian joustamaton ja kiinteä meikkivoiteen taputteluun. Lähinnä tuntui siltä kuin olisin paukuttanut naamaani stressipallolla. Sittemmin kokeilin Real Techniquesin sientä ja siinä oli sentään jo jotakin ideaa. Se oli huokoisempi, pehmeämpi ja kätevästi muotoiltu. En kuitenkaan tullut käyttäneeksi sitä juurikaan, pesu ja muu säätäminen tuntui liian vaivalloiselta. Näiden kokemusten vuoksi Beautyblenderitkin jäivät masentuneina pölyttymään pakkauksiinsa. Mutta nyt kaikki on toisin!

Ensinnäkään mikään ei vedä vertoja neonväreille, glitterille, kekseliäille oheistuotteille ja söpöydelle. Kaikissa noissa kategorioissa Beautyblender on ylivoimainen…ja yks pikkujuttu vielä: Beautyblenderin sienet on ihan toista luokkaa kuin ne mun kokeilemat kopiot, ja jopa Real Techniquesin sieni häviää BB:lle. BB on ylivoimaisesti nopein tapa levittää meikkipohja ja sillä saa todella kuulaan lopputuloksen, eikä ihohuokosia näy nimeksikään. Semmoinen photoshopatun näköinen iho parissa minuutissa. Whoop whoop!

.
.

Jos Beautyblender ei ole tuttu, niin tässä pikainen käyttöopastus: sieni kastellaan läpikotaisin ja puristetaan vesi pois. Viimeinen puristus kannattaa tehdä pyyhkeeseen, jotta kaikki ylimääräinen vesi lähtee sienestä. Sienen on tarkoitus jäädä hieman kosteaksi, mutta ei märäksi. Kastelun yhteydessä sieni pehmenee ja laajenee. Sitten sipaistaan meikkivoidetta länteiksi poskille, nenälle, otsalle ja leualle ja aloitetaan beautyblender bounce eli pomputellaan pehmeää sientä naamalla. Kuulostaa vähän joltain vajaamielisten kerho-ohjelmalta, mutta toimii :D Pomputtelemalla sientä kasvoilla meikkivoide sekä leviää että häivyttyy samanaikaisesti, blurraten vielä ihohuokosetkin piiloon. Ja tähän toimintojen yhtäaikaisuuteen BB:n nopeus perustuukin.

Kapealla kärjellä meikkivoiteen saa ujutettua nenänpieliin ja silmänalusille, ja meikkimunan ”pohja” on hyvän mallinen voidemaisen poskipunan levittämiseen ja häivyttämiseen. Sienellä hoituu myös peiteaineen ja varjostusten/korostusten laitto ja häivytys, ja jopa puuterin levitys (sitä en tosin ole vielä itse kokeillut). Käytännössä voit siis hoitaa ihan koko meikkipohjan yhdellä välineellä, jos on tarvis. Can I get an amen?!

Pesu on syytä tehdä jokaisen käyttökerran jälkeen, ainakin ohjeiden mukaan. Itehän tietysti laiskiaisena olen pessyt sienen joka toinen päivä, koska yhdellä käyttökerralla mulla riitti sienen toisen puolen käyttö ja toinen puoli jäi vielä melkolailla puhtaaksi. Mullahan ei ole aamuisin yhtään ylimääräistä minuuttia käytettävissä, joten pesu jää yleensä iltaan. Sillä tuskin on kuitenkaan väliä, kunhan sieni vain pääsee kuivumaan ilmavasti ja pesutiheys on riittävä. Meikkimuna suositellaan vaihdettavaksi 3 kuukauden välein, mutta toki se riippuu käyttö- ja pesutiheydestä myös.

.
.

Ja sitten päästäänkin niihin oheistuotteisiin. Mä nauroin aivan avoimesti nähdessäni bling.ringin eli tuon dimangeilla koristellun meikkimunatelineen ensimmäistä kertaa, koska onhan tuo ulkomuoto nyt aika pääsiäismunameininkiä ja koko hökötys tuntui ihan turhakkeelta. Mutta ei hitto, tuo on oikeasti ihan älyttömän kätevä :D ei se kovin kaunis ole minusta edelleenkään, mutta jotenkin itseironisella tavalla hauskan mauton ja överi. Tosiasia on, että sientä on aika vaikea säilyttää niin että se pääsee ilmavasti kuivumaan, mutta tuossa telineessä se hoituu. Eikä tuu meikkivoidetahroja pöydän pintaan meillä, jotka jättävät sienensä pesun iltaan…

.
.

Sieniä olen pessyt BB:n omalla Blendercleanser Solid-saippualla ja samalla saippualla pesen usein myös mun siveltimet. Toki pesuun soveltuu esimerkiksi Marseille-saippuakin tai mieto shampoo. Mulla on pari tuollaista pientä Solid-saippuaa, mutta ne on vähän hankalia kun niissä ei ole mitään koteloa. Täysikokoisessa Solidissa kotelo olisi. BB:llä on myös nestemäinen saippua ja sitä olis kiva koittaa. Veikkaan, että nestemäisen saippuan saisi ehkä paremmin uppoamaan niihin kohtiin, joissa meikkivoidetta on eniten. (Oikeasti mä nyt vaan haluaisin kerätä koko tuotesarjan)

.
.

Mulla oli siis saatuna musta ja punainen BB sekä pikkusaippuoita. Väreillä ei käsittääkseni ole toiminnallisia eroja, mutta punainen (joka oli pesuvuorossa ja puuttuu siksi kuvista) päästää ihan älyttömästi väriä pesujen yhteydessä ja haalistuu tosi nopeasti, joten se ei ehkä olis mun ensimmäinen valinta. Mutta kosmeettinen haitta se haalistuminen vaan on. Stockan alesta löysin sitten pretty.posse -laatikon, joka sisälsi pinkin meikkimunan, bling.ringin, micromeikkimunan, pikkusaippuan ja rea.activate-suihkeen. Laatikko maksoi vaan 23 euroa (ovh taisi olla 43 euron luokkaa), mikä on ihan poskettoman hyvä tarjous siihen nähden, että normaalisti yhdestä meikkimunasta saa pulittaa hieman vajaat 20 euroa.

.
.
.
.

Neonvihreä minimuna eli micro.mini on tarkoitettu silmänalusille ja nenänpielille, ja ylipäänsä pienten alueiden tarkkaan työstämiseen. Kyllä, ihan hifistelyä, mutta äääää miten söpö tuo on! Ihan kuin meikkimunan ja korvatulpan lapsi! En ole vielä kokeillut, kun tässä on ollut vähän Amazing Race -henkisiä aamuja takana. Viikonloppuna voisin ehkä perehtyä asiaan.

.
.

Rea.activate -suihkeella saa raikastettua ja kostutettua meikkimunan silloin, kun vettä ei ole kätevästi saatavilla. Mun meikkauspisteen lähellä ei ole mitään vesipistettä, koska koko yläkerrassa ei oo vessaa, joten tämä tulee todellakin käyttöön! Rea.activatea voi käyttää myös meikin korjailuun: suihkeella kostutetaan sientä hiukan ja töpötellään kohtiin, joista meikki on kulunut. En tosin tiedä kuka kuskaa beautyblenderia arkisin mukanaan kaikkialle, mutta jos niin tekee, kannattaa nakata rea.activate kassiin kaveriksi. Suihke tuoksuu tosi miellyttävälle ja siinä on ihoa hoitavia ainesosia mukana. Ainakin sinkkiä, magnesiumia, aloe veraa, kurkku-uutetta ja whatnot. En edes aloita vaahtoamista siitä kuinka liikuttavan söpö tuo pullo on.

.
.

Blotterazzi on uusimpia lisäyksiä tuoteperheeseen. Ostin omani Tallinnan kauneusmessuilta. Peilillä varustettu pakkaus sisältää kaksi sieniläpyskää, joilla saa kiillon pois kasvoilta ilman meikin lisäilyä. Sama idea kuin puuteripapereissa. Mulla on ollut nyt niin kuiva iho ettei meikki ole liejuuntunut naamalle ollenkaan, joten en oo oikein vielä päässyt jyvälle tästä tuotteesta. Otan Blotterazzin varmaan keväämmällä käyttöön ja katson miten käy. Kissis ainakin vannoo tämän nimeen hyvin hartaasti :D EDIT: …ja myös Salla on sopivasti juuri tänään kirjoittanut oman arvionsa Blotterazzista, käykää kurkkaamassa!

Beautyblender-tuoteperhe yksinkertaisesti saa mut jotenkin hyvälle tuulelle! Saman efektin saa aikaan LUSHin tuotteet. Molempia brändejä yhdistää iloinen ja hyväntuulinen meininki ja tosi toimivat tuotteet. Oon ihan myytyä naista. Ja kattokaapa mikä uutuus BB-sarjaan on tulossa…haluan!! Toivottavasti tuo tulee Suomeen!

Beautyblenderin tuotteita myydään lukuisissa verkkokaupoissa, mm. Beauty Pop Upissa, joka on myös brändin maahantuoja. Tuotteita saa myös Stockalta (tsekatkaa ne alet!!) ja Sokokselta.

Sain järkkäämissäni kosmetiikkabloggaajien pikkujouluissa lahjakassista Blotterazzin, ja koska mulla on se jo, ajattelin kysäistä josko joku teistä haluaisi tuplakappaleeni itselleen! Kiinnostaako? Arvontaan osallistut kertomalla, mikä tuoteperhe tai brändi sinussa aiheuttaa tällaisia lapsenomaisia riemunkiljahduksia ja ilonpurskauksia :) Arvonta päättyy 28.1.2016 klo 22! 

(Musta meikkimuna ja saippuat saatu, muut ostettu itse. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Beautyblender, I love everything about you and your extended family. Applying foundation has never been as easy and all the products are just so friggin’ cute I can’t even deal. *swoon*

Continue Reading